Lithium Americas - Akkumalmia Amerikasta

Lithium Americas on Yhdysvaltalainen alkuvaiheen kaivosyhtiö, jolla on useita maailman litiumtuotannon kannalta merkittäviä litium-kaivoshankkeita Yhdysvalloissa ja Argentiinassa. Yhdysvalloissa heillä on valtava Thacker Pass -kaivoshanke, jonka rakentamisluvan viimeistä valitusta käsitellään juuri Yhdysvaltain oikeudessa. Mikäli valitus ei kaatuu, niin loppuvuodesta päästään rakentamaan tätä merkittävää kaivosta suhteellisen lähelle Teslan gigafactoryä.

Argenttiinassa Lithium Americasilla on aivan juuri käynnistyvä Cauhcari-Olaroz -kaivos, joka tulee tuottamaan ensi vuonna merkittävää kassavirtaa sekä Pastos Grandesin tänä vuonna hankittu kaivosprojekti, mitä viedään pikkuhiljaa eteenpäin.

Lisäksi löytyy muutama pienempi omistusosuus alkuvaiheen kaivosyhtiöistä ja kassa täynnä rahaa jolla kyetään viemään nykyisiä hankkeita hyvin eteenpäin ja neuvottelemaan järkeviä rahoitusratkaisuja tuotannon kasvattamiseksi. Firmalla on käynnissä tällä hetkellä selvitystyö että pitäisikö Thacker Pass spinnata omaksi yhtiökseen, sillä osakkeella on merkittävä kiinalaisomistus ja tekevät yhteistyötä kiinalaisten kanssa Argentiinan kaivoshankkeissa, mikä estänee yhtiöstä saamasta merkittäviä liittovaltion tukia. Vaikuttaa myös siltä että useimmat yhdysvaltalaissijoittajat ovat enemmän kiinnostuneita tuosta Thacker Passista, joten spinoffaamalla sen yhtiö saattaisi kyetä luomaan omistaja-arvoa.

38 tykkäystä

Täällä ei oikein ole keskustelu virinny, mutta ei anneta sen haitata. Pikku satsi tätä itellekin kertynyt ilman sen suurempaa seurantaa. Osaatko antaa @Pohjolan_Eka analyysin firmasta, että onko asiat edennyt hyvään suuntaan vai kuinka?

2 tykkäystä

Juu, eipä tämä lopulta hirveästi ole kiinnostusta herättänyt, niin en itsekään ole viitsinyt kirjoitella sen kummemmin. Kaivosyhtiöt ovat sellainen niche, joka lämmittää vain harvoja :slight_smile:

Kaikki näyttää menevän mainiosti eteenpäin. Litiumkaivosten M&A markkina käy vieläkin todella kuumana ja erityisesti Kiina yrittää valloittaa leijonanosan maailman litiumvarannoista. Kunnollisia sijoituskohteita on harvinaisen vähän ja niistä maksetaan aika suolaisia hintoja. Litiumin hinta on säilynyt korkealla tasolla:

Yhtiön jakautuminen Pohjois-Amerikan yhtiöksi ja Etelä-Amerikan yhtiöksi etenee. Tämä jakautuminen tehdään tietysti siksi, koska kiinalaisilla on niin suuri vaikutusvalta yhtiössä, että Yhdysvaltojen massiivisen Thacker Passin investointia ei voida muuten tehdä ja yhdysvaltalaisia sijoittajia eivät nuo sinänsä varsin hyvät Etelä-Amerikan kaivokset niinkään kiinnosta.

Amerikassa Thacker Passin lupien saanti on viivästynyt ja oikeutta käydään vieläkin intiaanien kanssa. Eiköhän sieltä tule myöntävä päätös 23H1 aikana ja kaivosta päästään viemään täydellä vauhdilla eteenpäin.

Argentinan Caucharí-Olarozissa litiumin tuotannon pitäisi alkaa lähikuukausina ja hyödyllistä tavaraa sieltä alkaa tulemaan varmaankin 23H2.

Pastos Grandesia aletaan rakentamaan joskus 2024 aikana.

Joulun alla tuli vielä merkittävä uutinen että Lithium Americas hankki Arena Mineralsin ja tällä tavalla omistaa jatkossa entistäkin isomman osuuden Pastos Grandesista:

Kaivosyhtiöiden kanssa saa tosiaankin tottua odottelemaan, kun tuo kaivosten avaaminen on niin hidas prosessi :sunglasses:

14 tykkäystä

Kiitos hyvästä avauksesta. Innostuin tutustumaan yhtiöön ja tein siihen avaussijoituksen.

Olen aiemmin epäonnistunut yhden junior minerin kanssa. Siitä opin, että osaavalla ja kokeneella johdolla on näissä kaivosfirmoissa aivan oleellinen merkitys – niin monta asiaa voi mennä pieleen (ja yleensä menee) ennen kuin kaivosyhtiö saa ensimmäistäkään kaivosta toimintaan. Länsimaissa tulee oikeudenkäyntejä, valituksia, ympäristölupa-asioita yms. Vähemmän kehittyneissä maissa hallinto on arvaamatonta ja korruptio tai suoranainen rikollisuus vaikeuttaa asioita. Kaivokset tulvivat, pitoisuudet eivät ole mitä pitäisi jne jne. Tässä tapauksessa johto näyttää täyttävän tämän kriteerin. Siitä ensimmäinen :white_check_mark: . Toinen :white_check_mark: on, että firma on jo varsin lähellä tuottaa merkittävää kassavirtaa. Kolmas :white_check_mark: on hyvä rahoitustilanne – kaivosten perustaminen on järkyttävän kallista, ja lähes aina tulee jotain odottamattomia ongelmia. Alkuvaiheen sijoittajien pääoma saattaa dilutoitua olemattomiin. Tässä casessa tämäkin riski on pieni. Eikä tietysti haittaa, että ollaan lithium-megatrendin matkassa :white_check_mark:.

Seuraava katalyytti osakkeelle on varmaankin Thacker Passin lupiin liittyvä oikeudenkäynti, jonka loppulausuntoja pidetään parasta aikaa. Lopputulemalle lienee kolme vaihtoehtoa: hankkeen kuoppaaminen, läpimeno sellaisenaan, tai jollain tavalla ehdollisena. Oman pintapuolisen tutustumisen perusteella veikkaan näistä viimeistä. Kaikissa tapauksissa lienee myös mahdollisuus valituksiin ja lisäviivästyksiin. Tuomarin päätöstä odotetaan parin viikon sisällä (edit: tuomarin loppulausunnon mukaan näköjään vasta parin kuukauden sisällä).

Tällä välin Lithium Americas on tehnyt projektisopimuksen Thacker Passin rakennustöistä maineeltaan ja osaamiseltaan ymmärtääkseni varsin hyvän tekniikan alan yrityksen kanssa, mikä jollain tavalla kuvastaa johdon luottamusta hankkeen etenemiseen.

11 tykkäystä

Mahtavaa ettei avaus “mennyt hukkaan” :smiley:

Mikäli kansainvälisesti merkittävää tuotantoa rakentavat suuret litium-kaivosyhtiöt kiinnostavat, niin Lithium Americasin verrokkina kannattaa myös vilkaista Sigma Lithium (SGML):



Presis:
https://ir.sigmalithiumresources.com/static-files/5d34a766-0bfe-4a16-805b-aa652440a22f

9 tykkäystä

Argentiina muuttuu aavistuksen vähemmän suotuisaksi maaksi litiumkaivosyhtiöille.

https://www.boletinoficial.gob.ar/detalleAviso/primera/279728/20230116. Tällä on pieni (1,5-4 %) vaikutus LAC:n Argentiinan operaatioihin. Ei siis merkittävää taloudellista vaikutusta, mutta perusteluineen ihan mielenkiintoinen pieni uutinen.

Google-käännöksenä tärkeimmät osat:

MINISTRY OF ECONOMY

Resolution 15/2023

That currently, the litiferous sector has registered an exponential growth, both in terms of mineral prices -driven by a great global demand- and in advances of the numerous projects that are based in the ARGENTINE REPUBLIC.

That lithium mining, from its development, has seen significant improvements in terms of competitiveness, technology and infrastructure.

That in effect, taking into account the electro-mobility that caused a change in the market and that the international scenario had an abrupt growth in the demand for lithium that produced an exponential increase in the price and thus also in the profitability of the projects, it is understood that a stimulus such as reimbursement has fulfilled the objectives for which it was duly established.

Thus,

THE MINISTER OF ECONOMY RESOLVES:

ARTICLE 1.- Proceed, through the competent areas of the MINISTRY OF ECONOMY, to annul the refund for the export of the goods described as lithium, lithium oxide and hydroxide, lithium chloride and lithium carbonate, included in tariff items 2805.19.90; 2825.20.10; 2825.20.20; 2827.39.60 and 2836.91.

Allkem otti asiaan lyhyesti kantaa kvartaalitiedotteessaan : The government of Argentina has communicated its intention to remove the export benefits that currently apply to lithium chemical production. Whilst the timing of implementing such change and its full effect are not yet known, it is anticipated it would result in the loss of incentives in the range of 1.5% to 4% of revenue.

Jaahas näköjään GM lähtenyt tähän mukaan isosti. Jotain ehtoja tosin ilmeisesti asetettu rahojen saamiselle.

"DETROIT AND VANCOUVER, BC, Jan. 31, 2023 /PRNewswire/ – General Motors Co. (NYSE: GM) and Lithium Americas Corp. (TSX: LAC and NYSE: LAC) announced today they will jointly invest to develop the Thacker Pass mine in Nevada, which is the largest known source of lithium in the United States and the third largest in the world.

Under the agreement, GM will make a $650 million equity investment in Lithium Americas, which represents the largest-ever investment by an automaker to produce battery raw materials. Lithium Americas estimates the lithium extracted and processed from the project can support production of up to 1 million EVs per year."

4 tykkäystä

Loistava uutinen! Thacker Pass:ia on uumoiltu Teslan Gigafactoryn kaveriksi, mutta kiinnostusta on selvästi muillakin.

Ehdoista ensimmäinen liittyy luonnollisesti tuon Thacker Pass:in lupa-asioihin liittyvän oikeudenkäynnin tulokseen. Rahoituksen jälkimmäisen erän ehtona on mm. U.S. ja Argentiinan toimintojen erottamisen ja rahoitusjärjestelyjen onnistuminen.

GM’s investment will be split between two tranches. The funds for the first tranche will be held in escrow until certain conditions are met, including the outcome of the Record of Decision ruling currently pending in U.S. District Court. If those conditions are met, the funds will be released and GM will become a shareholder in Lithium Americas. The escrow release is expected to occur no later than the end of 2023. The second tranche investment is expected to be made into Lithium Americas’ U.S.-focused lithium business following the separation of its U.S. and Argentina businesses and is contingent on similar conditions, including Lithium Americas securing sufficient capital to fund the development expenditures to support Thacker Pass.

Edit: tarkemman tutustumisen jälkeen uutinen olisi ehkä loistavan sijaan pikemminkin hyvä. Hyvää tässä on mielestäni se, että Thacker Pass:n tähtitieteelliseksi nousseille rakennuskustannuksille löytyy uskottava kotimainen rahoittaja, mikä voi hyvin auttaa saamaan vielä puuttuvan rahoituksen (osittain) valtionkin avustuksella. Vaikka tällä ei suoraa vaikutusta oikeusjuttuun ole, voisi ajatella että tuomarin kynnys kuopata projekti kasvaa entisestään, kun kanadalais-kiinalaisen kaivosyhtiön sijaan projektin taustalla on (myös) yksi USA:n ikonisimmista autonvalmistajista. Ei kuitenkaan voi välttyä ajatukselta, että GM on onnistunut kohtuullisen hyvin neuvotteluissa: GM maksaa ensimmäisen vaiheen osakkeista nykyisen markkinahinnan $21.34, jossa on sisällä riski oikeusjutun epäonnistumisesta, vaikka GM ei ehdoista johtuen kanna tätä riskiä. Osakkeen hinta tulee olemaan jotain muuta, jos oikeudenkäynnin tulos on LAC:lle suosiollinen. Oli miten oli, markkina näki uutisen varsin positiivisena.

https://www.marketscreener.com/quote/stock/GENERAL-MOTORS-COMPANY-6873535/news/Lithium-Americas-Provides-General-Motors-Transaction-Details-and-Update-on-Construction-Plan-for-Tha-42857270/

4 tykkäystä

Ja tämä mahdollisesti aiheuttaa pientä nousua tänään
Judge largely affirms federal permit for Thacker Pass lithium mine near Winnemucca – The Nevada Independent

3 tykkäystä

Ja tämä mahdollisesti aiheuttaa pientä nousua tänään
Judge largely affirms federal permit for Thacker Pass lithium mine near Winnemucca – The Nevada Independent

Jossain uutisotsikoissa tämä oli otsikoitu paljon varovaisemminkin. Tuo ainoa kohta, jossa kantaja voitti, on kuitenkin lähinnä tekninen. Paras selitys, jonka löysin, on seuraava:

*“Remand without vacatur” is an administrative law remedy that allows courts reviewing agency actions with minor legal defects to leave the action in place while the agency fixes the defect. *
*So, the mine moves forward as of today and BLM and LAC will clarify details for the tailings site.

Vielä on mahdollisuus valitukseen valitustuomioistuimeen, mutta kyllähän tämä näyttää oikein hyvältä LAC:n ja nyt myös GM:n kannalta. Rakennustöiden aloittamista ei ymmärtääkseni pystytä enää estämään.

SeekingAlphan hassusti otsikoitu artikkeli avaa tuon tuomioistuimen päätöksen sisällön myös lakitermejä vähemmän tuntevalle.

3 tykkäystä

Litium-kentällä eletään mielenkiintoisia aikoja. LAC:n ympärillä on ollut juuri nyt vähän hiljaisempaa, mutta vuosikatsausta ja erityisesti katsausta Argentiinan operaatioiden ramp up:iin odotetaan mielenkiinnolla. @Pohjolan_Eka tuskin pistää pahakseen, vaikka kirjoitan tähän ketjuun muutaman sanan juuri tällä hetkellä mielenkiintoisemmasta Sigma Lithiumista?

Tutustuin Sigmaankin Ekan vinkistä, ja yhtiön omien presisten perusteella firma näytti niin hyvältä, että se vaikutti alkuun jopa huijaukselta. Tutustuin lisää, ja päädyin siihen että kyse ei ole huijauksesta, vaan pikemminkin jenkki(/kanukki-)tyylisestä pienestä liioittelusta. Päädyin itse sijoittamaan myös Sigmaan, vaikka en tuohon NPV-laskelmaan täysin uskokaan.

Yhtiön itsensä mukaan sen NPV olisi noin 15 Miljardia usd. Sen yritys ja markkina-arvo pyörivät tällä hetkellä noin neljänneksestä tuosta, eli markkinatkaan eivät ole ihan samaa mieltä tuosta nettonykyarvosta, tai osake on hillittömän aliarvostettu. Sigmahan on lyhyesti liikemiesten ja -naisen pyörittämä kaivosyhtiö, jolla on hienot assetit Brasiliassa, ja joka aikoo polkaista maailman mittakaavassa merkittävän määrän litium-spodumeeni -tuotannon pystyyn muutamassa vuodessa. Kaivosta on valmisteltu vuosia, mutta suunniteltu ramp up tulisi todennäköisesti olemaan maailmanennätys toteutuessaan. Sigma pyrkii hyötymään litiumpulasta tuottamalla nopealla aikataululla akkukemikaalien raaka-ainetta. Itse litium-kemikaalia yritys ei tuota. Sigman taustalla oleva sijoitusyhtiö on laittanut osuutensa firmasta myyntiin ennen kaupallisen tuotannon alkua.

Muutama päivä sitten julkaistiin uutinen, jonka mukaan useampi kiinalaisyritys olisi kiinnostunut Sigman ostamisesta. Uutisen mukaan tarjous tulisi olemaan 4-5 miljardia USD. Tämä nosti Sigman kurssia 10 % luokkaa.

Tianqi expects to bid USD 4bn-USD 5bn, said one of the sources familiar. Sigma had a market cap of USD 3.5bn based on yesterday’s (16 March) closing price.

Tätä ennen on huhuttu Teslan olevan kiinnostunut yrityksestä, mutta tässä ei liene juuri faktaa taustalla. Elon Musk on sanonut, että suurin pullonkaula litiumtuotannossa on tällä hetkellä litium-kemikaalin puutteellinen ja keskittynyt jalostuskapasiteetti. Tähän ei Sigman ostaminen auttaisi.

Tänään puolestaan julkaistiin short report, joka lyttää koko Sigman huijaukseksi. Sigman kurssi notkahti tästä, mutta näyttä jo palautuvan. Puolen tunnin lukemisella suurehko osa raportista on puuta heinää, ja raportti on sisäisestikin ristiriitainen. Muutama ihan validi pointti siinä kuitenkin on, jotka mielestäni nimenomaan selittävät Sigman omien laskelmien ja markkinan näkemän yritysarvon eroja. Suurimpana näistä lienee tuo suunnitellun ramp up:in nopeus. Sigmalla on vähän omia työntekijöitä eikä aikaisempaa kokemusta kaivostoiminnasta, vaikka tietysti yksittäisillä johtajilla sitä on. Siitä huolimatta Sigma mainostaa polkaisevansa pystyyn maailman mittakaavassa merkittävän spodumeenituotannon ymmärtääkseni nopeammin kuin kukaan tähän asti. Melko varmasti voi sanoa, että tässä tulee ongelmia, jotka eivät näy Sigman omissa materiaaleissa. Teslan ramp up-ongelmat ovat ehkä jonkinlainen vertailukohta, ja kotimaan kaivostoiminnasta tulee surullisenkuuluisa Talvivaara mieleen. Tämä lienee tiedostettu Sigmallakin, ja uskon että tämä on yksi syy siihen, miksi firma on myynnissä. Osaava ostaja pystyy ehkä paremmin ajamaan tuotannon ylös ja selvittämään eteen varmasti tulevat ongelmat. Lisäksi ostaja voi saada synergiaetuja, jos osaa rakentaa tuotannon yhteyteen myös varsinaisen akkukäyttöön tulevan litiumin valmistuksessa tarvittavan kemikaalitehtaan. Tämä vaatii täysin omanlaistaan osaamista, joka tämän hetken Sigmalta puuttuu. Toisaalta Sigma pystyy mainostamaan olevansa maailman vihrein litiumkaivosyhtiö, kun se pelaa vain kovan kiviaineksen kanssa, ja jättää kemikaalien kanssa lutraamisen muille.

Toinen short reportin relevantti kohta liittyy kustannuksiin. Sigman itse esittämät kustannukset (sekä pääoma- että käyttökustannukset) näyttävät erittäin pieniltä verrattuna mihin tahansa. On todennäköistä, että nämä nousevat, kun selvitellään ramp up-ongelmia ja päästään oikeasti kokeilemaan tuotantoa. Toistaalta short raport laskee tuotot Goldman Sachs:in aivan älyttömään hintaennusteeseen perustuen. Oman tutustumiseni perusteella Sigman itse käyttämät hinnat (jotka on kyllä yhtiön raporteissa varsin epämääräisesti esitetty), voivat olla ihan perusteltuja. Analyytikot ovat tällä hetkellä erittäin erimielisiä litiumin hintakehityksestä, mutta itse pidän todennäköisenä, että litium-pula jatkuu 2030-luvulle, eikä kustannuskäyrälle ole siksi paluuta. Todennäköisesti Sigmalla on LG:n kanssa joku kiinteähintainen sopimus litium-konsentraatin myyntihinnasta, mutta tämän yksityiskohtia ei ole julkistettu.

Pääosa short reportista on joko liioittelua tai aivan puuta heinää, ja näin tuntuu markkinakin kurssireaktion perusteella päätelleen. Esimerkiksi mainitut sisäpiirin myynnit selittyvät suurelta osin sillä, että CEO-parille tuli avioero, ja Sigman operatiivisesta toiminnasta ulos jäänyt co-CEO Calvyn Gardner myi osakkeitaan. Väitteet lapsityövoimasta ja alipalkkauksesta ovat naurettavia, kun lukee rapsan perusteet näille. LinkedIn:stä on katsottu kokonaan väärää firmaa, kun väitetään ettei Sigmalla olisi siellä työntekijöitä :rofl: Jos myyntihuhuissa on totuuspohjaa, saattoi sen sijaan shorttarille tulla kiire positionsa kanssa?

Summa summarum: itse uskon, että Sigma tulee myydyksi tulevan vuoden aikana, ja mahdollisesti jo nopealla aikataululla. Sen todellisen arvon määrittäminen vaatisi sellaista osaamista, jota minulla ei ole. Todennäköisesti tuo 4-5 miljardia on ihan järkevä holkkuma, ja siinä on 7-33 % upside nykykurssilla. Ilman mitään riskiadjustointeja yhtiön esittämiä arvoja käyttäen upside olisi 300 %. Itse pysyn toistaiseksi mukana. Vauhti ja vaaralliset tilanteet tulevat todennäköisesti jatkumaan.

https://community.ionanalytics.com/leveraged-capital-markets-news-analysis/chinas-tianqi-lithium-ganfeng-lithium

https://grizzlyreports.com/sigma-lithium-corp-nasdaq-sgml-bogus-feasibility-studies-production-delays-will-leave-investors-praying-for-a-buyout/

8 tykkäystä

Paljon ollut viime aikoina juttua litiumin hinnan laskusta (Kiinassa). Onko millään tavalla relevanttia kehitystä tän keissin kannalta teidän mielestänne?

2 tykkäystä

Tämä onkin tuhannen taalan kysymys. On toki relevanttia. En ole alan asiantuntija, joten jos sellaisia löytyy, niin täydennykset ovat tervetulleita.

Litiumille on monta eri hintaa. Lithium carbonate ja lithium hydroxide ovat ”valmiita” akkukelpoisia kemikaaliyhdisteitä. Näistä ensimmäinen on ollut tärkein litiumakkujen raaka-aine, mutta hydroksidi valtaa alaa. Spodumene 6 % (tai 5,5 %) on maasta louhitusta malmista suodatettu rikaste, joka on litium-kemikaalin raaka-aine. Piedmont:n sivuilla on tätä asiaa tiiviissä muodossa. Kun verrataan eri kaivosyhtiöitä tai litiumfirmoja, on ensin ymmärrettävä, miten ne tuottavat litiumia (kaivos vai brine eli suolavesiallas), ja myyvätkö lopulta valmista litium-kemikaalia vaiko raaka-aineena käytettävää spodumeenia. Näin niin kuin lyhyesti. Spot-hinnan lisäksi tulee vielä huomata, että varsinkaan Kiinan ulkopuolella litiumia ei juuri myydä isoja määriä spot-hintaan vaan pidemmillä sopimuksilla. Siksi pelkkä spot-hinnan seuranta voi johtaa vääriin analyyseihin.

Kun seurataan litiumin hinnan kehitystä, puhutaan tyypillisesti Kiinan litiumkarbonaatin spot-hinnasta. Se on tullut alas kuin lehmän häntä. Oman ymmärrykseni mukaan tämä johtuu siitä, että viime vuonna litiumpulassa kaikki hamstrasivat litiumia varastot täyteen, ja syntyi itseään voimistava hintakierre. Nyt puolestaan kysynnän vähentyessä (Kiinassa Q1 on aina huono) on tilanne, jossa valmistajat purkavat varastojaan ja odottavat, että hinta laskee yhä. Jossain vaiheessa varastot ovat siinä pisteessä, että on taas pakko ostaa, ja saattaa syntyä nopeakin hintapiikki ylöspäin JOS oletetaan, että litiumista on todellisuudessa pulaa, ts. kysyntä ylittää tarjonnan, ja vaikkapa Kiinan kysyntä piristyy taas normaalin kausivaihtelun mukaisesti. Oma työhypoteesini on, että tämä tapahtuu Q2-Q3 aikana. Toki makrojutut saattavat muuttaa isoa kuvaa. Jos taas litiumista olisi ylitarjontaa, palautuu hintaa siihen, millä isoimmilla kustannuksilla sitä tuottava tuottaja pystyy vielä myymään. Tämä saattaisi olla $10-20/kg eli luokkaa 70-140 000 yuan/ton. Tähän en usko.

Goldman Sachs sanoo, että litium-alijäämästä siirrytään ylijäämään. Goldman Sachsin markkinoiden karhuisin hintaennuste on seuraava (hinnat tonnihintoja):

Tämä käytännössä olettaa, että kaikki tiedossa olevat litiumprojektit onnistuvat vähintään suunnitellusti ja aikataulussaan, kysynnän kasvu hidastuu huomattavasti, ja litium-ylijäämässä hinnat palaavat lähelle kustannuskäyrän vasenta laitaa. Tätä analyysiä vastaan löytyy netistä varsin uskottavaa kritiikkiä. Oikeassa elämässä litiumkaivosten avaaminen on hidasta, ja akkukelpoisen litiumin valmistuskapasiteetin kasvattaminen on mahdollisesti vielä vaikeampaa. Ja suuri osa tästä kemiallisesta puolesta on Kiinassa. Goldman Sachsin karhuista analyysiä kontraa vaikkapa Joe Lowry, jolla on hillitön kokemus alasta. Hänen hintaennnusteensa on karkeasti seuraava:

Tällä hetkellä ihan minkä tahansa hintakehityksen pohjaksi voi löytää lyhyellä googlettamisella soveltuvan analyysin. Yleisesti monet karhuiset analyytikot tuntuvat olevan sillä kannalla, että litiumia on maapallolla runsaasti, ja kysyntä kasvaa hitaanlaisesti kun sähköautojen alkuinnostuksesta on selvitty. Toinen näkökanta on se, että litiumia on toki paljon, mutta paikkoja, joista sitä saisi kaupallisessa mittakaavassa merkittäviä määriä järkevillä kustannuksilla, onkin vähemmän. Ja näidenkin kehittäminen kestää todella kauan, ja aina törmätään hidasteisiin ja ongelmiin. Lisäksi litiumin jalostaminen ei ole helppoa, ja prosessit riippuvat raaka-aineen ominaisuuksista, jotka taas vaihtelevat ihan kaivoksittain. Jos tämän lisäksi kysynnän oletetaan kasvavan nykyisillä kulmakertoimilla, ollaan litiumvajeessa ainakin pitkälle 2030-luvulle. Tällöin litiumin hinta eroaa kustannuksista, ja saattaa olla periaatteessa mitä vain siihen asti, että liian korkea hinta rupeaa oikeasti leikkaamaan kysyntää.

Itse olen kallistunut tälle jälkimmäiselle kannalle. Yritän pelata peliä niin, että olen mukana projekteissa, jotka joko jo nyt tuottavat litiumia tai ovat ainakin lähellä kaupallista tuotantoa, ovat kustannuskäyrän edullisessa päässä, ja/tai tuottavat litiumia Pohjois-Amerikassa tai Euroopassa (eikä Kiinassa). Tällöin on turvamarginaalia sillekin, että kovimmat hintaennusteet eivät toteudu ja/tai 2030-luvulla litiumia pystytään osin korvaamaan muilla materiaaleilla.

Vielä Sigmaan liittyen: sehän tuottaa spodumeenia, jonka tiivistää 5,5 % jyviksi, jotka sitten laivataan LG:lle yms. Vasta Sigman asiakas tekee tästä materiaalista akkukelpoista litiumia. Siksi Sigmaan sijoittaneita kiinnostaa spodumeenin hinta. Elon Muskin näkemys taitaa olla, että spodumeenista ei välttämättä tule olemaan vastaavaa pulaa kuin akkukelpoisesta litiumista, joten näiden hintakehitys saattaa erota toisistaan. Tämä riippuu myös siitä, miten nyt käynnissä olevia projekteja saadaan vietyä maaliin.

7 tykkäystä

Palaan vielä Sigmaan ja tuohon short raporttiin liittyen, vaikka ketju onkin LAC-ketju. Heitänpä muuten samalla ajatuksen: olisiko ajatusta perustaa erillinen litium-ketju (tai muuttaa tämä sellaiseksi)? Pelkästään LAC:sta ei keskustelua ainakaan vielä hurjasti herännyt.

Joka tapauksessa Sigman CEO Ana Gardner otti eilisessä webinaarissa kantaa mm. ramp up-aikatauluun. Kohdasta 31:30 alkaen hän vakuuttaa varsin painokkaasti, että Sigma on luvatussa aikataulussa. Vapaat lainaukset:

31:30

The mine has been running since October

32:00

We started commissioning (of DMS plant) on January, we’re completing commissioning by the end of March as planned. Everything in accordance with plan, we’re gonna have first material in April. … We are planning to ship first week of May. Most likely will be 15 000 tons. Then we’re going to ramp all the way until June, when we will probably going to be hitting steady state by July.

34:30

I have a thousand people on my team now

36:30

We are experiencing a risk free ramp up… Sanoi että ramp up-aikataulussa on kuukausi puskuria.

37:00 Otti kantaa lupa-asioihin. Meni vähän ohi, liittyikö tämä siihen short reportin mainitsemaan lupaan, mutta vaikutti erittäin positiiviselta.

42:00 ottaa kantaa offtake-sopimuksiin. Eivät ole tehneet liian pitkiä tai sitovia sopimuksia.

43:50

My job is always to exit, as I’m a private equity investor

Esiintymisestä ja tietyistä painotuksista päättelen ainakin itse, että tämä on osittain vastaus siihen short raporttiin, vaikka sitä ei suoraan sanottukaan. Tähän viitaa myös lyhyt lausunto perhetilanteesta ja sen kritisoinnista. Anan esiintyminen oli tällä kertaa tavanomaista kireämpää, mutta varsin vakuuttavaa.

Edelleen on todettava, että mikäli tuo ramp up todella onnistuu luvatusti ja Sigma on täydessä luvatussa tuotantovauhdissa jo heinäkuussa, niin osake on mielestäni nyt halpa. Tämän hetken hinnassa on jo sisällä melkoiset riskiadjustoinnit mm. siitä, että ramp up viivästyy. Tästä huolimatta huonot uutiset voivat tietysti vaikuttaa kurssiin. Jos jaksaa katsoa koko tunnin, saa aika kattavan kuvan firmasta.

2 tykkäystä

Pieni Litium-päivitys.

Litiumin hinta ja kustannukset

Litiumin markkinahinta on tullut vuoden 2023 alas kuin lehmän häntä. Seuratuin hinta on litiumkarbonaatin Kiinan spottihinta (oheisessa LAC:n kalvossa vasemmalla). Samassa kalvossa näkyy Benchmark Mineralsin esitys kysynnän ja tarjonnan epätasapainosta.

Kiinassa Q1 on aina heikko. Tänä vuonna normaalin kausivaihtelun lisäksi Kiinan tulevien päästömääräysten takia H1:llä myydään polttomoottoriautojen varastot tyhjiksi hurjilla alennuksilla, mikä väliaikaisesti vähentää EV-kysyntää H1:llä. Ei tuo Kiinan EV-myyntikään huonon tammikuun jälkeen ihan katastrofaaliselta näytä:

Nyt saattaakin olla mielenkiintoinen hetki spot-markkinoilla. Litiumkarbonaatin ja -hydroksidin raaka-aineena käytetyn spodumeenin spottihinta (joka ei ole koskaan laskenutkaan yhtä rajusti kuin lopputuotteen hinta) on kääntynyt nousuun. (Tämä on hyvä asia esimerkiksi Sigmalle, joka tuottaa ja myy nimenomaan tuota spodumeenia, ja osittain spottihintaan. Sigman omat arviot on laskettu spodumeenin hinnalla $3956, jolloin vapaa kassavirta 2024 loppupuolella olisi $1,8B. Markkina-arvo nyt $4,1B. Sigman spodumeeni on 5,5 % vahvuista, spottihinta on 6 % spodumeenille.)

Ihan uskottavien arvioiden mukaan nykyinen raaka-aine spodumeenin spottihinta tarkoittaa sitä, että lopputuotetta litiumkarbonattia myydään alle kustannusten, mikä on jo johtanut tuotannon leikkauksiin kiinassa samalla kun kysyntä osoittaa lieviä elpymisen merkkejä. Litiumia ei enää pysty tuottamaan halvalla suuria määriä, vaan varsinkin kiinalaiset joutuvat erottelemaan litium-raaka-ainetta kalliisti lepidoliitista. Siksi kustannuskäyrän oikeassa laidassa kustannukset ovat jotain ihan muuta kuin vasemman pään halpatuottajilla. Tämä luo uuden pohjatason litiumin hinnalle.

“Daniel Jimenez highlights the current disconnect *between spot spodumene prices and spot lithium carbonate (LC) prices in China. He points out that the spodumene concentrate price has increased to $5,313 per tonne, which translates to a lithium carbonate cost of $52 per kilogram, without any margin for the refiner. However, current spot prices for lithium carbonate in China are between $25 and $35 per kilogram, creating an apparent discrepancy.”

image

Itse luen tämän niin, että mikäli spodumeenin hinta ei uudestaan käänny laskuun (mihin en usko), nähdään karbonaatin pohjat muutaman kuukauden sisällä. Jos tämä pitää paikkansa, saattoi litium-osakkeiden pohja olla tältä erää maaliskuussa. Jos näin on, niin maaliskuussa saattoi olla paras ostopaikka vuoden -21 jälkeen, eikä vieläkään olla kauhean kaukana. Luonnollisesti makrotason tarkastelu pitää tehdä erikseen, ja isompi taantuma saattaa sotkea kuvioita. Spodumeenia myydään kuitenkin paljon Kiinaan, joten makrotarkastelussakin pitää olla maantiedettä mukana.

Edit: en muuta edellistä kappaletta jälkeenpäin, mutta vielä paremman perehtymisen jälkeen on ihan mahdollista, että spodumeenin hinta laskee Q2-Q4 aikana. Vaikka kysyntä kasvaa, tulee Sigman merkittävän tuotannon lisäksi useampi tuottaja markkinoille lähikuukausina, mikä voi hetkellisesti saturoida markkinan.

Lithium Americas

LAC päivitti tilanneettaan alkuvuodesta. Edelleen odotetaan Pohjois-Amerikan (Thacker Pass) ja Etelä-Amerikan toimintojen erottamista, mistä ei ole vielä tarkkaa tietoa. Tämä mahdollistaa kuitenkin mm. sen, että Thacker Passin hillittömälle capex:lle saadaan Yhdysvaltain valtion takaamaa lainaa jopa 75%. Muuten homma voisikin olla hankala rahoittaa. LAC:ssa on potentiaalia, mutta pelkästään Thacker Pass:n vaiheen 1 capex on $2,3B. Tuloksena täältä on lopputuotetta, joten tätä ei voi suoraan verrata raaka-ainetuottaja Sigmaan, mutta Sigman capex Brasiliassa on n. $300M sisältäen vaiheet 1-3, jolloin lopputuloksena on 104 kt (LCE) tuotanto ja $2,5B liikevaihto. LAC:n Thacker Pass:n vaiheen 1 tuotanto on 40 kt (LCE) vuonna 2026 ja liikevaihtoennuste $1,1B myyntihinnalla $36k/tLCE. Nämä eivät ole yhteismitallisia, ja LAC:n assetit ovat paljon Sigman vastaavia isommat, mutta luvut antavat jotain osviittaa. LAC:lla on vielä riskinä, että Thacker Pass:n litium on erotettava savesta. Vielä kukaan ei ole tehnyt tätä kaupallisesti menestyksekkäästi, mutta heillä on tähän ihan uskottava suunnitelma.

Etelä-Amerikassa LAC:n Caucharí-Olaroz:in odotetaan aloittavan kaupallisen tuotannon H1 lopulla. Ramp up:n jälkeen pitäisi tuottaa 40kt lopputuotetta litiumkarbonaattia. Capex on täälläkin aika kova, noin $650M, mutta tämä on jo rahoitettu. Liikevaihto voisi olla $1,4B kun vaihe 1 pyörii täydellä teholla.

M&A

Konsolidaatio jatkuu. Osa autonvalmistajista (mm GM) on lähdössä kaivostoimintaan. Tesla (Musk) sanoo, litiumin kaivaminen on helppoa mutta jalostaminen hankalaa, ja rakentaa oman jalostamon. Osa asiantuntijoista on täsmälleen eri mieltä: jalostamon saa rakennettua muutamassa vuodessa, mutta kaivoksen avaaminen kestää dekadin. Isot litiumkaivosyhtiöt haluavat lisää assetteja, ja ostavat pienempia. Litium-jätti Albemarlen vihamielinen tarjous australialaisesta Liontown:sta nosti Liontownin kurssin kertaheitolla lähes kaksinkertaiseksi. Silti tarjous ei mennyt läpi. Sigmaa ovat nostaneet useammat myyntihuhut, ja Sigmahan on investointipankkiirien omistama ja varmasti myynnissä. Toisaalta Sigma iskee nyt hurjalla tuotannolla kehittyvään resurssipulaan, ja tulee tarvitsemaan lisää assetteja 2030-luvulla. Sigman naapurissa on pari mielenkiintoista pientä projektia, jotka voisi saada ostettua siedettävään hintaan. Lisäksi on huhuja isojen ei-litiumkaivosyhtiöiden kiinnostuksesta pienempia litium-junioreita kohtaan. Mielestäni markkina on edelleen mielenkiintoisessa vaiheessa.

11 tykkäystä

Maailman litium varoista lasketaan 60% olevan Etelä-Amerikan kolmiossa eli Chile, Argentiina ja Bolivia. Litium kaivokset ovat ainakin ko. maissa aiheuttaneet mittavat ympäristötuhot (googlella löytyy vaikka kuinka paljon artikkeleita). Ongelma lienee se menetelmä mitä käytetään eli vedellä uutetaan litium irralleen. Ainakin kuvista päätellen maisemasta tulee surrealistinen eikä vettä ole enää missään. Chilessä kuluu 2,2 miljoonaa litraa vettä, jotta saadaan tonni litiumia. Boliviassa San Cristóbal litium -kaivos käyttää 50.000 litraa vettä päivässä. Chileä uhkaa käytännössä vesipula. Ei ole enää pohjavettä maassa. Chilen eräs ministeri sanoikin katkerasti, että “meillä on hienot sähköautot, mutta ei vettä”.

USA:ssa toimii yksi pieni kaivos Nevadassa (Albemarie) ja Nevadassa ovat USA:n litiumvarat. Uusien kaivoksien avaaminen on kaksipiippuinen juttu. Litium alue kuluu osaksi alkuperäiskansalle eli intiaaneille ja lisäksi alueella on isoja (siis isoja) karjatiloja. Käytännössä kaivos lopettaisi karjatilat ja intiaanit pitäisi siirtää muualle. Bidenin hallitus on kuitenkin antanut satojatuhansia dollareita IRA -ohjelman puitteissa, jotta kaivokset saataisiin auki. Tällä hetkellä mitä ei tapahdu, koska valituksista on oikeusprosessit kesken. Tulossa ovat vielä presidentinvaalit. Jos Trumo voittaa kaivoksia ei avata, sen sijaan jatketaan Alaskan toisen öljyputken rakentamista, jonka Biden lopetti. Trumpilla ei ole varaa menettää karjatilallisten ja maatalouselinkeino alan tukea.

2 tykkäystä

Tuo on totta. Litiumia kaivetaan nykyään kahdella eri menetelmällä. Louhimalla kivestä (hard rock) ja liuottamalla suolavesialtaissa (brine). Kolmas ja tulossa oleva menetelmä on litiumin erottaminen savesta (clay). Sigma louhii litiumia kivestä, ja erottelee litiumin muusta kiviaineksesta varsin vähän vettä käyttävällä menetelmällä, ja ainakin mainostaa vielä kierrättävänsä kaiken veden. Sen sijaan LAC:n Argentiinan kaivos on tällainen brine, jossa kuluu paljon enemmän vettä. LAC:n Thacker Pass tulisi erottelemaan litiumia savesta, ja mainostivatkohan pystyvänsä kierrättämään muistaakseni 80 % vedestä, mutta tämän menetelmän todellisesta vedenkulutuksesta minulla ei ole hajua. Litiumin erottelemiseen on suolavesialtaiden sijasta kehityksessä DLE (direct lithium extraction) -menetelmä, mutta se ei ole vielä kaupallisesti valmis ihan lähivuosina ainakaan. Se vähentäisi vedenkulutusta.

Viime aikoina näiden hard rock eli louhostyyppisten kaivosyhtiöiden kurssit ovat nousseet paljon brine-kaivosyhtiöiden kursseja enemmän, vaikka periaatteessa brine on halvin tapa erotella litiumia. Ehkäpä näillä ympäristöasioilla on jotain tekemistä asian kanssa. Tuollainen älytön vedenkulutus ei ole tulevaisuudessa kestävää.

3 tykkäystä

Nevadaan suunnittellussa kaivoksessa käytettäisiin tuota kolmatta eli clay -menetelmää. Tosin sekin vie 1,9 milj.litraa per 1 tonni litiumia. Nevadan kaivoksen perustamistyöt on aloitettu tässä kuussa. Kaikki valitukset on hylätty ja luvat olivat jo viime vuonna haettuna. Alueen koko on 1,160ha ja sieltä pitäisi saada 3,7 miljoona tonnia litiumia. General Motors sijoitti 650milj. dollaria hankkeeseen maaliskuussa ja sai ensisijaisoikeuden litiumin käyttöön.

1 tykkäys

Joo, siis samasta kaivoksesta puhutaan. Tämähän on juuri se LAC:n (Lithium Americas) Thacker Pass:

LAC itse mainostaa vedenkulutuksesta seuraavaa:

image

1 tykkäys

Thacker Passin vedenkulutuksen ovat arvioita. Totuus selvinnee vasta, kun kaivos on käynnistynyt. Jos veden kierrätysonnistuu se olisi iso plussa ja myös julkisuuskuvan puhdistamiseksi tärkeää. Kiinan Tiibetissä louhitaan myös ltiumia ja ympäristökatastrofi on siellä totta ainakin saatujen tietojen ja kuvien mukaan. Mielenkiintoista on, että monessa jutussa nousee esiin kiinalainen autonvalmistaja BYD (joka tuli Suomeenkin). BYD on saanut viranomaisilta yksinoikeuksia kaivoksien omistamiseen ja jälki on ollut ympäristön ja ihmisten kannalta tuhoisaa. BYDin kaivoksissa käytetään uuttomenetelmää. BYDin tukena on armeija, joka tehokkaasti pystyy estämään mielenosoitukset. Ketään ulkopuolisia ei kaivoksille päästetä, mutta myrkyt valuvat altaista laajalle alueelle ja pohjavesi on alueilta hävinnyt tai se on saastunut kemikaaleista. Surkea tilanne.

4 tykkäystä