Kempower - Liikkuminen sähköistyy latureilla

Vilkuilin nopeasti läpi Kempowerin listattuja kilpailijoita ja aika harvassa tuntuu olevan massiiviset voittoparaatit tai hillopurkilla pyörimiset. Toki osalla konsernissa on kaikenlaista muutakin kuin DC-latausratkaisuja ja osa raportoi suomalaisen tuulipuvun näkökulmasta niin vaikealla tavalla, että vertailukelpoisen analyysin tekeminen rajatulla tuntimäärällä on hankalaa.

Yhtä kaikki, Kempower näyttää olevan ainoita, joka on jo pystynyt näyttämään positiivisia kannattavuuslukuja ja sen katteet 2023 - olkoonkin, että se oli jonkinlainen superkysyntävuosi, jota se oletettavasti oli myös monille kilpailijoille - olivat alan kärkeä. Kasvuluvuissa monilla näkyy niin ikään alakuloa, eikä Kempower ole nähdäkseni ainoa DC-valmistaja, jonka liikevaihto laskee. DC-valmistajien osakekurssit ovat lähes kautta linjan paineessa tai jo painuneet merkittävästi. Kun monet tekevät tappiota, on arvostuksia vaikea vertailla, mutta ei siellä nopeasti vilkaistuna tunnu olevan mitään mielipuolisia eroja esim. EV/S-kertoimilla katsottuna.

Tässä muutamia poimintoja:

Pitääköhän tämä ChargePointin dia paikkaansa? (EV/S n. 1,7)

EVgo:lla hyvää kasvua ja kannattavat ajat lähestyvät? (EV/S n. 2)

ABB:n Q2-raportista:

Vertailukelpoiset tilaukset pysyivät viime vuoden korkealla tasolla, mihin vaikuttivat merkittävät parannukset sekä Electrification- että Process Automation -liiketoiminta-alueilla. Tätä kuitenkin tasoitti heikkous erityisesti Machine Automation- ja E-mobility-liiketoiminnoissa sekä haasteellinen vertailutilanne Motion-liiketoiminta-alueella.

Order intake amounted to $8,435 million, representing a year-on-year decline of 3% (0% comparable). Strong order growth was recorded for both the Electrification and Process Automation business areas. This was however offset by weakness primarily in the discrete automation-related Machine Automation division and in the E-mobility business.

Jäljellä olevat -87 miljoonaa dollaria liittyvät E-mobility-liiketoimintaan, jossa kirjattiin 48 miljoonan dollarin arvonalennuksia, jotka liittyivät pääasiassa varastoihin. Operatiivista suorituskykyä heikensi meneillään oleva uudelleenorganisointi, jonka tarkoituksena on varmistaa keskittyneempi tuotevalikoima.

Tuntuu koko DC-latausmarkkina olevan (hetkellisesti) pinteessä ja nyt varmaan katsotaan, että kenen muskelit riittävät. Onko odotettavissa edelleen heikentyviä katteita, heikkoa kysyntää, hintakilpailua, konkursseja/liiketoiminta-alueiden lopettamisia, happanevia varastoja, liikevaihtojen laskua, lainajärjestelyjä tai anteja?

Lopulta ehkä käynee kuitenkin niin, että vahvimmat vahvistuvat entisestään ja heikot kilpailijat putoavat pois. Vaikka voisi kuvitella, että markkina-analyyseissäkin tullaan ottamaan optimistisimpia numeroita uusissa julkaisuissa alas, niin kyllähän markkinan kasvu tullee joka tapauksessa olemaan kovaa ja siten rahaakin on aikanaan markkinavoittajille tarjolla.

Nyt tuntuu, että kukaan ei enää usko Kempowerin kuuluvan voittajien joukkoon.

Eilen paikallisen musiikkiopiston aulassa käteeni sattui tällainen vihkonen. En lukenut kantta pidemmälle, mutta oletan tuon olevan jonkinlainen vapaamuotoinen versiointi Kempowerin 2023 vuosikertomuksesta.

21 tykkäystä

Tästä videosta on alle vuosi aikaa. Osake heilui lokakuussa 2023 jopa päälle 50 eurossa, joskin videonjulkaisuaikana alle 40 eurossa. Huipuista on tultu alas jo noin 80 %! :smiley:

Näin se sentimentti voi muuttua, nopeasti ja rajusti. Vuosi sitten Kempower oli sijoittajien ja analyytikoiden papereissa firma, joka pystyi kasvamaan ilman merkittäviä investointeja ja tilauksia tuli tyyliin Pluton latausasemilta asti. Nyt se on savuava monttu, Lahdessa.¨

Totuus lienee jossain näiden ääripäiden välillä, mutta nykyhinnoin ja -ympäristöin tapaus on jo mielenkiintoisempi.

63 tykkäystä

Onko listausta antaa missä muiden tavoitehinnat menee? OP:lla ilmeisesti edelleen 30 eurossa, minne laskivat kesällä aiemmasta 35 eurosta. Usko on vahva.

5 tykkäystä

Edelleen sivusta seuraan löyhästi yhtiötä (yhä on liian tulevaisuuspainotteinen yhtiö mutta joskus se tulevaisuus koittaa ja toiminta vakiintuu). Palaisin takaisin tuohon analogiaan bensapumppubisneksen kanssa, minkä sanottiin olevan hyvä bisnes. Voiko ajatella latausbisneksenkin vakiintuvat muutaman ison toimijan pelikentäksi, jotka käärivät mukavat katteet? Vai pysyykö kilpailu kovana ja tästä tulee matalakatteista toimintaa tästä ikuisuuteen? Eli mitkä ovat alan yhtiöiden mahdolliset vallihaudat, millä puolustaudutaan liian kovaa kilpailua vastaan (esim. vaihtamisen kustannus)?

8 tykkäystä

Itse olen myös tutkinut juuri ABB, Alpitronic, Delta ja Siemens porukkaa, jolla on skaalaa ja kokemusta. Näistä on todella vaikea saada juuri mitään koppia missä heidän taloudellinen tilanteensa menee suhteessa Kempoweriin. Mutta ainakin ABB on suhteellisen suurissa vaikeuksissa ollut jo hetken. Toki heidän vahva maine alalla tuo varmasti asiakkuuksia esimerkiksi raskaassa liikenteessä.

Mutta tilanne on nyt jopa tragikoominen. Sijoittajan kannalta on todella vaikea arvioida näkymää, sillä vain hetki sitten sähköautojen arvot meni katsota läpi, latureita tuli hirveällä tahdilla jokaisen kaupan pihaan ja sähköautoa sai odottaa vuoden. Tilannetta kun vertaa nykyiseen on muutos hurja. Kuten Verneri yllä totesi tilanne on jotain tuosta välistä. Hiljaisia merkkejä on saatu talouden elpymisestä ja oman näkemykseni mukaan tämä tulee helpottamaan tilannetta suuresti. Auton lataaminen tai kuluttajan saaminen omalle tontille on suuri markkina. Uskon, että näkymän selkeytyessä nähdään markkina (ympäri maailmaa), jossa sekä kaupanala, uudet toimijat ja “bensayhtiöt” asentavat kilpaa koko ajan suurenevia latauskenttiä.

Itse ainakin lasken vahvasti sen varaan, että tästä vielä noustaan ja istun oman salkkuni päällä ainakin 5 vuotta. Siinä ajassa näkee suhteellisen varmasti missä mennään ja mitä tapahtui.

17 tykkäystä

Jotta nyt ei tulisi vähän väärää käsitystä identtisyydestä, niin kopsataan tämä ketjuun jo aiemmin linkattu juttu.

Senoner told the German publication WirtschaftsWoche that revenue growth of around 80 per cent had been expected for 2024 – in other words, constant growth, as in previous years. In reality, growth was significantly lower; according to the CEO, Alpitronic expects an increase of “ten to 20 per cent” for 2024 as a whole, but Senoner spoke of a “very strong first half of the year”. Production will continue in the second half of the year “at a stable, lower level, which we also see for 2025”.

In fact, there have recently been rumours in the industry about a growing stock of hyperchargers – customers had secured access to large quantities via framework agreements, but had not called them up in full. Alternatively, customers have filled their own warehouses with hyperchargers that were already purchased but not yet installed and are therefore ordering fewer new products. Senoner himself cites the “sluggish sales of electric cars” as a reason for this in the report.

In Germany in particular, the expansion of the fast-charging network at motorway service stations is currently at a standstill until a verdict is reached in the legal dispute between Fastned and Tesla against the federal government’s Autobahn GmbH. However, the proceedings are not expected to be concluded before spring 2025. Until then, there will hardly be any new fast chargers at motorway service stations. However, the construction of charging stations and charging parks near motorways will continue. In addition – after the first charging park in December 2023 – more and more locations from the German network will now go into operation.

In 2023, however, Alpitronic had a market share of over 50 per cent for fast chargers in some countries and 30 per cent across Europe. It remains to be seen whether the company from South Tyrol will continue to hold such a dominant position, as Senoner also states that “greater competition” is being felt. And there is also pressure on sales prices, as “the entire ecosystem around electric charging must become cheaper”. Nevertheless, Alpitronic’s CEO is confident and is targeting a turnover of just over one billion euros in 2024, after Alpitronic was still just under the billion euro mark in 2023


Eli ne erot sitten.

  • Tasaisen vauhdin taulukolla kempowerin liikevaihto olisi 200M pinnassa tänä vuonna. Alpitronicilla toista miljardia. Noin 5 kertaa suurempi siis
  • Siinä missä kempowerin liikevaihto H1 supistui 20 pinnaa, odottaa Alpitronic 10-20% kasvua koko vuodelle edelleenkin.

Kun toinen on listattu ja toinen listaamaton perheyritys, on tarkka vertailu mahdotonta. Mutta onhan kempower pudonnut kelkasta keski- ja etelä-euroopassa.

Mikä sitten syynä tappioille? Varmasti ainakin piikarbidi-teknologian myöhäinen käyttöönotto on yksi syy sillä alpitronic aloitti sen kanssa jo 21. Teollisuuspolitiikka voi olla toinen - lombardia kun lienee kaikin puolin aika vaikutusvaltainen osa eurooppaa (sattumoisin euroopan koronakin alkoi sieltä… :slight_smile: ).

Loppu sitten vielä enemmän mutua, mutta jotenkin on tuntunut koko ajan ettei pelkkä lahtelaisuus oikein toimi alalla, joka kuitenkin aikamoinen “painopistealue globaalien agendojen kentässä”. Eli tällainen hyvä tuote myy itse itsensä -tyyppinen toiminta ei vaan riitä.

Ja uskon myös, että pasi nurminen ei vielä ole noussut koneesta eli pohjalla ei vielä olla. Käänne lähtee tosiasioiden tunnustamisesta ja riittävästä tiedottamisesta eikä siellä vielä mielestäni olla lähelläkään.

11 tykkäystä

Eiköhän tässä lyhyellä aikavälillä ole vielä kipua luvassa. Ennemmin tai myöhemmin johdon lienee pakko myös varoittaa pidemmän aikavälin tavoitteista. Nythän niitä ei olla vielä muutettu.

9 tykkäystä

Täsmälleen samaa mieltä. Oletetaan, että yhtiö pääsee jollain ihmeellä tämän vuoden ohjeistuksen alarajaan 220M (jota pidän henk. koht myös edelleen epätodennäköisenä ja negaririskiä hyvin korkeana). Pitkän aikavälin taloudellisen tavoitteen saavuttaminen tarkoittaisi tällöin minimissään 36% kasvua tästä joka vuosi tulevat neljä vuotta putkeen. Yhtiöhän siis ohjeistaa 750 miljoonan euron liikevaihtoa keskipitkällä aikavälillä (vuodet 2026–2028), jos joku on unohtanut. Edes megaetukenoon arvostetun Nvidian implied kasvuodotuskertoimet eivät ole lähellekään tätä tasoa eikä näköjään edes Inderes usko tällaisiin tulevaisuusohjeistuksiin. Tämän osalta siis lähes varma negari tulossa lähiaikoina.

Sanoisin myös, että parametrit Inderesin 10€ tavoitehinnan takana ovat hyvin optimistiset. Pitäisi nähdä kyllä melkoinen swingi Q4’24e -20.9% liikevaihdon supistumisesta 2025e +30% ennustettuun kasvuun. Jos esim. olettaa, että H1:llä käännös on vielä “maltillinen” -20% supistuminen → 0-10% kasvu, niin vuoden päästä kasvulukemien pitäisi olla siellä lähellä 50% tasoa, että tavoitehinnan taustaparametrit pitävät. Tilauskirjojen pitäisi alkaa paisua hyvin nopeasti, jotta tällainen swingi olisi ylipäätään mahdollinen.

Mä haluan uskoa, että tässä olisi vielä hyvää vientiä tähän maahan tekevä yhtiö, jonka kyydissä olisi ehkä joskus kiva olla mukana. Mutta edelleenkään viimeaikainen track record ja tulevaisuuden odotusarvot eri skenaarioille ei kyllä kohtaa edelleenkään arvostuksen kanssa ja omissa kirjoissani tässä on vielä todella selkeä yliarvostus.

26 tykkäystä

Vähän elokuun autonmyyntidataa

Ranska:

Petrol sales sink -36.6% year-on-year to 27,120 units and 31.5% share vs. 37.6% in August 2023, diesel is down -42.6% to 5,861 and 6.8% share vs. 9% a year ago and hybrids as a whole are stable at +0.1% to 36,738 and 42.7% share vs. 32.3% last year. This includes 13,058 MHEVs (+21.8%), 17,518 HEVs (+6.5%) and 6,162 PHEVs (-35.3%). Finally BEVs disappoint at 13,109 sales vs. 19,658 in August 2023 (-33.3%)

Epsanja:

52,322 new cars found a buyer in Spain in August, a disappointing -6.5% year-on-year decline. The year-to-date tally remains in positive at +4.5% to 671,551 units. This is -26.5% below the January-August 2019 pre-pandemic volume (913,433). Sales of rechargeable cars (BEV+PHEV) sink -17.8% year-on-year to just 5,706 units or 10.9% share vs. 12.4% a year ago in August 2023.

Ihmiset äänestävät ainakin pohjoismaiden ulkopuolella jaloillaan. Mitä kauemmaksi mennään, sitä huonommin käy sähkärien kauppa. Siitä huolimatta raakaöljyn hinta halpenee (just nyt 74,.2 USD / Bbl).

Varmaankin tämä liikenteen sähköistäminen kaipaisi lisää ja kovempaa politiikkaa, mutta ovatko eurokansalaiset siihen valmiita uusien polttistensa kanssa?

2 tykkäystä

Onko niistä uuden sukupolven SiC-latureista havaintoa? Puolisen vuotta sitten siitä kohistiin, 2023 vuosikertomuksessa kerrottiin uuden teknologian julkistetun 2024 alkupuolella. H1/2024 rapsassa kerrottiin “pienistä viivästyksistä” ja puhuttiin “täydestä saatavuudesta” 2024 jälkimmäisellä puoliskolla.

Mitä hyviä syitä vielä syyskuussa 2024 voi olla, että tilauskirjat ei täyty kiivasta tahtia Next Generation -tilauksista?

7 tykkäystä

Tapaan huomenna yhtiön johtoa, joten olisi mahdollisuus keskustella syvemmin yhtiön asioista. Jos herää muita kysymyksiä pitkän aikavälin teemoihin liittyen, niin otan mielelläni lisääkin ideoita vastaan viimeaikaisten foorumikommenttien lisäksi!

35 tykkäystä

Kuinka paljon USA:n tuotantoyksikön materiaaleista hankitaan paikallisesti vai ollaanko “pelkkä” kokoonpano tehdas ja materiaalit/alihankinta tulevat edelleen enimmäkseen Euroopasta ja/tai Suomen Kempowerin hankinta lähteistä?

Kilpailukykyä ja paikallisuutta tässä peräänkuulutan. Pelkkä kokoonpano tehdas ei ole huono asia, sitähän Lahti jo käytännössä onko, mutta kustannustehokkuus hankinnassa on iso menestys tekijä.

4 tykkäystä

Mitkä ovat viimeisimmät kysyntänäkymät, ottaen huomioon sahköautojen markkinoiden muutokset Euroopassa ja USA:ssa?

Miten asiakkaiden ja jalleenmyyjien varastotasot ovat kehittyneet, onko varastoja purettu ja kysyntä alkanut tasoittumaan?

Millaiseen markkinoiden kehitykseen perustuvat pidemmän aikavälin kasvutavoitteet? Ovatko nuo tavoitteet enää realistisia?

5 tykkäystä

Mikä heidän oma tavoitteensa / näkemyksensä on Kempowerin liikevaihdon jakautumisesta n. seuraavien segmenttien kesken keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä:

  1. henkilöautojen pikalataus
  2. raskaan liikenteen lataus
  3. henkilöautojen hidas lataus (kotilataus, AC)
  4. muut, esim. veneet
6 tykkäystä

Millaisia panostuksia Kempower aikoo tehdä softaan? Rauta on mielestäni jo oikealla tiellä. Käyttöliittymä maksusovelluksineen on iso kilpailutekijä jos se on sujuva ja helposti personoitavissa asiakkaan näköiseksi. Loppukäyttäjillä voisi olla mikä vain Kempowerin asiakkaan sovellus ja se toimisi ristiin koko operaattorikentässä. Sopimuksellisesti ehkä haastava ja miten lisenssimaksut?
Onko akkuvarastot ja aurinkopaneelikatokset mietinnässä yhteistyömallin kautta tms. Mahdollistaisi pienemmän liittymäkoon ja voisi nopeuttaa rakennusprosessia harvemmin asutuilla alueilla?

1 tykkäys

Kysy ihmeessä miten isoille raskaan liikenteen kumppanuuksille kuuluu. Esim. Milence yhteistyöstä ei ole kuulunut mitään. Myös mielenkiintoista olisi kuulla asiakassegementeistä raskaalta puolelta: myydäänkö suoraan kohteeseen / logistiikan tilaajalle (IKEA etc.), mikä rooli on valmistajien räätälöidyillä ratkaisuilla (Scania etc.) ja millainen on raskaan liikenteen verkoston rakentajien rooli (Milence, Daimler Truck Charging). Uutisvirta on suht ohutta.

10 tykkäystä

Mahtavaa! Muista Pauli kysyä kaikki vaikeatkin kysymykset ja jos tulee liian ytimekkäitä “sinne-päin-mukamas-vastauksia”, niin käytä EM-Kinnusen ja Pörssipäivä-Jylhän klassikkoa: “Voitko nyt vielä ihan alusta alkaen selittää tämän niin, että tyhmä analyytikko/toimittajakin ymmärtää”, ja sitten isket nipun tarkentavia kysymyksiä päälle. On Kempowerin omakin etu, että saadaan epäselviä kysymyksiä selvemmiksi.

Kuten sanoit, tässä onkin viimeisten päivien ajalta hyvä nippu sijoittajia mietityttäviä asioita, mutta listataan niitä vielä tähän muistiin. Josko näihin saisi kommentteja:

  • Myynti: Mikä meni pieleen ja miten hommat korjataan? Luotettiinko liikaa siihen, että kauppaa vaan tulee ovista ja ikkunoista, ja unohdettiin uusasiakashankinta? Miten myynti on ylipäätään organisoitu ja miten myyntiä voidaan parantaa?
  • USA: Onko markkina jo Lepikön kuvaamalla tavalla jaettu ja Kempowerille on tarjolla korkeintaan murusia? Miten USAssa tullaan onnistumaan? Lepikön ohjelmisto-/rauta -näkökulman merkitys?
  • Kilpailu: Onko Kempower yhä kilpailukykyinen? Pahimmat kilpailijat tai ainakin heidän ominaisuudet, joille ei tällä hetkellä pärjätä? Jos voitetaan/hävitään tarjouskauppaa, niin mitkä ovat keskeiset selittävät tekijät?
  • Kiinalaiset kilpailijat: Menikö ne jo ohi? Onko kiinalaisuus kilpailuetu-/haitta länsimarkkinoilla? Entä onko lahtelaisuus etu? Jos ei/kyllä, niin miksi?
  • Kannattavuus: Onko tulevaisuudessa mahdollista tehdä 2023 tason kannattavuutta? Onko taloudellisten tavoitteiden 15 % EBIT edelleen mahdollinen? Onko hintakilpailu koventunut ja koveneeko se?
  • Näkyvyys omiin asiakkaisiin: Miksi ei kyetty näkemään, että asiakkaiden varastot pullistuivat laitteista tai miksi siihen ei reagoitu? Onko Kempowerilla riittävän hyvä näkyvyys asiakkaiden tilanteisiin, jotta jatkossa voidaan reagoida nopeammin ja viestiä tilanne myös sijoittajille laadukkaammin?
  • Markkina: Onko markkinan pidemmän aikavälin kasvunäkymissä muutoksia?
  • Painopistealueet: Miten arvioisitte seuraavien painopistealueiden merkittävyyttä Kempowerin tulevassa menestyksessä (ts. mihin laitetaan eniten paukkuja ja miksi): Latauksen kohde: 1. Henkilöautot 2. Hyötyajoneuvot 3. Muut sekä maantieteellinen alue: A. Eurooppa, B. USA, C. Muu maailma
  • Oma varasto: Kuinka kuranttia tavaraa omassa varastossa on, kun parhaillaan ollaan vaihtamassa vanhasta teknologiasta piikarbiditeknologiaan?
  • Pitkän aikavälin tavoitteet: Minkälaisia ajatuksia toimitusjohtajalle tulee, kun hän nyt katselee Kempowerin pitkän aikavälin tavoitelistaa?
  • Paluu kannattavaan kasvuun: Mitä askeleita ihan konkreettisesti otetaan ja missä järjestyksessä, jotta päästään takaisin kannattavaan kasvuun?

Nyt kun luki näitä aiempia tiedotteita, niin tämä lakkojen syyttäminen kuulostaa jälkikäteen aikamoiselta lillukanvarteen tarttumiselta. Osalle se taisi kuulostaa siltä jo tuoreeltaankin:

Kempower laskee ohjeistustaan vuoden 2024 ensimmäisen vuosineljänneksen osalta johtuen kuljetuksiin vaikuttavista poliittisista lakoista ja myös joidenkin asiakastoimitusten siirtymisestä vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä vuoden 2024 toiselle neljännekselle. Suomi on kärsinyt kuljetukseen liittyvistä lakoista, jotka ovat vaikuttaneet kaikkiin satamatoimintoihin 11. maaliskuuta 2024 alkaen.

Lähes 90% Suomessa tuotetusta Kempowerin DC -latausteknologiasta menee vientiin. Suomen maantieteellisestä sijainnista johtuen asiakastoimitukset viedään merikuljetuksina Suomen ulkopuolelle.

45 tykkäystä

Kempowerin yhteistyökumppani Ospreyn näkemys vallitsevasta markkinatilanteesta:

https://www.ospreycharging.co.uk/post/correcting-the-pr--the-true-state-of-ev-sales

LinkedIN:stä saa varsin erilaisen kuvan kuin mitä nämä viimeaikaiset kauhuskenaariot antavat ymmärtää. Ainakin Kempowerin raskaan liikenteen laturimyynti näyttää vetävän. Jenkkien tilanteesta ei ole muuten hajua, kuin sen verran mitä viime osarissa oli infoa. Kasvuprosentti ainakin oli kohdillaan. Jäitä hattuun.

5 tykkäystä

Hienoa, että pääset jututtamaan johtoa @Pauli_Lohi! Lisäsin Maurin hyvien kysymysten jatkoksi pari tiukkaa.

  • Kvartaalittainen tilauskertymä ei ole kasvanut kahdeksaan kvartaaliin. Aikooko Kempower pyrkiä voittamaan tilauksia korkeista bruttomarginaaleista tinkimällä?
  • Jos ei tingitä: Eikö nähdä uhkana, että tärkeitä pitkän aikavälin asiakkuuksia ja markkinaosuuksia tullaan häviämään?

image

  • Mikä on USA:n tehtaan kapasiteetti, sen käyttöaste ja miltä USA:n tilauskirja näyttää?
  • Onko USA:n markkinoilla ollut ennakoitua haastavampaa voittaa tilauksia? Miksi? Miten USA:n myyntiä tehdaan jatkossa paremmin?
  • Euroopan markkinajohtaja Alpitronic sanoo kasvattavansa liikevaihtoa myös tänä vuonna. Miksi Kempower ei pysty samaan?
  • Ovatko kilpailijat saavuttaneet teknologisesti Kempoweria? Onko se yksi syistä, ettei myynti suju odotuksien mukaisesti?

Kiitos, jos saat kysyttyä jonkun näistä! Etenkin bruttomarginaalin kehitystä kannattaa tivata, koska se on niin ratkaiseva tekijä koko sijotuscasen kannalta.

67 tykkäystä

Eikös näissä yleensä toimita niin, että julkisuuteen väitetään ettei alennuksia anneta, ja sitten kulissien takana kuitenkin aletaan antamaan. Asiakas kokee saaneensa paremman diilin, kuin jos myyjä tiedottaisi etukäteen laskevansa hintoja kaikille. Veikkaan, että näin tapahtuu Kempowerillakin.

14 tykkäystä