Lapselle säästäminen

Olen itse aloittanut lapsilleni säästämään siten, että jokaiselle tehnyt oman salkun, jotka ovat minun nimissä. Näistä on helppo ajan kuluessa lunastaa rahaa lasten hankintoihin kuten ajokorttiin.

Lisäksi lasten suhtautuminen rahaan ja sen viisas käyttö kehittyy eri aikaan. Joku voi olla taitava rahan kanssa jo 15 vuotiaana kun toisella menee vielä 30 vuotiaana rahat kaljaan ja autoihin. Pystyn siis itse päättämään milloin jaan rahaa lasteni käyttöön.
Tässä tulee tietysti verottaja apajille, jos antaa kerralla isomman summan.

Mielipiteitä ja perustelua, oletteko avannut lasten salkut lastenne nimiin vai pidättekö säästöt omissa nimissä?

Verosyistä suoraan lasten nimiin. Jos sulla on 18v päästä 100k salkut lapsilla niin alkaa sattumaan se 10-15% veron maksu siirron yhteydessä.

4 tykkäystä

Ihan lapsen nimiin olen luonut verotussyistä. Olen ajatellut, että 18 vuotiaana tarjoan sitten porkkana sen että voin jatkaa potin kasvattamista, jos lapsi ei nosta sieltä mitään sen suurempaa. Silloin pystyisi aika hyvin turvaamaan tulevaisuudet heille ja voi rauhassa vetää omat rahat alas kurkusta tai tehdä jotain muuta hauskaa.

6 tykkäystä

Lasten nimiin avattu, vaikka ei olisi ollut huono idea avata omiin nimiinkään ja sieltä tavalla tai toisella pikkuhiljaa tukee lasta. Haitta puolena että menisi verot, mutta jos lapsesta ei kasvakaan aivan sellaista nuorta kuin on toivonut, noilla salkun rahoilla saa tehtyä omalle keholleen aika paljon pahaa ja huonoimmassa skenaariossa itse vielä perii jäljellä olevat rahat lapsen salkusta. Mutta itse luultavasti kavallan lapsen rahat jos näyttää mahdolliselta skenaariolta :rofl:

1 tykkäys

Lapsen nimiin ilman muuta verotussyistä ja voin myös jatkaa säästämistä sinne 18v jälkeen kunhan kohtelee rahoja järkevästi, mihin yritän kasvattaa.

Järkevää olisi lahjoittaa reilusti nousseita osakkeita suoraan lapselle, niin välttää verot nousun osalta kokonaan. Itsellä olisi 1,5€ hinnalla olevia Valmetteja yksi erä salkussa, tuon voisi jossain kohtaa siirtää.

5 tykkäystä

Paljon eri välittäjät perivät osakkeiden siirrosta lapsen salkkuun? Alle 5000euro arvosta kun lahjoittaa kerran kolmessa vuodessa niin saa siirrettyä 30000k pääomaa silläkin tavalla.

30e per firma on nordnetillä hinta siirrosta.

1 tykkäys

Miten tulkinta menee jos säästää kuukausittain rahastoon tai ostaa osakkeita lapsen AOT:lle esim 1000€/vuosi jolloin lahjan maksimi olisi 2000€/3v. Eli “syökö” se 5000€/3v summaa vai voiko lahjoituksen tehdä täysimääräisesti riippumatta muista tehdyistä säästöistä?

Mielenkiintoinen ketju, jossa on ollut itselleni paljon hyödyllistä tietoa.

Olen pohtinut oikeastaan vajaan vuoden verran, että aloittaisin sijoittamaan myös lapselleni. Olen itse sijoittanut noin 2 vuoden ajan ja ajatus lapselle säästämisestä lähti liikkeelle, kun osakesäästötilit olivat tulossa. Itselläni on Osuuspankissa arvo-osuustili, jonne teen osakeostot ja Nordnetissä tili, jonne olen tehnyt kuukausittaisia rahastosijoituksia, joten nämä kaksi vaihtoehtoa olisivat olleet todennäköisimmät välittäjävaihtoehdot. No, OP:llä ei ole vieläkään OST-mahdollisuutta ja lisäksi koin henkilöpaperikopioiden lähettämisen turhan vaivalloisena toimenpiteenä ja asia on jäänyt keskeneräiseksi.

Foorumia luettuani olen tällä hetkellä päätymässä siihen vaihtoehtoon, että perustan itselleni rinnakkaissalkun, jonne teen lapselleni tarkoitetut sijoitukset. Näitä sitten lahjoitan hänelle tavalla tai toisella, kun hän tulee täysi-ikäiseksi. Ennen sitä on vielä hyvin aikaa opastaa häntä sijoittamisen suhteen ja toivoisinkin, että tästä voisi tulla yksi uusi yhteinen juttu meille.

Periaatteessa olisi myös vaihtoehto avata tili suoraan lapselle, mutta nykyisessä tilanteessa (eroperhe) koen, että yhteistyö toisen osapuolen kanssa on niin haastavaa etten haluaisi “sotkea” häntä tähän asiaan.

Käytännössä pohdin siis vielä kahden vaihtoehdon välillä.

  1. Rinnakkainen AOT Osuuspankkiin ja suorat osakesijoitukset
  2. Rinnakkainen AOT Nordnetiin ja indekseihin sijoittaminen

Tarkoituksena olisi saada pohdinta päätökseen ennen joulua ja ryhtyä mietinnöistä tekoihin. Niin, ja aloitus tehdään hieman isommalla kertapotilla, kun otin juuri salkussa hieman pieneksi jääneet ETF-sijoitukset käteiseksi.

Mitä kirjoja osakesijoittamisesta suosittelisitte hankkimaan lukio ikäiselle jolla ei ole mitään pohjatietoja aiheesta.

Juuri niitä eniten nousseita osakkeita kannattaa lahjoittaa. Lahjakirja (pankeilta valmiita pohjia), jossa pyydettävät tiedot, osakkeitten määrä ja niiden arvo lahjoituspäivänä ja vielä allekirjoitettuna lahjanantajalla, saajalla ja todistajilla. Sitten toimitat omaan pankkiisi, jossa arvo-osuustili. Harmi, että lapsella pitää olla se vanhanlainen arvo-osuustili, kun osakesäästötilille saa “lahjoittaa” vaan rahaa. Toivottavaa myös, ettei ko. pörssiyhtiötä lunasteta pörssistä pois ennenkuin vuosi kulunut tai muuten lankeaa verot maksettaviksi. Kannattaa myös muistaa, että jos opiskelija myy saamansa osakkeet vuoden jälkeen, opintotukeen vaikuttaa myyntivoitot ansiotulojen lisäksi. Eli parempi pitää arvo-osuustilillä opiskelujen ajan, ellei sitten pakkomyynti tapauksessa, että yhtiö ostetaan pörssistä ulos.

Nordnettiin tilin avaaminen lapselle on helppoa ja vaatisi toiselta vanhemmalta vain sähköisen allekirjoituksen hyväksynnäksi. Tietenkin se on hyvin henkilökohtaista onko tuon saaminen toiselta helppoa vai ei.

Pari ideaa mitä itse annoin yläaste - lukio ikäiselle luettavaksi:

  • Erilainen ote omaan talouteen: Pasi Havia/Ville Lappalainen/Antti Rinta-Loppi
    • Tämä ei varsinaisesti mikään sijoituskirja vaan tarkoitus on pistää miettimään kuluttamista ja säästämistä. Tuoko kuluttaminen onnea vai kannattaisiko joskus laittaa tavaran hankkimisen sijaan rahat säästöön/sijoituksiin. Loppuosa keskittyy enemmän sijoittamisen alkeisiin.
  • Sijoittajaksi 7 päivässä: Unna Lehtipuu/Merja Mähkä
    • Tämäkin on aloittelijalle helppolukuinen kirja jonka anti on minusta se että pistää lukijan miettimään millainen sijoittaja voisi olla itse. Indeksit vs suorat osakkeet.
  • Martin Paasin Korkoa korolle esitys Youtubesta.

Mutta mielenkiintoista nähdä mitä muut suosittelevat kun samaa kysymystä olen itsekin miettinyt.

Motivoinnista muutama ajatus. Itse olen vähän myöhään herännyt tähän lapselle säästämiseen eikä ole mahdollista laittaa isoja summia sivuun. Ajattelin sitten että fiksuinta on tarjota jonkilaiset perustiedot sijoittamisesta ja pieni alkupääoma. Tehtiin 15 vuotiaan kanssa diili että aloitetaan hänelle kuukausisäästäminen indeksirahastoon ja vastineeksi lapsi lukee muutaman kirjan tai katsoo videoita YouTubesta. Tyyliin saat 200e kun luet tämän kirjan tai 100e kun katsot tämän videon.

Vanhimman lapsen osalta tämä kantoi jo sen verran hedelmää että hän alkoi oma-aloitteisesti sijoittamaan kesätyörahoja pariin indeksiin. Ja toiseksi vanhin odottaa että pääsee samaan “ohjelmaan” mukaan.

Voi olla että joku lapsista tyhjää tilin ja matkustaa ulkomaille kun täyttää 18 vuotta. Mutta se on oma valinta sitten. Summat ovat kuitenkin niin pieniä että isoa vahinkoa ei satu ja onpahan ainakin jonkinlainen tieto sijoittamisesta mitä itsellä ei tuon ikäisenä ollut.

13 tykkäystä

Kyllä syö. Kannattaa pitää lahja 4999€/3v, ettei mene koko lahjasta veroa.
Mutta jos 1000€ annat per vuosi, niin siitä tulee kyllä 3000€. Loput 1999€ voit sitten antaa koska haluat.

1 tykkäys

Laskuri lähtee ekasta lahjoituksesta, se poistuu laskurista 3v päästä. Joka vuosi voi siis antaa 1666€ hamaan tappiin ioman seuraamuksia. Ja tämä on yksilökohtainen eli toinen vanhempi voi tehdä saman.

2 tykkäystä

Olen näistä aiemminkin kirjoitellut, mutta tässä muuutamia hyväksi osoittautuneita juttuja:

  • Puhu sijoittamista ihan kuin muistakin käytännön asioista, esim. silloin tällöin yhteisillä aterioilla tai automatkoilla tms. Lapsuuden perheessäni puhuttiin sijoittamisesta ja raha-asioista ihan normisti ruokapöytäkeskusteluna, ja olen jatkanut samaa omien lasteni kanssa.
  • Asiasta ei kannata tehdä liian vaikeaa. Pienemmätkin lapset ymmärtävät omistamisesta, jos vain tuot asian heidän tasolleen. Tässä hyvä esimerkki
  • lapset ovat yleensä erilaisia, ja eri asiat vaikuttavat heihin. Kuopus vaikuttui koulun tarjoamalla ainoalla talousaiheisella tunnilla yläasteella, kun kuuli opettajalta korkoa-korolle-ilmiöstä. Sillonhan tulee ‘ihan automaattisesti’ miljonääriksi…
  • vähän vanhempana molemmat ovat ymmärtäneet sen, että osakesalkku on hyvä tasapainottava tekijä verotuksellisesti palkkatulojen lisänä. Tasapainottaa taloutta osinkojen kautta. Ja tasapainottaa riskiä myös esim. asuntolainan ohella.

Säästimme siis lapsille alkuun osinkosalkun, jonka jälkeen sijoitimme osingot edelleen. Ja jossain vaiheessa lapset alkoivat myös sijoittaa omia kesätyö- ja lahjarahojaan. Osingot ovat siinä mielessä hyviä verrattuna indekseihin tai rahastoihin, että ovat todella konkreettisia asioita (myös) lapsille. Ja joissain tapauksissa, jos osakkeet eivät niin innosta, kannattaa käyttää osa osingoista johonkin kivaan.

Joku varmaan ottaa esille opintotuet tms.
Minusta kaikkea ei voi optimoida. Jos jättää sen takia sijoittamatta, niin jää moni muukin asia elämässä tekemättä. Jos tuet jäävät saamatta siksi, että omaisuus on karttunut, niin ei kai siinä ole kovin pahasti käynyt. Vai mitä?

13 tykkäystä

Kiitos! Tuo Mähkän kirja tulikin vastaan kun selailin netistä tarjontaa. Tuo toinen kirja kuulostaa juuri sellaiselta mitä koithin haeskella myös. Yleisesti oman talouden hallintaa, säästämistä ja kuluttamista.

Moitviointi saada se nuori ensin itse miettimään näitä asioita tässä onkin se tärkein asia.

Lahjaveroa ei tarvitse maksaa, jos saa samalta lahjoittajalta lahjoja enintään 4999 eurolla kolmen vuoden aikana. Ei siis rajattu pelkästään vanhempiin, vaan myös muut sukulaiset ja kaverit voivat lahjoittaa.

Toisaalta pienistä puroista tulee isot virrat. Korkoa korolle efektin vahvistuminen riippuu pitkälti niistä pienistä valinnoista. Siksi suosinkin rahastoja, jotka sijoittavat osingot itse. Tietenkin kannattaa sitten viimeistään yläaste- tai lukioiässä poimia yhdessä jotain osakkeita, niin saa sen kiinnostuksen liike-elämään syötettyä. Ainakin itse muistan kuinka tarkkaan tuli pörssisivuja luettua sen jälkeen kun sai jonnekin AOT:lle muutaman osakkeen. Silti niiden osuus kannattaa pitää aika pienenä, onhan ihan mahdollista, että joku osake ostetaan pois pörssistä kesken skidin opiskeluja ja siinä paukkuu tulorajat.

Lisähuomioina niistä muiden kuin vanhempien antamista rahalahjoista: kannattaa pyytää joku paperi tai edes suullinen lupaus, että ne saa sijoittaa. Jos hassaat ne rahat johonkin Itä-Mongolialaiseen kannabisyrityksen IPOon, niin ole siitä vastuussa oikeudellisesti.

Mielestäni on tärkeä opettaa lapsille myös se, että elämässä pitää varautua myös mustiin joutseniin ja se että oma lapsi haastaa sinut oikeuteen paskoista sijoituksista on sellainen.

Itse olen ajatellut asiaa vielä niin, että lapsen tulevaisuuden kannalta on parasta sijoittaa rahat Suomen ulkopuolelle. Jos suomalaisilla yrityksillä menee hyvin on todennäköisesti työllistyminenkin helppoa, mutta jos taas talous kärsii pidemmänkin aikaa, niin ei tule välttämättä kaksinkertaista iskua.

Mielestäni tämä pätee tietenkin myös omaan itseensäkin, eli en sijoita aloille, missä olen töissä.

1 tykkäys

Tuo viimeinen kappale on myös niin totta.

1 tykkäys