Noin vuosi on vierähtänyt kun viimeksi tuli avattua salkkua. Samalla nimimerkillä löytyy salkut Sharevillestä, jos haluaa aktiivisemmin tiedotteet, että mitä salkussa tapahtuu. Tästä pääsee edeltävään salkun kokoonpanoon Mitä sinulla on salkussa - #1173 by Schmoopy

Arvo-osuustililtä on myyty yhtä sun toista pois ja yritetty keskittää enemmän nykyisiin omistuksiin salkkua, eli ostaa voittajia ja myydä häviäjät pois. Suurin muutos on ollut erilaisten rahastojen myynti, josta tuli tarpeeksi käteisvaroja asunnon ostoon. Vuoden aikana on tullut seikkailtua Yhdysvaltojen pörssissä ostellen esimerkiksi Corsait Gaiming Inc tai ARRY nimisiä yrityksiä. Näistä tullut tappioita ja häntä koipien välissä takaisin. Nähnyt omaksi parhaaksi pysytellä pohjoismaissa, missä tuntuu saavan etua tai, jos ostaa Yhdysvalloista jotain, niin suuria yrityksiä.
Digia
Yhtiö investoi, että olisi kilpailukykyinen tulevaisuudessa. Nykyinen vuosi on vähän sellainen mitäänsanomaton. Mutta kriittinen toimija ja yhteistyökumppani Suomessa microsoftin kanssa. IT-buumi elää edelleen ja yhtiö on siirtymässä enemmän projektiliiketoiminnasta jatkuvaan liiketoimintamalliin.
Embracer
Kuvailisin, että yhtiö on pelitalojen ETF. Saat niin paljon yhtä sun toista peliyhtiötä ja vähän sivutuotteita, että vaikea pysyä mukana mihin Lars Wingefors oikein laittaa rahkeitaan. Toistaiseksi toimint aon ollut vakuuttavaa ja pelimarkkina kasvaa BKT:ta nopeammin, joten en ole huolissani vaikka osakekurssi on laahannut. Hyvä ottaa välillä happea.
LeadDesk
Asiakastukea tarvitaan jatkossa maailmalla ja yhtiö on kannattavasti saanut jalansijaa Euroopassa. On vielä pieni peluri, mutta kunhan viimeaikaiset suuret yritysostot saadaan tehtyä mainiosti, niin latu on auki alkaa haastamaan isompia toimijoita tulevaisuudessa. Yhtiön antamat strategiset tavoitteet ja ohjeistus on pieni miinus ja yhtiö raportoi vain pari kertaa vuodessa. Paljon ehtii pinnan alla tapahtua puolessa vuodessa.
Microsoft
Niin kutsuttu Blue Chip yhtiö, joka kasvattaa jalansijaa teknologiassa ja pelimarkkinalla. Tulevaisuus on suotuisa tälle jätille, kunhan ei tapahdu pilkkomista. Tai ehkä se vasta olisi kannattavaa? Tulee ajoittain hyödynnettyä Game Passia tietokoneella. Saa testata videopelejä pilkkahintaan.
Qt Group
Monelle ennestään tuttu. On tullut ainoastaan kerran kevennettyä, kun yhtiö oli 50% koko salkusta. Siinä vaiheessa oli pakko keventää. Oma pääoma on otettu pois ja saa lillua nyt pitkälle tulevaisuuteen, ellei tapahdu jotain radikaalia säröä tarinassa.
Remedy
Uutena tuttavuutena tarttunut mukaan. Lisää pelialanyhtiötä salkkuun. Control tuli pelattua keväällä ja tykkäsin. Hyvin hallinnoitu yhtiö, jossa vahvat omistajat. Joten ensisijaisesti halauvat luoda omistaja-arvoa. Iso plussa aina kun yhtiön hallitus tai johtoryhmällä on merkittäviä omistuksia yhtiössä.
Revenio
Helsingin pörssin kruununjalokivi, onko se sitä edelleen? Ainakin kasvua tulee ja tulevaisuus näyttää valoisalta, joten miksi hypätä kyydistä pois.
Smart Eye
Yhtiöketjusta saa paremman kuvauksen yhtiöstä, kuin mitä tähän osaisin selittää. Menee osittain ymmärryksen yli miten yhtiöllä OIKEASTI menee. Uskon edelleen, että yhtiö tekee oikeita ratkaisuja vaikka foorumilla on ollut fiilis, että nyt yhtiö roiskii vähän sinne tänne. Yhtiö yrittää rakentaa suurta tarjontapalettia, josta autonvamistajat voivat valita mitä haluavat.
Take-Two Interactive
GTA:t tullut muksuna pelattua, joten nostalginen sijoitus. Ei kannattavin päätös sijoittamisessa, mutta markkina kasvaa ja yhtö on laajentamassa pelitarjontaa. Mahdollisesti ovat hankkimassa FIFA lisenssin. Tästä ollut nyt huhuja, kun 2K valmistaa muita urheilupelejä. Yhtiö oli kiinnostunut ostamaan Codemasters yhtiön, joka kehittää F1 pelejä, mutta EA (Electronic Arts) tuli ja sipaisi välistä.
Talenom
Tilitoimisto, joka on tylsä kuin mikä. Ohjelmisto on kuosissa ja sitä tuli pari vuotta sitten jännitettyä saavatko sen toimimaan. Nyt Q3 tuloksen myötä kasvua on edelleen luvassa toimarin sanojen mukaisesti. Yhtiö liikkuu oikeaan suuntaan ja Espanjasta voi kehkeytyä jotain todella pitkällä horisontilla. Maltillisesti Euroopan valloitusta kohti.
Visa
Eiköhän jokaisella ole tältä korttitoimittajalta kortti taskussa. Saavat siivun aina kun Visa vinkuu. Blue Chip osake jota voi aina ostaa kun saa hyvään hintaan. Kulkee kulutuskysynnän mukana.
Muut kohta sisältää:
Inderes, näitä ei sitten myydä. Konkurssiin asti pidetään tai lapsosille annetaan.
Lifeline SPAC, katsotaan mitä henkilöt saavat aikaseksi parin vuoden aikana. 100% luottamus case, minkä johdosta olemattoman pieni siivu.
Kokonaisuutena hyvin teknologia painotteinen salkku. OST on sitten ihan eri asia…

Capman
Yhtiö yrittää saada kokonaisuuttaan kasaan ja kulurakennetta alas. Katsotaan miten onnistuu. Uusia tuotteita tarjotaan myös.
eQ
Rahoitusalan crème de la crème. Yhtiö suoriutuu mainiosti vaikka on kohtalaisen suppea tuotetarjonta. Ei voi kuin ihailla henkilöstön tekemistä ja sitoutumista.
Fortum
Katsotaan, miten yhtiö saa jalansijaa vihreän energian markkinalla. Tulevaisuutta kehittelevät ja siitä ainakin on erilaiset vieraat Fortumin henkilöstöstä antaneet osviittaa Inderespodissa. Uniper on toistaiseksi ollut hyvä ostos, kunhan lunastavat loput pois markkinoilta, niin saadaan enemmän synergiahyötyjä. Vähän heilahtelevammaksi on yrityksen tuloskunto muuttunut.
Harvia
Uusi lisäys, joka otti kulutushyödykkeen paikan Huhtamäeltä. Terveysbuumi elää edelleen vahvana ja näkymien johdosta vaihdoin vähän kovemman luokan kasvuyhtiöön vaikka Huhtamäessä ei ole mitää vikaa.
Kamux
Vaihtoautoja. Yritys on ollut pinessä paineessa, koska uusia liikkeitä ei ole avattua mutta enemmän on kysyntä ja tarjonta määrittänyt. Saa nähdä miten Q3 on yhtiöltä sujunut. Vieläkö kasvua tulee mutta alarivi jää maltilliseksi hintapaineesta johtuen?
Qt
Tätä on eksynyt tänne kun kasvunäkymät ovat niin huokeat, enkä raaskinut alkaa nostaa alkuperäisen salkun keskihintaa.
Sampo
Tuttua ja turvallista osinkoa. Yhtiö on loistokunnossa ja menossa selkeämpään suuntaan. Ei ole huolia yrityksen suhteen. Etenee hitaasti oikeaan suuntaan.
Käteistä kertyy tänne osinkojen ja kuukausisäästämisen muodossa. Kun on sopiva hetki niin voi laittaa rahoja töihin, muuten lomailevat ja inflaatio syö. Tarkoitus on uudelleen sijoittaa saadut osingot ja kuukausisäästäminen jatkuu kunnes 50 000 € on tullut täyteen säästettyä.
Edit: oli unohtunut kirjoittaa Harviasta ja korjattu typoja