Kurssien ja niiden muutosten kyselyt, kauhistelut ja hehkuttelut - ketju (Osa 1)

Noksu aloitti päivän vahvasti reilun kolmen prosentin nousuun erinomaisen tuloksen myötä. Tästä on kuitenkin jo terävin kärki syöty ja nousu on pienentynyt kahteen pinnaan. Mokiallahan on historiaa siitä, että hyväkin tulos saa kurssin laskuun. Totuuden hetki tulee kun jenkkipörssit avaavat. Päätetäänkö plussalle vai painutaanko punaselle? Joulukuussa kurssi oli 13% korkeammalla kuin nyt, vaikka tulos ja ennusteet ovat parempia kuin silloin.

Kärsin varmaan Tukholma syndroomasta, kun palaan Noksun kyytiin kerta toisensa jälkeen… pettymään. :slight_smile:

5 tykkäystä

Niin ne on ”ilmaiset” lounaat nautittu ja mattimyöhäisetkin ajan kuvan mukaan laittavat Evonsa kiertoon. Mielenkiintoista nähdä iskeekö pelurit kiinni vielä 920 hinnoista ennen jenkkiavausta.

Edit: taisikin 936 taso oll tämä kääntöpaikka.

3 tykkäystä

Mjaa, muistettava kuitenkin että ylivoimaisesti suurin osa sijoittajista on enemmän tai vähemmän holdareita, ja heidän sijoitushorisonttinsa on paljon pidempi kuin yksi tunti tai yksi vuorokausi. En kutsuisi äskeisissä pohjissa myyneitä mattimyöhäisiksi, vaan hätähousuiksi.

Ja Evokin näyttää olevan taas 6 prossan nousussa ja 960 kruunun paremmalla puolen.

1 tykkäys

Tottahan sijoittajat määrällisesti eniten holdareita. Evo sen sijaan, ollen tänäänkin pankkien edellä ylivoimainen Tukholman vaihtokärki, on varmasti yksi ”pelatuin” osake ja mikäpäs siinä, kun on kuin luotu siihen :slightly_smiling_face:

Hyvä juttu, saa tulevillekin ostoille paremman tuoton :+1:

2 tykkäystä

En tiedä katsoinko oikein mutta imo 936sek kohdalla tehtiin gap fil entisiin huippuihin 1h timeframella. Otin siitä longin, so far do good, jos pääsisi taas 970 kohdilla myymään.

5 tykkäystä

Redeye teki sen taas. Uusin top picks hankinta 61.70sek hinnalla. Nyt käytännössä jo -50% muutamassa viikossa.

32 tykkäystä

Nyt lähti EVO laukalle:

Näyttökuva 2022-4-28 kello 14.08.16

En billig vinstmaskin, edelleen taitaa olla nousuvaraa rutkasti :ox:

22 tykkäystä

Onkohan Redeye alkanut pyytämään Jim Cramerilta vinkkejä näihin top pickien valintaan :smile:

19 tykkäystä

Tarttis jonkun hybridi inverse-Cramer+Redeye-Top-Picks ETFn niin rahanteko olis taattua. Ehkä vähän vielä inverse-ArkInvestiä mukaan niin rahasäkkien tuloa ei voisi estää…

Toisaalta, iso osa tästä johtuu nihkeämmin rahaa tekevien kasvuohjusten lentoradan happanemisesta. Kun tuuli kääntyy niin nämä lähtevät kyllä kuin tykin suusta. Ongelma vain on tietää kääntyykö se kuukauden vai viiden vuoden päästä… Ja jos vasta viiden vuoden päästä niin moni näistä on valitettavasti osunut viimeiseen tukitasoon (0) ennen sitä ja siitä ei enää pompata.

11 tykkäystä

Kerrassaan surkea suoritus Qt:lta ja kurssireaktio sen mukainen. Auts :confused:

17 tykkäystä

Toivoa sopii, että TJ:n useasti ilmaisema “kvartaalien välinen vaihtelu” olisi jotenkin syynä tähän laihaan osariin.

3 tykkäystä

Samaa mieltä. -10% on aivan liian vähän kun noita lukemia katsoo. Toki tulevaisuus on edelleen valoisa, mutta ilman hyviä uutisia kurssin alamäki tullee jatkumaan vielä tovin.

15 tykkäystä

Mikähän on muuten “suomen ennätys” osaripäivän kurssireaktioissa? Siis jos siihen ei sisälly mitään lunastusta tms.

Muistaakseni Nokia joskus ainakin oli yli -20% mutta tästä on jo aikaa.

powercell yrittää ruotsin ennätystä

9 tykkäystä

Olikos kerran Roviolla joku ihan jäätävä (tyyliin -50%) päivämuutos osarin takia vai muistanko väärin.

Edit: oli näköjään tulosvaroitus kvartaalituloksesta.

5 tykkäystä

Qt voisi nykytahdilla löytää pohjat jostain 50-60€ väliltä, saa nähdä jaksaako valua niin alas vielä tänä vuonna, mutta onhan sitä paljon ihmeellisimpiäkin laskuja nähty.

11 tykkäystä

Qt suorastaan romutti hyvin alkaneen päivän Capmanin, Dovren ja Evon kanssa! :scream:

6 tykkäystä

Hyzonilla näyttäisi olevan hinkua liittyä muiden spacien kanssa hiljalleen sinne alle 3 taalan kerhoon. Nelonen alitettiin jo.

Edit: uusi ATL näemmä 3.8350. Nyt on hurjaa pudotusta. Melkein -50% tämän kuun alusta.

22 tykkäystä

Osakevertailun mukaan Qt:n arvostuskertoimet ovat suunnilleen siellä top 5%:ssa pörssin kaikkiin osakkeisiin nähden eli aika suuret odotukset oli ladattu kurssiin. Olikohan Qt kaikkien suosikkina hieman “crowded trade”? Se ei toki tarkoita, että markkinat olisi väärässä, mutta jos tulee yhtään negatiivisia uutisia, niin suosikkiosakkeiden volatiliteetti alemmas voi olla melko suurta.