Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 2)

No Ruotsin tj, on vaihtunut niin monta kertaa, ettei aiheuta toimenpiteitä.
Toki tämä tarkoittaa että Q2 Ruotsissa on tappion tekeminen jatkunut, ehkä Pajuharju laittanut Andyn riman break even point. Itse hiukan vierastin Andyä, hän oli hitusen pöyhkeä keväällä pääomamarkkinapäivän vastauksissaan, kun hiukan häneltä Ruotsin menosta analyytikot kyselivät.

Varasto Ruotsissa on kuihtunut, en tiedä miksi. Oli välillä jo 1600 yksilöä, nyt vain
image

20 tykkäystä

Tässä ”suomen ikeassa” näyttää johtoryhmä kiertävän nopeammin kuin varasto.

Mielenkiinnolla odotan osaria.

16 tykkäystä

Analyytikon ennakkokommentit Kamuxin Q2-tuloksesta. :point_down:

13 tykkäystä

Mikäli bisnesmalli ei lähtökohtaisesti ole toimiva ja on kroonisesti tappiollinen, sen skaalaaminen pienemmäksi on ainut keino alentaa tappiota, ellei mitään muita keinoja ole löydetty ongelman ratkaisemiseksi. Fiksuinta näin pitkän rypemisen jälkeen olisi ajaa se kokonaan alas, mutten sen usein estää henkinen sitoutuminen investointiin, joka samalla estää järkevien päätösten tekemisen. Se perinteinen ‘hyvää rahaa huonon perään’ kuvio, inhimillistä.
Maallikosta tuntuu että eikö Ruotsin organisaatiosta voisi vaan tehdä ohut Osto-Hubi suomeen tuotaville autoille, kuten SAKA tehnyt, ja lopettaa myyminen siellä. Suomen liikkeet myy Ei-oota Volvon hybrideistä jotka menee kaupaksi kaikki mitä Suomen markkinoille saadaan.

8 tykkäystä

Kamuxhan tiedottikin kesällä sulkevansa kaksi myymälää Ruotsissa. Noi oli tosin pieniä ja toisaalta muita liikkeitä on pyritty siirtämään parempiin paikkoihin ja kasvattamaan, joten “kokonaiskapasiteetti” ei ehkä ole niin paljon muuttunut. Varaston pienentyminen voi tietysti kertoa myös onnistuneesta kesäkaudesta, joskin eilinen uutinen huomioiden olisin varovainen tekemään positiivisia tulkintoja Ruotsin signaaleista.

11 tykkäystä

Ikävä uutinen tuo eilinen Ruotsin toimarin lähtö. Oiskohan sen takana kuitenkin jotain erikoisempaa kuin pelkästään huono tulos H1? Kyllä kai nyt yleensä annetaan vähän enemmän aikaa toimarille saada homma kääntymään ja toimimaan kuin 7kk?

2 tykkäystä

Tämä luultavasti vaikuttaa toteutuessaan liiketoimintaan negatiivisesti mutta toki tilanne on kaikille sama. Voisin arvioida että yhtään diesel autoa ei myydä ennen kuin tämä juttu saa jonkinlaista järkeä.

Pakko tässä on olla jotain A) suunnitelmallisuutta tai B) draamaa taustalla. Seuraava viikko mielestäni näyttää, että jos tilalle ponnahtaa uusi toimari epäilyttävän nopeasti (näin on ennenkin tehty), niin kyse on suunnitelmallisuudesta. Jos ei, niin takana on jotain draamaa. Oli se sitten Kamux Ruotsin tilanteesta tai Andystä itsestään johtuvaa. Täydennetään vielä, että toki meillä kaikilla on oma elämä ja joskus vaan tulee tällaisia tilanteita, mutta Kamuxin osalta johdon vaihtumisen trackrecord on vaan niin heikko, että tässä aina ajattelee pahinta… etenkin Kamux Ruotsista kun puhutaan.

9 tykkäystä

Tuohon vaan lisännee autonvaihtotarvetta. Kamuxille sinällään ihan sama millä ihmiset ajaa kunhan oma varasto olisi sopivassa jiirissä kun muutos tulee.

Tuskin mitään massiivista käyttökieltoa on siltikään tulossa kun olisi se järjetöntä olla ajamatta nykyistä autokantaa loppuun.

2 tykkäystä

Et kait vain aliarvio viherhysterian kollektiivista voimaa, se voi yllättää, saatetaan tarvita konkreettinen esimerkki tietyissä piireissä. Huutokaupoissa joissa mennään reaalimarkkinahinnalla joka päivä näkyy diesleiden hinnat jo romahtaneen. Autoliikkeet toki ei voi ruuvata hintoja reilusti alas tai tulee isoja ongelmia, mutta en uskaltaisi kovin herkästi tehdä myyjälle hyvin alhaistakaan ostotarjousta ilman vakaata ostoaikomusta, saattaisi nimittäin yllättäen tulla kaupat.

4 tykkäystä

Hyvä tilaisuus Kamuxille kasvattaa varastoa, kun saadaan kalustoa paniikkihintaan sisään. Pölyn laskeuduttua päästään myymään dieseleitä ulos, joten kokonaisuutena saadaan autoille sekä lisää kiertonopeutta että enemmän katetta.

Tuollaisenaan tuo laintulkinta/kielto ei mene läpi, se on ihan auringonvarma asia.

3 tykkäystä

EU jo kiisti tämän yksittäisen yli-innokkaan ministerin tulkinnat.

11 tykkäystä

Linkkaan jutun tänne , kun te porvarit ette kuitenkaan katso enää YLE:n 20.30 uutisisa TV:stä?
Oli eilen positiivinen juttu käytetyn auton kaupasta ja et tuonti käytettynä vain kiihtyy!
Sakasta oli kuvat, mutta juttu sataa myös Kamuxin laariin.

Suomeen tuodaan niin paljon käytettyjä autoja ulkomailta, että se uhkaa jo uusien autojen kauppaa | Talous | Yle

9 tykkäystä

Joo, automarkkina-alueena aletaan valua kohti muuta itä-eurooppaa. Ostovoima heikkenee niin kysyntä kohdistuu etupäässä käytetyihin. Tätähän on nyt rummuteltu koko kesä kaikissa maan medioissa, mutta kun kaikki muut jobbarit on uutisoinut kokonaismarkkinaa voimakkaampaa kasvua niin on mielenkiintoista nähdä että onko Kamuxille jäänyt kakusta kuin murusia.
Ja jos on, niin meneekö massit tappiollisten ulkomaantoimintojen ylläpitämiseen.

2 tykkäystä

Jos se Kamux hype taas siitä alkaisi. Köyhtyvässä lännessä käytettyjen autojen markkinan kasvu ja konsolidaatio on erittäin houkutteleva yhdistelmä. Firman tekeminen vaan kuntoon, niin eiköhän se näy arvostuksessakin pikku hiljaa.

2 tykkäystä

Tiedät Jukka7 itse aivan hyvin, että niin Kamuxin Saksan kuin Ruotsinkin toiminnot ovat olleet tappiollisia.
Syntynyt turska on maksettu Suomen isosta plussasta. Tällaista varmaan kuullaan myös huomenna.
Ehkä Saksa on mennyt rimaa hipoen plussan puolella ja Ruotsi ui syvällä edelleen.

Onko se niin, että ruotsalainen ei suomalaisesta firmasta vaan autoa osta ?
Eihän he ostaneet ainuttakaan Nokian puhelintakaan!
Ruotsissa on kyllä suomensukuisia iso joukko ja muualtakin tulleita toinen miljoona, mutta he eivät kanna Kamuxia Ruotsissa? Tämä voi kuulostaa hiukan epätoivoiselta, mutta alkaa olla järkisyyt vähissä…?

9 tykkäystä

Pistetään vielä tännekin ettei keltään mene ohi eli tulkaahan kuuntelemaan 5 minuutin päästä alkavaa tulosliveä! :oncoming_automobile:

12 tykkäystä

Liikevaihto laski ja oikaistu liikevoitto laski merkittävästi, Ruotsin Q2 heikko

Huhti-kesäkuu lyhyesti

  • Liikevaihto laski -0,9 % ja oli 252,6 milj. euroa (255,0)
  • Bruttokate laski -6,1 % ja oli 24,7 milj. euroa (26,3) eli 9,8 % (10,3) liikevaihdosta
  • Oikaistu liikevoitto laski -41,3 % ja oli 2,7 milj. euroa (4,5) eli 1,1 % (1,8) liikevaihdosta
  • Liikevoitto laski -45,9 % ja oli 2,1 milj. euroa (3,9) eli 0,8 % (1,5) liikevaihdosta
  • Myytyjen autojen määrä laski -1,0 % ja oli 17 037 autoa (17 215)
  • Vertailukelpoisten liikkeiden myynti laski -5,7 % (2,9)
  • Laimentamaton ja laimennettu osakekohtainen tulos olivat 0,00 euroa (0,06)

Tammi-kesäkuu lyhyesti

  • Liikevaihto kasvoi 3,2 % ja oli 493,4 milj. euroa (478,1)
  • Bruttokate kasvoi 4,3 % ja oli 49,0 milj. euroa (47,0) eli 9,9 % (9,8) liikevaihdosta
  • Oikaistu liikevoitto pysyi edellisvuoden vastaavan ajanjakson tasolla ja oli 5,4 milj. euroa (5,4) eli 1,1 % (1,1) liikevaihdosta
  • Liikevoitto laski -1,8 % ja oli 4,4 milj. euroa (4,5), mikä oli 0,9 % (0,9) liikevaihdosta
  • Myytyjen autojen määrä kasvoi 2,0 % ja oli 33 174 autoa (32 539)
  • Vertailukelpoisten liikkeiden myynti kasvoi 0,1 % (-2,4)
  • Laimentamaton ja laimennettu osakekohtainen tulos olivat 0,03 euroa (0,06)

Toimitusjohtaja Tapio Pajuharju:

Kamuxin toinen vuosineljännes oli haastava, vaikka käytettyjen autojen kysyntä jatkui pääosin suotuisana kaikissa toimintamaissamme. Liikevaihdossamme ja kannattavuudessamme heijastuivat etenkin Kamux Ruotsin haasteet, sekä vaikeutunut ostomarkkina.

Suomessa markkina kääntyi kesäkuussa laskuun, mutta Ruotsissa ja Saksassa markkinoiden vire säilyi positiivisena läpi vuosineljänneksen. Autojen hankintamarkkina vaikeutui koko jakson ajan kaikissa toimintamaissamme, emmekä onnistuneet hankkimaan riittävästi kysyntää vastaavia autoja. Kamuxilla myynnin hyvä vire jatkui Saksassa, missä kappalemääräinen myyntimme kasvoi lähes 20 %. Suomessa myytyjen autojen määrä jäi vertailukauden tasolle, ja Ruotsissa kappalemääräinen myynti laski voimakkaasti.

Ruotsissa toinen vuosineljännes alkoi suotuisasti, mutta erityisesti kesäkuu tuotti merkittävän pettymyksen. Emme edenneet uusien myyjien perehdytyksessä toivomallamme nopeudella, ja vaikka aiemmin tunnistettuihin väärinkäytöksiin liittyvät korjaavat toimenpiteet ovat edenneet suunnitellusti, ne ovat vaatineet odotettua enemmän resursseja. Elokuun aikana jouduimme lisäksi toteamaan, että korjaavien toimenpiteiden toteuttaminen on vaatinut veronsa ja kaupallisen elpymisen nopeuttaminen vaatii vielä Kamux Ruotsin vetovastuun vaihtamista. Uskomme kuitenkin, että saamme Ruotsin tiimin iskuun loppuvuoden aikana ja että kaikki korjaavat toimenpiteet saadaan asteittain valmiiksi vuoden loppua kohden. Haasteemme Ruotsissa on kuitenkin osoittautunut aiemmin arvioitua suuremmaksi.

Suomessa emme pysyneet aivan markkinan tahdissa pääosin myytävien henkilöautojen saatavuushaasteiden vuoksi. Olemme halunneet pitää kiinni kannattavuudesta, ja onnistuimmekin verrattain hyvin autokohtaisen katteen säilyttämisessä myös olennaisesti tiukentuneessa ostomarkkinassa.

Konsernitasolla kappalemääräinen myyntimme jäi toisella vuosineljänneksellä prosentin vertailukaudesta Ruotsin negatiivisen kehityksen vuoksi. Myös konsernin liikevaihto laski prosentin, kun liikevaihdon kasvu Suomessa ja Saksassa ei riittänyt kattamaan liikevaihdon laskua Ruotsissa. Suomessa liikevaihto kasvoi, kun myymiemme autojen keskihinta oli vertailukautta hieman korkeampi. Saksassa liikevaihto kasvoi myytyjen autojen määrän myötä, mutta toisaalta autojen keskihinta laski suunnitellusti toteutetun autovalikoiman muutoksen seurauksena. Ruotsissa myytyjen autojen keskihinta oli vertailukautta alhaisempi.

Näkymät vuodelle 2024 (ennallaan)

Kamux arvioi vuoden 2024 oikaistun liikevoiton ylittävän vuoden 2023 oikaistun liikevoiton, joka oli 18,0 milj. euroa.

Tiedotustilaisuus

Englanninkielinen tiedotustilaisuus sijoittajille, analyytikoille ja medialle pidetään tänään perjantaina 16.8.2024 Sanomatalossa, Flik Studio Elielissä, 1, krs., osoitteessa Töölönlahdenkatu 2, Helsinki klo 11.00 alkaen. Tilaisuudessa toimitusjohtaja Tapio Pajuharju ja talousjohtaja Jukka Havia esittelevät puolivuosikatsauksen. Tiedotustilaisuutta voi seurata suorana webcast-lähetyksenä osoitteessa Q2 2024

20 tykkäystä

Eli homma meni juurikin niin, että kun muut isot tekijät raportoi markkinoita nopeampaa kasvua niin Kamux supistui. Kasvaneesta kakusta jäi Kamuxille vain muruset.
Kurssissa kaksinumeroinen miinusprosentti tänään?

37 tykkäystä


No jos jotain positiivista pitää ettiä, niin Saksa ja Kamux Plus ovat kasvanu.

15 tykkäystä