Liikenteen voimalinjaratkaisut: sähkö, vety, polttokennot

Kummatkin Clarityn mallisukupolvet olivat vain pienen tuotannon ajoneuvoja, joita pystyi kyllä liisaamaan mutta yhtiö otti ne liisausajan jälkeen takaisin ja romutti. Näin muistelisin tuon uudemmankin Clarityn kanssa Hondan toimineen, ja siitähän oli myöskin plug in hybridi olemassa. Käsittääkseni FCEV Clarityjä ei siis ostamaan pystynyt. Ensimmäiset sarjatuotanto vetyautot olivat gen Mirai ja Hyundai IX35 about vuonna 2015.

Model S ei ole todellakaan ensimmäinen akkuauto, jota on yritetty kaupallistaa. Kyllä nämä vaan ottaa aikaa, esimerkiksi Toyotalla meni vuosikymmen ja kolme eri auto sukupolvea, jotta PHEVistä tuli riittävän hyvä jotta siitä tuli myyntimenestys (Rav4 Prime/Plug in)

Solaris Bus and Coach julkaisi eilen vähän tietoa siitä, miten yhtiöllä on vuosi 2023 mennyt. Mielenkiintoista luettavaa ja firmalla on takanaan menestyksekäs vuosi.

Yhtiö on Euroopan johtava ns zero emission bussivalmistaja 15.2% markkinaosuudella ja vetybusseissa %-osuus on 44.5%. Solaris julkisti pienemmän vetybussin vuonna 2019 ja isomman vuonna 2022. He myyvät noin 1400-1500 ajoneuvoa vuodessa ja tuoteportfolio käsittää diesel, maakaasu, hybridi, BEV ja FCEV -voimalinjat. Solaris on toimittanut vetybusseja vuoden 2023 loppuu mennessä 180kpl ja uusia tilauksia on 535kpl, joiden toimitusajat osuvat vuosille 2024-2026. Väitän kyllä, että vety on ottanut paikkansa heidän tuoteportfoliossa, eikä johtokuntaa vituta että he panostivat vetyyn ensimmäisten joukossa. Kasvu on ollut varsin vahvaa, ja itse uskon että kasvu jatkuukin vahvana.

Muita mielenkiintoisia pointteja:

  1. BEV, FCEV, hybrid ja ratikat muodostivat jo nyt huiman 82% osuuden myyntiportfoliosta. Voi kyllä melkein todeta, että diesel- ja maakaasubussien myynti Euroopassa on aikalailla dööd.
  2. Yhtiö niputtaa yhteen zero emission voimalinjoiksi sekä BEV että FCEV:t, joten AndNotOR ajattelu on vahvasti esillä. Tämä ajatus kannattaa laittaa korvan taakse…
  3. Yhtiö suuntaa kohti Pohjois-Amerikan markkinoita. Siellä voi olla kasvua edessä, sillä kilpailu ei välttämättä ole kovin kovaa. Ainakin New Flyerin ZEV bussit tuntuu olevan helkkarin kalliita ja Proterrasta ei ole mihinkään.

On mielenkiintoista seurata, että jatkuuko noiden Solariksen vetybussien tilauskannan kasvu ja jos jatkuu niin millä vauhdilla (busseissa ballardin kennot ja Hexagon Puruksen h2 säiliöt). Toinen mielenkiintoinen seurattava asia on se, että kuka on seuraava joka tuo onistuneesti vetyajoneuvon markkinoille ja missä sektorissa.

Onko se kenties Volvo ja vetypolttomoottori?

Ikean rekalla on tehty testejä tuolla Westportin järjestelmällä ja vedyllä:

5 tykkäystä

Nyt alkaa jenkeissä tapahtumaan hyötyliikenteen EV-latauspisteiden ja vedynjakeluasemien suhteen:

Ja käytännön hommat alkaa jo tänä vuonna. Bullish juttu zero emission voimalinjoille.

8 tykkäystä

Keskustelua Kiinan BEV vs PHEV markkinaosuuksista:
https://twitter.com/tphuang/status/1768044426171998442?t=8_nUpi2LBrSeefjTSAa38g&s=19

https://twitter.com/Koogle91417074/status/1763559604829467128?t=6KmRINCeAcPaYxCGAdjFTw&s=19

https://twitter.com/BradMunchen/status/1768152261195333910?t=P5VbgRNjgSWZvjXgH4AuDg&s=19

Kokonaiauutena menossa kohti 50/50. Menee kuten mersu tutki, että BEVit myy pienissä autoissa ja isommissa PHEV:t. Sen lisäksi PHEV markkinat ovat heikommin kilpailtuja, joten BYDillä aikalailla avoin latu.

Ei sillein ihme että Toyota toi uuden sukupolven phev-voimalinjat just SUVeihin. Niiden toimitusajat ovat edelleen pitkät…

2 tykkäystä

Ballard plans for the new facility, dubbed Ballard Rockwall Giga 1, to be located on a parcel of 22 acres of industrial land within the Rockwall Technology Park in Rockwall, Texas. In Phase I, Ballard plans to invest approximately US$160 million (net of the US$40 million in expected DOE grants) from 2024 through the end of 2027 to build and commission a new manufacturing facility with annual production capacity of 8 million membrane electrode assemblies (MEAs), 8 million bipolar plates, 20,000 fuel cell stacks, and up to 20,000 fuel cell engines per year, or the equivalent of 3 gigawatts of fuel cells.

4 tykkäystä

Solaris vahvistaa tilauskantaansa; Green Car Congress;

Solaris to supply 22 Urbino 12 hydrogen buses to Île-de-France Mobilités

15 March 2024

With the support of the CATP (Centrale d’Achat du Transport Public), Île-de-France Mobilités launched a tender for the purchase and maintenance of 22 hydrogen buses. The aim is to evaluate the potential of hydrogen technology for the region’s public transport system.

Solaris Bus & Coach has now been selected to supply 22 Solaris Urbino 12 hydrogen buses to Île-de-France Mobilités through the tender.

In 2023, 44.5% of all hydrogen buses registered in Europe were Solaris vehicles. Solaris says that this latest win is not only a confirmation of the high quality of the product, but also of the growing popularity of this solution.

Urbino hydrogen busses have been ordered and delivered to customers in Austria, France, Germany, Italy, the Netherlands, Poland, Slovakia, Spain, Switzerland and Sweden.

7 tykkäystä

Legacyilla pikkuhiljaa paniikkinappula pohjassa? Honda ja Nissan yhdistämässä voimiaan vastatakseen kovenevaan sähköautokilpaan:

“The rise of emerging players is becoming faster and stronger. Companies that cannot respond to the changes will be wiped out,” said Honda’s president Toshihiro Mibe. “We held our discussions from the viewpoint of whether we can continue to be a top runner or even survive in 2030.”

1 tykkäys
2 tykkäystä

Sähköautojen myyntimäärä Euroopassa kasvoi 18,6 % tammi-helmikuussa.

9 tykkäystä

Aina otetaan silmätikuksi tuo käytettyjen Teslojen reipas arvonaleneminen. Sehän johtuu siitä yksinkertaisesta syystä että uusien Teslojen hintaa on alennettu. Pudotusprosentit ovat toki olleet mojovia niin uusissa kuin käytetyissä. Mutta eikös tämä ollut ihan odotettu kehitys että aluksi sähköautot ovat kalliita ja sitten valmistumäärien kasvun mukaan hinnat alenevat.

Tesla ilmoittu X viestissä että 22 maaliskuuta Model Y:n hintoja nostetaan noin parilla tonnilla Euroopassa. Hinnanalennusten aika on toistaiseksi ohi.

Ja mitä tulee käytettyihin Tesloihin niin ne ovat haluttuja vaihtoautoja. Käytetty vuoden 2021 Model 3 Rwd SR+ maksaa Nettiautossa 32-35e. Jos verrattaan että uudistettu M3 maksaa nyt 43990e niin hinnanpudotus vaikuttaa ihan tyypilliseltä ja on siinä 20-30% luokkaa.

Jos uusi maksaa sen 44ke niin ostaisitko itse 2,5v vanhaa 60tkm ajettua käytettyä hintaan 35ke?

2 tykkäystä

Ballard kasvattaa polttokennojen tuotantokapasiteettiaan jyrkästi jenkeissä:

4 tykkäystä

En ole nyt noita pienempiä vetybussien tilauksia tänne enää linkittänyt, mutta tämä on minun mielestä merkittävä juttu. Saksalainen Kölnin kaupunki on tehnyt jo neljännen tilauksen Solariksen vetybussista, eli oletettavasti voimalinja täyttää asiakkaiden tarpeet. Odotan vastaavia uusia tilauksia muiltakin vanhoilta asiakkailta, kun heillä kertyy lisää positiivisia kokemuksia tuotteista ja paikallinen infra on kehittynyt riittävästi. Kölni on ollut tässä edelläkävi ja siellä on infra jo valmiina → kohta siellä on 84 Solariksen h2-dösää.

Press (solarisbus.com)

The public transport operator in Cologne, Regionalverkehr Köln GmbH (RVK), has once again chosen Solaris as the supplier of hydrogen-powered buses. Nine of the buses are Urbino 12 hydrogen buses with a length of 12 meters, while eleven are articulated Urbino 18 hydrogen buses. After the order is fulfilled, the hydrogen fleet in Cologne will number 84 Solaris buses.

Tässä mielenkiintoinen haastattelu:
Foothill Transit Agency: Leveraging the power of fuel cells (ballard.com)

Foothill Transit on iso operaattori, jolla on yhteensä 359 bussia. Maakasubusseja 307kpl, akkukäyttöisä 19 ja h2 busseja 33. Tavoite on luonnollisesti päästöjen leikkaaminen. Koko hjaastattelu on suotavaa lukea, se on täyttä asiaa. Linkkaan tänne useamman leikkauksen, joita pidän itse tärkeinä pointteina.

Over the last 10 years, we’ve gained a lot of experience operating electric buses on our routes. We quickly found that a pure battery electric solution has challenges, mostly around its limited range. We were told that a 440kWh battery pack had a range of 251 miles, but in reality we could only achieve 150 miles on a single charge. That’s presented significant operational complications - even the simple task of moving buses around in the yard to charge became a challenge.

We engaged the services of Burns McDonnel Consulting to prepare a study on how the agency can electrify our fleet as we wanted to understand the implications of transitioning to a 100% battery electric fleet by 2030. Their report demonstrated it would cost us over $120m to make it happen, while it also identified that we simply don’t have enough space in our bus yards to accommodate the required infrastructure. The reason for this is that battery electric is not a 1:1 replacement - it’s 1.5:1. We would have to increase our entire fleet to more than 500 buses, and we simply don’t have space for that.

With a battery electric bus, traffic flow has an impact. Not only that, but the type of terrain you operate within and the weather have an effect on performance and availability. Luckily, we are in California, where we are not impacted by extreme cold temperatures like agencies in the Midwest and East Coast. Battery electric buses can lose up to 50% of the stored energy to maintain a comfortable interior environment for the riders - heating up the cabin takes a lot of energy. With hydrogen fuel cell buses, there is no impact in terms of traffic flow, route elevation changes, or the weather. Again, it’s like operating a CNG bus.

What are the most significant lessons that you’ve learned in Foothill’s transition to zero-emission operations?

I would say that I was disappointed with a pure battery electric solution. It really does impose range limitations on the buses. I thought they would perform better - especially in our climate conditions. We realized that in order to extend the range of the electric bus, we had to install in-route charging systems, and that’s a very costly predicament. Our studies indicated the capital investment to build a charging station was up to $700,000. One of the positive lessons we learned is that you have to install two systems - for redundancy in case one of the charging stations breaks down. If not, you leave your bus stranded. With hydrogen fuel cell buses you don’t have such complications.

Speaking of complications, there have been a lot of, what I call, cottage industries with technologies designed to improve the battery electric performance for public transit. People are talking about microgrids or using battery storage to control the cost of charging your buses. Then there are “charge management systems” that are required to optimize all the different systems for recharging the buses. Things like - how much charge does the bus really need to get redeployed? What is the cost of electricity at the time of charging? How many buses are being charged simultaneously, and where are they positioned within the depot’s charging array? There are many moving parts that need to be controlled in the battery electric recharging ecosystem. You simply don’t have that complexity with fuel cell buses.

The only concern we have right now for the fuel cell technology is the cost of hydrogen. We need to reach a point where the cost per kilogram is comparable to what we pay for legacy fossil fuel or battery electric. We’re paying probably twice as much to fuel our hydrogen buses versus charging our electric buses. That’s the only downfall in terms of hydrogen.

How would you advise a transit agency that’s considering moving to zero-emission buses?

First off, look at what other transit agencies have been piloting. Understand the different technologies, what they’ve learned, and what are the pluses and minuses of each solution. I encourage you to read as many articles on the subject as possible to educate yourself on the differences between hydrogen fuel cell and battery electric.

It is also very important to educate your shareholders and transit agency executives. You need to take into consideration what’s good for the transit agency and implement a solution that properly fits your operation. As you can imagine, there are many influencing factors. As such, educating your shareholders on the difference between battery electric and hydrogen fuel cells will help your agency decide the right path to a zero-emission transition.

Viime talven suht happamista akkubussiartikkeleista voisi melkein veikata, että monella on jäänyt tuo due diligency tekemättä näiden zero emission voimalinjojen välillä…

Vielä viimeinen artikkeli liittyen tuohon vedyn hintaan:
China’s largest green hydrogen refuelling station is selling H2 at a seventh of the cost of the fuel in California | Hydrogen news and intelligence (hydrogeninsight.com)

Hinta siis 4.86$/kg. Saas nähdä, onko tämä se voittava ratkaisu myös länsimaissa - eli vedyn tekeminen itse asemalla. On se ainakin yksi vaihtoehto.

7 tykkäystä

Aivan erinomainen artikkelikokonaisuus, kiitos siitä. Kuten monesti on täällä kirjoiteltu, niin näissä voimalinjajutuissa kannattaa pitää pää kylmänä ja järki päässä. Maailma on niin moninainen. Ko. artikkelissa henkilö puhuu kokemuksesta, realismista, opista ja tiedon puutteellisuudesta. Juuri näitä asioita ja niihin aitoja ratkaisuja tarvitaan hyviin päätöksiin.
On pari kolme vuotta aikaa, kun mm. monet ”lyyserivalmistajat” puhuivat 2,3,4,5€ vedyn kilohinnasta (green). Sen hetkisessä talousympäristössä se vaikutti jopa realistiselta. Nyt on nähty, että timing puheille oli väärä. Toisaalta tulevaa lähihistoriaakaan ei varmasti kukaan osannut ennustaa.
Jos ja kun korkohistoria kääntää taas lehteään kesän korvilla, niin oletan ja odotan, että noille vanhoille vedyn hinta-ajatuksille voi taas joku järkevä aikaframe muodostua. Se takaa sitten tälle voimalinjalle oman merkittävän osansa liikkumisessa ja liikuttamisessa (ihmiset ja tavarat). Kuitenkin niinkuin me ja monet muut palstoilla olemme kirjoitelleet…multi path…on varmaankin se kokonaisratkaisu tulevaisuudessakin…kymmeniä vuosia.

6 tykkäystä

Solaris tilaa Ballardilta 1000 polttokennoa. Oletan että h2 bussien menekki jatkaa kasvuaan vanhalla mantereella.

11 tykkäystä

Toyota Mirai kuljettaa Olympialaisissa; sorry googlen käännöksen laatu

image

Vetyvoima osuu vuoden 2024 Pariisin olympialaisiin

Kirjailija: Edward Laitypäällä 1. huhtikuuta 2024

Kääntää

UUTISET TEKNIIKKA

Ennen vuoden 2024 olympia- ja paralympialaisia ​​Pariisissa Air Liquide on ottanut käyttöön vetyn tankkausaseman tukemaan virallista vetykäyttöistä laivastoa.

Kaupungin keskustassa Place de l’Almalla sijaitseva asema mahdollistaa noin viiden minuutin tankkausajan jopa 650 km:n matkalla.

Tapahtuman virallisessa kalustossa on 500 vetykäyttöistä Toyota Mirai -autoa. Sekä Toyota että Air Liquide ovat aiemmin tehneet yhteistyötä esitelläkseen vedyn liikkuvuutta Nuit Blanchen aikana tarjoten ilmaisia ​​julkisia vetykuljetuksia ympäri Pariisia.

Lue lisää: Air Liquide, Toyota-kumppani tarjoaa vetykäyttöisiä sukkuloja Pariisin taidefestivaaliin

Asema sai rahoitusta Clean Hydrogen Partnership -yhteistyöstä osana H2ME2-ohjelmaa. Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuutta tukevat EU Horisontti 2020 -tutkimus- ja innovaatioohjelma Hydrogen Europe ja Hydrogen Europe Research.

© Air Liquide

Armelle Levieux, Air Liquiden vetytoimintaa valvovan toimeenpanevan komitean jäsen, sanoi: “Pariisi 2024 on loistava tilaisuus nopeuttaa vedyn kehitystä ja käyttöönottoa.”

AG Image for 990462251

Aiemmin tänä vuonna (2024) Air Liquide ja TotalEnergies aloittivat tasaisesti omistamansa vetyn tankkausliiketoimintansa, TEAL Mobilityn.

Lue lisää: Air Liquide ja TotalEnergies käynnistävät vetyn tankkausyhteisyrityksen

Uuden liiketoiminnan tavoitteena on perustaa 100 vetyn tankkausaseman verkosto tukemaan raskaiden vetyautojen kiihdytystä. Asemat tulevat olemaan TotalEnergies-brändin alla, ja välitavoitteena on käyttää noin 20 asemaa Ranskassa, Alankomaissa, Belgiassa, Luxemburgissa ja Saksassa vuodesta 2024 alkaen

7 tykkäystä

https://twitter.com/BertelSchmitt/status/1775839266322694570?t=W0OQggOLMxzslxS9eN3J2A&s=19

Saksassa bevit -29% yoy. Tesla -55%.

3 tykkäystä

https://twitter.com/colinmckerrache/status/1775880888162656258?t=X5JDrF3iFJCRsRbCCoILwA&s=19

https://twitter.com/AukeHoekstra/status/1776160283863457813?t=gGcYHltHx8svzCFu_GLBjA&s=19

1 tykkäys

Stellantis kokeili, kunnes showstopper tuli vastaan vedylle liikenteessä.

The cost of hydrogen mobility is “sky-high” and “far from being affordable”, the CEO of the world’s third-largest automaker Stellantis told an online event yesterday — a little over two months since his company introduced eight new fuel-cell vans to the market.

“Right now, we see that the technology for hydrogen-based mobility is twice as expensive as the electric vehicles, which then means that we are very far from conventional [fossil-fuel] technology, so I’m afraid that for the time being affordability is going to be a major showstopper for hydrogen.”

3 tykkäystä

https://twitter.com/h2_view/status/1777332037315088600

MAN reveals an initial series of 200 hydrogen combustion-powered trucks

The 200 initial planned units will be available to customers in the Netherlands, Norway, Iceland and other selected non-European countries by 2025.

with a 56kg tank that can be filled in 15 minutes with hydrogen compressed to 700 bar. Boasting an energy output of 383kW, the hTGX can travel up to 600km in the 6×2 and 6×4 axle variants.

The new CO2 regulations at EU level will classify trucks with hydrogen combustion engines as zero-emission vehicles.

10 tykkäystä

Tuossa myös norskien uutinen aiheesta:

(Käännös:)
MAN valmistaa 200 vetyauton esisarjan vuonna 2025. Näistä 100 toimitetaan Norjaan, josta tulee siten tärkein investointimaa.

-Tämä on maailman ensimmäinen ja virstanpylväs työlle liikenteen päästöjen vähentämiseksi, sanoo H2Truck-projektin johtaja Jan Carsten Gjerløw lehdistötiedotteessa.

Hankkeessa ovat mukana koko arvoketjun avaintoimijat vihreän vedyn tuotannossa ja käytössä, tavoitteena saada ensimmäiset 100 vetykäyttöistä kuorma-autoa Norjan teillä ensi vuoden loppuun mennessä.

Se, että MAN:n kaltainen toimija valmistaa ensimmäiset 200 vetyautoaan, on virstanpylväs investoinnissa vetyyn energian kantajana raskaassa liikenteessä.

10 tykkäystä