Matalaa on kysyntä toimistotiloilla. Talouskasvu on hidastunut, korot ylhäällä, mutta myös muuttuvat työskentelytavat vaikuttavat, kuten etätyön yleistyminen on osin varmaan vaikuttanut.
Saa nähdä, miten jatkossa. On ymmärrettävää, että ainakin hetkellisesti osa on palannut toimistolle, vapaaehtoisesti tai pakosta korona-ajan jälkeen. Yllättävän vähän olen omassa piirissä nähnyt kotityöpisteiden kehittämistä vuonna 2020-2024, mutta mulla ei ole tilastodataa.
Voi olla, että tulee trendi et kotitoimistotkin laitetaan kuntoon työnantajan tuella. Se voi olla pitkässä juoksussa työnantajankin etu, Joka tapauksessa nämä ajat ovat olleet haastavia yhtiölle.
Tämä kehityskulku etätyön suhteen on vakautunut ja kasvanee hienokseltaan. Tämä eittämättä luo kysyntää WaaS-liiketoiminnalle, kun joustavuus ja kustannustehokkuus korostuu.
Näkyi tällä viikolla tiedotetun, että CEO sekä CFO merkitsivät 1,3 €/osake kuunvaihteen suunnatussa annissa. Olivät pitkälti annin merkitsijät.
Yllättävän huonoon hintaan joutuivat merkitsemään osakkeita, mutta ehkä tietävät paremmin mihin suuntaan liiketoiminnan kannattavuus tulee kehittymään. Viimeaikainen kehitys on ainakin ollut aika heikkoa, eikä uudelleenorganisointikaan näyttäisi olevan riittävän suurta kokoluokkaa. Viimeisen vuosikymmenkin aikana liikevaihto ja liikevoitto on laskenut tasaisesti ja varsinkin liikevaihdon kehitys pitäisi pystyä kääntämään. Luulisi tällaisia kalusteita menevän kaupaksi myös suomen ulkopuolelle. Viime kvartaalilla suomen ulkopuolinen liikevaihto oli 5 miljoonaa ja henkilöstöä oli 76, mikä tuntuu aika heikolta suheelta.
Thomaksen etkot, kun yhtiö julkaisee Q2-rapsansa perjantaina ennen kello kahdeksaa.
Martela julkistaa Q2-raporttinsa perjantaina arviomme mukaan kello 7.45. Vastassa on poikkeuksellisen heikko vertailukausi, jota vasten pitäisi olla helppo parantaa. Toimistokalustemarkkinan veto on käsityksemme mukaan kuitenkin säilynyt heikkona, mikä aiheuttaa painetta yhtiön lukuihin. Olemme raportin yhteydessä laskeneet lievästi kuluvan vuoden ennusteitamme ja lykänneet hieman kvartaalin liikevaihtokuormaa loppuvuodelle. Kasvavaa liikevaihtoa ja positiivista liiketulosta indikoivan ohjeistuksen saavuttaminen vaikuttaa haastavalta ja pidämme ohjeistuksen laskemista mahdollisena osavuosikatsauksen yhteydessä.
Martelan Q2-liikevaihto kehittyi odotuksiemme mukaisesti, mutta kannattavuus jäi ennusteistamme, joskin parannus vertailukaudesta on ilmeinen. Nykyisellä tulostasolla Nummelan Logistiikkakeskuksen myynnistä saadut rahavarat hupenevat nopeasti, joten tuloksen ripeä kääntäminen on tarinan keskiössä. Raportin yhteydessä yhtiö toisti kasvavaa liikevaihtoa ja positiivista liiketulosta indikoivan ohjeistuksen, mutta heikon alkuvuoden jälkeen tulosohjeistus jättää merkittävästi (3,8 MEUR) kirittävää vuoden jälkipuoliskolle.
Martela Oyj on 18.9.2024 vastaanottanut arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 pykälän mukaisen liputusilmoituksen, jonka mukaan Isku-Yhtymä Oy:n omistusosuus Martela Oyj:n osakkeiden kokonaismäärästä laski alle 5 ja 10 prosentin liputusrajan 17.9.2024 tehtyjen osakekauppojen seurauksena.
Isku-Yhtymä Oy:n nykyinen omistus- ja ääniosuus ilmoituksen mukaan:
% osakkeista ja äänistä
7.A:n yhteismäärä) % osakkeista ja äänistä rahoitusvälineiden kautta
(7.B:n yhteismäärä) Yhteenlaskettu %-osuus (7.A + 7.B
Osuus liputusrajan saavuttamisen tai rikkoutumisen jälkeen 0% osakkeista
0% äänistä - 0% osakkeista
0% äänistä
Edellisessä liputusilmoituksessa ilmoitettu osuus (jos liputettu) 10,05% osakkeista
2,83% äänistä - 10,05% osakkeista
2,83% äänistä
Martela Oyj on 18.9.2024 vastaanottanut arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 pykälän mukaisen liputusilmoituksen, jonka mukaan Isku Inspira Oy:n omistusosuus Martela Oyj:n osakkeiden kokonaismäärästä nousi yli 5 prosentin liputusrajan 17.9.2024 tehtyjen osakekauppojen seurauksena.
Isku Inspira Oy:n nykyinen omistus- ja ääniosuus ilmoituksen mukaan:
% osakkeista ja äänistä
7.A:n yhteismäärä) % osakkeista ja äänistä rahoitusvälineiden kautta
(7.B:n yhteismäärä) Yhteenlaskettu %-osuus (7.A + 7.B)
Osuus liputusrajan saavuttamisen tai rikkoutumisen jälkeen 9,76% osakkeista
2,81% äänistä - 9,76% osakkeista
2,81% äänistä
Olen nyt muutamia viikkoja veroveivausta tehnyt tällä ostaen ja myyden, aamulla myin 10 000 kpl ja se meni heti. Enää en nyt noin halvalla myy, kun ostajat näyttää piristyneen.
Martelan autoja näkyy kyllä liikenteessä paljon eli kauppa käynee. Kannattaisikohan hintoja vähän nostaa, vaikka sitten myyntimäärien kustannuksella ? Pitäisihän omistajienkin vähän tienata, eikä vain henkilöstö ? Jos ei muuten, niin rohkeasti palkkoja alentamalla johdolta Johtoon vaikka enemmän naisia, jotka tullee usein nöyrempinä halvemmaksikin…
Ville Taipale tienasi viime vuonna 314 000 euroa, ja muu konsernin johtoryhmä 829 000 euroa. Vähän liiankin hyvin tappiolliselta firmalta, jolla on alle 5 millin markkina-arvo. No kohtahan Marteloiden on ryhdistäydyttävä tai vanha sukufirma menee alta…
Mitä mieltä ajatusleikistä, pitäisikö Martelan myydä muuttopalvelu-liiketoiminta ? Tasearvo on emoyhtiön tilinpäätöksessä 4 MEUR. Vuotuinen liikevaihto liki 17 MEUR.
Sinänsä tuo on vakaata bisnestä plus sisustussuunnittelu ja myös tukee kalusteiden myyntiä… isoimmat kustannuserät ja riskit lienee siellä omassa kalustemyynnissä, jota kai pitäisi tarvittaessa ajaa osin alas ja jälleenmyydä enemmän huippudesign tuotteita, artek, vitra, ym. Eihän se haittaa, jos liikevaihto putoaisi vaikka puoleen, jos sillä sitten tehtäisiin rahaa…
*Toimistokalusteyhtiö Martelaantaa negatiivisen tulosvaroituksen. Yhtiö kertoo asiasta pörssitiedotteella.
Martela-konsernin koko vuoden 2024 liikevaihdon arvioidaan olevan noin edellisen vuoden tasolla ja liikevaihdon arvioidaan päätyvän 91–97 miljoonaan euroon vuonna 2024.
Liiketuloksen arvioidaan jäävän hieman negatiiviseksi ja liiketappion päätyvän tasolle 0,0–1,8 miljoonaa euroa.
Aiemmin Martelan koko vuoden 2024 liikevaihdon arvioitiin kasvavan edelliseen vuoteen verrattuna ja liiketuloksen olevan positiivinen.
Martelan tiedotteen mukaan markkinoiden piristymisen realisoituminen tapahtuu aikaisemmin odotettua hitaammin ja osa asiakasprojekteista siirtyy ensi vuoden alkupuolelle.*
Itse heitin omat laitaan, koska taloudellisesti yhtiön tilanne alkaa näyttämään kestämättömältä ja riittävät rakenneuudistukset sekä potentiaaliset fuusiot näyttävät edelleen kovin kaukaisilta.
Kyllä se minusta selkeä viite on siihen suuntaan, ettei Iskulla ole suuria aikeita vallata Martelaa kun omistusosuus on säilynyt entisellään noin kymmenessä prosentissa. Vaikka osakkeen hinta on laskenut kuin lehmän häntä.
Eikä Martela ole ilmoittanut mistään strategisista pohdinnoista koskien erilaisia mahdollisuuksia mihin suuntaan firmaa vietäisiin tulevaisuudessa. Firman taloustilanne on pahasti heikentynyt jo usean vuoden ajan ja näyttää siltä että johto nukkuu Ruususen unta.
Puolustukseksi voisi sanoa, että kun kyseessä on lähes kotimarkkinayritys, ja konkursseja on eniten 25 vuoteen, niin tappioluvut ei hirveän pahat ole. -1992 kun ajat oli toki vielä pahemmat, niin Martela teki n. 10% liiketappiota ja velkaisena koroista tuli lisää tappiota, yht. n. 17% liikevaihdosta . Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti ja v. 1995 tehtiin yli 10% liikevoittoa . Nythän talouden ennakoidaan lähtevän nousuun ensi vuonna…
Ja siitähän ennenkaikkea kotimarkkinayritysten pitäisi tykätä…
Ps. saattaa silti Isku ostaa lisää uuteen firmaansa tai on siellä ehkä joku vähän isompi, kun tänäänkään ei yllättäen pelästynyt. Toki aika odotettu varoitus huomioiden heikko alkuvuosi.
Vaihto on tosi aneemista, että kurssista ei voi oikein ottaa suuria johtopäätöksiä. 15k vaihto negaripäivänä (josta kolmannes olivat siis omat myynnit) eli ei siellä kovin suuria liikkeitä ole tehty. Tuo vaihdon vähyys, kaksi osakesarjaa ja omistuksen keskittyminen tekee yhtiön “vihamielisestä” valtauksesta käytännön mahdotonta.
Ja vaikka tappio ei ole hirvittävän suurta, on Martelan taloudellinen tilanne varsin lähellä kriittistä rajaa. Tuloskäänteen pitää tulla nopeasti, kun omavaraisuusaste ja nettovelkaantumisaste ovat näin kehnolla tasolla.
Yrityksellähän ei ole pankkivelkaa… Vuokranantaja kyllä on, mutta kukas sen Nummelankin tilan haluaisi vuokrata, jos vuokranmaksu viivästyy ?
Eilen oli ihan pirteää ostoa, joka sai hieman epäilemään, että nytkö joku isompi aloitti ostot ? Ostolaidalla oli eilen paljon tarjouksia tai siis normaalia enemmän. Toki onko enää jatkossa varoituksen myötä ?
Olen @Zen65 siitä samoilla linjoilla, että muuttopalvelu ei mielestäni ole se organisaation kipukohta, vaan pikemminkin kalustemyynnissä pitäisi onnistua uusiutumaan. Huippudesignistä en tiedä, mutta esim. Frameryn 19 %:n liiketulosmarginaalin perusteella tuntuu, että fokus pitäisi saada vahvemmin puhelinkoppien kaltaisiin uudempiin tuotteisiin, joissa voi erottautua esim. sähköpöytiä enemmän.
Tulosvaroitus oli toki iso ja ruma, mutta mielestäni sitä keskeisempi oli viesti markkinan elpymisen jatkumisesta. Heikon alkuvuoden jälkeen kuluvan vuoden ohjeistus vaikutti todella haastavalta ja siksi otinkin vahvasti näkemystä sitä vastaan. Elpymisen lykkääntyminen osittain ensi vuoden puolelle ei nähdäkseni sinällään vaikuta sijoitustarinaan, kunhan se elpyminen tosiaan tulee sieltä.
Syklinen yhtiö voi nopeasti saada lisävauhtia talouden elpyessä. Onhan tässä jo lykätty toimistoinvestointeja pitkään aluksi koronan, sittemmin kotoa työskentelyn ja taantuman vuoksi. Analyytikkona myönnän kuitenkin, että koko toimialan tulevan normalisoidun kannattavuuden arvioiminen on nykytilanteessa todella haastavaa.
Tämä fuusio näyttää paperilla mielestäni ihan järkevältä, mutta Iskun nurkkauksesta on jo niin paljon aikaa, että mahdolliset neuvottelut ovat luultavasti jo ainakin kertaalleen kariutuneet.
Toki voi olla vain päätös palauttaa omistus yli 10 prosenttiin siltä varalta että osinkoja maksetaan vielä joskus (10% verovapaiden osinkojen raja) ja pystyy estämään fuusiot muiden kanssa.
Tässä on Thomaksen ennakkokommentit, kun Martela julkistaa perjantaina tuloksensa.
Yhtiö antoi syyskuussa tulosvaroituksen toimistokalustemarkkinan elpymisen oltua hieman odotettua hitaampaa. Laskeneesta ohjeistuksesta huolimatta yhtiö piti kiinni viestistään selvistä merkeistä asiakaskysynnän piristymisestä, johon haemme näkyvyyttä Q3-raportista.