Jos seinän toisella puolella ei ole tiivistä rakennetta, niin sitten vain mädät vaihtoon ja maalia päälle. Ehkä tosiaan kannattaa katsoa voisiko alhaalta laudoituksen katkoa niin ettei olisi niin alttiina sulamisvesille. 30 senttiä maanpinnasta on ihan normaali korkeus laudoituksen alapinnalle.
Jos taas ulkovuorauksen takana on tiivis rakenne, niin sitten olisi tärkeää varmistaa, että ulkovuorauksen takana on alhaalta ylös asti menevä tuuletusrako. Sen järjestäminen voinee vaatia koko laudoituksen pois repimisen ja uuden ruodelaudoituksen seinään.
Jos haluat vain ulkonäöllisesti ehostaa ja liiterin runko on ihan kunnossa ( eli esimerkiksi alajuoksu oli se sitten hirsi tai lankku ei ole lahonnut) niin vähimmällä vaivalla pääset kun hankit sahattua samanlevyistä ja paksuista lautaa ja rimoja ja leikkaat monitoimikoneella 45 asteen kulmassa laudat poikki siltä korkeudelta missä jo varmuudella on tervettä puuta.yksi kesäasunto jossa oli kuvaamasi kaltainen tilanne ehostettiin tällä tavalla kun muuta ongelmaa ei ollut kuin juuri nuo lahonneet julkisivulaudat 10-30cm maasta ylöspäin.
Hanki tuollainen ihan sama minkä merkin monitoimikone sillä saa nätisti katkaistua. Sitten tarvitset jiirisirkkelin jolla saat katkaistua uuden laudan samaan kulmaan kuin poistettu lauta. Liitoskohdasta tulee tällä tavoin siisti eikä ole pakko koko julkisivua uusia jos et halua ja sen kunto on muuten ok. Sitten vaan harjaus ja uusi punamulta maali vaan.
Kannattaa vaikka leikata yksi tai kaksi lautaa ensin ja katsoa miltä näyttää, laholle rungolle ei kannata mitään uutta lautaa alkaa lyömään, vaan joudut uusimaan sitten alajuoksun jos on päässyt lahoamaan.
No kyllä melkonen mestari saat olla jos pystyt tommosella monitoimityökalulla ajamaan 45* kulman
Lisäks jos tässä on koko ulkoverhouksen ala-osat uusittavana niin kyllä mä suosittelen käsisirkkeliä. millä saat katkasut tehtyä 5minuutissa per seinä ja kulmakin on varmasti enemmän sinne päin
Tolla monitoimikalulla kun nyt alotat sahailun niin sahaat vielä syksylläkin ja kulma ei todellakaan ole 45*
Leikkaat laudasta 45 asteen kulmassa ohjurin monitoimikoneen terällle, se terä puree hyvin niin ohjurin kanssa menee nätisti. Ihan sujuvasti onnistui yhdessä talkoopäivässä ei siihen mitään mahdottomia aikoja mennyt. Mutta kiitos rakentavista kommenteistasi.
Saa toki sirkkelilläkin mutta jos ei halua yhtenäistä saumaa näkymään niin katkaisu kohtaa muuttamalla se katoaa paremmin.
Tai jos vaikka joka lautaa ei tarvi uusia niin monitoimikone on ihan hyvä väline tähän.
Onkohan tätä YTD:n viherrystä ollut nähtävissä yleisestikin vai onko kyse jostain keskitalven erikoisuudesta. Kyselen vain kun itsellenikin ilmaantui moinen Helmikuun lopuksi
Koska koen oppineeni omasta sijoitusstrategiastani yhden tärkeän asian
noudata niitä omia DCF-laskelmia ja istu käsien päällä
Niin tässä on odoteltu kohta 9kk Nesteen putoamista hintaan 24,5 €. Tullaanko tämä vielä näkemään? Elämme jännittäviä aikoja. Aivan ei kantti kestä vaan avaus-ostotoimeksianto kelluu 25€ hinnassa.
Kuitenkin nyt pysytään vahvana. En osta prkl, ellei tuota hintaa saavuteta.
Voi harmituksen multihuipentuma sentään (pg-7 ilmaisu) asiakkaan näkökulmasta Verkkokauppa.com on ollut suomen paras ja aidosti asiakkaan tarpeita palveleva elektroniikkaromua myyvä kauppa. Gigantista ei tule mieleen kuin läjä erittäin huonoja kokemuksia itseltä ja lähipiiristä. Toivottavasti tämä täti ei pääse vaikuttamaan mihinkään.
Onhan heillä uudet ankkurisijoittajat ja uskoisin että yhtiön sisältäpäin tuo alkaa näyttää tehokkaalta. En oleta mitään kummallisempaa sisäpiiritietoa. En usko että A. ankkurisjoittajat B. firman johto syyttä suotta varojaan polttavat, vaan uskoa pitää tekemiseensä olla.
Sharevillestä vielä suoraan poimittua:
Aksjoman007 Canal+ has experience with turnaround. They know what it takes to reverse the trend and make Viaplay profitable. Important with large and solid owners.
Alkaa IUSN Small Cap ETF (ei nuo kovin small kyllä ole) olla +2% YTD. Ehkä nousu laaja-alaistuu vielä joskus Hesulinkin tyylisiin roskapörsseihin. IS3N +2,5%.
ETF-salkku painelee jo +6% YTD Hesuli -salkku tukevasti pakkasella.
Missä mitassa tähän sijoituspäätökseesi vaikutti se, että Sofi on Cathie Woodin lempiyhtiöitä ja tulit peesanneeksi häntä? Skaalalla: ei mitenkään-ratkaisevasti.
Itse pohdiskelen, onko Sofista USA:n pankkimarkkinoiden disruptoijaksi. Esim. JP-Morganin paukut digiin ja AI:in kymmeniä miljardeja ja sillä softa- yms. väkeä töissä muistaakseni noin 50 000 henkeä. Toisaalta USA:n monet pienet ja keskisuuret pankit eivät niin hyvässä hapessa ja Sofista voisi tulla Nordnetin ja Avanzan kaltainen pankkimarkkinoiden täydentäjä isojen perinteisten pankkien rinnalle. Mutta ken tietää…
Huomasin rehellisesti koko asian vasta illalla ostoksen jälkeen, kun muistelin, että SoFi:lle oli oma ketju foorumilla ja kävin katsomassa mitä siellä on viimeisimmäksi kirjoiteltu.
ARK:n kehitys kyllä ollut sen verran alakuloista, että pitäisiköhän olla huolissaan tästä.
Tuo on ihan totta, että näillä jäteillä on ihan erilaiset paukut, mutta mainitsemasi pankkimarkkinoiden täydetäjän roolikin voisi tarjota SoFi:lle jo ihan mukavasti latua kasvaa.