InMode - Estetiikan edelläkävijä

Liikevaihtoennuste oli sama kuin ilmoitettiin ennakkoluvuissa tammikuun alussa. Silloin ei kerrottu EPS tavoitetta. EPS:n suhteen kun gross marginit pysyvät ennallaan niin olisiko tossa sisällä voimakkaampaan panostusta vielä myyntiin, markkinointiin ja tuotekehitykseen?

Earnings callissa voi tulla vielä laadullista ohjausta esim miten alkuvuosi on sujunut. Kassan käyttökin kiinnostaa.

EDIT: analyytikkojen ennusteet EPS 2022 ovat olleet 2,06. Eli ei toi outlook siitä poikkea ainakaan. Liikevaihtoennuste 421M analyytikoilla, tässäkin ollaan haarukassa.

2 tykkäystä

Vuodelle 2021 InMode ohjeisti 17% liikevaihtokasvua. H2:lla ohjeistusta muutettiin kahdesti ja lopulta kasvu oli 70%. Olisiko tällekin vuodelle ohjeistus hieman varovainen?

2 tykkäystä

Näinhän on aina ollut jo pidempään että ennusteet ovat konservatiivisia ja mieluummin ylitetään ne sitten kuin alitetaan. Nyt toki voi omicron vaikuttaa Q1 luvuissa, tosta varmaan tulee kysymyksiä analyytikoilta.

ohjeistuksessa kannattaa huomioida viime vuoteen loppunut veroetu (arvioivat 10% astetta tälle vuodelle). Aika varovaisesti ohjeistavat tosiaan, päivittävät tilanteen muuttuessa. Konffapuhelussa sanoivat kiinan (one of the growth engines) olevan varsin haastava tällä hetkellä ja q1 mahdollisesti heikompi kuin q4. Jos en väärin kuullut niin about 10% kohdemarkkinoista jonkin sortin hidasteita koronaan liittyen, pitäisi helpottaa helmikuussa - maaliskuun alussa.

Toimitusketjuissa todnäk. ei helpotusta 2022 aikana (?)
Ovat kuitenkin luovineet myrskyn läpi erinomaisella tavalla: laitteiden toimitusajat 7-9pv (kilpailijoilla/alalla 6-9kk)

Vähemmän yllättäen: toimituskulut nousseet. Aikaisemmin kontti Israelista jenkkeihin 3500$, nyt 12 000$

Empowerista erittäin hyviä tuloksia / palautetta

Kassan käytöstä:
Ovat ostaneet lähes 1,5m osaketta vajaan vuoden aikana. Nyt mennään ihan muistin varassa, mutta eikö nykyinen valtuutus ollut 1m osaketta? Aikovat jatkaa ostoja, eli uusi osto-ohjelma / valtuutus tulossa. Eivät kuitenkaan aio ostella esim. millään 200 miljoonalla.
M&A rintamalla etsitty kohteita, mutta sopivaa kohdetta sopivalla hinnalla ei ole toistaiseksi löytynyt.

R&D pipeline lähes 15 projektia, kaksi julkistusta vuoteen.

Orgaanisella kasvulla pääosin ainakin seuraavat 2 vuotta.

Edit. tosta vielä linkki transcriptiin, jos haluaa tarkemmin kattoa https://seekingalpha.com/article/4485928-inmode-ltd-inmd-ceo-moshe-mizrahy-on-q4-2021-results-earnings-call-transcript

5 tykkäystä

Onko inmode raportoinut paljonko kauppaa ukrainassa ja Venäjällä?

Eipä taida olla nämä isoja markkinoita. Yhdysvallathan on selvästi suurin, oliko yli 50%. Sitten suuria länsimaita UK, Saksa, Italia, Ranska, Japani, Kiina, Brasilia jne.

Jes hyvä homma. tidetaan olla taas siellä p/e 20 nurkilla sen kassan kanssa. Katsotan tulisiko sotot kysymykseen illalla.

1 tykkäys

60+ prosenttia jenkeistä. Olisin hyvin yllättynyt, jos jenkkilän ulkopuolella olisi yhtäkään maata, jonka osuus olisi luokkaa 5% liikevaihdosta tai enemmän.

2 tykkäystä

Kurssi aikamoisessa syöksykierteessä. Kuumotellaanko markkinalla sodan eskaloitumista pyhälle maalle?

No mutta nyt voidaan ostaa osakkeita myös optioista saaduilla rahoilla!

Voisi kuvitella, että näillä hinnoilla (~36,5$; P/E ~ 18; EV/EBIT ~16) omat osakkeet maistuisi, kun sopivaa ostettavaa firmaa ei ole löytynyt markkinoilta (ainakaan ei myönnetä).

Tämän sijaan pääoma tekee työtä:

Mutta mutta… Onko tässä nyt sellainen tilanne, että veroedun alaisia voittoja ei ole saanut käyttää voitonjakoon missään muodossa / verottaja olisi tullut lisäosingoille. Ja tämän takia fyrkat on dumpattu bondeihin voitonjaon sijaan? Tuossa omien oston valtuutuksessakin “…to be paid solely from our IPO proceeds.” Nyt sitten 14 miljoonan kertamaksulla vapautuisi vajaa 200 miljoonaa käytettäväksi ilman lisäveroa? Mikäli näin siis valitsevat

Yritin muutenkin vähän selvitellä Inmoden veroasioita, mutta on kyllä ihan hepreaa meikäläiselle (pun intended). Jos joltain löytyy kompetenssia ja halua jakaa viisautta niin tuolta tilinpäätöksen liitetiedoista sivulta F-35 → pääsee käsiks.
Inline XBRL Viewer

Johto ja hallitus muuten kevennellyt suht reippaasti,

2021:

2020:

Mutta valtaosa mennyt Dr. Stephen Mulhollandille, ennestään isolle omistajalle.

2021:

2020:

Mitä mietteitä firmasta ja nykyisestä markkinatilanteesta, vähän on hiljaista ollut lähiaikoina?

2 tykkäystä

Israelissa veroedun ehtoihin kuului muistaakseni se, että voittoja ei saa jakaa osinkoina ulos. Buybackeihin tuo rajoitus ei nähtävästi ole ylettynyt, mutta eipä IPO-varat voittoja olekaan.

Johdon kevennykset ovat kyllä olleet todella rajuja, mutta osa tuostakin on varmasti ollut tecnotreemäiseen tapaan korvaus kehitystyön tuloksista ja osakepalkkioista osana palkkausta. Toivottavasti suunta kääntyy jatkossa.

Firmassa itsessään ei ole tuon 65 prosentin kyykkäyksen aikana tapahtunut mitään sen negatiivisempaa. Venäjä(t) ja Ukraina tuskin edustavat InModelle prosenttia tai kahta isompaa osuutta liikevaihdosta. Vaikea sanoa, mitä tässä hinnoitellaan kurssiin, mutta mitään positiivista se ei ole.

1 tykkäys

Ootko varma tästä? Toki tuolla puhutaan vaan osingoista, mutta luokitellaanko omien ostot osinkojen kanssa samaan luokkaan? Jotenkin tässä on nyt muodostunut itselleni sellainen kuva, että rajoitus koskisi kaikkea voitonjakoa. Tätä tukee omasta mielestä ainakin seuraavat asiat:

  • Buybackit kommunikoitu rahoitettavan IPO-varoista.

  • “The net proceeds received from the IPO were approximately $69,784,000”. Buybackehin käytetty nyt $52,6 m. Valtuutusta jäljellä 519 384 osaketta. Eli tämän hetken noteerauksella IPO-varat eivät riitä kaikkiin valtuutettuihin buybackeihin

  • Buybackien toteuttamiseen vastikään hyväksytty optioiden merkinnöistä saadut varat.

Eli IPO-varat olisi nyt käytetty ainakin lähes kokonaan buybackeihin, voittovaroilla ei saa hankkia → optiomasseilla loput valtuutetusta buybackeista.


Nyt kun kymppivuotinen veroetu on kulutettu loppuun niin veroaste ilmeisesti:

“From 2022, the Company’s corporate tax rate is expected to be between 7.5% to 10%, under the Encouragement of Capital Investments Regulations (Preferred Technology Income and Capital Profits for a Technological Enterprise), 2017.”

Veroedun alaisten voittojen suhteen päätös edessä:

“We are currently reviewing the new amendment and its implications to the us. If we elect to take advantage of the amendment, it will be required to pay up to approximately NIS 43.5 million (approximately $14.0 million) as a one-time payment, and as a result NIS 605 million (approximately $195.0 million) of our undistributed exempt income for years 2012 until 2020 will be entitled to be distributed as dividend or to be used for any other reason without being required to pay additional corporate tax.”

If we do elect not to take advantage of the amendment, we may be required to pay up to approximately NIS 108.8 million (approximately $35.0 million) for the years 2012 until 2020, and regarding 2021, regardless of the amendment, we may be required to pay up to approximately NIS 77.2 million (approximately $24.8 million), if we distribute all of our retained earnings that are subject to the tax exemption.”

Mikäli ymmärsin oikein niin:

Hyödynnetään = maksetaan $14m ja veroedun alaiset voitot jaettavissa ilman lisäveroja

Ei hyödynnetä = ei makseta alkuun mitään ja veroedun alaiset voitot “lukittuna” taseessa. Mikäli päätetään lopulta jakaa, $24,8m verot maksettavaksi.

Tämänhän pitäisi olla ihan no brainer, vai mitä mä nyt missaan?

Oli päätös mikä tahansa, toivottavasti eivät lähde maksamaan jättiosinkoja…

2 tykkäystä

Ensi viikolla on mahdollisuus kuunnella johtoa parissakin tilaisuudessa, näistä on yleensä saanut erittäin hyvää informaatiota missä mennään.

Kurssi alkaa olla sillä tasolla ettei siihen hinnoitella juurikaan kasvua.

4 tykkäystä
6 tykkäystä

Yrityksellä käteistä yli 400musd ja reilu 80 miljoonaa osaketta. Ei siis mikään kovin merkittävä buy back ohjelma. Rahaa jää edelleen paljon, mitäköhän niillä meinataan tehdä.

2 tykkäystä

kerkesin kuuntelemaan vain lopun tosta oppenheimerin konferenssista, mutta taisivat sanoa ennustaneensa venäjän myynniksi tälle vuodelle noin 10 miljoonaa. ukrainan markkina 1,5-2m

Alkulätinät: yhtiön historian ja teknologian selittämistä juurta jaksain. Mizrahy suurin piirtein aloitti haastattelun ilmoittamalla, ettei firmalle ole kilpailijaa - aina yhtä pelottava lause, vaikka yhtiö tekeekin loistavaa jälkeä. Muuten hyvin bullish selostus, alalla kilpaileva teknologia kehittyy hitaasti regulaation ja verkostovaikutusten yms. takia. 72 toimintamaata mainittu.

Yleisiä huomioita listattu yhteen:

  • yhden InModen laitteen hinnaksi mainittu kaiketi 130-140k?
  • 25 % laitteista myydään vanhoille asiakkaille, 75 % uusille (kasvussa?)
  • yhtiön tavoitteena on olla alansa one-stop shop, siksi bisneksessä mukana lasereita yms. kilpailueduttomia teknologioita
  • myynnistä 70% surgical/ablative, 20% hands-free, loput lasereita yms?

Sitten teemoittain:

  • inflaatiosta: hintoja ei ole nostettu tänä vuonna, koska skaalaedut ja laaja verkosto mahdollistavat valmiiksi korkeiden hintojen pitämisen samassa, & halutaan pitää laitekauppa kannattavana asiakkaille. Israelissa inflaatio on matalampi. Voi olla, että 85 % gross margin voi olla tänä vuonna paineessa.
  • toimitusketjuista: vähän kaikessa on edelleen pitkät toimitusajat, joten yhtiö pitää varastoissa jokaista komponenttia ainakin yhden kvartaalin tarpeiksi. Toimittajia ja valmistuslaitoksia on useampia, jotta bisnes ei kärsisi ylimääräistä hintojen noususta.
  • tämän jälkeen tuli asiakkaista ja luottolaitoksista jotain Malcan sanomaa, en kuullut oikein mitään tästä. Saiko @LakeBoodom kiinni?
  • EmpowerRF: rohkaisevaa dataa ekalta kvartaalilta, 20 MUSD liikevaihto-ohjeistus pidetään. Envisionin Q1/2022 tuotelaunch lykätty Q2/2022 sodan takia, koska vieläkään ei haluta toistaa Evoken kanssa tehtyä virhettä.
  • Apyx Medical: yksi kilpailijoista oli eilen varoitellut FDA-hyväksynnän hylkäämisestä omalle plasmateknologialleen. Ilmeisesti ei koske InModea, koska plasmaa ei taida olla missään tuotteessa?
  • Sodasta: 1,5-2 MUSD liikevaihtoa tulee Ukrainasta, Venäjältä 2022 “ohjeistus” Venäjältä oli n. 10 miljoonan liikevaihto. Yhteensä siis n. 3 prosentin vaikutus?

Erittäin rohkaisevaa kuulla, ettei tuo Empowerin launch ole mennyt täysin pois raiteiltaan kaikesta huolimatta.

5 tykkäystä

Nyt tallenne kuunneltu, mutta eipä tuohon hadesin tiivistelmään juuri mitään lisättävää ole!

Moshe vaikuttaa kyllä ihan ultrabullilta :smiley: vähän on ristiriidassa herran viimeaikaisiin myynteihin nähden, vaikka myynnille voikin olla lukemattomia syitä.

Katteiden jakautumisesta arvoketjun loppupäässä

Ruger Haueria mukaillen, potista riittää jokaiselle “jotakin”

Inmode:
About 85 pinnan bruttokate

Klinikat (Laite jenkeissä 120-140k, vain 5 toimenpidettä/kk):
laitteen kokonaiskustannukset per kk: ~5000$
Veloitus per toimenpide: ~5000$
“kate” jos näin voi sanoa: 80%
Investoinnin takaisinmaksuaika: 6-7kk

Potilaan kustannukset:
Inmoden teknologialla 5000$ / operaatio
Kilpailevalla teknologialla 15 000$ / operaatio (perinteinen leikkaus vai mikä nyt onkaan)

Varsinaisia kilpailijoita ei ole. No eipä ole sinänsä kovin suuri ylläri, mikäli yllä oleva, teknologian ylivertaisuus ja sen suojelu pitävät kutinsa

Ja uusista aihioista pelkkää posia (pl. Envision launchin siirto, mutta sekin vain “varotoimi”)

Samaan aikaan markkinalla lappu arvostetaan EV/EBIT -kertoimella ~15.

Mieleen alkaa pikkuhiljaa nousemaan tämän keissin kohdalla ajatus: “too good to be true”.

@hades CFO taisi mumista, että about 80% pohjois-amerikan laitteista hankitaan leasingyhtiöiden kautta (ei pelköstään inmode, vaan koko alalla). Inmodelle maksu toimituksen yhteydessä ja klinikoille tyypillisesti 5 vuoden leasing-sopimus. Jakelijoiden kautta myydessä maksuajat tyypillisesti yhdestä kuukaudesta muutamaan kuukauteen.

2 tykkäystä

Hämmentävän hyvin onnistuu kyllä samanaikaisesti bullerointi ja konservatiivisuus tältä toimarilta. Silti kyllä hirvittää joka ikinen kerta, kun yhtiön edustaja kertoo ettei kilpailua ole, oli tämä oikeassa tai ei. Voisi oikeastaan lähteä innovoimaan jotain sähköshokkilaitetta, joka tunnistaa sijoittajaviestinnän sudenkuopat ja palauttaa puhujan saman tien ruotuun (InModest? :grin:)

Firman johtoportaassa on aika iäkästä porukkaa, eli siinä mielessä isot osakemyynnit voivat olla ihan perusteltuja (etenkin, kun palkka on viime vuosiin asti painottunut luultavasti osakkeisiin). Toivottavasti johto on nyt kääntynyt lisäämään panostuksiaan, kun kurssi on poljettu lattiasta läpi.

2 tykkäystä

Toimari on aina ollut tuollainen mitä olen nyt itse seurannut. Track record on kyllä todella vahva.

Harmi että haastattelija ei osannut kysyä juuri mitään oikeasti kiinnostavaa. Mutta torstaina on taas uusi sijoittajawebcast niin ehkä siinä. Täytyy yrittää olla linjoilla :telephone_receiver:

1 tykkäys

Eipä tullut uutta tämän päivän esityksessä, perusesittely yritykseen ilman kysymyksiä. Mutta CFO kyllä sanoi että 2022 ohjeistus edelleen validi. Eli siinä mielessä yksi hyvä tiedonmuru.