Kryptovaluutat ja -maailma

Ymmärrän kyllä hyvin kritiikin coinmotionia kohtaan, mutta minulle ei ainakaan koskaan jäänyt epäselväksi, ettei “korkotili” ollut coinmotionin oma palvelu. Tietyllä tapaa kryptot ovat korkean riskin sijoituskohde, joten tätä korkeaa riskiä vivuttamalla vielä riskisellä palvelulla riski nousee pilviin. Näin itse sen mietin, vaikka korkohyöty paperilla olisi ollut loppusummaltaan merkittävä.

Poislukien vakiintuneet bitcoin ja ethereum varmaan lähitulevaisuudessa altcoinien osalla hintataso alkaa olemaan alhainen, joten mahdollisuuksia valtaviin nousuihin seuraavassa syklissä on. Tässä ongelmana on se, että ainakin aikaisemmissa sykleissä 2017, 2019 ja 2020-2021 ne eniten nousseet altit ovat pääsääntöisesti olleet uusia verrattuna edelliseen sykliin. Eli melkoisen varovainen näiden kanssa saa olla. Peilaten tuleviin manioihin varmaan btc ja eth ovat skenen ne suhteellisen turvalliset valinnat. Ajoituksen spekuloinnissa tuskin mikään kiire nytkään on.

2 tykkäystä

Tesseractin mukaan se ei ole myöskään Tesseractin palvelu. Eli kenen palvelu se on vai onko kenenkään?

Ymmärrettävää että riitauttavat kun kakke on tuulettimessa mutta Coinmotion on sijoittajille kuitenkin tehnyt selväksi etteivät ole missään vastuussa.

Tää on varmaan asia, joka selviää kunnolla vasta oikeudessa kun käydään läpi yritysten väliset sopimukset ja asiakkaille näytetty markkinointimateriaali.

3 tykkäystä

Se on sitten hyvä kysymys voiko edes olla niin Fivan silmissä, että sulla on palvelu josta et ole vastuussa asiakkaillesi. :wink:

Firmojen välinen riita on sitten erikseen…

4 tykkäystä

Eihän tässä ole varmaan useimmille kauheasti uutta, mutta ihan hyvä tiivis juttu silti. Ei maksumuuria.

On toistaiseksi hyvin epäselvää, miksi FTX tai Bankman-Fried olisivat kehittäneet valeverkkokaupan, jonka kautta asiakkaita ohjattiin lähettämään rahojaan kryptovaluuttapalveluun.

5 tykkäystä

Kun johtajan nimi on Pankkimies-Paistettu, niin se herättää jokaisessa sijoittajassa suuren luottamuksen.

8 tykkäystä

Onkos kukaan saanut rahojaan Coinmotion/Tesseract korkotililtä vielä takaisin?

Coinmotionin asiakaspalvelu ja viestintä on kyllä käsittämättömän ala-arvoista. Välillä tulee viestiä että kaikki kunnossa, ei tappiota ja lähipäivinä varmasti korkotilin rahat palautetaan ja sitten seuraavaksi taas julkisuudessa nostetaan rikosilmoituksia Tesseractin suuntaan.

On yksi asia markkinoida palvelua niin että siihen liittyy tappioriski. Tämä “ei palauteta mitään rahoista sopimusten vastaisesti” on aika eri juttu. (Eikä edes osata kertoa mitä ehkä jonain päivänä palautetaan jos palautetaan.)

Coinmotioniin en tämän jälkeen koske pitkällä tikullakaan. Täysin epäluotettavia säätäjiä.

2 tykkäystä

Käsitykseni mukaan Coinmotionin korkotililtä ei ole saatu nostettua mitään 22.11.2022 tai jälkeen tehtyihin nostopyyntöihin liittyen, jolloin Coinmotion tiedotti että tallentaminen korkotilipalveluun on keskeytetty. Olen kuullut yksittäisistä toteutuneista nostoista, joissa nostopyyntö on tehty ennen 22.11.2022. Lähteenä Ylilauta, jossa tiedot ovat tähän asti olleet riittävän luotettavia.

Tämä sekoilu viittaa kyllä siihen, että mitään varoja ei taida ollakkaan. Edelleen jos jotain riskiä aiotaan jakaa asiakkaille, niin pitäisi olla jokin mekanismi, millä se tapahtuu. Korkotilillä näkyy ainoastaan kryptojen kurssiin liittyvät riskit - ei luottotappioita.

3 tykkäystä
7 tykkäystä

Tänä vuonna voi jo aika moni yritys käydä hakemassa lainaa defi:n puolelta :thinking:. Näin se perinteinen finanssiala ja kryptot alkaa yhdistymään.

6 tykkäystä

Jos SG laiminlyö takaisinmaksun, niin mitenköhän tuon vakuuden realisointi tapahtuu?

Tässä kuvassa näkyy lainan mekanismi. Kait tuo vakuus jäisi sitten Maker Dao:lle joka voisi sen sitten myydä. Mukana näyttää olevan myös kolmansia osapuolia dai:n muuttamiseksi dollareiksi ja vakuuden säilytyksessä ? Näyttäisi kuvan perusteella että tuo takaus olisi tokenisoitu ensin ?

4 tykkäystä

Tunnustan tyhmyyteni, mutta mihin nuo bondit talletetaan kun ne tokenisoidaan? Entä tunnustavatko tuomioistuimet tällaiset lohkoketjuun talletetut sopimukset, jos niissä ei ole notaarin hyväksyntää? Lähinnä siis pohdin, että voisiko SG jättää lainan maksamatta ja sitä ei ole mahdollista haastaa oikeuteen, sillä haastajan tulee olla oikeushenkilö eli ihminen tai yritys.

Jos bondit on talletettu jonkin kolmannen osapuolen haltuun, niin mitä hyötyä reaalitaloudelle tästä on? SG voi kerätä varoja kryptoilla, mutta kuten kuvasta nähdään, niin aika monimutkainen järjestelmä

6 tykkäystä

Lisää aiheesta.

Kai tämä projekti on vielä harjoittelua lain ja mekanismien osalta. Kait noita prosesseja olis tarkoitus automatisoida. Omasta mielestä kiinnostava osanen tässä on dai tokeni mitä luodaan vakuutta vastaan tyhjästä. Tuleeko näistä Dao:ista tulevaisuudessa goldman sachs:in kokoisia finanssilaitoksia ?

4 tykkäystä

Elämme jännittäviä aikoja!

4 tykkäystä

:smiley:

5 tykkäystä

On muuten vaikuttava tuo Bitzlaton webbisivu. On vaakunaa ja logoa vaikka muille jakaa. Enkä muuten ennen tätä tiennyt, että Ranskassa on Kansallinen kyberavaruussantarmi.

5 tykkäystä

Coinmotionin neljäs tiedote korkotilistä. Ei varmaan mikään yllätys, että Coinmotionin ja Tesseractin yhteistyö päättyy:


TIEDOTE KORKOTILIPALVELUN KÄYTTÄJILLE

Coinmotion Oy:n (Coinmotion) ja Tesseract Group Oy:n (Tesseract) välinen yhteistyösopimus Tesseractin korkotilipalvelun mahdollistamisesta Coinmotionin alustan kautta on Coinmotionin aloitteesta päättynyt. Coinmotionin ja Tesseractin välisen yhteistyösopimuksen päätyttyä Coinmotion lopettaa Tesseractin korkotilipalvelun tarjoamisen alustansa kautta jäljempänä kerrotuin tavoin.

Tässä tiedotteessa avaamme korkotilipalvelun käyttäjille sitä, miten päätös vaikuttaa eri korkotilien käyttäjiin.

Peruskorkotili

Tesseractilla on omien käyttöehtojensa mukaisesti 30 päivää aikaa palauttaa varat asiakkaalle nostopyynnön tekemisestä alkaen. Luottotappiotapahtumiin liittyvien laskelmien toteuttamisesta johtuen nostoissa on kuitenkin tällä hetkellä viivettä.

Peruskorkotilin käyttäjiin Coinmotion tulee olemaan sähköpostitse yhteydessä ensi viikolla jatkoprosessin avaamiseksi tarkemmin.

Premium-korkotili

Premium-korkotilin käyttäjien osalta voimassaoleva määräaikainen kierros päättyy 9.3.2023. Sopimusehtojen mukaan sijoituskierroksen keskeyttäminen ennen kierroksen määräajan päättymistä johtaa siihen, että kertyneiden korkojen lisäksi pääomasta peritään 10 %:n suuruinen nostokulu. Tesseract ei ole ilmaissut Coinmotionille yksiselitteistä kantaansa liittyen nostokulun perimiseen. Näin ollen Premium-korkotilipalvelun käyttäjän tulee näissä olosuhteissa itsenäisesti päättää, haluaako hän purkaa kierroksen ennenaikaisesti vai ei.

Varojen palauttamisen aikataulu

Varmistaakseen tekemiensä luottotappiolaskelmien oikeellisuuden ja mahdollistaakseen asiakkaiden tekemien nostopyyntöjen käsittelyn mahdollisimman nopeasti, Tesseract on kertomansa mukaan ottanut auditointiyhtiön validoimaan ja varmistamaan asiakaskohtaiset tappiolaskelmat. Coinmotion luonnollisesti toivoo, että auditointiprosessi toteutetaan mahdollisimman pian.

Lopuksi

Coinmotionin ja Tesseractin välisen sopimuksen päättymisestä huolimatta Coinmotion jatkaa Tesseractin tarjoaman korkotilirajapinnan tukemista siihen saakka, että varojen palautukset Tesseractilta asiakkaiden Coinmotion-tileille on saatu käsiteltyä.

Tulemme lähettämään korkotilipalvelun käyttäjille päivityksiä palautusprosessin etenemisestä säännöllisesti sitä mukaan, kun saamme lisätietoja Tesseractilta tai muilta (esim. viranomais-) tahoilta.

1 tykkäys

Tässä ketjussa on ollut yllättävän hiljaista kryptovaluuttojen vahvasta alkuvuodesta huolimatta.

Kirjoitin hyvin perustason katsauksen suosituimpiin kryptovaluuttapörsseihin, minkä avulla aloittelijat pääsevät liikkeelle. Olisiko mielestänne joku muu pörssi pitänyt nostaa artikkelissa esitettyjen tilalle?

Artikkelin 5 kryptovaluuttapörssiä ovat: Binance, Kraken, Coinbase, Coinmotion ja Northcrypto.
Suomalaiset ovat erittäin kalliita, mutta on noista vaan niin paljon helpompi aloittelijan lähteä liikkeelle.

4 tykkäystä