Hyvä vastaus ja samansuuntaisiin juttuihin olen törmännyt itsekin. En ota tähän historiallista perspektiiviä siksi, että vähättelisin kokemuksia, vaan yrityksenä pureutua juurisyyhyn. Koska moni asioista, jotka nyt ovat huonosti, ovat olleet aina huonosti tai ovat olleet ainakin muillakin sukupolvilla huonosti, jopa huonommin, mutta silti ahdistuneisuusluvut ymv. eivät ole olleet samalla tasolla, eli nämä eivät voi olla selittäviä tekijöitä. Selittävä tekijä vaikuttaa usein olevan, että näihin huonoihin asiohin reagoidaan nyt voimakkaammin, kuin ennen, mutta miksi?
Ihan esimerkiksi, finanssikriisin aikoihin työnhaku oli vähintään samanlaista tappelua, kuin tänä päivänä - väittäisin, että pahempaa. Ja väittäisin, että Suomessa 90-luvun lamassa, oli vielä pahempaa tai vähintään 1920-luvun lamassa. Sama homma tuo opintojen rahoittaminen, koska koko nykymuotoista opintotukea ei ole aina ollut ja monissa maissa ei ole vieläkään, silti ahdistuneisuusilmiö koskee näitä kaikkia. Ja sitten ihan referenssinä, että ei ole pelkästään boomereita ja z-sukupolvi, vaan sinne väliin mahtuu useampi muitakin ja muistan kyllä kironneeni 2-kymppisenä finanssikriisin aikoihin, kuinka perseestä tämä on ja kuinka vanhemmilla sukupolvilla oli helpompaa. Sen jälkeen olen perehtynyt vähän paremmin historiaan.
Asiaa ei voi ihan aukottomasti tutkia, koska käytännössä referenssijoukon käyttäminen ei ole mahdollista, sillä kaikki käyttävät älypuhelimia ja somea, mutta mahdollisten tutkimusten valossa on ymmärtääkseni aika selvää, että some on vääristänyt ihmisten käsityksen muista ihmisistä ja vertailua ei tehdä naapureihin, vaan tyyliin filmitähtiin. Ja käsitys tyytyväisyydestä perustuu hyvin vahvasti odotuksiin niin, että me ei olla tyytyväisiä siihen, että meillä on niin paljon kaikkea verrattuna keskiajalla tai oikeasti köyhissä maissa eläneisiin, vaan meidän odotukset elämältä ja elintasolta ovat myös ihan eri tasolla.
Näitä on todettu jo ylempänä, mutta ongelmista suuri osa taitaa selittyä epärealistisilla odotuksilla, joita aiheuttaa ainakin some, mutta myös kasvatusmalli, jossa korostetaan kaiken olevan mahdollista (ja kun ei olekaan, niin petytään) - näistä varsinkin some on täysin uusi ilmiö historiassa. Negatiivinen uutistulva, joka on syntynyt siitä, että internet on mahdollistanut välittömän lukijapalautteen uutisten kirjoittajille, joka yhdessä negatiivisten uutisten koukuttavuuteen on ohjannut uutisvirran tällaiseksi - myös uusi ilmiö nykymuotoisen internetin myötä. Ja sitten yksilön tunteita korostava kasvatusmalli, joka on hieman monitulkintaisempi ja tästä löytyisi varmaan maakohtaisia eroja, eikä ole varmasti yhtä kattavasti käytössä, kuin kaksi ylempää syytä.
Mitä sitten tehdä? Voi kuulostaa tylsältä kliseeltä, mutta joka ikisen kulttuurin ja aikakauden filosofit ymv. ovat aina tulleet samaan tulokseen. Onnellinen on se, joka on tyytyväinen siihen, mitä hänellä on. Tämä on ihan aktiivisesti harjoiteltavissa oleva taito, jota ainakin itse olen työstänyt sillä, että pysähdyn säännöllisesti miettimään, miten hienoa moni asia on nykypäivänä ja miten pieniä omat murheet lopulta ovat. Esim. vaikka aikanaan töitä hakiessa oli aika rankkojakin hetkiä ja sisälsi vuosia erilaisia epävarmoja nollatuntisoppareita ei koulutusta vastaavassa työssä, niin ei tuossa nyt ikinä aitoa puutetta ollut ja ruokakaupasta pystyi ostamaan asioita, jotka olivat vain muutama vuosikymmen sitten luksusta (esim. tuoreita hedelmiä ja vihanneksia talvella), ja sitä aiemmin täyttä utopiaa. Ensimmäisestä jossain määrin järkevästä duunipaikastakin olisi voinut ajatella, että sen sai liian myöhään, olin siihen oikeasti ylikoulutettu, palkka oli huonompi kuin mitä varastolla hanttihommissa olisi saanut, se ei ollut vakituinen ja jatko oli epävarmaa,… tai sitten olla tyytyväinen, että hommat menevät eteenpäin. Tässä ajatusmaailman muutoksessa kesti kyllä vuosia eikä valmista ole vieläkään, ja varsinkin alkuvaiheessa rehellisesti sanottuna välillä vitutti vaikka kuntosalilla, kun kuuli itseään vuosia nuorempien ja paljon paremmassa työssä olevien juttuja ohimennen. Siihen kyllä auttoi aina kysyä itseltä, että: “Miksi minua haittaisi se, jos jollain menee paremmin kuin minulla? En tiedä, miten paljon ovat tehneet sen eteen töitä ja vaikka eivät olisi tehneet mitään, niin miksi se pahottaisin siitä mieleni? Hyvä heille.”
Edit. Vielä tuosta itsensä vertailusta muihin, niin siinä on helppo astua hirveään selviytymisharhaan. Somessa toki niin, että verrataan itseään muiden kiiltokuviin ja vielä usein niihin, joilla menee poikkeuksellisen hyvin tai jotka ovat poikkeuksellisen hyvännäköisiä. Jos menneisiin ikäluokkiin, niin verrataan niihin boomereihin, jotka menivät suoraan koulusta hyväpalkkaiseen työhön ja ostivat kämpän keskustasta lainalla, jonka “inflaatio” kuittasi. Sen sijaan ei verrata niihin boomereihin, joita sodasta traumatisoitunut isänsä hakkasi, jotka asuivat jossain, missä koulutusmahdollisuudet olivat heikot, jotka tekivät fyysistä matalapalkkaista työtä pilaten terveytensä siihen ja sitten kuolivat 5-kymppisinä tautiin, jonka hoitaminen nykyään on triviaalia. Ei ole tarkoitus siis selittää, kuinka helppoa nykyään on, vaan että kuinka helposti astuu selviytymisharha-ansaan vertailuissa.
Lemppareitani olympialaisissa ovat yleisurheilu, judo sekä pyöräilyt. On myös hauska seurata lajeja, joita ei seuraa muulloin, kuten katulajit & ammunta.
