Henk.koht. hiukan rasittaa tämä hokema, koska jos vaan tuijotetaan tätä, niin periaatteessa kaikki kuluttajakauppa on silloin no-go.
Se mikä Kamuxissa houkuttaa on se miten alkutekijöissä koko käytettyjen autojen markkina on. Tilaa ideoille ja uusille liiketoiminnan alueille on vaikka kuinka, autokauppojen konsolidaatio on käynnissä, kuluttajien välinen kauppa pienenee trendinomaisesti.
Voi olla, mutta aina on riski että tämä työntekijä tekee sivussa omaa bisnestä. Hyvä yksilö saattaakin päätyä omiin nimiin ja paikalliselle vaihtoautosivustolle Kamuxin sijaan.
Eihän se logiikka noin mene. Esimerkiksi ruokakaupalla voi olla esimerkiksi brändi ja sijainti etua, koska se asiakas käy siellä viikottain. Sillä on tiukempi side siihen kauppaan ja brändiin. Vaatekaupassa sä ostat sitä tietyn merkin tuotetta. Mutta autokaupassa sä ostat jonkun toisen brändiä (esim BMW), joka löytyy jokaisesta käytettyjen autojen kaupasta. Täysin eri asiat.
Muille kuluttajakaupalle on siis helppo löytää lukuisia kilpailuetuja, mutta käytettyjen autojen kaupalle ei.
Eli ruokakaupassa brändi vaikuttaa, mutta autokaupassa ei? Olen vahvasti eri mieltä.
Lisäkysymyksenä miksi asiakas ei voisi käydä autokaupassa viikoittain tai vaikka kuukausittain? Ymmärrän, että nykyisellään ei käydä, mutta en lähtökohtaisesti keksi syytä miksi näin ei voisi olla. Se, että syytä tai intensiiviä ei ole kertoo juuri markkinan kehittymättömyydestä. Tilaa ideoinnille ja liiketoimintamallin kehitykselle on vaikka millä mitalla.
Sokokselta ostetaan Sokos vaatteita, Stockmannilta Stockmannia ja Kekäleestä kekäleitä? Eiku…
On monia vaatekauppoja jotka myyvät samoja muotimerkkejä.
Täällä porukalla menee iloisesti puurot ja vellit sekaisin, kun puhutaan jostain autoliikkeen ”merkkiuskollisuudesta”
Oleellista on puhutaanko uudesta vai vanhasta autosta. Edellä mainitussa olet monessa suhteessa sidottu merkkiliikkeeseen ainakin takuuajan, jolloin palvelun ja jälkimarkkinoinnin merkitys korostuu, jotta se seuraavakin auto olisi vaikkapa se Audi
Sitten on se jälkimmäinen, jossa ostat auton perävalotakuulla ja todennäköisesti sekä myyjä että ostaja toivovat, etteivät näkisi enää toisiaan auton omistushistorian aikana
Eikö silloin jokainen autokauppa toimi täysin väärin? Otaksun, että “teippien värillä” viittaat siihen, että autokaupalla ei ole brändiarvoa, niin tällöin kaikki brändiajattelu voitaisiin unohtaa autokaupassa. Sillähän saisi miljoonien kustannussäästöt vuosittain. Oikeastaan tämä jopa hyödyttäisi kauppaa kun ei olisi niitä värikkäitä teippauksia peittämässä näkymää sisään
Käyttääkö Kamux todellakin noin paljon vuodessa brändinsä ylläpitämiseen? Eipä tarvi rypemistä tuon enempää ihmetellä. Siihenhän menee helposti satojen autojen, ellei jopa tuhansien, myynnistä saatavat katteet/vuosi.
Kyllä ja ei. Brändi on asiakkaiden mielikuva yrityksestä. Jolloin ihan kaikki asiat vaikuttavat siihen. Sä voit ottaa minkä tahansa kulun ja miettiä vaikuttaako sen nollaaminen miten mielikuvaan Kamuxista. Esim. liiketilat, Kyllähän siinä säästää kun sulkee nykyiset kalliit liiketilat ja vuokraa jotain tyhjää tonttia metsästä. Siellä voi myyjä vaikka istua ruosteisen tynnyrin päällä ja katella, jos joku eksyy paikalle ihmettelemään autoja. Toisena esimerkkinä vaikka verot, voipi karkottaa asiakkaat, jos firmalla on verot rästissä.
Mun mielestä tää keskustelu on nyt lähteny niin väärille raiteille, kun täällä puhutaan jostain tavarataloista ja onko niillä kilpailuetua.
Onko Kamuxilla kilpailuetua? Riippuu kehen vertaa. Sakaan tai K-autoon verrattuna ei ole. Mutta pieniin paikallisiin toimijoihin verrattuna on. Tarviiko Kamux merkittävää kilpailuetua, vai voiko se vaa tehdä perusbisnestä, jossa myydää vähä kalliimmalla kuin auto on ostettu?
Ja väite, että kaikki ostaa auton niin, että kattoo netistä valmiiksi ja menee sitte vaa koeajaa ja nimi paperiin, ei kyllä ole ihan totta. Täällä ketjussa, niin varmaan moni tekeekin, mutta tämä porukka on aika homogeeninen joukko luonnostaan internettiä käyttäviä ja jotain autoista tietäviä henkilöitä. Jotkut, toki kokoajan pienenevä osa väestöä, käyvät vaa kiertämässä saman alueen liikkeet ja kattoo kiinnostaako mikään. Tai mihin autoon mahtuu turvaistuin takapenkille, niin että etupenkilläkin mahtuu istumaan jalkojen kanssa.
EDIT: lisään nyt tähän samaan ettei muutu chattimäiseksi.
Muistan itekki, että 1% KAUPOISTA alkaa ilman internettiä. Tässä pitäisi olla taitavia myyjiä, jotka bongaa tälläisiä henkilöitä ja saa ne vakuuteltua, että nyt olis hyvät kaupat. Jos ne kävelee viereiseen liikkeeseen, niin ne eivät päädy tilastoihin. Olen satavarma, että tälläisiä potentiaalisia asiakkaita on paljon enemmän kuin tilastoihin kertyviä.
Tästähän Kamuxilla taitaa olla ihan dataakin, että vain prosentti kaupoista alkaa siten, että asiakas vain kävelee liikkeeseen. Muissa tapauksissa kaupan virittely on alkanut jo muualla.
Rauli leipaisi ennusteisiinsa jo ihan kiitettävän kovankin negarin, joten taitaa mennä niin, että negari on perusskenaario ja on lähinnä positiivinen yllätys, jos sellaista ei tule. Eli negarikaan ei välttämättä päästä Vepua kurimuksesta riippuen kuinka paljon tulos alitetaan. Rauli ennustaa siis jo, että nykyisestä 2023 liikevoiton ylityksestä mentäisiin aika selvään alitukseen (18m€ 2023 vs 16,6m€ 2024e).
Toki Kamuxin ilmoitustavassa taitaa riittää euronkin ylitys liikevoitossa, että negaria ei anneta, joten sinänsä jos tulos jää viime vuoden tasolle, niin negari ei selviö.
Säästetään klikkejä ja aikaa muilta. Osto 2500 kappaletta keskihintaan 4,27 e, yhteensä noin 10 675 euron ostos. Aikasempi omistus Jarkolla on 16 000 kappaletta.
Nähdäänkö tällä viikolla vielä muita hankintoja johdolta/hallitukselta?
Kamuxin ongelma on että ainoa syy miksi asiakas palaisi uudestaan on jos auton saisi sieltä halvemmalla kuin muualta. Myydään enemmän tai vähemmän vikaisia keskihintaluokan käytettyjä autoja. Myyjät karrikoidusti nuoria opiskelijoita tai iäkkäämpiä todellisia käytettyjen autojen kauppiaita joilla korvat heiluvat unissaankin. Vaihtuvuus myyjissä varmaan suurta ja eiköhän uusia autoja myyvät brändit vie parhaat myyjät. Kamuxin nimi vielä omaan korvaan kuulostaa typerältä niin vaikea on nähdä miten tästä rakennettaisiin voittava kokonaisuus.
Uutta tavaraa myyvän liikkeen ympärille (oli se sitten vaikka halpaa vaatetta myyvä liike) on niin paljon helpompaa asiakkaan luoda päässään luottamuksellinen kuva kuin marssia ostamaan käytettyä autoa, jonka todellisia vikoja voi vain arvailla ja vähintäänkin myyjä yrittää kusettaa mahdollisimman kovan hinnan itselleen.
Kyllä ne voittavat osakkeet pitkällä aikavälillä on sellaisia jotka myyvät sellaista tuotetta jonka asiakkaat todella haluavat itselleen, ja Kamuxilla ei nähdäkseni sellaista ole eikä tule.
Toimitusjohtaja Pajuharju ostoksilla myös!
Yhteensä sellainen 24000 kpl eli about 100k€
Luottoa selvästi löytyy, sillä tuskin nyt laittaisi tuollaista summaa tässä hetkessä kiinni jos ei itse usko tekemisen parantuvan. Ja kyllä, on kohtuu kovat ansiot, mutta siitäkin huolimatta!
Kamuxin palkitsemispolitiikka vahvasti ohjaa Pajuharjua omistamaan osakkeita tietyn määrän, joka ei ainakaan ennen näitä ostoja tainnut olla saavutettu. Liekö vieläkään.