On se melkonen seppä
Oliko tästä jotain uutta nyt vai mikä nostattaa?
oma teksti toisesta ketjusta joskus kesällä “. Mara suurinpana kun tuli kahmaistua sitä todella isolla kädellä $4 kurssiin, ja se onkin nykyään ainoa cryptoon liittyvä omistus”
ensimmäiset kevennykset tänään (20% positiosta myyty) eipä onneksi tarvii kryptojen kanssa leikkiä kun Maraa kyydissä
loppu maramällillä odotellaan bitcoin halvingia joka tulee huhtikuussa. kurssi varmaan karkaa jonnekin suuntaan hyvissä ajoin ennen. tarkoitus keventää hyvissä ajoin ennen halvingia huomattavasti siis.
Lieneekö nousu johtuu vain FOMO:n voimistumisesta, kun FDA-hakemuksen käsittelyn odotetaan kestävän sen 150 päivää. Tammikuun alussa voisi odottaa uutisia siitä. Muita ajureita mahdolliset laitteiden myynnit Euroopan markkinoilla ja rahoitustilanteen olevan oletettua parempi.
Ok, ihan normaalia päivänsisäistä heiluntaa.
Jostain syystä aloin kiinnostumaan Spinnovasta ensimmäistä kertaa kunnolla viikonloppuna, ja ketjun luettuani ajattelin että otanpa tähän positiota pikkuhiljaa no ostin mä sentään 500kpl @ 1.6€ maanantaina, tiistaina meinasin pilkkiä lisää jos tippuu mutta sehän läks.
Tulikivi lähti aamulla heti kunnon pomppuun +8,31%. Onneksi eilen lisäilin.
Edit: No se vähän lässähti ihan odotetusti. Nyt +4,91%.
Aki Pyysing-efekti?
Ja merkit
Ja homma jatkuu samanlaisena. Toimivat markkinat eiku… Kauppamäärät samat molemmilla lapuilla. Miksi joku haluaa maksaa samasta tuotteesta +50% preemion ? Ei mahdu pienen härmäläisen päähän.
Qt-omistajan Pulkkisen perustelut eivät kelvanneet markkinoille:
Tässäkin alkaa olemaan veljellisyyttä mukana:
Hyvin pienellä vaihdolla pudotetaan Kuuttia (-4 %). Jotkut haluaa päästä omistaan eroon hinnasta piittaamatta.
Tähän kun muistaa laittaa osakkeen nimen mukaan niin ei tarvitse peruutella ketjua takaisinpäin👍
Hieno purkautuminen ylöspäin Kempin norjalaiselta, maan rakoon murjotulta Zapilta. Triggerinä tänä aamuna tullut ABG:n osta-suositus tavoitehinnalla 50NOK.
Itsehän menin paperikätenä myymään tuolta 16-17NOKin tasoilta ostetut minifutuurit äsken, ja heti perään kurssi pamahti läpi tuosta 20NOKin vastuksesta. Noh, nautitaan kyydistä sitten vähän pienemmällä possalla
Hyvin pieni vaihto ja vanhan shorttaaminen mahdotonta.
Vanhaa on vaihdettu kahdella tonnilla.
Siellä oli tänään Senaatintorin laidalla vaan huonoja lounasvaihtoehtoja tarjolla, mutta kyllä se kiukku siitä sitten laantui kun sai marjarahkaa ja normaalia kahvia eikä mitään toimiston amerikaanoa.
Suosittelen Pompieria. Voisinkin käydä huomenna. Hyvä kun muistutit.
Mikäs Nesteen iski kanveesiin yhtäkkiä? -5% hujauksessa…