Ja nyt kun mennään toiseen suuntaan, niin uutisoidaan näin
Vielä puuttuu huono uutinen siitä, kun joku päivä öljyn hinta on prikulleen edellisen päivän tasolla
Ja nyt kun mennään toiseen suuntaan, niin uutisoidaan näin
Vielä puuttuu huono uutinen siitä, kun joku päivä öljyn hinta on prikulleen edellisen päivän tasolla
Itsellä ainakin loppui takan lasien nokeentuminen, kun aloin asettelemaan puut V-muotoon. Eli sivuille ensin vinotuet ja keskelle puut pinoon.
Erikoisarinaakin löytyy ostettavaksi, mutta saman saa aikaan ihan puiden asettelulla.
Tuosta saa ajatuksen
Ilma pääsee paremmin kiertämään sivuilta, niin savuttaminen vähenee.
Ja tietysti tuhkien putsaus ja päältä sytyttäminen, kuivat puut jne. perusasiat kuntoon
@Johannes_Sippola, tiedän ketä äänestän!
6. Johannes Sippola
Johannes Sippola on lääketieteen opiskelija ja sijoitusyhtiön toimitusjohtaja. Johannekselta löytyy sijoituskokemusta vajaa neljä vuotta, ja matkalla Johannes on erikoistunut osakepoimintaan ja kerännyt ison tietomäärän myös treidaamisen saralla. Sijoitusuran aikana koko Suomen sijoitusyhteisöstä on tullut Johannekselle kuin toinen koti – kansankapitalismin edistäminen ja Suomen sijoitusyhteisössä aktiivinen kanssasijoittajien auttaminen ja heidän kehittyminen sijoittajina on Johannekselle sydämen asia.
Millä sytytät tulen ja mitä poltat? Jos käytät sytyttämiseen maitopurkkeja tai muuta pahvia, niin jätä niiden polttaminen pois. Itse sytytän tuohella tai sytytyspaloilla. Puut kannan varastosta sisälle lämpenemään viimeistään edellisenä iltana, en osaa sanoa onko tästä hyötyä, tai paljonko on hyötyä. Puut olen pinonnut takan sisälle torniksi, eli kerrosten puut vuorotellen pitkittäin ja poikittain, sytytys siitä ylimmän kerroksen alapuolelta.
Ei ole ollut ongelmia nokemisen kanssa. Kokeilemalla selviää auttavatko nuo sinun tapauksessa.
Tuli aivan valtava henkilökohtainen flashback tästä viestistä vuosikymmenen takaa. Tähän kun vielä laitetaan viikonlopun Credit Suisse ja Deutsche Bank uutiset niin vähän selkärankaa kylmäsi. Löysin jopa kyseisen clipin uutisista, jossa tuo OPEC:in leikkaus tuotantomäärään mainittiin ja joka aivojen sopukoista hyppäsi muistiin
Seilaan tällä hetkellä vielä 70% cash, 30% warranteille niin asema on kyllä nyt päinvastainen verrattuna silloiseen stressiin, vaikka inflaatio keittääkin hitaasti elävältä.
Voiko tänne laittaa ilmoituksen kun joku henkilö kirjoittaa?
Onko tämä enne karhumarkkinan saavuttaneen päätepysäkkinsä…?
Tässä lienee viisautta, ainakin jälkiviisautta
Luonto on osa suomalaisuutta ja piristää aina mieltä.
Viikon luontokuva: “Maanantai, tiistai ja keskiviikko”
Eli en aio ostaa Marimekkoa. Eiku…
Noniin, jos loppukuukausi mennään flättinä niin palkkapäivän myötä varallisuus ei laske lokakuun aikana. Melko hyvä startti siis.
Tässä laskumarkkinassa sitä huomaa olevansa kyllä hyvin ronkeli osakkeiden tarkemman analysoinnin suhteen. Vaikka olen aina ollut konservatiivinen uusien sijoituskohteiden suhteen, niin kyllä tuolla huipuilla innostui analysoimaan yhden sun toisenkin bumtsibum-kassanpolttajan tilinpäätöksiä.
Nyt pitää pitää olla korkeat marginaalit, hinnoitteluvoimaa, kassavirtaa, brändiä, defensiivistä megatrendi-toimialaa ja huippujohtajaa, jotta saa analyysivaihteen ihan toden teolla silmään. Ja usein jo pelkkä arvostuskertoimien vilkaisu saa nyt aikaan “huhhuh, miten kallista” -huokailua, vaikka vielä viime talvena lueskelin ihan hymyssä suin yhden jos toisenkin “EV/S 30” -arvostuksen omaavan yhtiön vuosikertomusta.
Omassa salkussa on toki 5-6 sellaista yhtiötä, joiden seurantaa on edelleen ilo tehdä, ja joista suurinta osaa olenkin tässä jo alkanut tankkailla lisää. Mitää pakottavaa tarvetta ei tietenkään ole uusia yhtiöitä salkkuun haalia, ja mieluusti pidän rivit kohtuullisina. Kuitenkin nyt laskevien kurssien aikana voisi olla mahdollisuuksia löytää niitä laatufirmoja kohtuullisilla arvostuksilla, joten siinä mielessä nyt olisi hyvä olla aktiivinen myös analysointityössään.
Mitkä ovat teillä ne OMXH:n laatufirmat, joiden kurssien valumista katsotte tällä hetkellä sillä silmällä, että vuosien odottamisen jälkeen aiotte hyökätä sipaisemaan dipindipindipistä?
Edit: Lisään esimerkinomaisesti, että eQ ja Boreo lienevät sellaisia, joihin pitäisi seuraavaksi perehtyä. En tiedä niistä tällä hetkellä oikeastaan mitään, mutta kokeneempien sijoittajien kommentit ovat herättäneet mielenkiintoni.
Fortumin (ja Harvian) omistajat mitää sähköö säästele
Lueskelin tuon @SijoitusSeppo erittäin osuvan kirjoituksen. Olen hyvin pitkälti istunut samassa pöydässä kun sijoituspäätöksiä on tullut tehtyä. Koko vuoden olen ollut mentaliteetilla “turha tässä enää on myydä”. Voimia sepolle! Kyllä tämä joskus tästä iloksi muuttuu. Osakkeet ovat kuitenkin pitkän duraation omaisuusluokka.
Uskaltaisin väittää, että indeksit alkaa olla lähempänä pohjia kuin huippuja. Olen avovaimolle puhunut että pitäisi saada lisää vipua. Vivun suhteellinen osuus salkussa, nousee kiihtyvällä tahdilla päivä päivältä, toki kurssilaskun myötä minun kannaltani vähän epämiellyttävästi =D
Ihan vitsi koko osakemarkkina.
Toivottavasti kukaa ei luule että Kim tarkottaa tällä Marimekkoa…
Sijoitus Seppo se hyvin kiteytti tuossa kirjoituksessaan tunnelmat. Monissa (90) kriiseissä olleena tuntuu että olenko oppinut mitään? Toki aikas tuulipuku olen kun en omaa lasku taitoa tai kaavioiden älyllisempää lukutaitoa.luulen että saattaisi jopa sekoittaa omaa ajatusten juoksua liikaa pyörittely.Salkku on siis puolittunut muutamaan kertaan, kehitystä on tapahtunut siinä että huipulla myynnit on osuneet paremmin ja rohkeammin niitä tehty. Toisaalta olen myös jyväjemmari holdaaja. Treidaamisesta en tajua hölkkäsenpöläystä. Siksi tuntui niin lohdulliselta ja hyvältä lukea juttua, samoija ajatuksia pyöritelleenä ( myynneistä) että vaikka osaa tehdä laskelmat ym paremmin olemme kaikki aikalailla samassa veneessä. Oma salkku on kasvanut vuosien mittaan ja jokaisesta puolittumisesta se on noussut, lisäämällä sitkeästi vaikka pohjaa ei ole ollut näkyvissä. Maailma on nyt toinen ennustaminen vaikeampaa, osittain sijoitan perstuntumalla joka on ihan yhtä hyvä strategia😁 eteen päin on mentävä kyllä se joskus tuuli kääntyy! Tsemppiä jokaiselle sijoitus tyyliin katsomatta.ps. Salkku -18%
Paljon on silmäiltävää, suurin osa niistä ihan niitä tutuimpia nimiä palstalla.
Mutta ainaisesti kireästi arvotettu kasvujyrä Talenom on sellainen jonka
kurssilasku nostaa veden kielelle.
En tosin nyt jaksa ostella punaisiin valoihin oikeastaan mitään. Lisää kriisiä vaan, joku pankki nurin etc niin taas tervehtyy arvostustasot ja pääsee ostamaan seuraavasta dipistä
Salkunrakentaja.fi:ssä on Ilkka Sinervän tekemä juttu pörssitulokkaista, jutun lukemiseen mene viitisen minuuttia.
“Moni sijoittaja on pettynyt mikä näkyy uusien listattujen yhtiöiden osakevaihdon jyrkkänä laskuna, Listautumisen jälkeen osakkeita vaihtui vielä paljon. Mutta nyt kun mahdollisuudet pikavoittoihin ovat monen yhtiön kohdalla haihtuneet pois, niin tulokkaiden osakkeiden likviditeetti on romahtanut pörssissä”, Angervuo lisää.”
“Yli puolen sadan listautujan joukosta vain 17 yhtiön syyskuun lopun osakekurssi on pysynyt yläpuolella antihinnan, jolla sijoittajat merkitsivät osakkeita. Angervuo arvioi, että sijoittajat ja analyytikot eivät vetäneet riittävästi erilleen liikeideaa ja itse liiketoimintaa pörssiin menevissä yhtiöissä.”
“Vain muun muassa Kempowerin, Harvia Groupin, Musti Groupin ja Detection Groupin syyskuun lopun osakekurssi meni kirkkaasti yli yhtiöiden antihinnan. Tosin Detection Groupin osake on listattu pörssiin jo vuodesta 2015.”
Sytytän vaihtelevasti sytytyspaloilla, pikkutikuilla, tuohella ym. mutta en koskaan maitopurkeilla tai muulla pahvilla/roskilla. Nyt on varastossa joko pelkkää koivua (tuohi nokeaa tiedän) tai vaihtoehtoisesti kuusi/mänty sekapuuta. Sekapuulla hyvä tehdä puhtaaksipoltot kun koivun tuohi tosiaan sotkee. Ja pakostakin pitää tehdä aika pientä klapia että palaa vähän kuumempana, ja pienempää puuta kun laittaa viimeisen pesällisen täyteen niin saa sen pesän takaosan poltettua puhtaaksi edes. Ei tässä tosiaan ongelma ole kuin se luukun ympäristö mitä ei saa puhtaaksi.
Joskus on tuotu puut edellisenä päivänä sisään niin kuivuu pinta mutta aina ei muista. En kuitenkaan ole huomannut suurta eroa nokeamiseen. Puhtaamman palamisen saa aikaan pinoamalla puut ristikkäin/torniksi ja jättämällä sopivat ilmaraot mutta välillä kun on joukossa pidempiä puita, niin pitää laittaa pystyasentoon takaseinää vasten. Koitan välttää ettei puut nojaisi sivuseiniin, sillä silloin palaa huonosti ja nokeaa taas kun ilma ei kierrä kunnolla.
Harvoin tulee sytytettyä päältä. Se kyllä varmasti vaikuttaisi alkuvaiheen nokeentumiseen.
E: @kettunen mielenkiintoinen tuo V-rauta. Voisi kokeilla tuon mallista pinoamista. Tähän ajatukseen en ole ennen törmännyt