Luulen, että Sami Välimäki tuo olympiagolfista hopeaa tai pronssia sunnuntaina. Katsellaan
T. Entinen HCP 5
Luulen, että Sami Välimäki tuo olympiagolfista hopeaa tai pronssia sunnuntaina. Katsellaan
T. Entinen HCP 5
“Mitä teet työksesi?”
“Noo mä Swing-treidaan Yleisradion Eläkesäätiön salkkua”
Hyvin on aloittanut…T3 kuuden reiän (@ -4) jälkeen mutta peli on vasta alussa eli ei muuta kun hakkaa päälle!
Tämän Ylen eläkesäätiön johtaja on muuten Topi Piela, jonka sijoitusura alkoi Pentti Kourin autonkuljettana ja avustajana opiskeluaikoina. Piela taisi olla muuten se kaveri kun kuskasi niitä paperisia osakekirjoja auto pullollaan Kouri kauppojen aikaan.
Tulee muuten mieleen yksi elokuva
Jonnet ei muista
Jennat ei tiedä
Mutta tietääkös foorumilaiset tämän pörssisijoittamisen oraakkelia muistuttavan ihmesivuston?
Vitsi vitsinä. Eihän aukoton ole Timon-listakaan mutta oman salkkuni kannalta on pelottavan usein ollut oikeassa osakkeen arvonkehityksen suhteen. Hyvin siellä loistaa Timon poiminnat nyttenkin listan kärkipäässä.
Kannattaa tutustua!
Ei millään pahalla, mutta pakko kysyä täällä kahvihuoneen että oletko käynyt koskaan Puuilossa? Ei siinä, en minäkään ollut ennen kuin muutin omakotitaloon ja nyt siellä tuleekin ravattua. Sehän ei ole mikään krääsäkauppa vaan myyvät enemmänkin k-rautaan verrattavaa tavaraa edullisesti.
Nordman01 heittäisi ne roskiin…heitti aikaisemmin jo molemmat omat ja nyt on hylly tyhjä
Kun ottaa huomioon, että jääkaapissa on kasa rapuleipiä lisää ja että vieressä poika täyttelee jätski kädessä tyytyväisenä sudokujaan, voi hyvin todeta ettei tän elämän tästä tarvi enää onnellisemmaksi muuttuakaan.
Olympiamitaleita tarvittaisiin lisää. Missähän lajissa ne helpoimmat mitalit olisi? Ei se missään helpolla tule, mutta jos lajia X kokeilee miljoona junioria vuodessa ja lajia Y tuhat junioria niin varmasti lajissa Y saa vähemmällä työllä ja lahjoilla mitaleita. Pitäisi löytää laji jota:
Jostain luin että moderni 5 ottelu olisi yksi potentiaalinen. Lajeina siinä ovat: miekkailu, ammunta, esteratsastus, uinti ja maastojuoksu. Tosta ei ole eri variantteja joten se jää heikkoudeksi. Purjehdukset, melonnat ja soudut voivat myös olla hyviä.
Katso viime vuosien mitalitaulukosta mistä Suomi on voittanut mitaleja niin eiköhän ne siinä ole.
Kiitos @Verneri_Pulkkinen jälleen erinomaisesta vartista
Mainitsit vartin alussa eläkeikäiset osakkeiden nettomyyjinä. Onko tälle tilastollista näyttöä Suomesta? Oma suppea havaintoni on eläkeläiset netto-ostajina, jotka jemmaavat osakkeita seuraaville sukupolville.
Oi meitä täällä pölhölässä. Lyö ekp, lyö hesuli, lyö - varsinkin - tyhmät päättäjät.
Silloin kun piti leikata, elvytettiin. Kun pitäisi ymmärtää elvyttää, leikataan.
Ei tämä näin vaikeaa voi olla? Oikeasti, eihän.
Ihan noin @Verneri_Pulkkinen ei sanonut. Viesti rivien välissä on se, että me vanhukset emme välttämättä enää tähtää kymmenien vuosien päähän sijoituksissamme
Enemmänkin on aika nauttia hedelmistä vaikka olisivat vähän nahistuneita
EDIT: Verneristä on kehittynyt loistava puhuja ja esiintyjä
Kiitos Pappa Tunturi!
Juurikin noin, eli yleensäottaen (yleensä, yksilötasolla asiassa on varmasti monia eri tapoja) vanhempana ollaan nettomyyjiä osakkeissa kun säästöjä käytetään elämiseen, siirretään jälkipolvelle/muualle mihin haluaakaan tai vaihdetaan matalamman riskin kohteisiin.
Nuorempana taas stereotyyppisesti ollaan netto-ostajia, koska aikahorisontti on yleensä pitkä ja osakkeet siten erinomainen omaisuusluokka.
Huippu-urheilua tuetaan valtion kassasta 17,6 miljoonalla eurolla vuodessa. Urheilijat on esikuvia etenkin lapsille, he inspiroivat ja innostavat ihmisiä liikkumaan. Urheilijat ovat yhteiskunnalle äärimäisen hyödyllisiä ja tärkeitä ihmisiä.
Mutta hei, tungetaan verorahat mieluummin tänne!
Ylipainoiset ihmiset maksavat yhteiskunnalle 260 miljoonaa euroa vuosittain.
Alkoholin käyttäjät 1400 miljoonaa euroa vuodessa.
Tupakanpolttajat 1300 miljoonaa euroa vuodessa!
Sietääkin mennä urheilijat oikeisiin töihin kun noin rasittaavat veronmaksajia!!
Jos summa pitää paikkaansa, niin annan tuon laskennalliset kolme euroa mielellään urheilun tukemiseen. Muutamankin olympiamitalistin tuntevana, jos ei muuta niin se liikunnallisuus on periytynyt myös heidän omille lapsilleen ja lisäksi pari näistä siirtävät kertynyttä tietoaan eteenpäin toimien lajivalmentajina.
Yleisradioveroa 163€/vuosi en taas pysty ymmärtämään. Loputtomasti paisuva koneisto, josta hyödyn hyvin vähän. Maksaisin mieluummin erikseen kaikesta, mitä tarjontaa heiltä haluan vuoden aikana käyttää.
Suomalaiset lahjoittavat nykyäänkin 150 miljoonaa euroa hyväntekeväisyyteen vuodessa, joten varmasti yritysmaailmalta (esim. Modulight) ja penkkiurheilijoilta liikenee helposti tuo 17,6 miljoonaa urheilijoille lahjoitettavaksi. Ei ole olemassa mitään erillisiä verorahoja vaan on pelkästään ihmisten rahoja, joita meiltä väkisin kerätään ja joku kevytkenkäinen sitten jakaa milloin mihinkin omasta mielestään hyvään tarkoitukseen. Jos koet huippu-urheilun olevan tärkeätä, niin mikään ei estä sua laittamasta Tero Pitkämäen tilille tonnia tukemaan suomalaisen keihäänheiton tulevaisuutta. Pyydän vain että et pölli minun rahoja ja jaa niitä Terolle ilman lupaa