Kambi Group - Skaalautuvaa B2B urheiluvedonlyöntiä

Verkostovaikutus on tärkeä. Itse rahapelialalla n. 10 vuotta olleena voin kertoa, että kertoimenlaskenta tehdään hyvin usein ostopalveluna, ja ihan perustellusti. Tästä saadaan hyötyjä etenkin uusilla markkinoilla, joissa halutaan nopeasti liikkeelle ja samalla benchmarkata muiden markkinoiden kertoimia sekä (anonyymia) pelaajadataa. Kambi tarjoaa mielestäni tähän toimivan ja kustannustehokkaan ratkaisun.

Varmasti pidemmän päälle operaattoreille on järkevämpää kehittää myös omaa kertoimenlaskenta-kyvykkyyttä. Tämä vaatii kuitenkin oman automatiikan rakentamista, sekä dedikoidun ylläpito-tiimin hankintaa. Ja samalla annetaan periksi kilpailukyvyssä, sillä edellisen kappaleen verkostohyötyjä ei enää ole käytössä. Draft King toimii hyvänä pilottina, ja heidän kokemuksiaan kuunnellaan varmasti tarkalla korvalla. Jos esim. Kambin korvaaminen viivästyy kuukausilla, voi jokainen tehdä oman johtopäätöksensä korvauksen helppoudesta. Toinen hyvä metriikka tulee olemaan heidän in-house kyvykkyyden marginaali, jota Kambikin seuraa ja optimoi jatkuvasti.

9 tykkäystä

Vähän uutisia:

Kanadassa edetään laillistamisen kanssa:

8 tykkäystä

Alex Haak ollut Kambin IRn kanssa juttusilla ja alla vastauksia kysymyksiin mm. Draftkingsin tilanteeseen ja US listaukseen





17 tykkäystä

Hyvää settiä, kiitos @Huhtis ! Tuo mukaantulo päälistalle sekä DKNG:n käyttöönoton mahdollinen viivästyminen ovat molemmat positiivisia ajureita niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä.

eSportsin kertoimenlaskenta eroaa jonkin verran perinteisestä urheilusta, mutta sopisi erinomaisesti Kambin tarjoamaan. Tässä voisi olla yksi kandidaatti M&A-mielessä: https://pandascore.co/

9 tykkäystä

Ruotsin foorumilta poimittu uutinen: Belgian National Lottery relaunches Scooore sportsbook with Kambi - Games Magazine Brasil

4 tykkäystä

https://www.kambi.com/invitation-kambi-group-plcs-virtual-capital-markets-day

CMD:tä tulossa.

Suurella mielenkiinnolla odottelen kommentteja tuosta potentiaalisesta jenkkilistautumisesta. Johto taisi itsekin kommentoida sitä “omistaja-arvoa luovana vaihtoehtona”, mikä kertoo suurin piirtein kaiken oleellisen viime aikojen kurssikehityksestä.

7 tykkäystä

Niclasilta juttua DK:n teknisistä ongelmista viimeisen kolmen kuukauden jaksolta. Tiivistettynä niitä on ollut FanDueliin verrattuna yli kuusinkertainen määrä, ja pelkästään New Hampshiressa (siellä käytössä siis SBTechin sportsbook jo nyt) enemmän teknistä vikaa kuin FanDuelilla yhteensä. Juslin nostaa myös esiin tuon, että DK ei ole uutisoinut muiden osavaltioiden siirtymisestä SBTechiin 3,5 kuukautta ennen Kambi-sopimuksen loppumista. Aikataulun kiireellisyys ja ongelmat voisivat johtaa siihen, että DK:n täytyisi ongelmien takia jatkaa sopimustaan Kambin kanssa.

Asetelma olisi varsin herkullinen Kambille, sillä lyhyellä tähtäimellä tuo poistaisi yhden tämän casen keskeisistä riskitekijöistä ja samalla varmasti vahvistaisi muiden toimijoiden luottoa Kambiin. Mutta vielä on aikaa DK:lla saattaa systeeminsä kuntoon. Katsotaan.

13 tykkäystä

Hei. Eli kilpaileva yhtiö yhteistyöhön kindredin kanssa tarjoamaan virtual sportia unibetille jenkkeihin.

Mikä tilanne kambillsa on virtual sportin suhteen, hankkivat 3vuotta sitten yhtiön nimeltä Virtus sportin jolla piti olla osaamista tähän mutta sen jälkeen ei ole kuulunut mitään.

2 tykkäystä

2019 vuosikertomuksesta löytyi tämmöinen tieto Virtusista. Ei ilmeisesti mikään menestystarina, kun vuoden sisään kaupasta on saatu koko investointi alaskirjattua.

In February 2018, the Group acquired 25.1% of the ordinary share capital of Midia Holding Limited, owner of the Virtus Sports brand, for €569,000. […]

The Group performs a periodic impairment analysis to assess the carrying value of its investments […] Following such a review, it was concluded that the carrying value of Kambi’s investment in Midia Holdings Limited can no longer be supported by future financial projections due to circumstances outside the control of both Kambi and Midia Holdings Limited. Therefore, […] Kambi has fully impaired the investment in Midia Holdings Limited as at 31 December 2019, with an amount of €494,000 being recognised as an expense within items affecting comparability in the Consolidated statement of profit or loss.

Mitkä nuo Kambin ulkopuoliset syyt ovat, sitä ei tarina kerro.

Uutta spekulointia olisiko PENN tekemässä siirtoa Kambin ja Kindredin suuntaan. Sinänsä ei tässä tilanteessa yllättäisi kun molemmat arvostetaan niin alhaisesti

https://www.sec.gov/Archives/edgar/data/0000921738/000092173821000029/penn-20210609.htm

12 tykkäystä

Erittäin mielenkiintoinen optio. Tuo Kambin ja Kindredin samanaikainen merger ohittaisi sen poison pill -ongelman, joka luultavasti estäisi Kambin ostamisen yksittäin.

Mites tuo liike toimisi Pennin näkökulmasta? Kambissa saisivat taloon sisälle alan parhaan tech stackin, ja Kindredin hankinta kasvattaisi markkinaosuuksia ja olisi iso harppaus Euroopan markkinoille. Synergioitakin luulisi olevan, tosin en Penniä tunne riittävän hyvin sanoakseni niistä mitään. Lisäksi - ja tämä on vain omaa ajatusleikkiäni eikä mitään muuta - Pennhän kilpailee DraftKingsin kanssa, joten ostamalla Kambin Penn voisi kylmästi ilmoittaa teknisissä ongelmissa rypevälle DK:lle, että saatte muuten aivan rauhassa jatkaa SBTechin tekniikalla lokakuusta lähtien. Miinuspuolelle menee sitten aiemmin @AnttiM :nkin mainitseman verkostovaikutuksen potentiaalinen menetys: jos Kambi menettää muiden operaattorien tarjoaman datan, heikkenee sen kilpailuetu samalla.

Entäs arvostus? Kambin ja Kindredin 2021e nettotulos on Marketscreenerin mukaan n. 305 miljoonaa, ja tämänhetkinen yhteenlaskettu market cap on luokkaa 4,5 miljardia (en tiedä mistä tuo twitterpostaaja sai 6 miljardia?). Nettovelkaa yhtiöillä ei käytännössä katsoen ole. On siis sanomattakin selvää, että jos tarjous tulee, niin preemion on oltava erittäin merkittävä jotta tarjous kannattaa hyväksyä. Kummankin arvostustaso on tällä hetkellä niin roskiskamaa, että mikään 50 prosentin preemio ei ainakaan itsellä liikuttaisi neulaa mihinkään.

Tuon CMD:n ajoitus pistää nyt mietityttämään, että onko siellä tarkoitus kertoa jostain… Mene ja tiedä.

8 tykkäystä

Hindenburgin shorttirapsaa Drafkingsistä & SBTechistä. Kiitos @kettunen bongauksesta.

https://hindenburgresearch.com/draftkings/

10 tykkäystä

Unbeknownst to investors, DraftKings’ merger with SBTech also brings exposure to extensive dealings in black-market gaming, money laundering and organized crime.

Raju paperi :grimacing:

1 tykkäys

Nopeesti ehdin vilkaista rapsaa ja tällainen sai kambi -bulleron huomion:

“According to former employees, SBTech’s offering struggled to compete against competitors like Kambi, which had a robust team dedicated to analyzing and setting “in-game” betting odds and had more powerful technology. The competition pushed SBTech to seek business in markets where others were unwilling to operate, we were told.”

Mielenkiintoista nähdä minkälaisiin toimiin DFTK alkaa, vai alkaako ollenkaan?

8 tykkäystä

Mikäli tuo SBTechin tilanne paljastuu todeksi, niin ilmeisesti Svenska Spel väläyttänyt mahdollisuutta tässä tapauksessa irtisanoa sopimuksen.

Tuli piruuttani laitettua viestiä asiasta tänään Veikkaukselle, joka myös käyttää SBTechiä, mutta vielä ei ole tullut vastausta tiedusteluun

10 tykkäystä

Tuon Hindenburgin raportin valossa olisi entistä loogisempaa, että Penn julkistaisi ostotarjouksen Kambista (ja Kindredistä) mahdollisimman pian. Oman konsernin vahvistamisen lisäksi olisi oivallinen mahdollisuus syöstä DraftKings rotkoon viemältä heiltä mahdollisuus Kambin kanssa sopimuksen jatkamiseen.

Vaikka varmistuksia vielä puuttuukin tuolle rapsalle, niin kyllähän tässä on mahdollista piirtää aivan karmivat askelmerkit DKNG:lle. Oma teknologia on suorituskyvyltään parhaimmillaankin kyseenalaisessa tilassa, ja valmius käyttää sitä pitäisi saavuttaa kolmessa kuukaudessa. Sitten yhtiön kyseenalaiset bisnekset tuo julki se yksi analyysitalo, jolta nimenomaan et halua julkisuutta - ja seuraavana päivänä asiakkaat alkavat puhua sopimusten puruista. Pahin skenaario on SBTechistä luopuminen kokonaan, mikä tekisi yhtiöstä periaatteessa riippuvaisen ulkopuolisesta tech stackista, jonka yhtiön oma kilpailija saattaa realistisesti ostaa vielä pois saatavilta. Ilman Kambia vaihtoehdoiksi jää kaksi täyttä kysymysmerkkiä. Mainehaitta lienee väistämätön asiaintila, ja tuskinpa oikeussalissakaan varsinaisesti yhtiön edustajien päitä silitellään.

Ja tällä kaikella on saavutettu… ei niin yhtään mitään. Bisnes tekee jo valmiiksi tappiota satoja miljoonia vuodessa ja käy omistajien kukkarolla rahoittaakseen leikin. Ja nyt vielä voitaisiin joutua tilanteeseen, jossa maineen menetyksen lisäksi kärsisi niin markkinaosuus kuin kassavirrat, jotka ovat jo nyt pahasti pakkasella. Tuossa suossa saa muuten navigoida tarkasti, jos haluaa pysytellä pinnalla.

Kambin laariin tämän luulisi satavan. Raportissa tulleiden kehujen lisäksi ei ole syytä epäillä, että todennäköisyys DKNG:n sopimuksen pidentämiseen olisi laskenut. Lisäksi nuo SBTechin ongelmat voivat vaikuttaa positiivisesti Kambin markkinaosuuteen jatkossa. Oma pesä täytyy kuitenkin pitää puhtaana, joten ylimielisyyteen ei ole varaa.

13 tykkäystä

google translatella: UBS Global Asset Management increases its reduction of Kambi slightly to 0.76 percent, from the previous 0.67 percent. It appears from Finansinspektionen’s shorting register.

They are currently the only blanker in Kambi, according to the register.

:face_with_monocle:

1 tykkäys

Vähän hassu käännös, mutta tosiaan shortti-positiosta kyse ja UBS kasvattanut aiempaa positiotaan 0,09%-yksiköllä. Tulee mielenkiintoinen viikko, kun Kambi aloittanee omien osakkeiden ostot keskiviikko-torstai -akselilla.

1 tykkäys

Lisäinfoa tämän päivän CMD:hen:

Kambi will provide an estimate of market size in 2026 at the Capital Markets Day

The sports book supplier Kambi is holding a virtual capital market day today, 22 June, starting at 15.00 Swedish time. It appears from a press release.
The Capital Markets Day will consist of four presentations by Kambi’s Group Management, which will explain the company’s business model, value proposition and global opportunities.

At the presentations, Kambi will provide an estimate of the size of the addressable market in 2026, an assessment of what it may mean for the company’s potential revenues during this time and the company’s thoughts on acquisition opportunities.

Kambi will not provide any financial forecasts and all forward-looking figures during the presentations will not be treated as a guide for future results.

7 tykkäystä

Saako kysyä mitä yritit hakea (vastaa vaikka kahvihuoneen puolella)? Yrityksen sijoittajasivut on yleensä hyvä lähtöpaikka ja myös Google antaa ne ensimmäisten tulosten joukossa.

CMD-kalenterikutsun näyttäisi saavan ladattua suoraan Kambin sijoittajasivuilta, joka oli Googlen ensimmäinen tulos haulla “Kambi Capital Markets Day”: Investor calendar - Kambi

Edit: En ehdi testailemaan tuon ylläolevan kalenterikutsun toimivuutta, mutta ilmeisesti rekisteröinti sulkeutui jo eilen: Home - Kambi

1 tykkäys