Osakesijoittaminen

Lapselle säästäminen

Itse olen halunnut pitää tämän lapsilleni säästämisen yksinkertaisena ja olen ostanut heille vain Suomen, Ruotsin ja Norjan indeksirahastoja kerran kuukaudessa. Tarkoitus olisi lisätä myös muita indeksirahastoja kun varallisuutta lapsille alkaa kertyymään lisää. Nämä ajallisesti hajautettuna. Lasten tileillä on myös useamman kuukausierän edestä käteistä ja nämä rahat on tarkoitus lisätä rahastoihin kun markkina korjaa alaspäin -10% (jos mennään enemmän alemmas, niin jokaisen -10% välein lisäys.)

Suoria osakkeita olen suunnitellut tuovani mukaan vasta sitten kun lapsilla alkaa ikää olla vähän enemmän ja pääsevät silloin itse valitsemaan yrityksiä, jotka heitä kiinnostaa. Niillä valinnoilla ei ole niin väliä kun ainut tavoite näillä valinnoilla tulee olemaan se, että lapsi alkaisi myös itse kiinnostumaan sijoittamisesta.

Haaveenani olisi, että pystyisin opettaamaan heille perusasiat sijoittamisesta, jotta eivät toistaisi isänsä virheitä ja mahdollistaa heille yli 20k pesämuna, jonka keräämiseen itselläni kului useita vuosia.

4 tykkäystä

Osingot eivät vaikuta tuohon “alle tonni” -sääntöön eli voit saada vaikka miljoona euroa osinkoja ja silti voit myydä verovapaasti maks 999€ per vuosi.

1 tykkäys

Puhuinkin tuotoista eli voitoista. Pahoitteluni huono ulosantini.

Saatat olla oikeassa että osinkoja ei lasketa tuohon. Oletin niin Marcolio :blush:

1 tykkäys

Julkisesti noteeratun yhtiön maksama osinko on luonnolliselle henkilölle ja kuolinpesälle kokonaisuudessaan pääomatulo-osinkoa siten, että 85 prosenttia osingosta on veronalaista pääomatuloa ja 15 prosenttia verovapaata tuloa (TVL 33 a § 1 momentti).

Ja eikös tämä nyt täydy tuolla kaavalla mennä siihen alle 1000€ osingoon vuodessa jotta välttyy tuolta 30% verolta :scroll:

Osingot ei vaikuta siihen alle 1000e verovapaaseen myyntiin.

1 tykkäys

Tuosta tarkemmat ohjeet verovapaasta tonnista

Luonnollisen henkilön tai kuolinpesän saama omaisuuden luovutusvoitto ei ole veronalaista tuloa, jos verovuonna luovutetun omaisuuden luovutushinnat ovat yhteensä enintään 1 000 euroa (TVL 48.6 §, 728/2004).

Kyse tosiaan luovutusvoitosta, eli osinkoja ei tuohon tonniin lasketa. Ja koska enintään, niin voit myydä tasan tonnilla.

Edit. Ja ei tosiaan ole kyse siitä, että 1 000 euroa saisi verovapaata voittoa, vaan jos myyt korkeintaan tonnin potin vuodessa, siitä syntynyt voitto on verovapaaata.

1 tykkäys

Olen vaimoni kanssa lahjoittanut kuukausittain lapsilisää vastaavan määrän rahaa kummallekin lapsellemme syntymästä alkaen. Lisäksi lasten ikäero on tasattu kertalahjoituksella nuoremmalle, joten heillä on nyt suunnilleen saman verran omaisuutta - poikkeuksena muutama sukulaisilta ym. saatu pikku summa. Avasimme keväällä kummallekin lapsellemme OP:n arvo-osuustilin. Ajoitus onnistui hyvin. Kummankin salkun sisältö on täsmälleen sama, jottei myöhemmin tule kinaa tyyliin “miksi minulla on Nokiaa ja toisella Applea” (havainnollistava vertaus takavuosien kehityksestä ei ole oma; lämmin kiitos sille, joka sen alunperin muistaakseni täällä jossain esitti). Pari pientä korjausliikettä piti tehdä ja tarvittaessa niitä tehdään jatkossakin, mutta pääsääntöisesti tarkoituksena on pitää rahat kiinni valituissa osakkeissa pitkän aikaa. Salkun suurehko suhdanneherkkyys on mielestäni pitkässä juoksussa hyväksyttävä, varsinkin kun perushankinnat tehtiin varsin alhaisella kurssilla ja odotettavissa on kohtalainen osinkovirtakin. Runkona ovat nykyarvojen mukaisessa suuruusjärjesyksessä Metso Outotec (noin 52 %), Wärtsilä (noin 22 %) ja Konecranes (noin 15 %) sekä viimeisimpinä pieninä lisämausteina loppuvuonna hankitut Tokmanni ja Harvia. Kummankin salkku on nyt reilusti yli 50 % plussalla, joten minitavoite lyödä pitkässä juoksussa inflaatio ja tiliillä makuuttamista vastaava talletuskorko on toistaiseksi onnistunut. Salkun myönteinen kehitys mahdollistaa jatkossa myös sijoittamisen kehittyviin yhtiöihin.

Sitä varsin teoreettista vaihtoehtoa mietin, että jos kävisi niin, että salkun arvo jotenkin romahtaisi, silloin minulle kelpaisi vallan hyvin, että minut todettaisiin korvausvelvoilliseksi ja hyvittämään lapsilleni arvonlasku suhteessa alunperin lahjoitettuun omaisuuteen. Olisiko tällainen korvausvelvollisuuteen pohjautuva hyvitys sitten lahjaverovapaa, kuten omasta mielestäni pitäisi olla?

Edit: Paremmin nuo muuten ovat toistaiseksi menneet kuin oma salkku… :slight_smile:

2 tykkäystä

Varmasti järkevä kasata identtiset salkut kaikille, mutta ongelmia tulee joka tapauksessa helposti: vanhempi lapsi saa käyttöönsä 18vuotiaana 10k euroa, jolloin nuorempi on vaikka 16 vuotta ja hänelläkin on tuo 10k euroa. Kahden vuoden päästä nuoremman salkku on noussut tai laskenut 50%, niin meneekö riidaksi kun “velimatti sai 10ke ja minä vain 5ke” tai “minä sain vain 10ke ja siskomaija 15ke”.

Ja eiköhän nuo korvaukset ole lahjaverovapaata, kun maksat lapsen rahoja lapselle takaisin, etkä mitään lahjaa anna.

Niin, parempaakaan tapaa en keksinyt. Vielä ei ole päätetty, lisätäänkö lapsilisiä lasten tilille niin kauan kuin niitä vanhemmille maksetaan. Se maistraattia erityisesti kiinnostava 20 000 euron raja tulee kuitenkin vastaan jo aiemmin. Ja koska nuorempi saa lapsilisiä pitempään, niin tarvittaessa vanhemmalle hyvitetään loppupäässä kuten nuoremmalle tehtiin alkupäässä. Eli kumpikin saa rahaa saman verran samassa tahdissa. Ikäerolle me emme voi mitään, mutta jos vanhempi ei koske salkkuunsa pariin vuoteen 18 täytettyään, heillä on samanlaiset salkut nuoremman tultua täysi-ikäiseksi. No, on tässä sentään yli 10 vuotta aikaa opettaa taloudenpidon taitoja. Jos ei mene yhtään perille, muistetaan sitten testamentissa ja kulutellaan itse reilummin, jos elinpäiviä riittää.

1 tykkäys

Tulee teidän lapsille kalliiksi OP:n kädettömyys OST:n kanssa. Lupasivat kuitenkin sen saada aikaiseksi tänä vuonna. Sittenhän AOT -> OST siirto onnistuu tonni kerrallaan per vuosi.

Asia tiedostettiin. Nyt on ollut kiva ostella kuukausittain pieniä määriä osakkeita, kun kulut ovat tosiaan sen 1%. OST saattaa hyvinkin tulla rinnalle. Jos tulee, katsotaan sitten mitä siirrellään. Lähtökohta on kuitenkin ollut välttää veivaamista ja etsiä kotimaisia osakkeita oikeasti pitkään pitoon, mutta osinkotulohan sitten ainakin verotetaan vuosittain. Toki jokin uusi romahdusuhka pistäisi heti miettimään, myydä vai ei. Maailma muuttuu kuitenkin sitä vauhtia, että vaikea tässä on tietää, mikä on lopulta parasta.

OST:ssa on se hieno ominaisuus että voi allokoida salkun uudelleen ilman veroseuraamuksia esimerkiksi kun lapset on opiskelemassa niin voi väliaikaisesti luopua kaikista osinko-osakkeista kun ne vaikuttavat optintotukeen. Säästää verot matkalla ja sitten tuet myöhemmin.

1 tykkäys

Onko tuo totta? Eihän siinä ole päätä eikä häntää, kun OST on muutenkin erikseen vuosittaisista veroista. No, Suomihan tää on :smiley:

E:
Just joo. Totta tuo on.

Suomen kuviot näissä on aina 1 askel eteen, 2 taakse:

https://www.kela.fi/ajankohtaista-henkiloasiakkaat/-/asset_publisher/kg5xtoqDw6Wf/content/uusi-osakesaastotili-vaikuttaa-osaan-etuuksista

Ihme hommaa. Tuntuu, että nää Suomen virastot ihan kilpailevat keskenään. Vähän samaa henkeä kuten jenkkien yritykset torpedoida Nord Stream 2:sta.

2 tykkäystä

Onko jollain tietoa voiko säästää lapselle, minun tapauksessa lasten lapsille kun lapset on jo niin vanhoja :smiley:, omalle OST:lle niin, että sen testamenttaa heille ja se ei siten mene omille lapsille.

Kyllä, on mahdollista @Monte_Cristo . Kysymys on samanlaisesta varallisuuserästä kuin mikä muu tahansa omaisuus. Jos omaisuutta on kertynyt enemmän ja taloudellisia kytköksiä on enemmänkin, suurempien ja pienempienkin sudenkuoppien välttämättämiseksi suosittelen laatimaan testamentin lakimiehen avustuksella.

Kiitos vastauksesta, yleensä rahat ja ainakin osakkeet menevät automaattisesti lapsille. Ensi viikolla menossa tekemään testamenttia, se muuten “pitäisi” olla ns. kaikilla.

OST ei voi antaa perinnöksi. Eikä sinulla voi olla kun yksi OST. Jos mahdollista niin perusta lapsenlapsille omat OST ja anna rahaa ennakkoperintönä suoraan OST tilille.

Siis niitä osakkeita ei voi antaa perintönä, mutta niiden rahallisen arvon voi antaa. OST tosiaan ns. laitetaan lihoiksi viimekädessä palveluntarjoajan toimesta tilin omistajan kuoleman jälkeen.

1 tykkäys

Sen rahallisen arvon kohdistamisesta heille oli juuri se Thing…

Avasin OP:hen toisen arvo-osuustilin n. vuosi sitten, jonka vastatilille säästän lapsenlapsilleni pienen summan kuukausittain. Kun tilillä on muutama satanen, ostan osinkoa maksavia arvo-osakkeita. Samalla kertaa tein testamentin josta ilmenee että tilillä olevat osakkeet ovat minun kuoltuani heidän.