Ei kyllä pienen ihmisen järkeen mene tämän osakkeen kurssikäyttäytyminen. Firma tekee jatkuvasti loistavaa tulosta ja päihitetään analyytikoiden ja omat arviot ja siitä huolimatta tulee tällaisia -10% laskuja. Ei minua sinänsä tuo haittaa, koska on selkeä oston paikka, mutta halu tietää/ymmärtää mistä tällainen johtuu on suunnaton.
Tuossa motley fool sivusto arvioi syyksi vuoden 2023 ohjeistukset, jotka ovat liikevaihdon ja EPSin osalta niukasti alle analyytikoiden keskiarvon. Täytyy kyllä todeta, että aika raju pudotus, jos tuohon tosiaan perustuu. Varsinkin kun tietää, että Inmode on todella konservatiivinen noissa omissa arvioissaan.
Eilen Inmode BNP tilaisuudessa. Alta pääsee kuuntelemaan esitystä. Tässä omat muistiinpanot. Englanniksi kun kirjoittelin kuunnellessa muistiin. Mainitsivat kiinnostavina uusina alueina neurotoxinin ja toisen joka kuulosti tyyliin fidder. En googlaamalla löytänyt tota niin kuulin varmaan väärin. Tässä kuitenkin pääkohdat. Kysynnästä ei ole mitään hidastumista nähty. Nyt pariin kertaan TJ sanoi että jos emme löydy ostettavaa yritystä, kassaa aletaan jakamaan omistajille omien ostoille ja/tai osingolla.
Q2 demand - We don’t see any slowdown in sales
Quidance - market expected us to increase quidance in Q1 earnings, it was too early. We want to be very conservative. We will revisit this after q2.
Cash - we are exploring m&a. If we don’t find something buy, we will do buybacks and/or dividend.
We cannot really find hardware company with same (gross) margin level (82-85%).
Neurotoxing and fidders(?) are interesting categories we are looking into (m&a). There also new interesting technologies in gynecology we are exploring.
We are exploring new product areas in the woman’s health category to create a module. It’s still in early phase.
Täältä kuuntelemaan:
Tuo kohta mistä et ollut varma, niin Kysymys oli laajentumisesta neurotoksiineihin ja (fillers) täyteaineisiin. Ei avannut asiaa sen enempää, niin en ala arvailemaan mitä tuolla tässä kohtaa tarkoitetaan. Ihan loppupuolella mainitsi, että paras täyteaine olisi oma poistettu rasva.
Noissa uusissa tuotemahdollisuuksissa mainitsi erikseen overactive bladder eli yliaktiivinen rakko ja siihen mahdollinen uusi hoitolaite, mutta että on vasta suunnitteluasteella/mietinnän alla eli jos lähtisivät tuohon, niin ei ole tapahtumassa lähiaikoina mitään.
Abbvien uudesta tuotteesta kysyttäessä totesi ettei ole varsinainen kilpailija heille, koska Abbvien tuote ei kiristä ihoa samalla kun sulattaa ihonalaista rasvaa eli löysä iho jää ongelmaksi. Inmoden laitteilla käsitellään iho ja rasvakudos samalla kertaa eli ei jää jälkiä joko ollenkaan tai erittäin minimaalisia ja ei ole siis tuota löysää ihoa rasvanpoiston jälkeen. Laihdutuslääkkeistä sanoi samassa yhteydessä, että joo voi poistaa rasvaa, mutta on sama ongelma löysän ihon kanssa lääkekuurin jälkeen ja joutuvat sen jälkeen tulemaan heille käsittelyyn eli näki laihdutuslääkkeiden käyttäjät asiakkaina Inmoden laitteita käyttäville lääkäreille. Totesi myös että se oli kuitenkin vielä ihan alussa. (Nähtävästi siis jokin uusi laihdutuslääke markkinoilla tai tulossa?)
Ihan lopussa sanoi rahojen käytöstä, että jos ei vuoden loppuun mennessä löydy ostettavaa niin sitten laittavat joko omien ostot käytiin tai maksavat osinkoja tai noiden yhdistelmä käyttöön.
Onko palstalla ollut puhetta tai onko tietoa noista consumables tuotteista. Ovatko suurimmaksi osaksi suoraan noihin Inmoden laitteisiin liittyviä ja siten vain mahdollista Inmoden itse valmistaa ja kaupitella vai onko mukana sellaisia tuotteita, joita muutkin yritykset voisivat valmistaa ja myydä. Kärjistetysti esim. suojakäsineitä tai vastaavia? Kiinnostaa siksi, että tietäisi paremmin onko näiden consumablesien kasvu mahdollista kasvaa edelleen reilusti ilman pelkoa, että osa siitä lähtisi toisille toimijoille.
Kaikki “consumablesit” ovat InModen laitteiden osia, joilla itse hoidot toteutetaan (eli niitä kahva-piikki-systeemejä, joiden kääntäminen suomeksi on vähintäänkin mielenkiintoinen urakka). Ei pitäisi olla mitään pelkoa siitä, että kukaan lähtisi sorkkimaan tuollaista n. 50-60 MUSD:n bisnestä, vaikka se jotenkin olisikin mahdollista.
Kiitos @Hades , tämä on todella hyvä juttu, koska laitekantahan kasvaa kaiken aikaa, joten sitä kautta tuo consumables -myynti tulee kasvamaan tasaisen varmasti. Jossain vaiheessa consumables -myynti tulee mitä luultavimmin tuottamaan firmalle enemmän kuin laitemyynti. En ala arvailemaan missä kohtaa tuo leikkauspiste tulee olemaan, mutta olen varma että joskus hamassa tulevaisuudessa varmasti, kun laitteet ovat saturoineet markkinoita riittävästi.
Muistaakseni johdon epävirallinen ohjeistus/tavoite/haihatteluluku käyttöosien myynnille oli keskipitkälle aikavälille 20-25 % liikevaihdosta, mutta voin olla tämän suhteen väärässä (@LakeBoodom @viljo korjaisitteko jos on kurantimpaa tietoa). Q1:llä käyttöosien ja palveluiden myynti oli konffapuhelun mukaan jo 19 prosenttia liikevaihdosta (näitä myyty 237 000 kappaletta keskihintaan ~85 USD), eli kyllähän tuo myyntimixin siivu on tosiaan kasvanut entisestä 10-15 prosentin osuudesta.
Tuleeko tästä koskaan todellista partahöylä+partaterät -tyylistä bisnestä, se jää nähtäväksi. Olisi kova juttu sijoitustarinan kannalta, jos näin pääsisi käymään.
En muista, että tuota olisi ohjeistettu. Samaan aikaan halutaan, että laitteiden myynti tietysti myös kasvaa niin vaikea sanoa onko joku tietty % määrä edes optimaalinen. Uskoisin tosin, että haetuissa yrityskauppakohteissa keskeisenä kriteerinä on löytää jatkuvalaskutteinen palvelu.