Lapselle säästäminen

Kiitos viimeisimmästä inderesPodista, oli todella mielenkiintoinen setti! Erityisen lohduttavaa oli huomata, että ammattilainenkin voi myöhästyä salkun avauksessa muutaman vuoden :wink: Saman virheen tein itse esikoisen kohdalla, toisen syntyessä salkku olikin auki ennen ristiäisiä (avaaminen onnistui Nordnetissä jo ennen nimen vahvistusta). Huonoa omatuntoa on hyvitelty esikoisen tilille laitetuilla ylimääräisillä bonuksilla, kun muuten mennään tasapuolisesti tasasummaperiaatteella.

Aika rohkeita valintoja löytyi podissa avatusta @Mikael_Rautanen lapselle ostetusta salkusta! Itse olen lasten salkuissa yrittänyt pysytellä yhtiöissä, jotka ovat olleet kannattavia mielellään jo vuosikymmeniä ja näkymät vakaat. Tähän mennessä tehty suoria osakevalintoja n. 5 yhtiöön sekä lisäksi kuukausisäästönä indeksisijoitukset USA:n markkinalle (Handelsbanken USA indeksi-rahasto) ja Superrahasto Suomi.

Omistajuuden tunteen ja yrityksistä kiinnostuksen vuoksi pidän tärkeänä, että mukana on suoria osakkeita, vaikka sitten menestyisi indeksiä huonomminkin. Poika 3v on ajoneuvoista kiinnostunut, joten hänen suurin (ja samalla parhaiten menestynyt) omistus on luonnollisesti Ponsse :smiley: Tytär taas on ollut pienenä mukana fysiikan oppitunneilla, joten hänen ensimmäinen omistus oli teemaan sopivasti Vaisala.

Olisi hauska kuulla, miten muut palstalaiset säästää lapsilleen? Onko lapsen salkku menestynyt omaa paremmin vai huonommin? Itsellä aikajakso vertailulle vielä turhan lyhyt, mutta toistaiseksi viimeisen vuoden tuotoissa lapset edellä.

11 tykkäystä

Hep. Hyvä avaus tämä aihe. Ja kiitos esimerkillisestä podista Mikaelille ja Juhalle.

Tällä hetkellä meillä on yksi tyttö, hieman yli 2v ikää. Tämän vuoksi tarkastelujakso on niin ikään lyhyt, tytön salkku on aika tarkalleen pari vuotta ollut…

Tarkoitus on säästää kuukausittain rahastoihin. Lisäksi alkupäässä tuli tehtyä hieman isompaa alkupanostusta, jotta pääsi suoriin osakeostoihin järkevästi kiinni.

Painotus on tänään seuraava:

  • HOIVA 38%
  • REMEDY 51%
  • superrahasto suomi 7,4%
  • superrahasto ruotsi 1,7%

(Aikaisemmin oli myös Nokiaa, josta onnistuin irtaantumaan parin satasen voitolla 5,3€ kurssilla. Tilalle tuli Remedyä.)

Lokakuusta lähtien tarkoitus on tuplata kuukausittaista säästösummaa, ja jatkossa allokoida se tasaisesti kaikkiin neljään superiin.

Kehitys on ollut iskän salkkua parempaa, ainakin tästä on tosi hyvä mieli :hugs:

7 tykkäystä

Omalle tyttärelle ostin Hoivatiloja, ei vielä muita :slight_smile: tää oli hyvä avaus! Itse pyrin löytämään yhtiöitä joiden potentiaali on vielä piilossa mutta voivat kasvaa merkittävästi sen aikana kun 2vstä tulee aikuinen. Qt on toinen mitä olet miettinyt. Jos 16 vuoden kuluttua kyseinen ohjelmisto löytyisi jokaisesta lentävästä autosta :relaxed:

6 tykkäystä

Monella vaikuttaa unohtuvan se, että mahdolliset osinkotulot vaikuttavat ainakin nykyisin mm. opintotuen määrään. Jos lapselle siis ostaa suoraan osakkeita (vs. kasvuosuus rahastoja), niin tämä kannattaa muistaa.

Mielenkiintoista toki on miten tuleva osakesäästötili tähän vaikuttaa, eli huomioiko tulevaisuuden Kela tuonne kertyvät osingot opintotuessa. En ole löytänyt mistään tietoa tästä, onko asia ollut esillä keskustelussa?

1 tykkäys

Hyvä pointti. Oman lapseni osalta totean, että luultavasti esim. Remedy ja Hoiva on ostettu “aikaa sitten pois”, ennen kuin luovutan salkun 16v päästä lapselle. Jos ihme käy ja eivät ole pois ostettuja, niin nuo muuttaa 15 minuutissa rahastosijoituksiksi ennen opintojen alkua. Olennaista on myös huomioida, että minun on vaikeaa tietää millainen KELA-säädäntö on voimassa 16v. päästä.

3 tykkäystä

Nähtäväksi toki jää myös onko mitään hyvinvointivaltion mukaisia etuuksia kuten opintotukea enää tulevaisuudessa ollenkaan.

3 tykkäystä

Vanhin täysi-ikäiseksi tuleva lapsenlapsi saa ensi vuonna salkun käyttöönsä, todennäköinen arvo luokkaa 6-7000€.
Ostan vuosittain lisää parilla satasella kullekin lapsenlapselle valittuja 2-3 osakesarjaa. Senttiosakkeita ja teknologiajohtajia. Osunut muutamia satojen prosenttien nousujakin.

Vanhimmat lapset ovat jo itsekin kiinnostuneita sijoittamisesta ja seuraavat salkkunsa osakkeita, hauskoja keskusteluja meillä!

4 tykkäystä

Kiitos palautteista! Yksi varteenotettava teema mitä pohdin, olisi koota koko salkku cleantech-yhtiöistä. Kun kerran tuleville sukupolville säästetään ja heille euromääräistä tuottoa tärkeämpää lienee se, että tämä planeetta on elinkelpoinen vielä heidän aikuisiällä. Valitettavasti tarjonta omien ydinosaamisten/tietämyksen ympärillä varsin rajallinen, kun en viitsi ulkomailta lähteä poimimaan yhtiöitä, joita en tunne. Toki teknologialla näitä ongelmia ratkotaan ja lisäksi Loudspring on… harkinnassa… :smiley:

8 tykkäystä

Peesaan sua ja ostan tyttärelleni myös Remedyä. Kiva pitkän ajan sijoitus, jossa on kiva olla mukana. Löytyy myös omasta salkusta. Sen verran maineikas nimi alalla, että ei pienet kuopatkaan kaada. :slight_smile:

3 tykkäystä

Itsekin olen lukenut tämänhetkisestä opintotukiongelmasta, joka ohjaa sijoituksia rahastoihin. Suorat osakesijoitukset tekevät kuitenkin sijoittamisesta niin paljon mielenkiintoisempaa, että tämän “riskin” olen valmis ottamaan.

En ole vielä huomannut missään mainintaa, tuleeko sijoitussäästötilin avaaminen olemaan ylipäänsä mahdollista myös lapselle? Erittäin pitkässä juoksussa jo osinkoverojen siirtämisestä tulee merkittävä vaikutus korkoa korolle-ilmiön vaikutukseen, eli toivottavasti tili saadaan käyttöön.

Tykkään näistä Hoivatilat-sijoituksista lapselle. Parhaassa tapauksessa voi lapsi päiväkodissa kuluttaa “omaa” kiinteistöä :grinning:

Olisiko @Mikael_Rautanen tuosta näkökulmasta tehokkaampaa sovittaa omakin salkku tähän ideologiaan sopivaksi? Jos/kun se on kooltaan lapsen salkkua merkittävämpi, olisi positiivinen ympäristövaikutuskin merkittävämpi. Omalta osalta kierrän ainakin toistaiseksi Loudspringin kaukaa lasten salkkujen kohdalla, koska oma sijoitus kesällä 2017 siihen firmaan on yksi pääsyistä, miksi lasten salkkua olen viimeisen vuoden ajalta perässä :sweat_smile: Sijoituspäätös oli silloin lähes pelkästään ideologinen, kun omatoiminen arvonmääritys oli lähes mahdotonta. Tähän liittyen mukava oli Loudspringin sivuilla kokeilla laskuria, kuinka paljon resursseja oma omistus on säästänyt: vaikutus on sen perusteella yllättävän iso. Irtautumisen tein kuitenkin uskon loppuessa n. 65% tappiolla: jatkossa tuen mieluummin suoraan esim. jotain luonnonsuojelujärjestöä :blush:

1 tykkäys

Mitä mieltä olette Facebook, Google ja Amazonin tyylistään osakkeiden ostamisesta lapsille. Nää yhtiöt tulee kuitenkin olemaan hyvin kiinteä osa ihmisten elämää todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Varmempi kuin suomalaiset pikkufirmat? Vähättelemättä kuitenkaan Suomen kotikenttäetuja. :slight_smile:

Kysyin tätä (osinkotulot-opintotuki) asia Kelalta, täti sanoi, että tämän päivän sääntöjen mukaan jos tulot ovat alle 11k/9kk niin ei vaikutta mitenkään opintotuen saamiseen.

1 tykkäys

Kyllä, mutta pääomatulot laskevat siis tulorajaa, jos käy esim. ilta- tai kesätöissä opintojen aikana.

Hyvä ketju, ja mielenkiintoinen podi jakso. Itse kans 2v lapselle poiminut osakkeita, melkein heti syntymästä asti. Tällä hetkellä pojan salkusta löytyy titanium, harvia ja efecte. Siinä on vähän vakaata osinkoyhtiötä sekä riskisempää kasvuyhtiötä. Pitkään holdailuun tarkoitettu. Salkun koko on nyt suurinpiirtein vanhahkon auton hinnan suuruinen, eli muutama tonttu. Toivottavasti sijoittaminen jatkuu vielä täysi-ikäisenäkin eikä heti osteta kaikilla rahoilla mitään lentoauton romua :smile:

Olen ajatellut lähtökohtaisesti indeksirahastoihin sijoittaa osingot. Tällä hetkellä vuoden parin osingot ovat käteisenä, en ole vielä merkannut rahastoihin mitään. Mutta tarkoitus on nekin laittaa kasvamaan järkevästi, toki. Toki osakepoimintojen jatkaminenkin voi olla mahdollista houkuttelevien tilaisuuksien tullen.

On siinä tarkoitus kasvattaa vähän pojan varallisuutta ja samalla konkreettisesti osoittaa, että sijoittaminen sekä säästäminen on viisasta, mutta onhan tämä homma muutenkin mielenkiintoista, kuinka suuri se salkku sitten noin parinkytä vuoden päästä on :smiley: joskus voi tulla elämässä eteen yllättäviä tilanteita, kun täytyy myydä osakkeita pois rahantarpeen vuoksi, ja siinä on riskinsä aina että myy juuri väärään aikaan. Tätä ongelmaa ei ole lapsen salkussa, ne osakkeet pysyy siellä. Ne ei ole enää minun vaan lapsen rahoja. Siksi on kiva nähdä miten se summa on saanut rauhassa kasvaa vuodesta toiseen.

Pikku muokkaus; sijoittaminen lähti ipanalla melki heti kättelyssä rahastosijoittamisella käyntiin. Jonku vuoden jälkeen totesin osakepoiminnan olevan se meidän juttu joten pistin rahastot lihoiksi ja ostin osakkeita. Tällä hetkellä olen salkun sisältöön tyytyväinen.

6 tykkäystä

Jatkan vielä. Hienoa kuulla että muutkin huolehtivat jälkikasvujen sijoituksia. Kannustan muitakin vanhempia tähän toimintaan, eikä haittaa vaikka lapsi olisikin jo isompi. Minulle (eikä varmasti monelle muullekkaan) ei vanhemmat osakkeita ostellut alaikäisenä, sijoittaminen lähti nyt vasta reilu parikymppisenä käyntiin. Tässä asiassa aion itse toimia toisin lapseni suhteen. Olen tätä sijoittamista yrittänyt porukoillenikin selittää mutta joo en tiiä ymmärtääkö ne.

Tykkään sikäli pojan salkun allokaatiosta, että siellä on vähän tasaista osinkoyhtiötä sekä kasvuhakuista firmaa. Sain vähän “rohkaisua” kuunnellessani tätä podia mieltäni askartaneisiin asioihin eli varsinkin tuohon hajautukseen sekä riskien ottamiseen liittyen. Tosiaan, kyllähän se pari kolmekin osaketta voi hyvin riittää, jos aikahorisontti on semmonen vuosikymmen tai pari. Tykkään myös, että on vähän turvallisempaakin yhtiötä salkussa, minkä osinkoja voi aina uudelleensijoittaa. Mutta näitä strategioita on yhtä monta kuin sijoittajiakin. Kunhan ne lapsen rahat on “jossakin” tuottamassa sekä nukut yösi hyvin, se on jo aika hyvä.

2 tykkäystä

Kyllä oman salkun ideologia on myös asteittain siirtymässä tuohon suuntaan, mutta jotenkin omalle lapselle sijoittaminen teki asiasta paljon konkreettisempaa. Tietysti se vaatii vähän henkistä kamppailua, kuinka paljon ajattelussa painotat yrityksen liiketoiminnan vaikutusta yhteiskuntaan ja kuinka paljon haet vain absoluuttista tuottoa. Ehkä tärkeintä on oivaltaa, että maailman isoimmat ongelmat ovat myös maailman isoimpia bisnesmahdollisuuksia hyville yrityksille. Asiat eivät siis missään nimessä ole poissulkevia. Enkä vaadi, että yrityksellä on suora positiivinen vaikutus. Esimerkiksi Nokia rakentaa globaalia infraa, joka mahdollistaa innovaatiota, joilla maailman suurimpia ongelmia taas ratkotaan.

2 tykkäystä

Sain sähköpostissa hyvän palautteen:

“Tulipa lapselle sijoittamiseen liittyvää jaksoa kuunnellessa mieleen, että yksi vaikuttava tekijä on edunvalvonnan 20 000€ raja. Vaikuttaa aika merkittävästi sijoitustoimintaan ja lapsen raha-asioihin sen jälkeen, kun joutuu perustelemaan kaikki toimenpiteet ja kyselemään lupia.”

Tätä en huomioinutkaan, onko homma todella näin byrokraattista?

4 tykkäystä

https://www.minilex.fi/a/lapsen-omaisuuden-edunvalvonta

Itsekin olen tätä miettinyt että kun tuo 20 000€ ylittyy niin kuinka vaikeaksi suorat osakesijoitukset menee?

4 tykkäystä

Tuollanen systeemi on säädetty lapsen omaisuuden turvaks. Muutenhan vanhemmat vois hyvin käyttää lapsen saaman omaisuuden vaikka lapsen ja perheen asunnon kulujen kattamiseen. Ongelma on siinä halutaanko enemmin turvata lapsen omaisuus riistovanhemmilta vai mahdollistaa osakekauppa lapsen nimissä.

Lapselle voi hyvin säästää vaikka indeksien kautta, koska ero osakesijoituksiin on tällasessa tapauksessa varmaankin melko marginaalinen. Jos taas haluaa käydä aktiivista osakekauppaa lapsen hyväksi ja odottaa saavansa kunnon tuottoa tälla tavoin, niin sitten voi hyvin perustaa sijoitusyhtiön ja ottaa lapsi siihen osakkaaksi.

2 tykkäystä

mulla oli tähän sellainen strategia, että ostin muutamalla tonnilla tyttärellieni Talenomia hinnalla 12 eur/osake. ja taitaa olla 500 eur verkkokauppa.comissa. Tyttären ikä on 2,5 v. "ajokorttirahat on siis sijoitettuna nyt. verkkis vähän painaa tuottoa tällä hetkellä hinnalla 5,50 ostettu.

1 tykkäys