Kesko - Kaupan alan osaaja

Tätä myös Kesko on aiemmin sanonut, että volyymit ei niin paljoa pakkasella mitä erotus antaisi ymmärtää. Arvioisin silti että volyymit ovat ainakin jonkin verran laskeneet, jos koko Keskon PT kasvoi sen 6 % ja hintaiflaatio ruuassa oli 16 %.

6 tykkäystä

Meidän pieni miljardin euron salaisuus :wink: - kiinnostuneille taustoitusta siitä, mitä Kesprossa on tehty viime vuosina ja mihin satsataan jatkossa:

(juttu tilaajille)

21 tykkäystä

Ensiksi täytyy kiittää erittäin selkeästä ja helposti luettavasta vuosiraportista. Melkoinen laatuparannus jostain takavuosien pdf:stä, jossa luettavuus oli toisinaan kohtuullisen haastavaa, kun sivun mittasuhde saattoi olla edellisellä sivulla pysty- ja seuraavalla sivulla vaakasuuntainen.

Koska maailma ei ole täydellinen, niin jotain huononnustakin löysin. Nimittäin sen, että aina edellisvuoden raporttiin saakka Kesko on antanut parempaa informaatiota päivittäistavarakauppojen koostumuksesta. Nyt raportista löytyi vain könttäluku 1220, joista 81 on Citymarketteja.

Lienen maailman ainoa ihminen, joka jaksaa olla kiinnostunut tällaisesta datasta, mutta huvikseni kokosin 2000-luvulta viiden vuoden aikavälein Keskon päivittäistavarakauppojen määrän kehityksen:

2001:
K-Citymarket 42
K-supermarket 123
K-market 251
K-lähikauppa 238
K-extra 276
Rimi 46
K-pikkolo 8
K-kauppa-auto 42
Muu päivittäistavarakauppa 131
Yhteensä 1 157

2006:
K-Citymarket 54
K-supermarket 152
K-market 428
Muut K-ruokakaupat ja kauppa-autot 437
Yhteensä 1 071

2011:
K-Citymarket 75
K-supermarket 205
K-market (sis. liikenneasemat) 453
Muut 231
Yhteensä 964

2016:
K-Citymarket 80
K-Supermarket 228
K-Market 638
Neste K 70
Valintatalo ja Siwa 340
Muut 92
Yhteensä 1 448
(Vuonna 2015 määärä oli ennen Suomen Lähikaupan ostoa 893)

2021:
K-Citymarket 81
K-Supermarket 244
K-Market 768
Neste K 73
Muut 71
Yhteensä 1 237

Itse kiinnitän huomiota tällaiseen Vuosina 2001-2006 Citymarkettien ja Prismojen lukumäärä ja niiden kasvu taisi kulkea jokseenkin käsi kädessä. 2010-lun lopulla Citymarkettien määrä kasvoi reippaasti, jonka jälkeen kasvu on käytännössä loppunut. Prismojen määrä sen sijaan on kasvanut kovaa vauhtia, toki osin Euromarkettien ja S-Markettien Prismoiksi uusimisen myötä. Vuoden 2022 lopulla Suomessa toimi 74 Prismaa ja uusia on suunnitteilla useita, joten niiden määrä ylittää kohta Citymarkettien nykyisen määrän. Toki Citymarkettien suhteenkin uusia projekteja taitaa olla käynnissä ainakin Kuopiossa ja Porvoossa. Viimeksi mainittu tosin ei lisää kauppojen määrää, sillä vanha cittari poistuu käytöstä.

10 tykkäystä

Oma empiirinen havainto on, että erityisesti K-Marketeissa sama tuote on hyvin usein kalliimpi kuin Citymarketeissa, joten voisiko tuo Citymarketien pienempi määrä tulla siitä, että katteet on pienissä paremmat? :slight_smile:

2 tykkäystä

Pienessä ovat yksikkökohtaiset kulutkin isommat joten en oikein usko että kate on suoraan hintojen verran parempi. Uskoakseni kauppojen investointiohjelmia ohjaavat kulutus/kuluttajatutkimusmittaukset ja niistä johdetut ennakot. Jos kuluttajan todetaan tulevaisuudessakin olevan kiireinen, käyvän työmatkalla vain nappaamassa lounaan ja kenties Mynthon-rasian kaupasta ja haluavan välttää hypermarketteja paitsi lauantaisin, niin totta kai sitten pyritään ripottelemaan K-Marketteja/Alepoja hänen kulkureitilleen.

Itse olen vankkumaton kotiinkuljetuksen kannattaja ja seuraan tarkalla silmällä mitä sillä markkinalla tapahtuu. Kaupassa käyminen on harvemmalle mikään nautinto ja jos sen pystyy pienellä lisämaksulla välttämään, ollaan elämänlaadun parantamisen ytimessä.

3 tykkäystä

Oikea havainto. Tunnen monia kauppiaita, joilla on sopiva valikoima pieniä K-marketteja ja hinnoittelu on flexiibeliä. Rahaa otetaan aika kivasti niistä tuotteista mitkä voidaan vapaammin hinnoitella. Muistan kerran kun satuin jonkin jäätelön ostamaan ja sitten kotona kuittia vilkaisin (tuote oli hinnoiteltu luokkaa tuplat kilpailevan kaupan hintaan), laitoin kauppiaalle viestiä - kommentoi vaan että, ooops, pitääpäs korjata alemmas.

On muuten uskomatonta, millaista liikevaihtoa pystyvät ottamaan pienestäkin marketista. En muista moninkertainen se olikaan esim. aikanaan ihan vastaavalla paikalla olleen Siwan myynteihin, mutta todella hurja ero.

1 tykkäys

käytin vuosia lähellä olevaa k-markettia. nyt kun tämä hintainflaatio on ryöstäynyt niin ero k-marketin ja prisman välillä on itselle liikaa. esim lehtikaalin kilohinta k-marketissa 10€ ja prismassa 4,7€. näitä esimerkkejä on liikaa ja ässän bonus systeemi on paljon parempi. uskon, että en ole ainut ja kesko tullee menettämään markkinaa ässälle.

1 tykkäys

Turha kai k-markettia ja Prismaa on toisiinsa verrata. Lähikaupat aina olleet paljon kalliimpi kuin hypermarketit. Citymarket vs prisma on oikea vertailukohta. Hintatietoiset on aina käyttäneet mahdollisimman isoa kauppaa. Mutta prisma vs citymarket vertailussa prisma vie reilusti bonukset huomioiden.

10 tykkäystä

Viesti yhdistettiin ketjuun: Omat kokemukset yhtiöistä -ketju

Eilen poikkesin pitkästä aikaan Tampereella Lielahden Citymarketissa. Kylläpä oli väkeä. Toki huomio kiinnittyi siihen, että käyttötavaroiden osastoilla oli kohtuullisen väljää (kuten aina), kun taas elintarvikeosastolla väkeä riitti tungokseksi asti. Väkimäärän puolesta olisi voinut kuvitella, että eletään joulunaikaa. Ehkä tuota elintarvike-keskeistä myyntiä vasten on ymmärrettävää, että Keskon laajentuminen on nykyään ninenomaan K-Supermarketeissa. Joskin niihinkin tarvittaisin omia “mammuttimarkkinoita” tuomaan väkeä sisään cittareiden tapaan.

Tampereella kun ollaan, aloin miettiä vielä tuota Keskon näkyvyyttä kaupungin keskustan tuntumassa. Ketjulla oli pitkään alueella vain yksi K-Supermarket vanhan Anttilan alakerrassa, myynnin ollessa muuten K-Markettien varasssa. Kun Anttila seitsemän vuotta sitten meni konkurssiin, ja tavaratalon neliöitä muuntui mm. A-Insinöörien toimitiloiksi, laski tuon kellarikerroksen supermarketin sijaintiarvo romahdusmaisesti.

Muutaman viime vuoden aikana Kesko on kuitenkin skarpannut melkoisesti. Vuonna 2018 uusi K-Supermarket avattiin Ratinan kauppakeskukseen (jossa ei muuten S-ryhmän kauppaa ole), vuonna 2021 Stockmann potki S-ryhmän ruokakaupan tiloistaan veks ja tilalle tuli K-Supermarket. Nyt tämän vuoden marraskuussa puolestaan avautuu uusi K-Supermarket Tammelan jalkapallostadionin nurkalle.

Vertailun vuoksi, Tampereen keskustan seudulla on vain yksi S-market, ja sekin paikalla, jonka nurkilla paikalliset narkit kokoontuu ja rettelöi, mikä tuskin lisää asiakashoukuttelevuutta. Nyt tänä vuonna S-ryhmä muuttaa Tampereen ydinkeskustan Sokoksesta kaksi kerrosta Prismaksi. Eli vanha ruoka-osasto korvataan Prisman ruoka-osastolla ja lisäksi kellarikerrokseen ängetään Prisman käyttötavarapuolta. Kilpailu lisääntyy, mutta toisaalta Sokos menettänee brändiarvonsi sinä hieman laadukkaampana ruokakauppana. Se taas voi sataa ennen kaikkea Stockmannin yhteydessä sijaitseman K-Supermarketin laariin, vaikka uudistuksen kokonaisvaikutus Keskolle lieneekin negatiivinen.

Vielä yksi huomio: Viisi vuotta sitten valmistui Keskon Tesomalle rakennettumana Westeri-liikekeskus. Tuollakin tuli tällä viikolla poikettua arkena päiväaikaan ja oikein erityisesti katseltua kahviloiden ja ravintoloiden asiakasmäärää. Väkeä riitti, ja paljon vilkkaammalta näytti meno kuin vaikka keskustassa samojen ketjujen myymälöissä. Kun ostarilla ei ole kilpailijoita alueella, eikä sellaisia ole suunnitteilla, mutta sen välittömään läheisyyteen ollaan rakentamassa asuntoja tuhansille uusille asukkaille, näyttää homma kerrassaan lupaavalta. Semminkin, kun olemassa olevassa asemakaavassa Keskolla on mahdollisuus laajentaa ostaria käsitykseni mukaan n. 7000 m2:lla.

Taas meni jaaritteluksi, mutta tässä osakkeenomistajan havaintoja yhdestä kaupungista. Toivottavasti muissakin kasvukeskuksissa hommat etenee samankaltaisia latuja. Silloin osakkeenomistaja voi olla luottavainen sen suhteen, että kyllä Kesko tekee oikeasti duunia markkinaosuuksien eteen.

10 tykkäystä

Omassa salkussa Kesko on ollut jo pari vuotta isoin sijoitus, mutta vasta runsas vuosi sitten siirryin kokonaan Cittarin asiakkaaksi Prismasta. S-ryhmästä on vuosikymmenten kokemus. Joo, bonussysteemi on hyvä, mutta plussan muutos kuukausittaiseksi on myös hyvä parannus. Kokemuksen perusteella voin sanoa nyt, että Cittarissa on aivan eri tasoa laatu, valikoima ja yleinen myymälämiljöö, kuin Prismoissa. Pysyn mielellään K-ryhmän asiakkaana! Lisäksi Cittarissa koko ajan erilaisia tarjouksia ja henkilökohtaisia etuja.

21 tykkäystä

Kiitos palautteesta! Vuosiraportin sisällön suunnittelu on tasapainoilutyötä, tavoitteena on pitää nykyisellään yli 300 sivun paketin sisältö- ja sivumäärä jotenkin aisoissa. Kauppojen lukumäärät raportoidaan kvartaaleittain täällä:

Joulukuun 2022 lopussa tilanne oli tämä:

K-Citymarket 81
K-Supermarket 248
K-Market 756
Neste K 68
Muut 67
Yhteensä 1 220

17 tykkäystä

Kiitos vastauksesta. Sieltähän ne tiedot selkeästi löytyivät. Hienoa on myös huomata päivittäistavarakaupan puolella, että K-Supermarkettien määrä on taas vuoden aikana kasvanut muutamalla kaupalla.

5 tykkäystä

Katselin vielä myymälöiden lukumäärää ja urheilukaupan puolella Intersport-myymälöitä on 52 kpl ja Budget Sport -myymälöitä 10 kpl. Määrä on pysynyt aika vakioa, kun esim. vuonna 2016 luvut olivat 57 ja 10. Ja epäilemättä verkkokaupan osuus on kasvanut tuosta merkittävästi.

Kysytään @Olli_Vilppo sinulta, että miten näet tuon liiketoiminta-alueen tulevaisuuden osana Keskoa.

Joskus viisi vuottahan sitten mm. Inderes julisti jokseenkin varmana oletuksena, että Kesko tulee hankkiutumaan urheilukaupasta eroon, koska se ei istu sen liiketoimintaan. Pari vuotta sitten kenkäkaupan lopettamisuutisoinnin yhteydessä Kesko puolestaan totesi “Näemme kasvun mahdollisuuksia erityisesti urheilukaupassa. Jatkossa tulemme kehittämään molempia urheilukaupan ketjuja Keskon kasvustrategian mukaisesti”. Viime aikoina tuon sektorin tulevaisuudella ei kaiketi liiemmin ole spekuloitu.

6 tykkäystä

Samoja ajatuksia täällä.
K-ruoka sovellus pesee lattiaa S-mobiililla. Käytettävyys S-mobiiliissa mielestäni heikko ja uskomatonta että sitä ei ole liitetty s-etukorttiin, vaan aina pitäisi olla puhelimesta näyttämässä kuponkia. Tekee asioinnista kömpelöä, kun toisaalla mennään kovaa vauhtia nopean ja helpon asioinnin suuntaan. Tämä taitaa olla ihan tietoinen valinta, jotta asiakaskunta saataisi ajettua käyttämään sovellusta. Ainakaan vielä 3/22 s-mobiilin etuja ei pystynyt hyödyntämään kauppatilausta tehdessä, sillä etukuponki oli lunastettava kassalla.

Plussakortin saa liitettyä maksukorttiin (Säästöpankki, Danske, OP, Nordea), eikä sitä täten tarvitse edes välttämättä kantaa mukana. Lisäksi mainitsemasi henkilökohtaiset edut (vrt. 3kpl/kk yleisiä etuja s-ryhmällä) ovat loistava lisä kauppareissuille, lisäksi antaa kuvan että asiakkaan arkea halutaan helpottaa alentamalla usein ostettavien tuotteiden hintaa.

11 tykkäystä

Menee enemmän “omat kokemukset firmoista”-otsikon asiaksi, mutta kyllä, olen samaa mieltä kanssasi että Kesko on onnistunut päivittäistavarakaupan puolella Plussa-korttinsa käytettävyyden kanssa paremmin kuin S-ryhmä omallaan. S-ryhmän hyvä puoli on, että bonus on oikeaa rahaa ja täten paremmin hyödynnettävissä, plus että hinnat ovat halvemmat, Keskon kaupat pääsevät tarjouksillaan usein vain Prisman normihintatasoon pl. jotkin erikoiskamppikset kuten euron päivät tai Mammuttimarkkinat jolloin menevät heittämällä ohi.

Kauppakokemus, varsinkin tilauskokemus, on kuitenkin paljon muutakin kuin hintojen vertailua. Ja tässä Kesko vie S-ryhmää toistaiseksi turvan mitalla.

6 tykkäystä

Osakkeen kannalta tilanne on suorastaan erikoinen ja historiallinen. A-sarjan osake hinnoitellaan korkeammalle kuin B-sarjan osake, ja jo useamman päivän ajan. Mitähän tällä yritetään kertoa.

3 tykkäystä

Kieltämättä lähes historiallinen tilanne, mutta vihdoinkin looginen ja järkevä sellainen. Keskon osakesarjojen hinnoittelu on ollut hyvin eriskummallinen, kun äänivaltaisempi A-osake on ollut välillä jopa todella selvästi B-osaketta halvempi. Eihän tässä oikein ole ollut järkeä, vaikka toki sarjojen erilaisella likviditeetillä asian pystyy selittämään.

Eli nyt ollaan palattu niin sanotusti tehokkaiden markkinoiden aikaan, jolloin äänivaltaisemmasta osakkeesta tuleekin maksaa pientä preemiota.

5 tykkäystä

Näkisin, että K-kauppiailla, jotka ovat myös pakotettuja omistamaan A-sarjaa on parempi näkyvyys yrityksen tilaan. Kauppiaat ostavat pää märkänä osaketta. Suomeksi Keskolla menee hyvin, vaikka hoetan laskusuhdannetta.

3 tykkäystä

Sininen = Kesko A
Keltainen = Kesko B
Ero osakkeiden kurssiin on muodostunut lokakuulta alkaen.

1 tykkäys