Inderesin kahvihuone (Osa 5)

Anteeksi, mutta pakko sanoa tuossa olevan vahvaa liioittelun makua. Ostovoimassa mennään muutama vuosi taaksepäin ja sekin korjaantunee ajan kanssa. Muutaman vuosikymmenen eläneenä voin sanoa, ettei elämä nyt niin kamalaa ollut ennenkään. Tietenkin kun on tottunut johonkin, niin heikennys tuntuu aina pahalta.

21 tykkäystä

Ei varmasti synny ainakaan meidän elinaikana. Kyllä meillä poliittiset puolueet pitävät huolen siitä ettei tässä maassa kovinkaan suuria tuloeroja pääse syntymään. Tämä tehdään verotuksen kautta. Lisäksi maa on hyvin yhtenäinen ja korruptiota on erittäin vähän verrattuna vaikkapa Venäjään. Vielä kun otetaan huomioon, että täällä ei kansaa saa suurina joukkoina kaduille protestoimaan vaikka mitä tapahtuisi. Ei ole meidän DNA:ssa mennä tuonne kylille porukalla mesoamaan.
Turhia huolia tuollaiset. Not gonna happend!

6 tykkäystä

Ei voi kun päätä ihmeissään pyöritellä tuosta uskomattomasta salapoliisityöstä Voxtur-ketjussa! Kiitokset sinne aktiiveille!

8 tykkäystä

Tässä viestissä mainitut seikat muun muassa asumisen ja rakentamisen suhteen johtuvat rakenteellisten seikkojen lisäksi ennen kaikkea inflaatiosta.

Keskuspankit ajavat nimenomaan tällä hetkellä koron nostoilla politiikkaa joka ajaa vähävaraisten laariin. Koron nostoilla pyritään laskemaan inflaatiota.

Jos puhutaan suomalaisesta asumisesta niin rakentamisen hinta ja asuntojen hinta on noussut merkittävästi vuosittain (ainakin) 2017 lähtien. Tämä hyvästä kysynnästä, matalasta korkoympäristöstä ja suotuisasta markkinasta taustansa (mielestäni) juontava ilmiö on ehkä saattanut sataa yrityksien laariin, mutta ei enää. Hyvä kun markkina tervehtyy.

Mutta jos puhutaan siitä, että kuka tämän inflaation ja koron nostojen laskun maksaa, niin kyllä se yrityksien ja hyvä tuloisten henkilöiden maksettavaksi jää. Toki valtiot ottavat omansa ja siitä kustannukset säteilevät pitkällä aikavälillä kaikkiin kansalaisiin. Mutta hyvinvointiyhteiskunnassa, kuten Suomi, tuntuisi perin kummalliselta jopa absurdilta että isoimman laskun suhteellisesti maksaa vähä varainen.

Edit. Kirotusvirheitä.

3 tykkäystä

Eilen kävi pieni FOMO kuiskailemassa omaankin korvaan, kun puhe pohjista taas yltyi. Lopulta itseni kanssa väiteltyä ja luettuani useita mielipiteitä, mikään ei ole fundamentaalisesti vielä muuttunut edes 6kk-12kk eteenpäin katsoessa.

Inflaatio ja taantuma uhat ovat vain pahentuneet, ja toivo kevyemmästä rahapolitiikasta siinä toivossa, että menemme a) syvään taantumaan, tai b) finanssimarkkinat hajoavat on edelleen absurdi lähtökohta. Vaikka korot jäisivät nykytasoille, olisi sekin jo täyttä myrkkyä zombi yrityksille ja valtioille. Valuuttakriisi inflaation, tai syvän taantuman kautta rahoitusalojen kiristyessä, niiden vaikutusten säkenöidessä reaalitalouteen, tuntuvat oman järjen mukaan edelleen ainoilta vaihtoehdoilta.

Oma tulkintani eilisestä on, että markkina on pelkistetysti sairas. Kukaan ei tiedä enää mitään johdonmukaista ylös alas -maailmassa, kaiken suhteellinen arvo vääristynyt, pelko ja toivo huomisesta ovat täysin keskuspankin käsiin kytkeytyneitä, ja niin algot kuin ihmiset juoksevat päädystä toiseen CPI raporttien eivätkä esim. yritysten tulosjulkistusten myötä. Tätä ei ole enää mielestäni kestävää korjata ilman isompaa romahdusta. This time is not different.

Nyt vain ovi säppiin, ettei pivoteerien uskonlahko tule kertomaan vapauttajastaan printteristä.

9 tykkäystä

Lähinnä itseäni ärsyttää, että tämä maa on ajautunut osaamattomien idioottien poliitikkojen johdosta siihen, että alempi keskiluokkakin elää osittain tulosiirtojen varassa. Sitten eräät puolueet haluaa ideologisista syistä tuoda maahan satoja tuhansia halpatyövoimantekijöitä, jotka hekin ovat riippuvaisia sosiaaliturvasta. Ja keskiluokka maksaa. Jos jonkun pitäisi marssia vallankumouksen puolesta se on keskiluokkainen palkansaaja. Ei joku 13. vuotta taiteen maisteriksi opiskeleva yhteiskunnan varoilla koko elämänsä elänyt yksilö.

Kun on tarpeeksi rikas, niin on varaa palkata verosuunnittelujoita ja muita asiahenkilöitä hoitamaan homman niin, että valtio jää nuolemaan näppejään. Mutta tuo mahdollisuus on vain harvoilla.

37 tykkäystä

Onhan toi Musk kyllä aikamoinen äijä…

Sodan alussa taisi huudella että ottaa “matsin” Putinin kanssa, panoksena Krim jne…
Nyt lähtee sitten kaikki viimeaikaiset ulostulot liittyen geopoliittisten asioiden ratkaisuihin, Starlink - juupas-eipäs Ukrainalle.

Kyllähän tämä kaikkien, fanipoikia myöten pitäisi myöntää, että miestä vain alkaa ahdistamaan, jos hän ei olekaan maailmanuutisten keskipisteenä.
Missä aihe, siellä pian myös Musk.

Vastenmielinen kaveri, heittää juttua ja “nokkelia kommentteja” aiheista joissa ihmisiä kuolee… Tuntuu että oman menestyksen myötä alkaa nousemaan kaikkivoipaiset Putinit hattuun.

En diggaa henkilökulteista, vaikka idolini Winston Churchill on tietenkin todennut että: “You have enemies? Good. That means you’ve stood up for something, sometime in your life.”

20 tykkäystä

Muskin tapaus osoittaa, että mitään ei kannata koskaan antaa ilmaiseksi, koska ihmiset pitävät sitä silloin omanaan. Ja suuttuvat, jos vedät ilmaisen tuen pois. Vähän kuin joku Greenpeace syyllistäisi miljoonia yhdistykselle lahjoittanutta rikolliseksi konnaksi, kun lahjoittaja päättäisi lopettaa tukemisen.

9 tykkäystä

Väitän että minkään antaminen ilmaiseksi tässä tapauksessa on yhtälailla huomion keräämistä itseensä.
Lisäksi itselläni ei ole mitään kovaa dataa siitä onko kuitenkin jostain pöytälaatikosta toiseen siirtynyt pätäkkää.

Kaiken tämän voisi hoitaa myös kulisseissa. Näin ei kuitenkaan tehdä.

En myöskään näe miten julkiset naiivit geopoliittiset kannanotot ovat minkään antamista ilmaiseksi.
Pysyn ylemmässä kannassani, Musk on pr-mies ja productkaveri joka tietää että hänen nimellään on arvoa. Pitää huolen siitä että hänen arvo pysyy pinnalla, hinnalla millä hyvänsä.

edit: ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, mutta puhun siis Muskista en niinkään siitä pitäisikö Starlink antaa ilmaiseksi vai ei.

1 tykkäys

Minua ei voisi vähempää kiinnostaa Muskin antaman tuen motiivi. Nostan vaan hattua miehelle, että hän on tukenut Ukrainaa yksityishenkilönä enemmän kuin useimmat valtiot.

Nää Sarasvuot ja muut pellet saa kyllä minun puoleltani naurua osakseen. Pellet osaavat vain hyvesignaloida.

4 tykkäystä

Lisätään nyt vielä, niin keskiverto amerikkalaiselle Venäjän hyökkäyssota on mielessä samassa mittakaavassa kuin Yemenin sisällissota. Jengiä ei kiinnosta yhtään. Muskia myös eniten luultavasti häiritsee sodasta aiheutunut energiakriisi ja sen myötä köyhyneet eurooppalaiset, joilla ei ole varaa ostaa Tesloja.

5 tykkäystä

Tässä on vähän taas poimintoja Markkinaraadista niille, jotka eivät ole sitä katsoneet. Tämä on eri juttu Markkinaraadista kuin se, jonka aikaisemmin laitoin tänne. Ei maksumuuria.

”Osakemarkkinan pohjan näyttäminen on mahdotonta. Nykytilanteessa, jos mietitään vaikka yli kolmen vuoden tähtäimelle ostamista, on vaikea nähdä, että eurooppalaisissa yhtiöissä tekisi hirveän huonoja poimintoja tällä hetkellä”, Inderesin analyytikko Sauli Vilén sanoo Markkinaraati-ohjelmassa.

Myös Danske Bankin pääanalyytikko Minna Kuusisto arvioi, että yleisen talouskehityksen näkökulmasta tarkasteltuna pörssien pohjaa tuskin on vielä nähty.

”Reaalitalouden kehitys on tänä vuonna tähän asti ollut Euroopassa aika hyvä. Vaikeudet ovat vielä edessä ja ne tulevat varmasti heijastumaan yritysten tuloskuntoon vasta jatkossa. Toisaalta on myös osakemarkkinoiden näkökulmasta olemassa riskejä, joita on ollut vielä vaikea hinnoitella sisään”, Kuusisto pohtii.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/onko-osakemarkkinoiden-pohjat-jo-nahty-inderesin-vilen-eurooppa-lappujen-poiminta-voi-nyt-kannattaa-kunhan-sijoitusikkuna-on-kohdallaan/777ae719-b0f3-424d-a902-a876564eabd6*

2 tykkäystä

Helppohan se on Buffetin huudella, kun ei ole -80% ytd ja myöhäistä on enää myydä kuseturmarkkinoissa saatana :smiley:

25 tykkäystä

Huomasin meemiketjussa, että Ekillä on paljon faneja. Hänellä on suhteellisen pitkä työura takana analyytikkona + selvästi hyvä muisti ja terävä pää. Tietoa ja taitoa häneltä löytyy valtavasti ja siksi suosittelen kuuntelemaan tällaisen inderesPodin viime vuodelta. Erkki on analyytikoiden Arvi Lind.

-Aiheet-
00:00 Alkusanat
01:26 Erkin urapolku
07:40 Mitä sektoreita Erkki on seurannut?
09:22 Miten konepajasektori on muuttunut?
18:29 Nokian seuraaminen
24:42 Teknokupla
28:31 Analyytikon työn muutos
28:56 Tiedonhaku
35:12 Työpäivä
39:54 Media
42:24 Valuaatiomenetelmät
45:52 Tavoitehinnat
47:25 Ylituoton tekeminen
50:48 Ajan muutos
53:11 Tiedon laajuus
54:39 Onko tarve analyytikoista vähentynyt?
56:18 Analyytikon työstä nauttimisen salaisuus

12 tykkäystä

Sori offtopic, voi siirtää kahvihuoneeseen :smiley:

Minulla on myös rako saunan oven alla, venttiili seinässä lauteiden alla ja suljettava venttiili katossa.

Miksi pidät katon poistoilmaventtiiliä kiinni saunoessa ja kuivatessa saunaa? Itse pidän sitä kiinni vain lämmitettäessä saunaa ja jos AinaValmis on standby-tilassa…

What the h…

Melkoinen sotku tämä Britanniakin nykyisin on. Kyllä nyt on kivaa, kun ei ole EU:ta riesana.

11 tykkäystä

Näpyttelin nyt uuden taulukon (todennäköisesti tässäkin on jokin ajatusvirhe :smiley:)

Laskeskelin, että miten kävisi 10 vuodessa jos pystyisin tekemään pelkkää voittoa instrumentilla, joka tuhatkertaistuu. En tekisi ikinä tappiota,vaan olisin aina silloin kokonaan pois markkinoilta. Ostaisin 1:ssä, myisin 2:ssa. Ostaisin 2:ssa, möisin 3:ssa jne jne aina tuhanteen asti. Otin laskelmaan mukaan 0,055% toimeksiantokulut, jotka vastaavat Nordnetin active trader tasoa. Lisäksi jokaisen 100. oston kohdalla ajatellaan, että vuosi tulee täyteen ja tällöin kertyneistä voitoista maksetaan 30% veroa.

Eli treidi 1-100= 1.vuosi
101-200= 2.vuosi
901-1000=10.vuosi

10.vuoden jälkeen kassassa olisi 319 rahaa.

Hankintameno-olettamalla kassassa olisi vastaavasti 820 rahaa,mutta jos instrumentti olisi ollut esimerkiksi Amazonin osake olisi sijoittaja saanut kokea matkalla tälläistä kyytiä

AMZN051517-drawdowns-2

EDIT:korjattu verojen määrä

3 tykkäystä

Ei indeksi toimi noin. Painojen päivitykset hoituvat automaattisesti osakkeiden hinta liikkeiden kautta. Sen takia niitä sanotaan passiivisiksi.
Ainoa muutos on että rahavirta(in ja outflown erotus) painottuu nyt enemmän energia sektorille kun communications sektorille. Tämä rahavirta on kuitenkin vain pieni murto-osa indeksien markkina-arvosta.

6 tykkäystä

Monelta tulee Lepikön tämän päivän ennustus??? Salkkuni puolesta kysyn.

36 tykkäystä

Ei antanut Harvia mitään ennakkotietoja Q3 vaan ilmoitti pelkästään 0,30 osingosta.
Eli ilmeisesti puoli säädyllinen Q3 tulossa… ettei nyt ihan grande catastrophe…

10 tykkäystä