Lähi-idän turvallisuustilanne ja aggressiot

Tämä punaisen meren tilanne alkaa vaikuttaa koko maailmantalouteen rahtikustannusten nousun ja inflaation sitkeyden kautta. Israelille tämä on toki kiusallista, sillä paine sotatoimien lopettamiseen kasvaa pattitilanteen jatkuessa. Tämä kaikki voisi toki johtaa kenties parempaan, mikäli kahden valtion malli punnerrettaisiin länsimaiden painostuksella väkisin maaliin. Mikäli Gazan avovankilamallia jatketaan kaiken tämän jälkeen, on vain ajan kysymys, milloin seuraava eskalaatio tapahtuu.

3 tykkäystä

Jos katsoo historiaa, niin seuraava eskalaatio tapahtuu väistämättä muutaman vuoden päästä. Israelin ympäristössä kun sattuu olemaan valtioita ja väestöä, jonka ensisijainen tavoite on Israelin valtion tuhoaminen ja juutalaisväestön hävittäminen.

Ihan muistutukseksi Israel ei aloittanut tätäkään, vaan se lähti liikkeelle Hamasin hyökkäyksestä.

26 tykkäystä

Tiedän kyllä, että Israel on monien mielestä syytön aivan kaikkeen, mutta kuten preidenttimme Stubb sanoi (siteeraan siis Stubbia näissä luvuissa, koska muutoin luvut leimataan tällä sivustolla epäuskottaviksi), ovat Israelin sotatoimet johtaneet pitkälti yli neljänkymmenentuhannen syyttömän siviilin kuolemaan ja tuo aivan pöyristyttävät mittasuhteet saanut vedenvuodatus pitää saada loppumaan, aloitti tuon kuka tahansa. Israel kun ei edes kymmenistä tuhansista kuolleista huolimatta tule saavuttamaan tavoitteitaan.

Gazalaissiviilien kuolema ei ehkä maailmanpolitiikan sivuja pitkään kääntele, mutta konfliktin vaikutukset maailmantalouteen ovat jo niin mittavia, että toivotaan sen johtavan rauhanomaisen ratkaisun nopeaan läpi runnomiseen. En usko, että maailma kovin pitkään jaksaa katsella punaisen meren tilannetta ja umpikujaan etenevää Israelin operaatiota Gazassa.

2 tykkäystä

Itse asiassa gazalaisviranomaiset ovat itse jo kauan sitten ilmoittaneet laskevansa kaikki (siviilit ja terroristiryhmien jäsenet) kyseisenä aikana kuolleet tuohon ilmoitettuun lukuun kuolinsyystä riippumatta. Eli jos on kuollut syöpään, niin on luvussa mukana.

Ei myöskään kannata unohtaa Hamasin taistelevan tietoisesti siviilien seassa, eikä se välitä siviiliuhreista lainkaan.

Tottakai tuo saisi loppua, mutta se syyllinen noihin sotatoimiin on Hamas.

28 tykkäystä

Aivan… Gazassa tosiaan kuolee tällä hetkellä ihmisiä vauvasta vaariin puutteellisen ravinnon, nesteytyksen ja terveydenhuollon takia, mutta varmaankin siellä on joku syöpätapauskin joukossa, mikä ei liity millään tavalla Gazan pommittamiseen. Inhimillinen hätä ja kärsimys on joka tapauksessa niin suurta, että mielestäni on enää jokseenkin sivuseikka, onko Gazan pommituksissa kuollut 38 000 vai 44 000 siviiliä.

15 tykkäystä

Oikeampi luku tämän Hamasin hyökkäyksen seurauksista Gazan kuolleisuuteen saataisiin vertaamalla kuolleita vastaavalta ajanjaksolta aiempana vuonna. Gazassa on asukkaita wikipedian mukaan yli 1,6 miljoonaa. Ihan ns. normaalikuolleisuuskin on tuossa määrässä ja elintasossa aika suuri.

2 tykkäystä

Kauanko Israel saa aiheuttaa tuhoa tällä samalla syyllä? Meneekö jossain kuolonuhrimäärässä raja, että milloin ei enää saa suorittaa kostotoimia sillä perusteella, että joku toinen aloitti?

Eiköhän kumpikin osapuoli ole itse syyllinen omiin tekosiinsa. Israelia on turha syyttää Hamasin tempuista ja päinvastoin. Hamasin iskuilla ei saa mitään rajatonta vapaalippua tehdä mitä tahansa ihan vaan siksi, että Hamas aloitti.

Kun Israel esimerkiksi rajoittaa ja hankaloittaa Gazaan menevää humanitaarista apua niin kyllä Israel saa kantaa siitä ihan itse vastuunsa. Näillä toimilla aiheutettuja kuolonuhreja on ihan turha vääntää Hamasin syyksi.

10 tykkäystä

Unohdit sanoa, että siviileihin kohdistuva sotilaallinen sattumanvaraisesti kohdistettu tappava väkivalta on aina valtioterrorismia, olipa tekijänä Venäjä tai Israel.

4 tykkäystä

Kunnes Hamas suorittaa ehdottoman antautumisen. Japani ja Saksa jauhettiin ihan paskaksi toisessa maailmansodassa, koska ei antautuneet. Hamas on pahempia kuin natsit. Natsit sentään koittivat piilotella juutalaisten murhaamista, koska häpesivät sitä. Hamas sen sijaan ylpeilee sillä ja maksaa eläkettä itsemurhapomittajille.

Mikä on Israel syyllisyys. Ehkä samaa tasoa kuin Neuvostoliiton syyllisyys toiseen maailmansotaan. Eli eivät ole Hamas-natsien tasolla, mutta selvästi rikollisia kuitenkin.

14 tykkäystä

Tuossa on sellainen pieni, mutta ratkaiseva ero, että Hamas sekä tulittaa siviilien joukosta, suorittaa taisteluihin liittyvät kuljetukset siviilien joukossa ja siirtyvät paikasta toiseen siviilien joukossa, eivätkä edes pyri erottautumaan asusteiltaan siviileistä. Hamasin valitsemat keinot johtavat väistämättä siviiliuhreihin.

Ukraina ei toimi lainkaan Hamasin tavoin. Venäjän pyrkimyksenä taas on aiheuttaa mahdollisimman suuri määrä siviiliuhreja - täysin tieten ja tarkoituksella kohdistamalla iskuja puhtaasti siviilikohteisiiin.

35 tykkäystä

Nopea ylätason kommentti/ajatus:

Tavallinen kansalainen kummallakin puolella olisi varmaan tyytyväinen jos saisi itselleen turvallisen ja toimivan valtion. Kiistelty alue on kuitenkin aika pieni ja hankalan muotoinen kahdelle toimivalle valtiolle, joilla olisi sotilaallisesti puolustettavissa olevat rajat. Diplomaattisen ratkaisun löytyminen olisi erittäin vaikeaa, vaikka kummallakin puolella olisi neuvotteluhaluinen hallinto. Nyt kummallakaan puolella ei ole. (Jotkut syyttävät aiempien neuvottelujen kariutumisesta Israelia, toiset palestiinalaisia. Itse syytän maantiedettä.)

Jos vastapuolen kanssa ei voi neuvotella, ainoat vaihtoedot ovat antautua tai taistella. Kumpikaan ei ole riittävän vahva voittamaan aseellista konfliktia “pelaamalla reilusti”, joten lopputuloksena on terrorismia ja valtioterrorismia.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Toisaalta kaikki ihmisyyden vastainen julmuus pitäisi tuomita. Toisaalta ihmisiä ei pitäisi kritisoida, jos ei ole tarjota parempaa vaihtoehtoa.

4 tykkäystä

Tämä Gazan sota(?)/poliisioperaatio/mikälie on traaginen monesta syystä. Israel ei voi lopettaa sitä, ennen kuin “jonkinlainen” voitto Hamasista on saavutettu, mikä se lieneekin. Hamasin täystuhoa se ei liene koskaan saavuta, koska sen johto on ulkomailla, se on myös ideologia ja sillä on kannatusta siviiliväestön keskuudessa. Lisäksi, nykyinen Israelin operaatio luo paljon orpoja, rikkinäisiä ja katkeroituneita ihmisiä, jotka ovat tulevaisuuden käyttövoimaa Hamasille ja vastaavankaltaisille järjestöille.

Silti, voiko Israel perääntyä nyt? Gaza on tuhottu, ihmisten elämänedellytykset on viety. Hamasin ongelmaa ei ole vielä ratkaistu. Tähän jääminen tarkoittaa, että Hamas on viime kädessä voittanut, sillä sen tarkoitus ei koskaan ollut Gazan hyvinvointi, vaan israelin tuho kaikin mahdollisin käytössä olevin keinoin. Jos Hamas ei olisi Gazan ihmisten haluavan kärsivän Israelin kostosta, ei se olisi koskaan tehnyt Lokakuun 7. päivän joukkoteurastusta. Gazan ihmisten kärsimys ei ole Hamasin toiminnan sivuvaikutus, vaan sen olennainen tarkoitus. Hamas on kuin Venäjä. Se ei seuraa mitään sodankäynnin lakeja tai käytäntöjä. Ne ovat sille merkityksettömiä. Oman toiminnan seurauksista syytetään muita.

Tätä vasten Israelin valinta viime Lokakuussa oli yksinkertainen:

  1. Älä kosta teurastusta. Neuvottele panttivangeista (vuosia?) Hamasin kanssa samalla, kun he varustautuvat seuraavaan teurastukseen. → Toimimattomuus on lupa tehdä samaa jatkossa. Nyt Hamasilla ja muilla järjestöillä on demonstroituna hyväksi havaittu toimintamalli. Lisää samaa. Profit!

  2. Yritä tehdä loppu Hamasista, vaikka se tarkoittaa siviiliuhreja, mutta yrittäen niitä välttää. Demonstroi, mikä hinta on maksettava Israeliin hyökkäämisestä.

Valtiot eivät ole tuominneet Israelin operaatiota juuri siksi, että hallitukset ymmärtävät Israelin eteen tuodun valinnan. Toivon samaan aikaan, että humanitaarinen apu pääsisi Gazan siviiliväestölle läpi paremmin kuin aiemmin. Siellä kuolee ihmisiä, myös lapsia kylmään, nälkään, vammoihin ja tauteihin. Ainoa pitkäaikainen ratkaisu on se, että Gazan hallinnoinnin tekee jokin muu taho, kuin Hamas tai sen kaltainen ääriryhmä. Mikä tämä taho on, en tiedä.

38 tykkäystä

Jatkoa edelliselle kommentille:

Tilanne on kuitenkin sikäli epäsymmetrinen, että palestiinalaisille tie nykytilanteesta aseelliseen voittoon olisi todella pitkä, verinen ja epävarma. He myös todennäköisesti pystyisivät laskemaan aseet, selviytymään etnisenä ryhmänä ja pitkässä juoksussa parantamaan asemaansa rauhanomaisin keinoin. En näe että Israelilla olisi ihan vastaavaa vaihtoehtoa. Toki palestiinalaisten olisi ollut edullisempaa tehdä rauha, kun Israel vielä piti jonkinlaista diiliä pöydällä. Jos ei rauha silloin kelvannut, niin miksi kelpaisi nyt?

2 tykkäystä

Tämä ei kyllä pidä enää paikkansa. Israelin toimia arvostellaan jo monelta taholta. Vakaa tuki Yhdysvalloista horjuu jo ainakin osittain. Syynä taitaa olla välinpitämätön suhtautuminen avustusjärjestöjen uhreihin. Asia ei välttämättä ole näin, mutta jos asevoimat erehtyvät luulemaan näin helposti heidän kanssaan kommunikoivia avustusjärjestöjä Hamas taistelijoiksi, niin herää vain kysymys kuinka paljon siviilejä tapetaan samasta syystä. Suojassa eivät ole olleet edes Israelin omat panttivangit. Ei mielestäni mitenkään ihmeellistä, että Israelia kehoitetaan laittamaan vähän jäitä hattuun. Tämä taas on Hamasille kuin arabitaivaan lahja - Sotaa käydään monella rintamalla, eikä poliittinen rintama ole niistä merkityksettömin.

3 tykkäystä

Valitettavasti tämä lienee harkittu strategia. Panttivankien ottaminen ei lopu koskaan ellei tehdä selväksi että niiden ottamisella ei saavuteta haluttua efektiä vaan sen sijaan saa syliin koko Israelin armeijan ja panttivangit on käytännössä todettu valitettavaksi sivullisuhreiksi.

Ikävämpi juttu niille jotka tällä kertaa joutuivat panttivangeiksi, mutta Israel toimii tältä osin varsin loogisesti. Tällä todennäköisesti säästyy monen muun potentiaalisen panttivangin henki tulevaisuudessa kun poistetaan Hamakselta insentiivi ottaa panttivankeja. Moista kun ei voi tuolla hiekkalaatikolla mitenkään aukottomasti estää.

17 tykkäystä

Jengi käy kierroksilla

https://twitter.com/Faytuks/status/1778402141591261468?s=19

1 tykkäys

https://twitter.com/financialjuice/status/1779240650476507340

image

Droneja pärisemässä kohti Israelia.

8 tykkäystä

Pitkä on matka, droonien taival kolmisen tuntia.
Vastaanottokomitea ehtii valmistautua.
Vaan onko Iranilla muutakin kenties tarkoitus pistää perään kun Israelin puolustus on ‘busy’? Näin huhutaan.

Channel 12 -kanavan haastatteleman asiantuntijan mukaan jokainen lennokki olisi varustettu 20 kilogrammalla räjähteitä, ja että Israel on valmistautunut ampumaan ne alas. Lennokkien odotetaan saapuvan Israeliin kello kahdelta, uutiskanava raportoi.

Lähi-itä -seuranta | Lennokkeja lähetetty Iranista kohti Israelia, saapuvat noin kello kaksi: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010358036.html

https://twitter.com/sentdefender/status/1779249815236342177?t=_FC0IZtc5tOs_PmfGQNH4w&s=19

3 tykkäystä

https://twitter.com/IsraelRadar_com/status/1779247237370884261?t=x8NZIjwmbTAfqVMPpDpHgw&s=19

Jos pitää paikkansa, niin määrä kuullostaa aika rajulta.

3 tykkäystä

Jaahas, no tästä oli varoiteltu.

Israelin ilmapuolustus on maailmanluokkaa ja tutkat sitä tasoa, että näkee vaikka yksittäisen hiekanjyvän vierimässä Syyrian aavikoilla niin halutessaan. Israel ja sen kumppanit alueella on täydessä valmiustilassa ja luulisi että hitaiden lennokkien vahingot jää rajalliseksi.

Hesarin seurannan mukaan muuten ammuttu myös ohjuksia.

Iranin vallankumouskaarti sanoo lähettäneensä lennokkeja ja ohjuksia kohti tiettyjä kohteita Israelissa, valtionmedia kertoo Reutersin mukaan.

Myös israelilainen tv-kanava Channel 12 kertoo Iranin laukaisseen lennokkien lisäksi ohjuksia, joiden lentoaika on lennokkeja lyhyempi.

Yön aikana näkee, mitä sieltä tulee vielä perässä. Toivotaan että ei mitään ja tämä riittää viestiksi.

Huolestuttava ja ikävä tilanne joka tapauksessa.

4 tykkäystä