Nyt kun arvostukset on päässyt monella firmalla tosi matalalle, niin olen 100% varma että alalla konsolidaatio tulee jatkumaan ja tulemme näkemään useita yritysjärjestelyitä. Esim. Innofactorilla on omaa pääoma tällä hetkellä varmaan n. 0,70 EUR per osake. Eipä tässä enää itse businekselle juuri paljon arvoa anneta.
Microsoft ekosysteemin kärkitoimijoita ovat Suomessa mm. Innofactor ja Digia. Kun katselin molempien vuosikertomukset huolella lävitse niin en millään malta olla spekuloimatta sitä, että nämä yhdistyisivät (tai Digia ostaisi Innofactorin). Kaupathan kannattaa tehdä silloin kun kurssit on matalalla sillä preemion on oltava myös reilu, jotta siitä jotain tulisi.
Nimikin olisi jo valmiina Digifactor - olkaatten hyvä.
Kaikkien pörssilistattujen IT-yritysten tavoitteena on kasvaa. Kassat pullistelee ja kassavirtaa generoidaan. Joitain yrityskauppoja tullaan varmasti näkemään.
Kaikkina aikoina kabineteissa varmasti hierotaan kauppaa ja tunnustellaan mahdollisuuksia fuusioihin tai ostaa yrityksiä, yhden jos toisenkin konsultin ja hallituksen lipaston laatikossa on varmasti papereita, mihin on piirrelty mahdollisia yritysostokohteita ja laskeskeltu synergioita yms.
Tavaran vaihdannassa yleensä sekä ostaja että myyjä voittavat. Parhaissa yrityskaupoissa tai fuusioissa myyjä ja ostaja voittavat. Yleensä yrityskaupoissa kuitenkin tavoitteita ei saavuteta (ollenkaan, synergiat ja ristiinmyynti jäävät laskettua pienemmäksi, kustannukset ovat laskettua korkeammat tai sulattelussa menee selvästi aiottua kauemmin) ja hieman kärjistäen voidaan sanoa, että yrityskaupoissa yleensä ostajasta ja myyjästä toinen voittaa ja toinen häviää.
Ostajan näkökulmasta ratkaisu on teoreettisen helppo; älä maksa liikaa. Pörssikurssit ovat laskeneet, joten nyt ‘hintalaput’ ovat aiempaa edullisempia. Ongelma tulee siinä, että mikään ei pakota omistajaa myymään. Jos IT-yrityksen omistaja ei halunnut myydä yhtiötään 2021 pörssiyhtiölle, niin miksi hän myisi yhtiönsä 2022 alemmilla hinnoittelukertoimilla?
Aina löytyy jotain ostettavaa, mutta alemmat hinnoittelukertoimet eivät kannusta omistajia myymään. Pörssihuipuissa pörssiin listataan paljon yrityksiä ja kun kaikkia listautumisia ei automaattisesti ylimerkitä, niin sanotaan että pörssin pyöröovi meni kiinni.
Ensiot omistavat Innofactorin. Viime vuonna omia osakkeita ostettiin 1,5 euron molemmin puolin ja Ensio haastattelussa totesi että luultiin osakkeita saaneen hyvään hintaan ostettua ja sen jälkeen osake onkin sitten laskenut. Tuon haastattelun jälkeen osake on laskenut reippaasti lisää. Jos 1,5 euroa oli Ension mielestä halpa hinta, niin heitetään hihavakiolla että tuskin olisi myymässä Innofactoria alle 1,75 euron. Tuskin kukaan on maksamassa Innofactorista 100 % premiota kurssiin nähden, kun yhtiössä näyttää olevan vielä sisäisiä ongelmia päällänsäkin. Eiköhän Digiallekin ole paljon helpompi maksaa osinkoa tai ostaa omia osakkeitaan kuin maksaa Innofactorista preemiota.
Luultavasti kaikki pörssilistatut IT-yritykset kosiskelevat kaikkia pieniä ja keskisuuria listaamattomia ja katsotaan ketkä pääsevät yhteisymmärrykseen millä arvostustasoilla.
Hei. Olemme nähneet valtavia preemioita lunastuksissa ja Innofactorin hyvä puoli onkin juuri Ension määräysvalta, sillä se varmistaa sen ettei elämäntyötä myydä ainakaan liian halvalla. Pidän myös positiivisena sitä ajatusta, että 1,50 EUR kurssia pääomistaja ja toimitusjohtaja piti halpana. Nyt kun katsotaan niin Innofactorin markkina-arvo on hikiset 35 milliä. Sen jos suhteuttaa käyttökatteeseen niin onhan tämä nyt minun mielestäni lähes vitsi tämä arvostus.
Sieltä näytti TietoEvry avaavan pelin, jossa liipasimella 40 työpaikkaa Suomessa. Uutinen ei toki kerro, minkälaista osaamista näillä mahdollisesti on. Joka tapauksessa oma arvioni on, että tulemme näkemään yt-neuvotteluita myös IT-palveluyhtiöissä, vaikka itse sektori vetääkin hyvin. Mielestäni tämä a) suitsii palkkainflaatiota, sillä harva kehtaa vaatia lisää liksaa jos alalla käydään yt-neuvotteluita b) huonoina aikoina halut työpaikan vaihtoon yleensä vähenevät. Tyydytään siihen “tuttuun ja turvalliseen” ja ajatellaan, että ehkä asiat ovatkin ihan ok näin, kun maailma on sekaisin c) osaajia vapautuu muilta yrityksiltä irtisanomisten merkeissä.
Varmasti tullaan it-puolellakin näkemään yt-menoa tulevan talven aikana ja tyypilliseen tapaanhan sitä laitetaan porukkaa pihalle heti, mutta sitten keväällä ollaankin peukku perseessä ja ihmetellään, mistä saadaan tekijöitä, kun talous piristyy ja hommia alkaa tulemaan ovista sekä ikkunoista. Ihan pelkästään Tiedon perusteella ei kannata vielä vetää johtopäätöksiä, kun kuitenkin puhutaan firmasta, jossa on ollut yt:t päällä 80% ajasta viimeiset 20v
Innon tapauksessa veikkaisin, että suurimmat yt:t tulee keskittymään Ruotsiin, jos niitä nähdään tässä Q4/Q1 aikana. Jos sillä vihdoin saataisiin sitten siivottua se puoli kuntoon jarruttamasta.
Pikkusen muutoksia johtoryhmään, CPO:n rooli kuulostaa paperilla ainakin järkevältä implementoitavalta, mutta saa nähdä miten käytännössä sitten vaikuttaa esim. rekryihin.
Innofactor Oyj:n hallitus on kokouksessaan 27.9.2022 päättänyt aloittaa yhtiön omien osakkeiden hankinnan yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi. Osakkeita hankitaan enintään 800 000 kappaletta, mikä vastaa noin 2,1 % yhtiön kaikista osakkeista. Hankintaan käytettävä rahamäärä on enintään 1 000 000 euroa.
@Joni_Gronqvist antoi kommenttinsa Innofactorin omien osakkeiden ostoista.
“Yhtiöllä oli Q2’22:n lopussa 1,6 MEUR kassassa. Liiketoiminnan kassavirta kasvattaa kuitenkin jatkuvasti kassaa ja vahvistaa tasetta. Omien osakkeiden takaisinosto voi indikoida yhtiön olevan luottavainen lähiajan näkymistä ja yhtiön pitävän omaa osaketta aliarvostettuna.”
Oli jo aikakin aloittaa omien ostot. Silloin kun ostivat aiemmin sen 800 000 kpl omia niin Sami Ensio muistaakseni kommentoi jossain haastattelussa, että saivat mielestään osakkeet hyvään hintaan. Jos 1,40-1,50 EUR hankinnat olivat heidän mielestään hyvät kaupat, niin luulisi 0,80-0,90 EUR väliin tehtävät hankinnat olevat jo erinomaisia kauppoja. Pitkässä juoksussa firman toiminta on kuitenkin ihan stabiilia, vaikka näitä kvarttaaliheilahteluja tuleekin. Mielestäni näin se meneekin, että väkillä paremmin välillä huonommin, mutta pitkä aikaväli on se joka itseäni (ja varmaan yritystäkin) kiinnostaa.
Aivan mahtava uutinen tuo omien osto! Tätä on kyllä odotettu. Loistava uutinen myös Ruotsin tapahtumat siinä mielessä, että selkeästi nyt tehdään Ruotsin kääntämisen eteen jotain muutakin kuin luotetaan. Aika näyttää miten Martin saa hommasta kiinni.
Omien osakkeiden hankinnan toteutuksessa pörssin jatkuvassa kaupankäynnissä sovelletaan seuraavia menettelytapoja:
3.2.1 Hankinnan määrä kunakin pörssipäivänä saa olla enintään puolet hankinnan kohteena olevan osakkeen keskimääräisestä päivävaihdosta hankintaa edeltäneiden 4 viikon ajalta.
3.2.2 Mikäli osakkeen vaihto hankinnan aikana jonakin pörssipäivänä ylittää merkittävästi 3.2.1 kohdassa tarkoitetun määrän, hankinnan määrä saa 3.2.1 kohdasta poiketen olla enintään puolet pörssipäivän vaihdosta hankinnan kohteena olevalla osakkeella.
[3.2.3 kumottu]
3.2.4 Omia osakkeita ei hankita huutokauppamenettelyssä eikä päätöshuutokauppaa edeltävän viimeisen 5 minuutin aikana.
3.2.5 Yhtiö voi erityisestä syystä poiketa kohdan 3.2.1-3.2.2 menettelytavoista. Poikkeaminen edellyttää, että poikkeama ja sen syy julkistetaan pörssitiedotteena ennen poikkeamista. Poikkeaminen ei saa johtaa yleisistä periaatteista poikkeamiseen.
Käy tuo kyllä minun ymmärrykseen ihan hyvin ja oikeastaan ilman minkäänlaista huvittuneisuutta. Firman nimestä huolimatta liiketoimintamalli ei varsinaisesti vaadi mitään kovin raskasta innovointiyksikköä. Ainakaan nykyisessä tilanteessaan. Näin ollen ei olisi kannattanut lähteä nyt palkkaamaan heti uutta CIO:ta, vaan tehostaa mielummin toimintaa myös johdossa. Ja sitähän tarina ei kerro, että onko viimeaikojen innovoinnit (jos niitä on firman sisällä ollut) olleet lähtöisin pääasiassa Ensiolta, jolloin on hyvinkin järkeenkäypää, että CIO tehtävään ei palkata uutta henkilöä.
On kyllä totta, että omien osakkeiden osto tukee osakkeen kurssia Ei kyllä liiku mihinkään suuntaan tämä. Nordean kautta ilmeisesti menee noi innon takaisinostot ja siellä on vissiin ostokurssi lyöty tarkaan pöytään.
No ainakin tällä hiljalleen imuroidaan kaikki ylimääräiset irtokupongit pois pörssistä. Nyt sitten vaan toivotaan, että Q3 menee lankulle ja koko vuoden ennuste pidetään. p/e alle 10 (jos epsi ennuste pitää) ja +5% osinko on kyllä jo suhteellisen edullinen.
Tänään ostettiin kuudella tonnilla osakkeita. Se on noin kymmenisen prosenttin päivän vaihdosta, jolla ei vielä mitään liikutella
Omien osakkeiden ostoissa on tiukat rajoitukset, joilla eliminoidaan mahdollisuudet vaikuttaa hinnanmuodostukseen. Toki tämä on yksi ostaja lisää, mutta sen suhteellinen osuus pysyy koko ajan pienenä
Hyvä kun ostelevat nätisti vaan saavat hyvään hintaa. Suurimpien omistajien listalla ei juuri vähentäjiä ollut, joten noita myyntieriä ropisee sieltä täältä piensijoittajien salkuista ja niitä on hyvä hissukseen keräillä pois. 800k on kuitenkin ihan hyvä määrä imuroida luopujilta liiveihin.