Kysy & vastaa -ketju sijoittamisesta

Ainakin joidenkin lähteiden mukaan autovalmistajien ongelma myös oli se, että koronan alkaessa he rupesivat pelkäämään autojen toimitusten laskua ja tämän vuoksi peruivat chippitilauksiaan. Kun huomattiin että kyllähän ne autot menevätkin kaupaksi, niin vähemmän yllättäen ne tilauskirjat olivatkin täynnä ja autovalmistajat päätyivät jonon perälle.

Tätä teoriaa on viljelty muutamassa paikassa, olisi mukavaa tietää tämän todenmukaisuus.

4 tykkäystä

Kiitos hyvästä vastauksesta!

Kommentilla ylituotosta hain lähinnä, että mitä sen ETF:n konepellin alta löytyy. Kun se hankkii/omistaa indeksin osakkeita, niin kulujahan toiminnasta täytyy tulla jonkin verran, vaikka itse kaupankäyntiprosessi olisikin automatisoitu. Siis kattaako tuo minimaalinen 0,07%:n kulu ne kaikki, vai onko osa todellisuudessa katettava jollain vippaskonsteilla siten, että se ei meille asiakkaille ulospäin näy? Jonkun noista esitteessä esim. mainittiin, että asiakkaiden varoilla voidaan harjoittaa johdannaiskauppaa. Puhtaasti fyysisen ETF:n ei pitäisi käsittääkseni sellaista tehdä.

Samaa pohdin myös välittäjien kohdalla. Kun kulut on vedetty minimiin ainakin näennäisesti, niin jollainhan se välittäjä kuitenkin voittoa edelleen tekee. Joskus tämä “jokin” voi sisältää sellaisia piilossa olevia riskejä, joita en haluaisi ottaa kannettavakseni. Case Robinhood nyt varmaan ilmeisimpänä esimerkkinä aiheesta.

Onko nyt kuitenkin niin, että jos nimenomaan S&P500:lla haluaa kauppaa käydä, niin ETF:t ovat se järkevin (/ ainoa?) vaihtoehto?

Jos haluat päivätreidata S&P500 indeksiä niin tuolla on ainakin Nordnetilla noita ns. Tuotteita - näissä omat sudenkuoppansa mutta toisaalta myös vipua tarjolla.

Jos haluat pitkään pitoon indeksiä niin ETF on se oikea vastaus. Tällöin etuna se ettei tarvitse huolehtia indeksille häviämisestä. :slight_smile:

Kiitos selkeistä vastauksista puolijohdepulakysymyksessä. Niin mäkin ymmärsin, että esim. autotehtaat on perunut tilauksiaan jakärsivät nyt siitä, mutta en ollut tiedostanut, että tosiaan on tuollainen räjähdyksenomainen kysynnän kasvu tapahtunut, ajattelin, että kyse on enemmänkin jostain koronasuluista tai vastaavasta.

Tuntuu, että kysyntä on kasvanut kaikessa, on se ihme, jos perässä ei tule inflaatio.

2 tykkäystä

Hah, vilkaisin Nordnetin tarjontaa, ja onpa siellä tosiaan “tuotteita” kerrakseen! Itse taidan tyytyä jatkossakin päivätreidaamaan helpommin ymmärrettävillä vehkeillä, joihin ei tarvitse keinotekoisesti rakennella vipuvaikutuksia (kryptojohdannaisilla). S&P:tä ei ole tarkoitus ihan pelkästään makuuttaa salkussa, mutta kaupankäynti tulisi kuitenkin olemaan melko laiskanlaista - isompia pitkän aikavälin swing-positioita. Siispä ETF lienee se järkevin valinta. Saa kai sitäkin ostettua ja myytyä saman päivän aikana suunnilleen siihen hintaan, missä sillä hetkellä liikutaan (jos ei juuri silloin liikuta hurjan kovaa)? Oliko riittävän epäselvä kysymys? :smiley:

Yritän löytää systeemin, johon uskaltaisi laittaa ihan oikeaa rahaa kiinni. Lynxin sivuilla kerrotaan, että asiakkaiden varat taataan vain 20 000 euroon asti. Se on itselleni liian vähän. Tietäisikö joku täällä välittäjän, jolta saa parempaa turvaa sijoituksille?

Jep. Ainoa haitta lienee että nuo lienevät järjestään XETRA-listattuja eli kaupankäyntikulua on jonkin verran ainakin Nordnet-asiakkaana, mutta tietty jos pulataan kymppitonneilla niin ei se enää niin merkkaa.

En osaa suoraan sanoa mikä on sopiva Eurooppalaisille Sallittu S&P500 ETF mutta luulisi että jollain semmoinen on. Tämä siksi että meikäläiset ei saa ostella jenkki-ETF:iä vaan pitää olla eurooppalaisen regulaation mukaiset dokumentaatiot että ETF:ää saa meille kaupitella.

1 tykkäys

Nordnet vaikuttaa itse asiassa kalliilta tuohon Interactive Brokersiin ja Lynxiinkin nähden. Ainakaan hinnastossa ei puhuta mitään maksimipalkkiosta. IB:llä maksimi on monessa Euroopan pörssissä 29 €, eli kaikki 3700,- ylittävä on Nordnetiin verrattuna ilmaista. Kymppitonnien kauppoja ei ole enää mitään mieltä tehdä Nordnetillä, kun kulut olisivat halvimmallakin tasolla kymmenkertaisia! Jos nyt siis luin hinnastoa oikein.

IB:n valikoima on myös paljon monipuolisempi, jos ja kun on ensisijaisesti kiinnostunut kansainvälisistä markkinoista. Vaikka en aiokaan heti kättelyssä jokaiseen maailman kolkkaan levittäytyä, niin haluaisin kuitenkin käynnistää touhun sellaisella alustalla, joka sallii erilaiset kokeilut ja kehittelyt mahdollisimman rajattomasti, ettei mene sitten myöhemmin sormi suuhun. Välittäjän vaihtaminen kesken kaiken kun on ilmeisesti varsin työläs prosessi ja kenties kalliskin.

Onkohan tässä nyt kuitenkin sellainen catch, että EU-kansalaisena tuo IB:n laaja valikoima ei olisi kuitenkaan minun ulottuvillani? Minkä verran mahtaa riippua siitä, toiminko yksityishenkilönä vai yrityksen lukuun? En löydä myöskään IB:n sivuilta mainintaa siitä, miten asiakkaan varoja käytännössä suojellaan ja minkälaisia summia voidaan tarvittaessa korvata.

Miten salkun koko tulisi vaikuttaa sijoitusstrategiaan?

Esimerkiksi pitäisikö tehdä jotain muutoksia jossain vaiheessa kun salkun koko kasvaa suhteessa kuukausittaiseen säästösummaan palkasta?

4 tykkäystä

Pitäisi. Kyse on siitä halautko hakea ensisijaisesti tuottoa vai suojella pääomiasi.

Kyse on ensisijaisesti varalllsuudesta, ei säästösummasta.

Rajat taas ovat henkilökohtaisia on kyse sitten tonneista tai miljoonista,

6 tykkäystä

Pahoittelen jos tätä on kysytty jo aiemmin (yritin kahlata läpi kysymyksiä ja en löytänyt vastausta).

Ongelmani on seuraavanlainen: omaisuudestani noin 70% koostuu käteisestä ja 30% osakkeista (osakkeissa riskisiä lappuja ja kasvuyhtiöitä 70% ja loppu 30% suomalaista osinkojyrää). Olen viimeisen vuoden aikana ollut 100% osakkeissa mutta kotiuttanut voittoja ja nyt käteispaino on suuri. Markkinoita kun seuraan niin ATH hinnoille ei tekisi mieli lähteä ostamaan, mutta samalla mietityttää mahdollinen inflaatio jolloin käteisen pitäminen isoissa määrissä olisi erittäin typerää. Ikäni puolesta (alle 30v) kuitenkin sijoitushorisonttia on vielä pitkälti. Ajatus kuitenkin enemmän defensiivisesti toimia kuin koittaa agressiivisesti kasvattaa salkkua.
Eli itse kysymys: miten tälläisessä tilanteessa tässä markkinatilanteessa kannattaisi lähteä asiaa ratkomaan?

1 tykkäys

Foorumilla kun ei sjoitusneuvantaa saa antaa niin kannattaa kolme kuukautta vanha inderespodi käydä kuuntelemassa jos siitä saisi jotain tukea tähän ongelmaan.

Voin kuitenkin kertoa että itsekin alle kolmekymppisenä painan lähestulkoon 100% osakepainolla ja luotan siihen että aika korjaa mahdolliset korjausliikkeet.
Käteispainoa kasvatetaan tällä hetkellä sitä kautta että kuukausittainen säästösumma on hieman edeltävää vuotta pienempi, mutta kun salkkuun on valinnut laatua niin ei ole mitään vaikeuksia sen kanssa vaikka heti huomenna pamahtaisi yhtäkkiä indekseihin -10% tauluun.

3 tykkäystä

Hei kiitos vastauksesta! Ja tosiaan en pyydä suoria sijoitusneuvoja, vaan näkökulmia ja vinkkejä mitä kautta lähteä asiaa ratkomaan/miettimään.

Esittämääsi kysymykseen voisi myös lähteä hakemaan vastausta sijoittamisen tavoitteista ja toisaalta sijoitussuunnitelmasta miettiessä oikeaa osakesijoitusten painoa salkussa. Jos näitä (tavoite/suunnitelmaa) ei ole, kannattaa aloittaa näiden kirjaamisesta.

Kannattaa myös miettiä omaa riskinottohalukkuutta ja sitä haluatko kaikilla varoilla poimia yksittäisiä osakkeita vai millä tavoin hajautat eri kohteisiin (korko, osakerahastot, ETF, kiinteistöt, arvometallit tai muut hyödykkeet, kryptot ym).

Itse saattaisin hakea myös tuottoa sillä osuudella, joka tulee sitten ensi vuonna maksettavaksi verottajalle (tiukalla stoplossilla).

2 tykkäystä

Miten ostotoimeksiannot toimii käytännössä, siis nopeudeltaan. Jos haluaa päästä mukaan nousevaan kurssiin niin meneekö toimeksianto läpi “heti” jos hinta kohtaa vai koittaako alustat millä tavalla (Investor) saada noita läpi?

Koitin kaivella Nordnetin sivuilta, mutta en löytänyt mihin tahtiin MINI futuurien kurssi päivittyy salkussa?

Ei päivity ellei joku tee kauppaa. Osto/myyntilaidat liikkuu koko ajan mutta tämä ei päivitä viimeistä toteutunutta hintaa jota salkkunäkymä näyttää.

3 tykkäystä

Olen tässä kokeillut Nordnet Marketsissa DAX longeilla pikkutreidiä ja tänäänhän sitten DAX on tullut alas kuin kivi ja stoplossit paukkuivat turboissa. Pitääkö minun myydä knockanneet instrumentit vai hoitaako systeemi automaattisesti jotain?

Olin kyllä tietoinen että voidaan mennä milloin vaan mihin vaan suuntaan mutta DAX putosi loivasti verrattuna turbon kurssin luotisuoraan. Siinäpä ei voi reagoida mitenkään. Applikaatio tuntuu vieläpä piirtävän kurssin paljon pyöreämmin näin jälkikäteen.

2 tykkäystä

Häviää salkusta itsestään yleensä 1-2 viikossa.

1 tykkäys

Älä katso näissä “tuotteissa” kurssikäppyrää - siihen piirtyy jotain vain jos tapahtuu kauppoja ko. tuotteella. Osto/myyntitasot liikkuvat koko ajan. Jos tuijotat viimeistä tapahtunutta kauppaa joka voi olla puoli tuntia aiemmin ja tapahtuu seuraava kauppa niin välissä voi olla melkoinen luotisuora liikahdus.

Tuo on toki hyvä tietää, olenkin miettinyt miksi näyttävät usein kovin erinäköisiltä kuin indeksin liikkeet.

Tuijottelin DAXin käppyrää ja välillä päivittelin instrumentin näkymiä. Enpä tajunnut/muistanut että indeksi on 15 minuuttia myöhässä! Sepä selittää. Todella hämäävä tuo vilkkuva salama-ikoni jonka tulkitsin tarkoittavani livedataa. Monta asiaa taas tänään oppinut!

Tuntuu kyllä varsin oudolta tehdä treidejä “tulevaisuudessa” jos Markets on real-time mutta kerrottu seurattu indeksi ei. Eli pitäisikin aktuaalisesti seurata aktiivisesti osto/myyntitasoja? Tai sitten alkaa maksamaan realtime tiedosta.