Onko joku saanut hafnian osingot tänään tilille?
Itsellä Op eikä ole näkynyt joten voiko noissa olla jokin viive?
Jos ei kuulu tähän ketjuun niin siirtäkää oikeaan.
Onko joku saanut hafnian osingot tänään tilille?
Itsellä Op eikä ole näkynyt joten voiko noissa olla jokin viive?
Jos ei kuulu tähän ketjuun niin siirtäkää oikeaan.
@Subotai ja @Tunturisusi:
Minun tuli käytyä tuossa Väriestejuoksussa joskus 2016 tms alkuajoilta reilusti ennen koronaa ja omat fiilikset olivat aika pettyneet. Ei siinä ollut mitään kilpailua ja juostava matkakin oli lyhyt. Porukkaa oli myös paljon vaikka lähtöjä useita, joten ensimmäiset esteet ruuhkautuivat aika nopeasti. Eniten siitä sai irti hauskalla kaveriporukalla. Ehkä hölmöintä on, että halutessaan voi kiertää sekä esteet että väripisteet.
40-60€ maksu tuntui ainakin omasta mielestäni rahastukselta, eikä ole tullut fiilis lähteä uudelleen. Sellainen “Nähty jo”-fiilis päälimmäisenä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan yli 90% Venäjällä ennen sotaa toimivista yrityksistä ei ole lopettanut toimintaansa siellä. Heti kun sota ohi juoksevat kilpaa lisää markkinaosuutta. Suomifirmat ulkona sitten kokonaan.
Tutkimus ei ollut millään muotoa pätevä, sisälsi virheitä ja osa yrityksistä oli yksityishenkilöitä. Informaatiovaikuttamista mikä toimii näköjään pelottavan hyvin kun sitä täälläkin toistellaan.
Se ei ole vaan niin yksinkertaista että lopettaa toimintansa. Jos on ottanut riskiä ja pääomat siellä kiinni niin kyllähän sitä miettii moneen kertaan varmasti että miten sieltä pääsee pois edes jotenkin kostein jaloin. Ostajat maksaa mitä maksaa, jos maksaa. Liiketoiminnan myyminenkään ei ole mikään nopea ja helppo case.
Jos sijoitat 10 v velkapaperiin 4 % korolla, saat tuon 4 % (nimellisen) koron varmasti (lukuunottamatta defaultia) laina ajalta eli 4 % p.a.
Jos asuntolaina on sidottu esim Euribor 12 kk niin ollaan aika kaukana 10 v sijoittamisesta. Jos korko on esim tällä hetkellä tuo sama 4 % ja tipahtaa siitä 0 %:iin loppuajaksi, saat tuolle “10 vuotiselle” tuottoa 0.39 %, mikä on aika kaukana 4 %:sta.
Hyvä ketju softafirmojen sarjayhdistelijä Constellationista. Miten 40 miljardin arvoinen ja 500+ firmaa (varmaan kyllä reilusti enemmänkin ) yhdistellyt kokonaisuus pysyy kasassa? Hajautetulla päätöksenteolla ja vahvalla sitouttamisella sekä minimimäärällä byrokratiaa.
Joskus asiat voi vaan tehdä todella hyvin
Harmikseen Mark ei enää jaksa edes kirjoittaa kunnon sijoittajakirjeitä kun ”kaikki on jo sanottu”. Käytännössä Buffettin tason viisauksia vertikaalisen softan alueella.
Tuosta parrasta saa myös ainakin 5 miljardia preemiota yhtiön nykyarvoon.
Väittäisin että toi äijän kuva on generoitu neuroverkolla promptilla ”senior software wizard”.
@Markoss, kannustaisin puolisoasi vielä pohtimaan voisiko sairaanhoitaja sittenkin toimia yrittäjänä. Meillähän on esimerkinä espoolainen terveydenhoitaja Fadumo Ali, joka perusti Hoiwan.
En tiedä näistä hoiva-asioista mitään, mutta yrittämisestä tiedän paljonkin.
Jan Hurri on kirjoittanut SVB:stä ja siitä mm. miksi pankin kaatuminen on syytä ottaa vakavasti.
SVB:n kupru on vain yksi etäinen esimerkki, miten voi käydä, kun vuosien ajan päteviksi uskotut korko-oletukset pettävät. Samat vaikeudet voivat kohdata muitakin kuin riskipitoisia pankkeja.
Kauppalehden pääkirjoituksessa pohdittiin SVB:tä ja muita mahdollisia kuplia. Ei maksumuuria.
Sijoittaja saa vielä jännittää, millaisia yllätyksiä jyrkästi nousseet korot tuovat pintaan. SVB oli yhden kuplan ilmentymä, mutta kuplia on päässyt syntymään muuallekin.
Olisiko finanssipuolelle markkinoitava ‘Bank Run’ Rush Factoryn uusi hittikonsepti? #takki
Viime vuoden talouslukuja on tarkennettu:
Huomiota kiinnittää ulkomainen nettovarallisuusasema. Suorissa sijoituksissa (tytäryhtiöt ja sen sellaiset) olemme nettosaajia, mutta portfoliosijoituksissa nettovelkaisia. Tuohon voi kommentoida vain lainaten John F. Pulkkista: “Älä kysy mitä maasi voi tehdä hyväksesi, vaan kysy miten voit tehdä hyviä ulkomaisia osakepoimintoja”
Varmasti onnistuu ja käsittääkseni kotihoidossa tätä tapahtuu jo. Taitaa ongelma olla se, että toinen työnantaja on Hus.
Tarkempaa tietoa ei itselläkään ole hoitoalasta, mutta käsittääkseni siellä toimitaan jonkun henkilöstöpoolin esim. Seuren kautta ja yrittäminen on tehty hankalaksi.
Edit. Kiitos linkistä, pitää katsoa tarkemmin, kun pääsee koneelle.
Edit2. Kiitos kaikille hyvistä vastauksista!
Hei te muut tietokoneella Inderesin foorumia selaavat,
Hävisikö teiltäkin Tuoreimmat-Lukematta-Kirjanmerkit -vaihtoehdoista tuo Lukematta-valinta?
Mobiiliversiona e.m. valikko näkyy edelleen samanlaisena kuin ennenkin.
Edit. Näköjään tilanne normalisoitui, kun klikkasin itseni toisaalle päin Inderesiä ja palasin sitten linkkiä käyttäen takaisin foorumille.
Tilanne ohi! Ei mitään nähtävää!
Oma arvio kauppahinnasta oli 1€ joten sen yli tuo meni, saa nähdä kuinka nopeasti kauppa toteutuu.
Lainaus Nokian Renkaat ketjusta
Kauppahinta meni tosiaan yli ja on melko lähelle 2€. Omistajina saimme sen verran /osake.
Kun mediassa on höpisty, että poltomoottoriautojen valmistus lopetetaan, niin pidän sitä hirveänä soopana, ihan vihreiden agenda-julistusta.
Sähköautoja myydään nyt kasvavasti Euroopassa, Jenkkilässä ja Kiinassa.
Mutta mitenkäs muun maailman laita on?
Poistin virheellisen vastaukseni. Aika mielenkiintoinen juttu.
Löysin:
Työntekijän oikeus vapaaseen
Työntekijälle, joka sopimuksen mukaan tekee töitä kaikkina kalenterikuukausina alle 14 päivää tai 35 tuntia, ei kerry vuosilomaa. Hänellä on työsuhteen kestäessä kuitenkin oikeus saada vapaata kaksi arkipäivää kultakin kalenterikuukaudelta, jona hän on ollut työsuhteessa. Työntekijän on ilmoitettava halustaan käyttää vapaata ennen lomakauden alkua (lomakausi alkaa 2.5.). Vapaan ajalta maksetaan lomakorvaus, jonka suuruus on 9 % (työsuhteen kestettyä alle vuoden) tai 11,5 % (työsuhteen kestettyä yli vuoden) edellisen lomanmääräytymisvuoden ansioista.
Epäilisin vuosilomien kertyvän normaalisti mikäli työtunteja kertyy vain riittävästi (luulis, että 50% riittää) → lomaraha ja loma-ajan palkka tosin luonnollisesti pienemmät per työpaikka(lasketaan vuosittaisen keskiansion mukaan) Laskentaa ja mietintää sen suhteen pitääkö lomia vai ottaako niitä rahana.
Kyselen puolisoni puolesta. Hän on alkamassa tekemään 50% nykyiselle työnantajalle sekä 50% edelliselle työnantajalle. Hän on huolissaan lomien kertymisestä, että niitä tulisi vain 14 päivää vuodessa. Mitenköhän tämä nyt toimii, kun meillä on vähän erimielisyyksiä tästä.
Ei tietoa onko oikea paikka kysellä, mutta en muutakaan keksinyt.
Ei tuossa pitäisi olla mitään ongelmaa, etteikö lomaa kertyisi täyttä määrää. Vuosilomalaissa puhutaan työpäivistä eikä tuota rajoiteta yhteen työnantajaan. Muutenhan joillekin ei kertyisi lomaa ollenkaan, vaikka tekisivät 80h viikossa, mikäili se tapahtuisi tarpeeksi monelle työnantajalle. Asia kannattaa selvittää ja kysyä ohjeita liiton kautta ja tietenkin loman pitäminen kahden työnantajan välillä on oma projektinsa.
Sanon heti alkuun, että en osaa sanoa tarkkaa vastausta tällaiseen tapaukseen, missä on kaksi eri työnantajaa. Laittaisin itse sähköpostina kyselyn työnantajaïen HR-osastoille ja sieltä voisi suoraan saada vastauksen, jos heillä on ennestään vastaavanlaisia tapauksia. Jotkut palkansaajat ja työnantajat kyselevät poikkeustapauksissa apua liitoilta. Voi olla, että työnantajat eivät osaa itsekään heti sanoa tähän kysymykseesi vastausta.
Kun tässä on kyseessä työntekijän asia ja hänen etua ajetaan niin lähtisin ilman muuta kysymään asiaa ensimmäiseksi pääluottamusmieheltä ja ammattiliitolta. Terveisin pääluottamusmies
Vaikuttaa aika erikoiselta kuviota, varmaan pitää vähän selvitellä onko tossa 50/50 kuviossa edes järkeä vai tehdä suoraan 100% jommassa kummassa.
Kannattaa todellakin selvittää kaikki asiat juurta jaksain ja nimenomaan liiton asiantuntijoilta. Koko tapaus voi selvitä yhdellä puhelulla kunhan saa ammattitaitoisen tyypin linjan päähän. Sitten vain plussat ja miinukset vaakakuppiin.