Ensimmäinen suomalainen major-voittaja. Onnea Aleksi!
Mainittakoon, että en kyllä täysin ymmärrä sitä myrskyä jonka teikäläisen viestit ovat tuolla sijoitusstrategia-keskustelussa aiheuttaneet. Joo, on varmasti kovat ja monella mittapuulla epärealistiset tavoitteet, mutta mitä sitten? Siistiähän se vain on, että uskalletaan kokeilla jotain ihan muuta kuin kymmentä prosenttia vuodessa ja vähintään neljän pinnan osinkoyieldiä joka tilanteessa. Voi olla, että tulos jää tavoitteista vajaaksi ja peittoaa silti puoli foorumia mennen tullen; voi olla, että menee oppirahojen maksun puolelle. Mutta ainakaan viime näkemältä se ei ole muilta pois, mitä treidejä muut rahoillaan tekevät.
Toivottavasti onnistuu. Ei olisi ihan jokapäiväistä nähdä tuollaista suorittamista, josta vielä kommunikoitaisiin avoimesti ja rehellisesti.
Maaginen 100 000€ salkun rajapyykki poksahti juuri
Huomattavasti pidempään siinä meni mitä ajattelin vielä esimerkiksi vuonna 2021 ja tämä virstanpylväs olisi tullut saavutetuksi huomattavasti aikaisemmin, jos olisin sijoittanut alusta asti indeksiin. Oikeastaan salkku olisi noin tuplat nykyisestä (200 000€!) jos olisin lykännyt rahat vaikka sp500 indeksiin alusta lähtien.
Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja onneksi ikää onkin vasta 27v. Ehtiihän tässä vielä oikein hyvin vaurastua korkoa korolle -ilmiön ansiosta pitäytymällä nykyisessä suunnitelmassa, eli tylsässä mutta varmassa indeksi-sijoittamisessa
Ps. tämän vuoden ytd parempi kuin kahdeksan viimeisen vuoden kokonaistuotto
@Ensihoitsu Onneksi olkoon! Kirjoituksiesi perusteella uskallan sanoa, että tuon eteen olet ehtinyt nuoresta iästä huolimatta tehdä todella kovasti töitä.
Kiitos! Kyllä, paljonhan sitä on tullut hommia tehtyä tämän eteen. Salkkuun pusketun pääoman määrä on lähes tuo (max. tuotto 7/2017 alkaen 4.3% plussalla) sama, mitä nykyinen salkun arvo on.
Tästä eteenpäin toivottavasti paremmalla tuotolla
Tälläsissä 400$ → 200m tarinoissa yleensä on se vika että ne unohtaa mainita kyseessä olevan “assets under management”. Eli käytännössä kaveri aloitti treidauksen 400$ ja jossain kohtaan laitettiin rahasto pystyyn johon sitten muut sijoittajat investoi, eli potti karttui ihmisten talletuksista, ei niinkään sijoitusmenestyksestä. Mutta tottakai yleensä tämä vaatii sen sijoitusmenestyksenkin että ihmset ovat valmiita sijoittamaan rahojaan johonkin, eli siinä mielessä ei täysin tuulesta temmattua.
Tän kaverin systeemihän toimi vain hetken, jonka jälkeen se ei enää sitten toiminutkaan.
When his experiment ended five years later, his Turtles reportedly had earned an aggregate profit of $175 million.[9] The exact system taught to the Turtles by Dennis has been published in at least two books and can be back-tested to check its performance in recent years. The result of such back-test shows a drastic drop in performance after 1986, and even a flat performance from 1996 to 2009.
Käytännössä sama ongelma kuin algotreidaajilla nykypäivänä. On mahdollista kehittää toimiva treidaus strategia, jota voidaan back testata historiaa vastaan. Ongelma vaan on että systeemi lakkaa toimimasta heti kun muut kehittävät omia systeemejään jotka suorasti tai epäsuorasti käyttävät ja hyötyvät sinun treidaus strategiasta.
Onneksi olkoon! Mahtava saavutus noin nuorena!
Minulla salkun arvo nyt 89k (aloitin reilut viisi vuotta sitten nollista, ikää on sinua kymmenen vuotta enemmän), mutta nettovarallisuuden osalta 100k poksahti vuoden alkupuolella. Olisi kannattanut pistää kaikki rahastoihin, juu, mutta toisaalta useiden tonnien vuosittaiset osinkotulot paikkaavat aika hyvin osakekurssien pahimpia heilahteluja ja tappiollisia sijoituksia.
Taloudellinen riippumattomuus tavoitteena ennen 50 vuoden ikää… Tällä vauhdilla onnistuu hyvin.
… olisi pitänyt aloittaa siitä 200 M€:sta, niin nyt jo toisella kierroksella omistaisi koko maapallon ja lisäksi kaikki galaksit, jos ne nyt sattuisi olemaan myynnissä.
SIGA. Mikäänhän ei ole varmaa, mutta kyllä tämä minulla ainakin on nyt seurannassa.
Elokuussa '22 käynyt ATH:ssa, $27. Nyt nousee uudestaan kanveesista liikevaihdon ja -voiton räjähdysmäisen kasvun saattelemana. Tosin huomioitava että tuo piikki saattaa johtua kertaluontoisesta kaupasta US stockpileen … eivät antaneet ennustetta loppuvuodelle.
Apinarokkotapaukset nousussa:
https://www.cnn.com/2024/03/28/health/mpox-usa-cases-vaccination-rate/index.html
Anyhow, kiinnostavia sijoituskeissejä kyllä löytyy kun vähän tonkii.
Jos tekniikat on keksitty niin miten itse sait salkkusi - 80%?
Jos olet aloittanut treidaamisen 2023 alussa ( puhtaaksi treideriksi) ja vetäny jo kerran köytännössä default niin mielestäni on vielä aika pitkä matka edessäsi.
Jos foorumilla kirjoitat että päätoiminen treidaus alkanut 2023 eli reilu vuosi pulkassa. Kerran vedetty - 80% ja toivot että vuosi 2024 on parempi. Samaan syssyyn kuitenkin mielestäsi tämä on niin helppolaji että 10%/kk tuoton tekeminen on ihan mahdollista kuukaudesta toiseen kunhan vaan stopplossit on kunnossa.
Onnea matkaan ja pistä toki väliaikakuulumisia.
Tuntuuko siltä ettei Hesuli kikkaresalkkusi tuota? Haaveiletko lisätuotoista? Eipä hätää, tänään on avautunut uusi palvelu HesuliFans. Liity heti! Mukana jo lukuisia eturivin OMXH kirpputorin kaupustelijoita!
Pientä maksua vastaan voit tarjota intiimejä kohtauksia treidaus tuokioistasi, livestriimiä katastrofaalisimmista kaupoistasi, vain 4,99e/kk.
Näyttää kuinka ostat ja myyt Nestettä öljytty ylävartalo paljaana ja hikikarpalot otsalla, päivän pelletaso hintaan 24,99 eur/kk.
Striimaa Nokia holdaustasi, kuinka alennat keskihintaa kunnes mikään ei tunnu enää miltään… tänään vain 3,29 eur/kk (ovh 60 eur/kk).
HesuliFans! Soita Yksi-Pyksi-Nelkku-Kelkku-Kasi-Pasi-Kuusi-Puusi. Ole yksi meistä! Liity mukaan menestystarinaan. H e s u l i FANs !
Juuri nyt sinunkin päätelaitteessasi!
weeweewee.hesulifans.fi - Fascebook - Intsagram - Äxä
Tuon voisi ostaa vaikka pahemmalla hädän hetkellä jott voisi itkunsekaista naurua räkättää pimeässä kellarissa sille että jollakin menisi vielä huonommin… Se on voimauttavaa.
Päähesuli = Merimanse eli Helsinki. Jalostunut nimityksestä Päähesa, joka taasen tulee sitä, että landeille ja varsinkin böndeille myös Espoo ja Vantaa ovat Helsinkiä eli Hesulia.
-Kalle ei enää asu Päähesulissa, vaan nykyisin Espoossa, Kilossa.
Tämä on kyllä aina niin kova suoritus, että kateus iskee ja mietin, että miksi en ole vieläkään tuolla. Mutta hienoa tekemistä sinulta! Näkyyhän tuo kurinalaisuutesi ja työmoraalisi myös opinnoissasi
Muista pitää itsestä huolta välillä ja palautua, että et mene liian kovaa
BREAKING NEWS!
Inderes on nyt deres?
Tämä liittynee tuoreeseen lanseeraukseen, jossa analyyseihin voi firmat ostaa upsidea suoraan. (=Not independent equity research).
Ts. Ollaan hieman lähempänä RedEyen mallia
Inderes ei ole enää in?
Onneksi ei sentään OutDeres?
Ai niin, se on taas tämä päivä vuodesta… - kiitos muistutuksesta ennen kuin haksahdan johonkin vähän uskottavampaan