Kiitokset tästä ketjusta! Todella loistava idea ja tätä kautta oppii tuntemaan ihmisiä nimimerkkien takana edes hivenen. Ja erilaisia sijoitustyylejä sekä niiden tuloksia.
Noin muutenki täällä ollut todella laadukasta keskustelua viime viikkoina eri tavoista lähestyä markkinoita ja tätä kautta ainakin itselle on markkinoiden toiminta auennut ihan uudella tavalla.
Paljon se ottaa aikaa, mutta antaa paljon enemmän. Ensimmäiset haastateltavat Verneri ja Timontti vastasivat todella nopeasti kysymyksiini sekä pirun hienosti. Oman osuuteni teen parhaani mukaan, vaikka ei se silti timanttia ole, mutta erinomaiset haastateltavat tekevät näistä todella mielenkiintoisia ja mukavia luettavia!
Pääpaino on foorumilaisissa, mutta tulen haastattelemaan vielä lisää indeläisiäkin.
Itsenäisyyspäivä ei ole vielä täällä, mutta se ei ole syy olla tuntematta ylpeyttä maastamme, jota me kaikki olemme rakentamassa. Talvi tulee olemaan pimeä ja sähkö kallista, mutta muistetaan, mitä me rakennamme täällä. Joka päivä.
Mutta mites sitten Kone. Kone negaili → kurssi ei rommannut. Negatiiviset uutiset ei jaksanut laskea kurssia. Eli riippuu kai se yhtiöstäkin, tähtien asennosta ja kenties kusetusmarkkinoistakin!
15% turvamarginaali vakiona itselläni.
Mutta jos ymmärrän asian oikein (ja teidän keskustelun), niin sinänsä kysymyshän on hassu, juuri tuossa mielessä koska ne kasvuennusteet on toinen pala piirakkaa ja itse vedän ne vakiona alakanttiin…
Vaihtoehtoisesti korkeampi turvamarginaali ja ennusteet ylemmäs niin päästään samaan “järkevään tulokseen”
Kampittamisesta puheenollen, itse olen tässä vähintään kolmesti laskenut (ja laskenut alaspäin) Harvian käyvän arvostuksen / ostohinnan itselleni… Tehokkaasti olen pysynyt poissa ostolaidalta! Se että onko tämä seuraamus sitten hyvä asia, onkin juttu mihin on vaikeampi vastata VIELÄ.
Äsken saunan lauteilla mietin, että kun joistain firmoista, kuten Sammosta, on joskus sanottu että tylsä on hyvä. Niin tulin ajatelleeksi, että samalla tavalla suurin piirtein lähes kaikkiin muihin maihin verrattuna Suomi on aika hyvä, vaikka ehkä vähän tylsä. Ja ehkä juuri siksi Suomi on pysynyt aika hyvänä.
Tähän mietintään on ehkä vaikuttanut myös se, että muutamat viimeiset viikot olen viettänyt hyvin kansainvälisessä seurassa ja kun on kuunnellut miten hieno maa Suomi heidän mielestään on (he siis ovat asuneet täällä kukin enemmän tai vähemmän aikaa), ja kun he ovat kertoneet minulle mikä heidän kotimaissaan on pielessä, niin on meillä kyllä asiat aika pirun hyvin noin verrattaen. Vaikka itsellä ainakin on välillä usko meinannut loppua, mutta kun saa perspektiiviä muiden ulkopuolelta tulleiden ihmisten kautta niin palaa itsekin taas ns. maan pinnalle.
Niin ja otin mä pari saunakaljaakin, sekin voi vaikuttaa.
Jos Vernerin ja Timontin vastauksia katsoo, niin kyllähän niistä näkee, että he ovat selkeästi panostaneet niihin. Molempien avoimuuttakin arvostan kovasti.
Mulle ja varmasti myös haastateltaville on tärkeää, että olette pitäneet näistä stooreista.
Tämmöinen perjantai illan täysin turha kysely. Ilman mitään anti esitteen lisätietoja, mihin alla olevista yrityksistä voisit kuvitellla sijoittavasi, mikäli ne listautuisivat? Voi valitan useamman vaihtoehdon.
Veikkaus ja Posti ei tule pärjäämään tulevaisuudessa mitenkään superhyvin. DHL, UPS ja kumppanit vie kermat kakun päältä ja Postille jää jotkut kirjeiden jakelut jossain Lapin perämetsissä näin vähän karrikoiden. Veikkaus ei pärjää jollekin Unibetille ja muille. Alkon monopoli puretaan joskus ja sit se jää jalkoihin. Valio nyt olis ihan kiinnostava. Hyvä brändi ja tuotteet. Fazer ehdottomasti kiinnostavin. Huippubrändi ja tuotteet hyviä.
Yleensä varotaan antamasta kovin tarkkoja ennustuksia pörssien tulevasta menosta, mutta Veritaksen sijoitusjohtaja Kari Vatanen veti kyllä tuoreessa Pörssipäivässä kovalla itseluottamuksella.
Vapaasti lainaten “Hyvässä tapauksessa lasketaan enää 10% ja huonossa voidaan mennä vielä 30%”
Eli vastauksena linkin meemiin, Kari Vatanen tietää.
Tällä foorumilla on ihan tavallista, että tiettyjä henkilöitä saat nimitellä, haukkua sielusi kyllyydestä, mutta jos kritiikki kohdistuu “väärään” mielipiteeseen, niin viesti vihaliputetaan + poistetaan.
Hyvä foorumi pääosin, mutta kohtelu ei ole tasavertaista käyttäjien sisällön kesken. Tämäkin viesti aiheuttaa rusinoita perseeseen parille epäsuvaisevalle täällä. Olisipa ylläpidolla tasavertaisuutta päässä pitää jenkkipressan keskustelussa tasapuolisuus.
Minä olen eri mieltä Alkosta. Alkolla on valtavan hyvä valikoimat. Alko on myös Euroopan mittapuulla niin iso, että se on tuottajille houkutteleva kumppani. Alkosta saa myös asiantuntevaa palvelua keneltä tahansa myyjältä.
Jos alkoholin myynti vapautettaisiin kokonaan, niin kuinka laadukas olisi ruokakaupan viinihylly? Entä palvelu, jota sieltä saa? Nyt jo ainakin omalla paikkakunnalla taitaa jokaisen Prisman ja Cittarin kyljessä olla Alko, joten ei ole iso koukkaus. Taitaa jopa osassa S-marketteja ja K-Supermarkettejakin. Monella pikkukaupalla on ihan ok tasoiset oluthyllyt, mutta todennäköisesti viinit veisivät osan mietojen hyllypaikoista
Ainoa mistä motkottaisin on Alkojen aukiolot: Lauantaisin kauppa kiinni jo klo 18 ja sunnuntaisin kokonaan. Arjen aukeamisajat voisi siirtää hyvin vaikka 12-> ja lisätä säästetyt tunnit lauantaille ja sunnuntaille.
En ole tällaista “väärien mielipiteiden” liputtamista havainnut. Täysin asiattomia ja ketjun aiheen sivusta kirjoitettuja viestejä liputetaan ja poistetaan foorumilta sen sijaan aktiivisesti. Jos koet tulleesi kaltoin kohdelluksi, keskustelua voi avata liputusketjussa esimerkkeineen.
Donald J. Trumpin toimintaa puolustavia viestejä ja 2024 vaalien spekulointia voi jatkaa omassa ketjussaan. Siellä Donald J. Trumpia voi nimittää myös pelleksi – ainakin, jos perustelee väitteensä. Siellä voi myös kertoa, miksi pelle-nimitys ei hänelle sovi, tai mikä nimitys kuvaisi hänen toimintaansa paremmin. Kenenkään liputtamatta.