Kesko osoitti pitkään pystyvänsä takomaan vahvaa tulosta epävarmasta markkinatilanteesta huolimatta, mutta vuoden 2022 viimeinen neljännes käänsi lopulta myös Keskon tuloksen laskuun. Q2-tulos oli saman trendin mukainen, vaikka onkin huomioitava vertailukauden olleen ennätyksellisen hyvä. Myös analyytikot odottivat Keskon Q2-tuloksen laskevan toteutunutta enemmän, joten tulos ei ollut puhtaasti negatiivinen. Positiivista päättyneellä neljänneksellä oli myös Autokaupan toimiala, jossa Keskon tekemät uudistus- ja tehostamistoimet näkyivät kasvun ja kannattavuuden parantumisena.
Laitan tähän vielä Salkunrakentajakin jutun Keskosta.
Päivittäistavarakaupassa kuluttaja-asiakaskaupan Kesko arvioi pysyvän vakaana ja foodservice-markkinan kasvavan. Inflaatio kasvattaa myyntiä, mutta nostaa kustannuksia. Liikevoiton Kesko ennakoi pysyvän edelleen hyvällä tasolla.
Keskon vahvin puoli on erinomainen kauppapaikkavalinta, ja sitä kautta kilpailutilanteen hallinta. Jos K-market on ainoa kauppa kahdenkymmenen kilometrin säteellä, menestys on taattu huolimatta yleisesti korkeammasta hintatasosta. S-ryhmä on kuitenkin lisännyt markkinaosuuttaan viimeksi kun asiasta uutisoitiin, joten päivittäis/ruokakaupan puolella en odota kovinkaan kummoista parannusta. Myös vahva suoritus Foodservicen puolella on jatkunut. Tietääkö joku viisaampi, miksi Kesko onnistuu tällä aluellla?
Today when I read the report, i thought the course would go down and hope to buy more, but the market seemed to react differently. Yesterday on Facebook, and later Twitter, I read some discussions about Kesko. Some suggested that among retailers, Puuilo is actually stronger than Kesko.
Maybe the analysis suggests so, but as an enthusiastic gardener, I made many trips to KRauta & also Puuilo during summer (for various purposes), as Puuilo is closer to us than Krauta so something we also go there. Anyway, there are several things I notice: Firstly, i feel like there are more shopping activities in K-rauta. The atmospheres is more active, more people working, etc compared to Puuilo. Secondly, the Puuilo store feels quite grim and bare, in terms of store organizing. The shelfs and decorations are minimal, almost like a storage, unlike K-rauta with better lightings, bigger space, nicer shelves, diverse decorations depending on sections. It gives the feeling that the store sells nicer, higher quality products, although the products could be exactly the same in both stores. Lastly, products (especially if on sale) run out quickly in K-Rauta. Maybe Kesko customers pay more attention to sales, or better marketing, I am not sure. But one time we saw a few deals there at the store (K-rauta), but since we bought many stuff that day, I did not grab those sales then. We came back few days later and was told the products had gone completely. Of course, products on sale go quickly, but I have noticed in other stores in the areas (Tokmanni, Puuilo), it doesn’t sell as fast. Especially this year when people tighten up their pursestrings.
Anyway, just some of my observations. I am a long term Kesko holder. Kesko is also my biggest position, and I always add more when possible.
Eli kurssireaktio osoittaa, että suuri joukko sijoittajia uskoo huonojen uutisten olleen jo kurssissa. Monella (mukaan lukien itseni) näkyy olevan myös ajatus siitä, että ostovoima ei tässä enää juurikaan heikkene, vaan mennään kohti valoisampaa aikaa.
Antti haastatteli Keskon pääjohtajaa Mikko Helanderia vakaasta menosta.
Aiheet:
00:00 Aloitus
00:13 Q2’23 ja markkinaympäristö
01:17 Vihreä siirtymä ja yritysmyynti
03:23 Ruoan hintaralli ja kustannusten hallinta
05:46 K-ruokakauppojen määrän kehitys
07:45 Asiakaskokemus ja digitalisaatio
10:05 Toimitusjohtajan eläköityminen
10:42 Ylimmän johdon jatkuvuus
Viisaammasta en tiedä, mutta onhan yhtiö markkinajohtaja toimialalla. Muut ovat pääasiassa pienempiä toimijoita suppeammalla valikoimalla ja heikolla logistiikalla, jotka eivät toimi valtakunnallisesti. Hyvä lähtökohta tehdä bisnestä
Ei siellä mitään positiivista varsinaisesti ole tapahtumassa. Koulut ja kuntien asiakkuudet ovat rullanneet jo toista vuotta normaalisti. Nousevat korot ja yleinen inflaatio on alkanut näkymään ravintola-alan volyymeissa ja kasvu on hyytynyt prosentteihin kuluvana vuonna
Ei siellä ole pandemiasta tietoakaan. Eikä tarvitse arvuutella, vaan voi esimerkiksi käydä statin sivuilla tarkastelemassa miten toimialojen myynti on kehittynyt
Kespro nyt on pieni osa konsernia, mutta tulee varmaan jatkossakin pärjäämään markkinoita paremmin
Q2-raportti ylitti hieman odotuksemme, mutta isossa kuvassa raportti ei tarjonnut yllätyksiä. Rakentamisen ja talotekniikan sekä ruokakaupan odotamme edelleen ajavan yhtiön tuloksen laskua kuluvana vuonna haastavassa markkinassa. Uskomme Keskon peruspilareiden olevan silti edelleen erinomaisessa kunnossa ja tuloskasvuun paluun pitäisi tapahtua heti, kun toimintaympäristö helpottuu. Arvostus on laadukkaita yhtiöitä operoivalle Keskolle maltillinen (2023 P/E 14x). Toistamme lisää-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintamme 19,0 euroon (aik. 18,5 €).
Ihan tarkkaa, Kesprolle relevantin markkinan dataa tästä ei varmaan ole tarjolla, mutta jotain poikkeamaa on vielä tuon uutisen mukaan kevään aikana ollut. Ainakin seuraavat kvarttaalit ovat sitten vertailuluvuiltaan pandemiavapaita.
”Olimme maaliskuussa vielä selvästi vuotta 2019 jäljessä. Pääsyynä on meille tärkeä tapahtuma-ala, sillä se tuottaa tässä vaiheessa vielä selvästi vähemmän kuin esimerkiksi ravintolat”, sanoo ravintolayritys Restelin toimitusjohtaja Mikael Backman
Ravintolat | Ihmiset ovat palanneet ravintoloihin sankoin joukoin – monien ravintolayritysten myynti ylittänyt jopa koronapandemiaa edeltäneen tason: https://www.hs.fi/talous/art-2000008755916.html
Onpa surkeaa taapertamista päivittäistavarakaupan puolelta. Ihan kauppakäynneillä huomaa myös sen, että Keskon panostus hintamielikuvaan on viime kuukausina nuukahtanut melko totaalisesti.
Muutenkin alkaa mennä luottamus koko lafkaan. Vastuullisuudesta julistetaan silmät kosteina, mutta yhtä samperin Marabou-boikottia ei saada aikaiseksi. Sinä päivänä kun joku kolmesta suuresta ketjusta ottaa järjen käteensä tuossa asiassa, siirrän pääasiallisen kauppa-asiointini siihen ketjuun.