Tuli ensimmäistä kertaa käsky kertausharjoituksiin. Armeija-ajasta 10++ vuotta.
Onko foorumilla viimeaikoina kerranneita jakamaan vinkkejä ja kannattaako ottaa jotain erikoista mukaan jotta menee keikka rattoisammin? Esim kertakäyttöastiat tms? Vai pärjääkö periaatteella, että valtio pitää huolen omistaan?
Twitter-kokemukseni muuttui radikaalisti roskalavapalosta laatusisällöksi, kun tyhjensin koko seurattavien listan ja valitsin uusiksi seurattaviksi vain kourallisen timanttisia asiantuntijoita, jotka eivät twiittaa tai tykkäile oman asiantuntemuksensa ulkopuolelta. Luonnollisesti yhtään poliitikkoa ei voi seurata.
Kävin itse elokuussa ja kaikki oli hoidettu viimeisen päälle. Mukaan riittää kun ottaa reipasta mieltä ja hygieniatarvikkeet. Äänikirjaa kuuntelin iltaisin, muuten tuntui olevan järkevää tekemistä koko päiväksi.
Joskus oli puhetta mun ruokabudjetista. Se on viime aikoina ollut erityisen pieni, koska en ole muistanut käydä kaupassa ja sitten olen syönyt monta kertaa päivässä kaurapuuroa lisäproteiinien sekä marjojen kera , eli jos olisin tehnyt viime viikoista ruokabudjetin, niin se olisi ollut tosi pieni. Nyt työkiireiden ja tuloskauden takia on tainnut parissa viikossa paino alaspäin. No… jatkossa pidän huoli riittävästä ravitsemuksesta.
Pystyin kuitenkin aika tarkalleen laskemaan, mikä normaalisti on viikon ruokabudjetti:
Noin 30 euroa per viikko
Ostoslistalla normaalisti on:
kaurahiutaleet
rasvaton maito
ruisleipä
juusto, rasvaa 15%
kinkku
vihannekset ja hedelmät (ei kaupasta: sienet, marjat ja omenat, jotka ovat ilmaisia)
maitorahka
makaroni
liha, rasvaa alle 10%
Ostan aina halvinta ja joskus käyn eri kaupassa saadakseni halvinta, jos joku paljon käyttämäni tuote on alennuksessa ostan sitä paljon, vaikka varastoon. Esimerkiksi kananjauheliha oli kerran alle 6 euroa kilo, niin pitihän sitä sitten santsata ja lihan osalta pystyy tekemään ehkä parhaimmat säästöt, kun ovat menossa vanhoiksi tai jos ovat eritystarjouksessa.
- Budjetissa ei ole mukana lisäproteiineja ja lisäravinteita (monivita, d-vitamiini ja omegat)
- Laskin, että kerran viikossa saan keskimäärin ilmaisen lounaan ja välipalan.
- Saan vanhemmilta joskus esimerkiksi kahvia tai muuta vastaavaa.
- Ostan joskus esimerkiksi öljyä ja margariinia (kerran kuussa?) tai vaikka kahvia (kerran viikossa), mitä ei näy tässä budjetissa + tulee joskus muutakin ostettua.
Eipä tässä sen kummempia.
Sijoittaminen on vaikeaa eikä sitä kannata yrittää ilman ammattilaisten vakaata näkemystä
Kauas ollaan tultu ajoista, jolloin kertaaminen oli sitä että krapulassa (koska iltaisin oli ihan OK dokailla) ammuskeltiin räkäpäitä Fazerin kaakaojauheen (koska joku oli taas unohtanut tilata huollon) voimalla.
Märkiin ja kylmiin keleihin ottaisin mukaan oman merinovillakerraston, sillä olen vähän kermaperse, vaikka firmankin jakamilla vermeillä pärjää oikein hyvin.
Parhaimmillaan hyvin järjestetty kertausharjoitus on mielekäs seikkailuloma jollaista ei (Suomessa) saisi edes rahalla, enkä ole viimevuosina kuullut yhtään todellista kärsimys-/pettymystarinaa.
Oma sosiaalinen kuplani saattaa toki olla aaaaavistuksen keskimääräistä innokkaammin näihin asioihin suhtautuvaa, mutta toisaalta, heillä on myös kokemusta havaita virheet ja petraamisen paikat. Kuten todettua, nykyään PV todella panostaa siihen, ettei rahaa polteta kutsumalla vastentahtoisia peräkammarinpoikia makkaraa paistelemaan ja kiviä potkimaan.
Anna, ota ja nauti!
Ainakin kannattaa ottaa oma retkimuki, pikakahvia jos kahvia juo koska sitä ei oikein ikinä tarjota. Otsalamppu, hyvin istuvat ohuet käsineet+kynsikkäät ettei tuu niin kylmä roplatessa kaikkea ja mahdollisimman kattavasti esim. merinovillaista alusvaatetta jos sellaisia sattuu kotioloissa käyttämään. Ei niitä kuitenkaan kannata alkaa pelkästään harjoitusta varten hankkimaan jollei muuta käyttöä ole. Ja leatherman tms yleistyökalu, sille on valtavasti käyttöä.
Tähän ei ole yhtä ja oikeaa vastausta, koska kertaukset riippuu myös niin paljon sodan ajan sijoituksestasi ja käymästä koulutuksestasi. Jos satut olemaan huollossa tai tälläisessä helpossa lepiä ottavassa hommassa, saatatte nukkua kassulla, käydä suihkussa iltaisin ja kaikki kannetaan nenän eteen valmiiksi. Jos olet jääkäri, sissi, niin olette mahdollisesti yöt teltassa viikon ilman mitään mukavuuksia. Toki kertauksissa ei tarvitse herrotella tai jeesustella, riittää kun tekee miten tekee käsketyn asian. Myöskään näitä irtaantumisia 2 minuutissa keskellä yötä ei ole tullut vastaan kertauksissa, mitä oli ainakin intin sissikoulutuksessa paljon.
Monesti tuolla pörrää paljon reservin kouluttajia, eli siis ei niitä intin henkilökuntaan kuuluvia. Toki kipinät ja yövartiot / partiot kuuluu asiaan ja unet jäänee vähille, ellei ole luumusuojaa kuskina.
-otsalamppu !!!
-Kengänpohjalliset!!!
-varavirtalähde puhelimeen + laturi jos sisätila uhka !
-omia vaatteita kuten bokserit ja villasukat
-tulitikut, sytkäri
-hammasharja ja tahna !!!
-letukka / puukko !!!
-makeisia ja purkkaa, kohottaa mieltä kummasti, mieleinen suklaapatukka, lakut on nammaa.
Liikaa ei kannata kamaa olla, jos siirrytte jalkaisin rinkan + tetsarin kanssa kun autot ajaa vierellä. Siinä kohtaa mieleen tulee intti
Ruokaa siellä saa isoja määriä ja tarpeeksi, jos ei ole ultranirso, niin sillä määrällä elää erittäin hyvin, ylikin jää, kotiin asti kannettavaksi.
Kun varusteet jaetaan, niin sinne omien kamojen sekaan voi/kannattaa jättää ne intin vastaavat kamat mitä ei aio käyttää kertauksen aikana, kuten vaikka nuo bokserit ja sukat.
Varusteen jaossa saattaa olla tilanne, että sinulle laitetaan käteen numeron 47 kumpparit, vaikka pyydät 43, jos koko on loppu, se on loppu eli monotat niillä neliseiskoilla sen viikon sitten. Tämän takia omat kumpparit pohjallisineen on huippu juttu, tai maiharit mikäli löytyy omat jalkaan sopivat. Kertauksissa saa olla omia varusteita, mikäli ne on armeija henkisiä. Tällöinkin, jätä ne 47 lankut sinne siviilikamoihin, elä ota kantoon viikoksi.
Tässä on useita tuttuja ollut kertaamassa viime aikoina ja ero on yöllä ja päivällä mitä sisältöön kuuluu. Toisille se on viikon lomaleiri, toisille tekemistä. Mulla ei todellakaan ole ollut aikaa kuunnella iltaisin kirjoja ja tarinoita, sen verran on vedetty puhki ennen kuin pääsee huilaamaan. @Markakorva kanssa olen erimieltä ketä kutsutaan, koska nyt b-miehetkin ilman mitään halua on samoissa harjoituksissa, mitä olen huomannut näissä “tapahtumissa”. Makkaraakaan ei ole paistettu kertaakaan, paska karbonaraa tai muita pussiruokia trangialla viikot, ei mitään valmista spadejen tykkiruokaa.Ruoissa on sentään tapahtunut hyvä muutos, kun nyt on nämä keitä vesi ja nakkaa pussiin, kun ennen oli vielä hernerokkapurkkeja tms millä piti trangia sotkea.
On ollut myös jännä huomata, että ihan ekana laitetaan ampumaan kovilla, heti kun on kurkut päällä. Siellä on kuitenkin porukkaa, mikä ei ole koskenut aseeseen sitten intin, ja ikää on 20-50 vuotta. Nykyään on näitä kaikenmaailman hulluja, niin hurjalta tuntuu. Kaupan päälle osalle on heitetty PKM, semmonen mitä ei ole ikinä, koskaan käsitellyt
Viikko menee kuitenkin äkkiä ja monesti siellä näkee armeija aikaisia kavereita, jopa samasta tuvasta
Muista kuitenkin, että nämä tuntuu olevan todella erilaisia eri porukalla, tsemppiä. Jos jotain hyvää, niin se voi olla myös rankkaa, mikäli on telttaa ja siirtymisiä, eikä mitään talossa asumista.
?? -letukka??
Tarkoitatko General Motorsin valmistamaa Amerikkalaista autoa?
Esim.Chevrolet Silverado?
Joka muuten on parhaimmillaan kum pellin alla on Japanialainen diesel moottori😉
Vai onko “letukka” joku MacGyver tyyppinen survival linkkari/sivuleikkuri/linjapihti?
Itse olen oppinut pitämään Chevroletukkaa
Letukkana.
Anteeksi, mutta hyvä materiaali tiiviissä paketissa = kirjoitettu teksti, kenties asianmukaisilla käppyröillä varustettuna. Puhuttuna teksti vie tuhottoman paljon enemmän aikaa. Video toimii viihteenä, mutta jos on asiaa, kirjoittakaa.
Ei tuo nyt niin paha ole. Ikävämpi se olisi mennä viikko 43 kumppareilla 47 jaloissa.
Varmaan hyvin pitkälti samat asiat on kirjoitettunakin, kun on kyseessä tärkeät ei-viihteelliset asiat. Esimerkiksi Instagramissa on sitten usein samoista tärkeistä asioista vielä lyhyet videotkin, jotka sopivat joillekin ehkä paremmin, mutta siis tärkeät asiat taitavat löytyä lähes aina kirjoitettunakin.
Itse tykkään lukea ja sitten kuunnella/katsoa vielä lyhyt videokin samasta asiasta, niin iskostuu itselle paremmin päähän.
Anteeksi, nyt on ehkä lapsellinen kysymys , mutta @Juha_Kinnunen, mitä tekee Inderesin osakestrategi? Sinähän olet sellainen, on minulla kai jonkinlainen käsitys asiasta, mutta en ole ihan varma, mitä Inderesin osakestrategin tehtäviin kuuluu.
Puhdistukset alkavat.
https://twitter.com/pwnallthethings/status/1589432770266136578?s=20&t=PdAszKj_J7hLsdwcJaqHrw
Elon Musk
Todellisuus
Musk has repeatedly sought control over what journalists, bloggers, analysts and other researchers say about his businesses, their products, and himself.
Ensin ihmiset valittivat, että tuo 8 dollaria kuussa on sinisestä merkistä on ihan perseestä, kun sitten kuka tahansa voi esittää olevansa joku toinen henkilö. Ketkäs sitten ovat itkemässä, kun joku Kathy Griffin saa bannit, kun vaihtaa nimekseen Elon Musk?
Ottamatta kantaa Muskin henkilöön, niin on täysin normaalia, että toisen henkilön esittäminen johtaa banneihin ja kaikki nekin, jotka noista banneista itkevät ovat olleet aiheesta samaa mieltä ennen kuin pilkka osui omaan nilkkaan. Ja se raja on tosiaan pakko vetää siihen, että kaikista tulee bännit eikä alkaa arpoa, että onkohan tämä nyt huumoria vai ei. Tosin Musk taisi antaa poikkeuksen, jos nimessä lukee perässä, että on parodiatili.
Myönnän, että olet aivan oikeassa. Toisen henkilön impersonointi ei ole asiallista. Tässä tapauksessa ei nähtävästi ole levitetty rikollista tai vihapuhetta Muskin nimissä, vaan kehotettu ihmisiä äänestämään USA:n tiistain vaaleissa. Twitter olisi tilin poistamisen sijaan voinut tehdä jonkin kombinaation ao. toimista:
a) Ensin antaa varoituksen
b) parin päivän suspendin
c) muistutuksen säännöistä
Sen sijaan Musk tiettävästi poisti koko tilin ilman etukäteisvaroitusta. Ok. Hänen alusta, hänen säännöt ja hänellä on diktaattorin valta siellä. Ei kahta sanaa. Hän voi alustallaan tehdä aivan kuten haluaa. Postaukseni tarkoitus olikin tuoda ilmi Muskin tekopyhyys absoluuttisen vapaan puheen puolesta, hänen omat toimensa sellaisen kanssa, sekä hänen hurskasteleva käytöksensä vapaan puheen advokaattina.
Tämä menee vähän siihen kategoriaan mistä puhuin viestin loppuosassa. Parodiatilit on ihan kivoja, mutta on ihan ok vaatia, että tiedät aina, että profiili ei ole aito. Mielestäni mennään aika vaikeisiin vesiin, jos aletaan pohtia, että mitä on ok sanoa toisen nimissä. Mielestäni, jos on riski, että lukija kuvittelee mielipiteen olevan minun, niin ei mitään. Vaikka olisin asiasta samaa mieltä. Kun on kuitenkin aika helppoa ja harmitonta vetää se raja siihen, että kielletään yksinkertaisesti esiintymästä toisena, niin että lukija voi erehtyä luulemaan, että jokin viesti onkin toisen tekemä. Muuten aletaan sitten pohtimaan, mikä on väärä mielipide. Ei kuitenkaan ole kovin vaikeaa olla esittämättä jotain toista henkilöä. Tältä osin sillä, mitä Kathy twiittasi Elonin nimissä ei ole mielestäni oikein merkitystä.
En ole ihan varma Twitterin TOS:sta, mutta melkein kaikilla sivuilla impersonation on suoraan kielletty, eikä siihen vaadita mitään aiheuttaa haittaa perusteita. Mielestäni tämä on ihan järkevä linja. Ja twitterin feedi kun toimii miten toimii, niin on ihan hyvä, että parodiatilit pakotetaan kertomaan aiheesta suoraan nimessä.
Käytännössähän Griffininkin tili vain laitettiin jäähylle ja olen aika varma, että Kathy saa sen takaisin (näin Musk itsekin totesi), jos haluaa, mutta ihan mahdollista, että ei halua. Tältäkin osin ymmärrän, että tili laitetaan heti suspended-tilaan, mikä varmaan osittain piilottaa automaattisesti tilin viestien näkyvyyttä, kun henkilön nimi tai profiili on harhaanjohtava. Tuo on kuitenkin peruutettavissa oleva toimenpide.
Muskia voi kritisoida ihan oikeistakin aiheista liittyen sananvapauteen, mutta jotenkin en näe nyt tässä oikein mitään tulokulmaa.
@kapteeni_indeksi Death cross S&P:ssä? Mikäli ennusmerkit pitävät paikkansa ja historia toistaa itseään, on mahdollista että indekseissä nähdään vielä 40-50% laskettelua.
GS aika varovainen suosituksen kanssa, vaikka tavoitehintaan on vielä matkaa yli 1000%
Carvana toteuttaa nimen taustalla olevaa strategiaa. Yhtiö saavuttaa pyhän sammumisen tilan ja vapautuu yhä uudelleen toistuvan kvartaaliraportoinnin ikeestä.