Kempower - liikkuminen sähköistyy latureilla

Sähköajoneuvojen pikalatauslaitteita valmistavan Kempowerin uusi tehdas etenee aikataulussa ja ensimmäisiä tuotantolinjoja otetaan parhaillaan käyttöön. Kempowerin Lahdessa sijaitsevat 10 300 neliömetrin laajuiset uudet tilat sisältävät kokoonpanolinjojen lisäksi laboratorion, testilatauskentät ja toimistotilaa. Vastatakseen markkinakysyntään Kempower jättää rinnalle myös nykyisen tuotantotilan. Kempowerin toimitusjohtaja Tomi Ristimäki avasi uuden tehtaan aikataulua keskiviikkona 13. huhtikuuta Kempowerin järjestämässä sijoittajatilaisuudessa.

15 tykkäystä

Kempowerin kannalta hyviä uutisia.

Sähköautojen myynti on lähtenyt niin nopeaan nousuun, ettei liikennöinnin kannalta kriittisten julkisten latausasemien määrä enää pysy perässä. Aiheesta uutisoi Automotive News Europe Bloomberg New Energy Finance -tutkimusorganisaation maailmanlaajuisen selvityksen pohjalta.



9 tykkäystä
15 tykkäystä

S-ryhmälle respektiä siitä, että tekevät vahvasti yhteistyötä kotimaisen valmistajan kanssa :+1:. toiseen suureen kaupan tomijaan voidaan olla erittäin pettyneitä tässä suhteessa :frowning_face:

10 tykkäystä

Juurikin näin👍

Taitaa vaan toisella painaa tuo Ionity -lataus yhteistyö niin paljon Volkswagen Groupin puolelta🤔

5 tykkäystä

Kovaa nostetta näyttäisi olevan tänään.

Meinaakohan Neste käyttää julkisen pikalatauksen runkoverkon rakentamiseen Kempoweria?

Eilen näin uutisen että 30 asemaa olisi Neste kaavailemassa 2025 mennessä. Kuulostaa pieneltä määrältä. Ei tosin ole tietoa kuinka isoja niistä tulee.

2 tykkäystä

Mietin kotilautauksen ja huoltamolatauksens suhdetta. Jos ihmiset tulevaisuudessa lataavat enemmän kotona niin huoltamoitakaan ei tarvita niin paljon? Onko kotona lataaminen halvempaa?

Yleensä on.

Matkalla sitten tarvitaan julkista latausta. On se sitten huoltamo/kauppa/kauppakeskus tai mikä tahansa.

Mulla ei edes ole vielä kotilatausta, joten julkisten varassa olen. Yleensä Prisma-reissulla akkuun tarvittavat prosentit. Ja Kempowerithan siellä Prisman pihalla on. :blush: Olen kyllä ollut tyytyväinen käyttäjä.

4 tykkäystä

Koska se voidaan yleensä ajastaa yöksi, varmasti. Lisäksi “huoltamolataaminen” luonnollisesti laskee hintaan mukaan laitteiston kuoletuksen jollain aikavälillä.

Perusidea on että tulevaisuudessa valtaosa latauksesta tapahtuu kotona ja “huoltamolataus” on vain pitkää matkaa ajaville. Ja koska itse laitteisto on loppuen lopuksi yksinkertaista ja kohtuullisen halpaa, ennustan että 10v aikajänteellä alkaa olla perusasia että ainakin merkittävä osa parkkipaikoista on varustettu lataustöpselillä, eli erityisten latausasemien merkitys vähenee, jopa katoaa. Sen sijaan moottoritien viereen tulee ravintola-levähdyspaikka -ansoja joissa jokainen parkkipaikka on latauspaikka. Sen 15-30min kun akku täyttyy on aikaa tehdä rahaa matkaajien tarpeilla ja se lataus on vain sivuasia. Se, että kauppakeskukset näitä tarjoavat parkkipaikoillaan on hyvä esimerkki tulevasta.

Kempowerin kannalta “profit”-taikasana löytyy todennäköisesti mahdollsimman kustannustehokkaasti massavalmistettujen ja pienikokoisten latausasemien valmistuksesta jotta niitä voi alkaa lätkiä oikeasti joka parkkiruudun jatkeeksi. Markkina on valtava, mutta samalla todennäköisesti verisesti taisteltu, ts. se joka valmistaa kympin halvemmalla vie ja muut vikisee.

8 tykkäystä

Luulisi Nesteen asemien tulevan K-latauksen alle ja heillä on Deltan pikalatureita käytössä.

2 tykkäystä

Aivan totta juu varmaankin näin!:grin:

Kempower ja Virta aloittavat yhteistyön kiihdyttääkseen pikalatauspalveluiden kasvua Euroopassa.

Kempower ja Virta, yksi Euroopan johtavista sähköautojen latauspalvelualustoista, ovat sopineet yhteistyöstä tuodakseen helppokäyttöisiä pikalatausratkaisuja eurooppalaisille sähköautoilijoille. Suomalaisyritykset tukevat toistensa kasvua tähtäämällä merkittävään kasvuun pikalatausteknologian tarjonnassa Euroopassa.

Yhteistyössä Kempower tarjoaa DC-pikalatausratkaisujaan Virran älykästä latauspalvelualustaa käyttäville yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaille. Ensimmäiset Kempowerin pikalatausasemat asennetaan Virran asiakkaille Suomessa ja Ruotsissa kesän aikana. Suomen ja Ruotsin lisäksi vuoden 2022 kohdemarkkinoihin kuuluvat Saksa, Ranska ja Iso-Britannia.

15 tykkäystä

Q1/2022

  • Tilauskanta kasvoi 29,1 milj. euroon (10,0 milj. euroa)
  • Tilauskertymä kasvoi 26,9 milj. euroon (8,5 milj. euroa)
  • Liikevaihto kasvoi 393 % 11,5 milj. euroon (2,3 milj. euroa)
  • Myyntikatemarginaali 47 % (51 %)
  • Liikevoitto -0,9 milj. euroa (-0,5 milj. euroa)
25 tykkäystä

KempowerQ4
Vertailun vuoksi Q4 luvut

Tilauskanta yli tuplannut kvartaalissa (en tiedä kausivaihtelun vaikutuksesta), liikevaihdossakin mukavaa kvartaalikasvua kovan vuosikasvun lisäksi.
Tilauskertymä Q4 oli täysin sama kuin nyt Q1 liikevaihto, eli Q2 liikevaihto 26,9m? :smiley: (No tuskin sentään, ellei kausivaihtelu oli Q2 eduksi, mutta aina voi bulleroida).

Jokin analyysiseuranta (mieluiten Inderes luonnollisesti) alkaisi olemaan ihan kiva.

19 tykkäystä

On hurja meininki! Yhtiön mukaan talvikaudet ovat hiljaisempia varsinkin pohjoismaiden markkinoilla.

Q1 liiketoimintakatsaus aikaistettiin perjantaille 6.5.2022 klo 09.30 aiemmasta 18.5.

13 tykkäystä

2 viestiä yhdistettiin ketjuun: Kurssien ja niiden muutosten kyselyt, kauhistelut ja hehkuttelut - ketju

Mitään en tästä ymmärrä, mutta Sweitsiläisellä gofastilla yksi latureista Kempowerin laturi. Oliskohan jotain tilausta tulossa, kun vain yhden laturin kokeeksi asentaneet. Siellä kuitenkin heidän kotimainen laturivalmistajakin kilpailijana.

4 tykkäystä
13 tykkäystä

“Energiavirasto järjestää touko-kesäkuussa 2022 tarjouskilpailun tuesta sähköautojen pikalatauspisteiden rakentamista varten”

“Tukea riittää arviolta 400-500 uuden pikalatauspisteen rakentamiselle”

“Vuonna 2021 järjestetyn kilpailutuksen perusteella arvioituna yhden pikalatauspisteen investointikustannus on 32 500 euroa.”

Eiköhä tuosta saada Kempowerillekkin mukava siivu😀

7 tykkäystä

Ennakkotietojen myötä ei isompia yllätyksiä, enkä tj:n kommenteissakaan nähnyt mitään erityisen huolestuttavaa, muuta kuin yleistä pyöritystä samoista aiheista kuin kaikilla muillakin yhtiöillä tällä hetkellä.

5 tykkäystä