Kone - Omistautunut ihmisvirroille

https://otisinvestors.com/events-and-presentations/default.aspx

Otiksen Q4 tulos. Otiksen huoltotoiminta on erityisen kannattavaa. Johtunee mm. vahvasta markkina-asemasta joillakin markkinoilla ja sen tuomasta hinnoitteluvoimasta.

4 tykkäystä

Kone tuottaa Kiinan tehtailla paikallisesti siellä myymänsä tuotteet. Itse asiassa niitä myös viedään sieltä muualle maailmaan.

3 tykkäystä

Ilkka Sinervä on kirjoittanut Koneesta jutun ja isossa roolissa jutussa on Kiina, mutta myös kilpailijoitakin on hyvin käsitelty.

Kone on nopeimpana ottanut suurimman eli noin 20 prosentin osuuden Kiinan uusien laitteiden koko markkinasta.

Kone hankki viime tilikaudella noin 30 prosenttia tilauksistaan ja 25 prosenttia liikevaihdostaan Kiinasta. Huippuaikoina tilausten osuus nousi yli 40 prosentin ja liikevaihdostakin kertyi kolmannes Kiinasta.

Otiksen viime vuoden tilinpäätöksen mukaan Kiinan osuus jäi noin neljännekseen konsernin liikevaihdosta. Liikevaihdoltaan hieman Konetta suurempi Schindler ei vielä ole julkistanut vuoden 2023 tilinpäätöstään.

Hissiyhtiöt ovat tukevoittaneet kassavirtaansa ja kannattavuuttaan etenkin modernisoinneilla ja huolloilla.

Alaotsikot:

  1. Osakekurssit eri suuntiin
  2. Otis johtaa liikevaihdossa
  3. Kiinasta kuntolaboratorio
  4. Koneen ote pitää uusissa laitteissa
  5. Onko TK Elevator yllättäjä?
5 tykkäystä

Koneen omien verkkosivujen mukaan se on Kiinassa markkinakakkonen:

5 tykkäystä

Haastelin @Erkki_Vesola:a konepajoista, mukana mm. KONE.

10 tykkäystä

Toimitusjohtaja Philippe Delormen ja talousjohtaja Ilkka Haran katsaus eilisestä KONEen yhtiökokouksesta. :elevator:

8 tykkäystä

Tässä on Ekin kommentit KONEen järjestämästä Q&A-sessiosta. :slight_smile:

KONE järjesti eilen kysymys-/vastaussession ajankohtaisista aiheista. Merkittäviä uutisia ei kuultu, mutta kylläkin mielenkiintoista taustatietoa eri markkinoiden ja liiketoimintojen tilanteesta ja näkymistä sekä konsernin kannattavuusajureista. Näkemysmuutoksiin ei kuitenkaan ole perusteita.

6 tykkäystä

KONE toimittaa People Flow® ‑ratkaisuja Tower Hamletsiin osoitteeseen 2 Trafalgar Way. Projekti on osa Lontoon Docklandsissa sijaitsevan Canary Wharfin liikealueen laidalle rakennettavaa opiskelija-asunto- ja liikerakennuskompleksia.

Uudesta yhteisökeskeisestä tilasta tulee Euroopan suurin passiivitalo, joka tarjoaa ensiluokkaista asumismukavuutta hyvin pienellä lämmityksen ja viilennyksen energiankulutuksella. Rakennuskompleksi koostuu kolmesta 28-, 36- ja 48-kerroksisesta tornitalosta ja muuttaa pitkään tyhjillään seisseen tontin eloisaksi naapurustoksi katto- ja parvekepuutarhoineen ja viherkattoineen.

KONE oli mukana 2 Trafalgar Wayn suunnittelussa jo sen alkuvaiheessa ja tulee asentamaan rakennuksiin seitsemän rakennusaikaista liikkumista tehostavaa JumpLift 200 -hissiä. Tilaus sisältää myös kuusi esteetöntä kevythissiä, viisi rakennusaikaista hissiä sekä viisi KONE MiniSpace™-, kahdeksan KONE MonoSpace® 700- ja kaksi KONE MonoSpace® 500 -hissiä. Kaikkiin hisseihin tulee KONE kohdeohjausjärjestelmä (DCS).

Tilaus kirjattiin vuoden 2023 kolmannelle neljännekselle.

8 tykkäystä

Tässä on Ekin kommentit KONE:eesta ja Kiinan asuntorakennusmarkkinoista.

Kiinan asuntorakennusmarkkinan helmikuun tilastot olivat vähintään yhtä murheellista luettavaa kuin aiemminkin. KONEelle tilanne ei siten osoita paranemisen merkkejä ja osakkeen nousuajurit antavat odottaa itseään.

4 tykkäystä

KONE on saanut Britannian rautatieinfrastruktuurista vastaavalta Network Raililta tilauksen neljäntoista liukuportaan modernisoinnista Liverpoolin Merseyrail-rataverkon varrella. Modernisointityön valmistuttua KONEen laitteet kuljettavat ihmisiä rataverkon tärkeimmillä asemilla, joihin kuuluvat Lime Street, Hamilton Square ja James Street.

Täydellisen uusimisprojektin aikana neljätoista 40–50-vuotta vanhaa liukuporrasta korvataan energiatehokkailla KONE EcoMod™ 140 -ratkaisuilla. Uusien liukuportaiden maksimikuljetuskapasiteetti on 7300 matkustajaa per tunti. Raskaaseen käyttöön tarkoitetut liukuportaat tullaan suunnittelemaan ja valmistamaan Network Railin vaatimusten mukaisesti.

Infrastruktuuriprojektin on määrä valmistua vuoden 2026 viimeisellä neljänneksellä, ja se on osa Liverpoolin pyrkimyksiä modernisoida aluetta ja luoda kasvua. Rakennuttaja on Network Rail Infrastructure Limited, ja teknisenä konsulttina toimii TUV SUD Limited.

Tilaus kirjattiin vuoden 2024 ensimmäiselle neljännekselle.

8 tykkäystä

KONE toimittaa People Flow® ‑ratkaisuja Chengduhun, Länsi-Kiinaan, rakennettavaan 489 metrin korkuiseen Panda Tower -monikäyttörakennukseen (virallinen nimi Chengdu Tianfu Supertall). Näyttävään rakennukseen tulee kaikkiaan 95 kerrosta monipuolisia toimisto-, hotelli- ja liiketiloja.

Tilaus käsittää 24 KONE MiniSpace™ -hissin ja viiden KONE MonoSpace® -hissin toimituksen ja asennuksen. Tilaukseen sisältyy myös kaksivuotinen vakiohuoltosopimus, KONE UltraRope® -nostoteknologia, KONE E-Link™ -järjestelmä sekä hissien sujuvan käytön kaikkialla rakennuksessa takaavat KONE 24/7 Connected Services -palvelut.

Tilaus kirjattiin vuoden 2023 neljännelle neljännekselle.
.

6 tykkäystä

Nyt todella tyhmä kysymys. Kun tänään kerrotaan, että “tilaus kirjattiin vuoden 2023 neljännelle neljännekselle”, niin tarkoittaako että tilaus kirjattiin NYT sinne ja aiemmin ilmoitetut Q4-luvut muuttuivat? Vai tarkoittaako että tilaus on AIEMMIN kirjattu jo alkuperäisiin Q4-lukuihin ja nyt vain julkistettiin kauppa eikä mitkään luvut muutu?

Koneen julkistukset ovat nähdäkseni aina eläneet omaa elämäänsä. Näitä julkistetaan ihan yleisesti todella pitkällä viiveella - jos julkistetaan ollenkaan. Eli näiden pohjalta on aika mahdotonta päätellä, kuinka firmalla kulloinkin menee.
Ihan mutuna, olisiko yksi syy esimerkiksi siinä, että tilausten ja toimitusten väli on niin pitkä - ja sitä pitempi, mitä suuremmasta projektista on kysymys. Tilausuutinen ehkä halutaan lähemmäksi varsinaista toimitusta?
Ja toinen ehkä siinä, että bisneksen ydin lienee kuitenkin niissä lukemattomissa hankkeissa, jotka eivät ylitä tätä firman pitämää uutiskynnystä. Eli se “harmaa massa” ei niin huomionarvoisissa kohteissa - kaiken maailman kalasatamissa siis.
Koneen julkistukset siis jonkin sortin “show room” ainoastaan?

Eli vastaus kysymykseen: mitkään luvut eivät julkistuksilla muutu.

Eipä tuo vastauksesi vastannut @Paapaa n kysymykseen ja mielestäni kaikille on selvää, että kone ei tiedota jokaisesta AsOy hissitoimituksesta.

1 tykkäys

Tässä on Salkunrakentajan juttu Koneesta, jossa on lainattu Handelsbankenin analyytikkoa Timo Heinosta :slight_smile:

Lyhyellä aikavälillä Kone joutuu kuitenkin painiskelemaan Kiinan synkillä rakennusmarkkinoilla, sillä kuluvan vuoden tammi-helmikuussa rakennushankkeiden aloitukset laskivat neliöissä yli 30 prosenttia viime vuodesta.

Handelsbankenin kolmen kuukauden suositus Koneen osakkeelle on edelleen osta. Kolmen vuoden osakkeen tavoitehinta on 65 euroa, mikä ylittää selvästi tämän hetken 44 euron kurssinoteerauksen.

Alaotsikot:

  1. Koneelle tärkeät huolto- ja modernisointimarkkinat jatkavat kasvua
  2. Kiinan rakennusmarkkinoiden yskiminen voi olla väliaikaista
2 tykkäystä

KONE julkaisee keskiviikkona Q1-rapsansa ja tässä ois siihen liittyen Ekin ennakkokommentit. :slight_smile:

KONE julkistaa Q1-raporttinsa keskiviikkona 24.4. klo 8:30. Uuslaitemyynnin markkina on jatkunut haastavana suurimmassa osassa yhtiön päämarkkinoita, joten positiivisten yllätysten mahdollisuus liittyy enemmän huoltoon ja modernisaatioihin. Odotamme, että vuoden 2024 ohjeistus uusitaan. Osakkeen arvostus on pienellä diskontola suhteessa lähimpiin verrokkeihin, mutta kokonaisuutena kuitenkin korkea.

4 tykkäystä

Minäpä uskon että KONE yllättää uuslaitemyynnin osalta ja muutenkin tulos on jopa parempi kuin verrokki viime vuodelta. Yrityksen osalta on synkistelty turhan paljon Kiinan suhteen ja uusi TJ varmasti jatkaa jo kannattavuusparannusohjelmaa. Ei Kiina ole ainut markkina, vaan uskon että markkinaosuutta on otettu muilla lisää.

3 tykkäystä

Ekin kommentit KONE:een Q1-tuloksesta. :slight_smile:

KONEen Q1-numerot osuivat hyvin lähelle konsensusta ja ylittivät hieman omat odotuksemme. Täsmennetty 2024-ohjeistus ei anna aihetta isompiin ennustemuutoksiin sen enempää Inderesillä kuin konsensuksellakaan. Odotamme varovaisen positiivista kurssireaktiota.

7 tykkäystä

KONE on kone, vaikeassakin markkinassa. Pitkässä juoksussa kannattavuuden voi olettaa parantuvan, kun huollon osuus kypsyvässä maailmassa kasvaa. Mutta, osake ei hinnoittelunsa puolesta näytä kovin kiinnostavalta.

7 tykkäystä

Huollon osuus kasvaa, koska Koneen markkinaosuus uusista hisseistä toiminta-alueella (19%) x konversio huoltokantaan (70%) = 13-14 %, mikä ylittää huollon noin 10 % markkinaosuuden.

5 tykkäystä