Inderesin kahvihuone (Osa 7)

Siis todella kovaa nousua tänä vuonna koko SP… seiskalta. :mage:

25 tykkäystä

Jonkin verran on käteistä, ei nyt erityisen paljoa, mutta seuraan jokseenkin kaikkia yhtiöitä joita Indereskin seuraa ja sitten erityisseurannassani on sitten selkeästi pienempi joukko, johon kuuluvat mm. Fortum, NoHo, Nokian Renkaat sekä jotkin IT-palvelusektorin yhtiöt.

Salkussani on muutamia yhtiöitä, jotka ovat taas sellaisessa seurannassa, että pitäisikö myydä kokonaan pois, mutta salkussa on myös yhtiöitä joita voisin lisäillä, jos dippaavat.

Onneksi kesän kuukausina pitäisi tulla erilaisia kertaeriä eri kuukausina, joten pitää tiukasti seurata eri yhtiöitä ja tarttua kiinni varsinkin, jos omasta mielestä dippaavat turhan paljon aiheetta.

Olen tähän asti koko sijoitushistoriani ajan ihmetellyt, että “onpa ihmeellistä aikaa pörssissä”, mutta tämä ihmettelytilani varmaan jatkuu kuolemaani saakka - tapahtui pörssissä mitä tahansa. :smiley:

11 tykkäystä

Kuntosalilla käynti ja pörssi sillä aikaa nousuun. Mitä tapahtui?

3 tykkäystä

@Alex_af_Heurlin1 kirjoitteli kiinteistömarkkinoista niin mielenkiintoisesti, että päätin jakaa hänen markkina-analyysinsä kahvihuoneseen kaikkien ihmeteltäväksi. Juttu ei ole maksumuurin takana.

SUOMEN luonto on nyt parhaimmillaan. Tuomi kukkii, linnut visertävät ja herhiläiset pörräävät.

Suomen kiinteistömarkkinoilla kukoistuskausi on sen sijaan ohi. Tunnelma on pysähtynyt ja painostava, kuin elokuussa ennen ukkosta.

16 tykkäystä

Suomessa on puhuttu yllättävän vähän Ruotsin asuntorakentajien tilanteesta, vaikka markkinat linkkautuvat ainakin rahoituksen osalta toisiinsa. Esimerkiksi SBB on ottanut -60% takkiin puolessa vuodessa.

The development is symptomatic of a wider problem for Sweden’s commercial property firms as they scramble to roll over $40.8 billion of maturing bond debt over the next five years, a quarter of which falls due in 2023.

Auts. Kuulostaa Suomen tilanteelta 90-luvun alusta. Jos Ruotsissa roiskuu, niin kyllä ne pärskeet yltävät myös meidän rannoillemme asti.

https://finance.yahoo.com/news/sweden-property-crunch-worsens-sbb-094447021.html

8 tykkäystä

On kokemusta. Paras lihashuoltovehje minun mielestäni. Omistin kauan alle 100e:n rupuvasaran, mutta innostuin viime vuoden lopulla lukemaan näistä tarkemmin. Laatuun kannattaa todellakin panostaa, enkä ole katunut päivitystä hetkeäkään.

Tein kaiken maailman vertailuja ja TOP4 valintaa olivat Achedaway Pro, Ekrin B37S, Theragun Elite ja Pro. Näistä ainakin suosittelen lukemaan arvosteluja ja vertailuja. Olisin valinnut näistä Ekrinin, jossa olisi ollut hyvää elinikäinen takuu, akkukesto, hiljaisuus, muotoilu, paino ja kaiken puolin asiallisen oloinen valmistaja. Valitettavasti postitus olisi maksanut paljon ja tullimaksuja olisi saattanut tulla 100e. Päädyin Achedawayhyn, jossa oli myös paljon hyvää ja hinta näistä kohtuu edukas. Painaa vähän liikaa ja ostan kyllä Ekrinin heti jos sitä saa ilman tulleja ja kalliita postikuluja.

Äänekkyys vei kiinnostuksen lopulta pois Theraguneista. Varsinkaan Pro:ssa ei kohtaa millään hintalaatusuhde, koska tärkeimmät speksit ovat lähes identtiset Achedawayhyn nähden, mutta hintaa on melkeen tuplat.

Vasaroita tutkiessa kannattaa kiinnittää huomiota ainakin Stall Forceen eli kuinka kovaa kestää painaa ennen kuin vasara hyytyy. Samoin Stroke Length on tärkeä lukema. 16mm yltää syvemmälle.

Halppispaskoissa monia tietoja ei edes ilmoiteta. Jos tulee edes viikottaiseen käyttöön niin suosittelen ilman muuta 200-300e panostusta kerralla hyvään vasaraan.

Laitan huvikseen vielä silloisen pohdintataulukon tähän. Äänilukemissa on paljon kusetuksen makua, joten Theraguneille pitäisi antaa muiden kokemusten perusteella miinusmerkintä. Tämä Achedaway värisee myös siihen malliin, että ei ole järkevää katsoa sarjaa/elokuvaa samalla.

Jälkitunnelmat: 4 eri päätä riittää varsin hyvin. Viimeiset 3-4kk siinä on ollut sama pää kiinni. Nopeudesta en antaisi enää pisteitä yläsuuntaan vaan nimenomaan matalampiakin nopeuksia saisi olla valittavissa, etenkin puolisolle. Akkukesto 2-4h on erinomainen minun käytöllä. Painemittari tai appi olisivat todennäköisesti ihan turhia. Painosta ja tärinästä miinusta. Tällä yltää ihan hyvin selkään, mutta Ekrin olisi parempi jos ei ole hierojaa samassa taloudessa.

18 tykkäystä

Kiitos paljon arvokkaista kokemusperäisistä tiedoista! :+1:

2 tykkäystä

Vähän vaikea sanoa missä niska- / hartiaseudulla on jumisi, mutta roikkuminen käsien varassa tekee hyvää koko linjalle hartioista lantioon. Painovoima tuppaa hoitamaan kiristävät linjat selän puolella.

Edit. En tee ollenkaan istumatyötä, mutta itsellä on siltikin yläselkä jumissa jatkuvasti. Polte tuntuu lapaluiden välissä. Alta löytyy liike mikä on apu itselle. Helppo suorittaa myös lattian sijaan sohvalla tai sängyllä.

8 tykkäystä

ezgif-2-418b9001e5

19 tykkäystä

Importance of situational awareness… :smiley: By caliche bahada Twitter

3 tykkäystä

Minulta löytyy pitkän treenihistorian tuomien vammojen kuntoutuksessa käytettynä jos vaikka mitä laitetta, myös laadukas lihashuoltovasara. Näkisin että vasara on hyvä jalkoihin, käsiin itse käytettynä ja selkään jos on joku patenttikiinnitys vasaralle esim sohvatyynyjen väliin tai sitten puoliso töihin.

Pitkällisen niskajumin erään leikkauksen jälkeen kokeneena sain parhaan avun tämmöisellä laitteella: TENS / EMS Laite, TEN250 Fysioterapiaan

Tuossa saa lätkät jumiseen kivikovaan lihakseen ja sopivasti virtaa niin pakottaa hissuksiin lihaksen supistelemaan ja sitäkautta aineenvaihdunta paranee ja jumi helpottaa. Tällä parani myös toisen käden golf ja toisen tenniskyynärpää jotka tuli vähän ylipitkästä timanttijyrsinnästä käsivarsiin.

4 tykkäystä

Leopardin hoitaja, leikkiä vaan.

Ping @Tunturisusi lyödään foorumille kysely asiasta.

Mitä ajattelen osakekurssien / osakesalkkuni sulamisesta?

  • Olen netto-ostajana osakemarkkinoilla. Antaa osakekurssien ja indeksien laskea vaan. Hedelmät korjataan vuosien päästä
  • En oikein osaa sanoa.
  • Ei enään laskua yhtään. Näillä pitäisi pärjätä.

0 äänestäjää

1 tykkäys

Liikunta maksaa itsensä takaisin, sanotaan :wink:

1 tykkäys

Tehdäänkö täällä harrastuksille omat ketjunsa vai alanko tarinoimaan tänne kahvihuoneelle 80-90 lukujen PC-peleistä ja niiden yksityiskohdista sekä valmistajista taulukoiden kera? Esimerkiksi pelille Defender of the Crown löytynee täältä monta fania.

19 tykkäystä

Suosittelen katsomaan tämän, vaikka tekoälyn nykytila ei kiinnostaisikaan. AI on läsnä yhä useampien puuhissa. Näkökulmana haastattelussa ei ole sijoittaminen, mutta kyllä tuosta keskustelusta sijoittajakin ideoita sai.

7 tykkäystä

Tässä on Sijoittaja.fi:n muutamissa minuuteissa luettava juttu globaaleista kulutusjäteistä.

Tutkimme eri lähteistä, mitä ovat maailman tunnetuimmat kuluttajabrändiyhtiöt. Seuloimme listalta liikevaihdon ja markkina-arvon perusteella suurimmat globaalit kuluttajatuoteyhtiöt harkinnanvaraisen kulutuksen ja päivittäiskulutuksen sektoreilta. Valitut yhtiöt ovat johtavia yrityksiä omilla sektoreillaan. Jätimme pois tunnetut teknologiayhtiöt, kuten Applen, Amazonin jne., koska käsittelemme niitä toisessa analyysissa.

1 tykkäys

Tiedän, mitä alan katsomaan heti ja nyt. :smiley:

Aiheet:
00:00 Aloitus
01:05 Markkina
12:18 Listautumiset
31:42 Ostot

21 tykkäystä

Taidanpa lähteä oikein pitkälle metsälenkille. Hyttysetkään eivät ole vielä riesana ja keli mitä mainioin.

Harkitsin hetken jäänkö katselemaan MM-kiekkoa, mutta jätän väliin. Latvian pelin olisi voinut katsoakin, toivoen, että Latvian lento jatkuu, mutta olen korvia myöten täynnä niitä pirun mainoksia. Niitä taisi olla jo neljä taukoa per erä. Suomen peleissä ne kesti hammasta purren, mutta nyt jää väliin. Että MOI! vaan.

Kuis on, vieläkö lätkä kiinnostaa?

Katsotko MM-lätkän välierät?
  • Kyllä
  • En

0 äänestäjää

Katsotko MM-pronssiottelun tai finaalin?
  • Kyllä
  • En

0 äänestäjää

1 tykkäys

Vastataan tarkennuksen avulla eli mikäli liveseuranta näyttää tasaista tilannetta kolmannessa erässä niin ottelujen loput voisi katsoa välieristäkin. Jos Saksa tai Latvia on finaalissa niin katsomisen voisi aloittaa jopa alusta. Pronssipeli ei valitettavasti kiinnosta, koska ei ole ainuttakaan kiinnostavaa pelaajaa mukana ja pelien taso on muutenkin heikkoa. Se on sentään positiivista, että Saksa tai Latvia saa varmuudella jonkin värisen mitalin. Nyt vaan järjestämään sitä jymypaukkua!

9 tykkäystä