Keskustellaan optioista

Hyvä nosto omasta mielestäni, toivottavasti saadaan keskustelua aiheesta. Minä olen ihan samaa miettinyt pitkään ja omissa sijoituksissa yritän tämänkin tekijän huomioida. Siis monesti ihan vain jättämällä lapun ostamatta. Jos toimivalle johdolle kovin avokätisesti jaetaan optio-ohjelman kautta osakkeita niin juuri näissä pienissä yhtiöissä sillä voi olla huomattava liuentava vaikutus omistuksiin. Ymmärrän motivoinnista ja palkitsemisen mutta ne pitäisi tulla vasta jotenkin poikkeuksellisen hyvästä suorittamisesta. Johdon aikakausi on keskimäärin jokin määrä vuosia, voisiko olla keskimäärin 5v. Jos tuosta ajasta palkitaan vaikka 5% osuudella yhtiön osakkeista ja seuraava johtajista kerää taas omalla toimiajallaan oman 5% jne jne niin yrityksen kasvu saa kyllä olla huomattavaa että omistajat saavat oman osuutensa. Pitää muistaa että johto on meillä töissä ja saa jo palkkansa. Mielestäni pörssissä on yhtiöitä joiden optio-ohjelmat eivät ole sijoittajan kannalta positiivisia vaan itselle jää enemmän maku että tässä taas sijoittajaa viedään. En tässä mainittua Constia kovin syvällisesti tunne, mutta ei minun mielestäni heidän suoritus nyt kovin mallikas ole ollut. Tuotiin pörssiin ja lupaukset petettiin, sitten on koitettu menoa kääntää mutta tuotto ei kovin kummoinen ole ollut. Että onko tämä se suoritus josta johtoa pitää palkita useiden prosenttien osuudella yhtiöstä? En siis tiedä lukuja mutta oletan että yllä esitetyt luvut pitävät paikkansa. Mutta kuten samoin, hyvä nosto :+1:

2 tykkäystä

Tällä viikolla on ostettu 5M$:n edestä call-optioita VIX-indeksiin. Jollain on vahva näkemys, että volatiliteetti tulee kasvamaan. Taidanpa napata tulevalla viikolla itsekin pari call:ia VIX tracker:in tai myydä muutaman putin toukokuulle.

Keskustelu optioista on ollut melko maltillista, mutta ko. johdannaisilla ei taideta ihmeemmin Suomessa treidata.

1 tykkäys

HelloFresh:n put:t olivat houkuttelevia tänään ja hieman preemioita jäi salkkuun. Oslossa spreadit olivat väljät ja edes keskeltä ei jäänyt mitään kiinni.

1 tykkäys

Tänään myytiin SBB.n putteja 100 kpl huhtikuulle toteutushintaan 16,5. SBB laski tänään melko rivakasti, niin oli suotuisa hetki lisätienestille.

1 tykkäys

Postaan tämän näkökulman markkinatilanteeseen tälle saitille,
koska tähän ei liity ”ylätason analyysiä”.

  • The stock market is rallying. How much further can it go?

Barron’s 9.2.2024

The market technicals also give reason for optimism, according to one strategist. Larry Tentarelli, chief technical strategist for Blue Chip Daily Trend Report, wrote:

The new closing high over 5000 bodes well over the intermediate to longer term, with a key technical level being cleared today. We believe that the combination of very strong corporate earnings, strong jobs data, strong GDP data, and declining inflation are an excellent backdrop for equities going forward. We maintain our bullish longer-term view and 5500 year-end price target.

All told, the S&P 500 finished the day up 0.6% to 5026.61. It seems fitting that another rally for tech stocks helped push the large-cap index into 5k territory. Tech led all S&P sectors today, with a 1.4% gain. Energy was the laggard, down 1.5%. The tech-heavy Nasdaq Composite gained 1.3% on the day, while the Dow Jones Industrial Average shed 55 points, or 0.1%.

The Nasdaq is just 0.4% from its first record close since November 2021.

Another milestone came from tech land today: Microsoft, up 1.6% on the day, became the largest company ever by market value, closing the day with a market capitalization of $3.125 trillion, passing Apple’s previous high of $3.09 trillion.

konekäännös

Myös markkinatekniikat [tekniset analyysit] antavat aihetta optimismiin, yhden strategin mukaan. Larry Tentarelli, Blue Chip Daily Trend Reportin tekninen päästrategi, kirjoitti:

Uudet yli 5000:n sulkemisarvot lupaavat pitkää keskipitkän ja pidemmän aikavälin, ja keskeinen tekninen taso selvitetään tänään. Uskomme, että yritysten erittäin vahvojen tulosten, vahvojen työpaikkatietojen, vahvan BKT-tietojen ja hidastuvan inflaation yhdistelmä on erinomainen tausta Equitiesille jatkossa. Säilytämme nousevan pitkän aikavälin näkemyksemme ja 5500 vuoden lopun hintatavoitteemme.

Kaiken kaikkiaan S&P 500 nousi päivän 0,6 % 5026,61:een. Näyttää sopivalta, että toinen teknologiaosakkeiden ralli auttoi työntämään suurten yhtiöiden indeksin 5 000 alueelle. Tech johti tänään kaikkia S&P-sektoreita 1,4 prosentin nousulla. Energia oli jäljessä, 1,5 %. Teknologiapainotteinen Nasdaq Composite nousi päivän aikana 1,3 %, kun taas Dow Jones Industrial Average putosi 55 pistettä eli 0,1 %.

Nasdaq on vain 0,4 prosenttia ensimmäisestä ennätyssulusta marraskuun 2021 jälkeen.

Toinen virstanpylväs tuli tänään teknologiasta: Microsoft, joka kasvoi päivän aikana 1,6 %, nousi kaikkien aikojen suurimmaksi yhtiöksi markkina-arvolla mitattuna. Päivän päätteeksi markkina-arvo oli 3 125 biljoonaa dollaria, ohittaen Applen aiemman 3,09 biljoonan dollarin huippuarvon.

https://www.wsj.com/finance/stocks/australia-stock-futures-flat-ahead-of-the-open-b2f6ab2c?st=sofim8xhimixlg5&reflink=article_copyURL_share

The S&P 500 crossed 5000 for the first time in intraday trading Thursday and had another record close, propelled by strong earnings. The tech-heavy Nasdaq Composite and the Dow industrials also rose. Futures suggest the Nasdaq could continue gaining Friday.

The day is light on data, but economists are keeping an eye on potential revisions to inflation numbers. Such tweaks rarely matter much, but last year they were large enough to raise questions about the inflation path.

Trading in Nvidia options heated up ahead of its earnings, with many betting on a huge swing.

Some of the most actively-traded bets hours before the release were calls tied to the shares jumping to $1,300, around double where the shares were. A lurch higher to $1,300 would peg Nvidia’s market valuation at $3.2 trillion.

Other widely-traded bets included calls tied to the shares jumping to $800 or $700, Cboe Global Markets data show.

It’s a sign of the excitement around artificial intelligence, with traders using options to wager on huge swings for the company. Call options give the right to buy shares at a specific price, by a stated date. Of course, the options can also be used to hedge other parts of an investor’s portfolio.

The stock jumped around 8% in afterhours trading following its earnings report.

2 tykkäystä

Nvidia on houkutteleva kohde optioille, mutta kantti ei antanut myötä.

1 tykkäys

Miksi optiot on mielestäsi hyviä, mitä parametrejä seuraat?

1 tykkäys

Kysytkö yleisesti vai Nvidian suhteen? Nvidian puolesta volatiliteetti on hyvä, mikä nostaa option arvoa. Nvidian kanssa pelatessa olen enimmikseen myynyt optioita, putteja. Koska osake on hinnoissaan, niin montaa sopimusta en ole pitänyt kerralla auki ettei vakuudet sula.

Myynnit ovat olleet todella matalilla deltoilla.

2 tykkäystä

NVDA IV:t on yleensä todella korkeita, joten olisin hyvin tarkkana sen myötä, miten kurssi etenee. Sitä tarkoitin. Optiot on paljon vaikeampi peli kuin suora osake.

2 tykkäystä

Ohessa on pari linkkiä, joiden avulla pääsee mukavasti tutustumaan optioihin. Jos ruotsi taittuu jollain tavalla, niin tuo Nasdaq:n kurssi on oikein hyvä startti aiheeseen. Optionsplay on vastaavasti ohjelma, jolla voi testa eri optiostrategioita Ruotsin ja Tanskan markkinoilla.

2 tykkäystä

En seuraillut viime aikoina NOK:in optiokauppaa. Aika iso nousu oli eilen, joten voidaan mennä myös takaisin lähtötasoille mikäli puhtaasti treidaajat asialla.

2 tykkäystä