Salkku alkaa olla pikkuhiljaa suunnilleen haluamassani kunnossa, joten uskaltaa postailla tännekkin. Sijoittamista on tullut harrastettua hieman yli 3 vuotta, ja sijoitusstrategia on yhdistää suhteellisen tasaisia ja laadukkaita osingonmaksajia, sekä riskialttiimpia kasvuyhtiöitä samaan salkkuun. Pitoaika osakkeilla on pääsääntöisesti ikuinen, mutta etenkin kasvuyhtiöitä pidän tarkemmin silmällä tarinan muuttumisen varalta. Sijoitusaste salkussa on tällä hetkellä valitettavan pieni, noin 45%, johtuen pääasiassa siitä että saan suurimman osan tuloistani isompana könttäsummana kerran vuodessa, mutta pyrin nostamaan sijoitusastetta tästä huolimatta tasaisesti ylöspäin, lähemmäs 100%.
Tällä hetkellä osakesalkusta löytyykin:
Qt Group 22,70%
Noussut hieman turhan suureksi omistuksesi, mutta tarina ja bisnes vetävät juuri niinkuin kuuluukin, joten saa pysyä salkun isoimpana omistuksena.
Sampo 20,60%
Tuomassa tasaista osinkovirtaa ja tasapainottamassa salkkua. Tankattu isosti korona dipistä, mutta pidetään silmällä yhtiön tällä hetkellä muuttuvaa sijoitusprofiilia.
UPM-Kymmene 12,78%
Tasapainottamassa ja tuomassa osinkovirtaa. Luotan myös hyviin kasvumahdollisuuksiin pidemmällä aikavälillä yhtiön siirtyessä yhä enemmän pois pelkästä puubisneksestä.
Nokian Renkaat 10,31%
Osinkojen sekä Amerikassa avattavan tehtaan takia pysynyt mukana. Luottamus yhtiön pitkän aikavälin arvonluonti potentiaaliin on viimeaikoina horjunut, joten tarkkaillaan kannattaako kyydissä vielä pysyä, vai hakea rahoilleen tuotttoa paremmista kohteista.
Viafin Service 7,35%
Viimeisin lisäys salkkuun. Yhtiön historia sekä numerot lupaavat hyvää, mutta hieman varovaisena ollaan kyydissä toistaiseksi, vaikka näinkin iso osuus salkusta on yhtiössä kiinni.
Elisa 6,21%
Turvasatama ja osinkojen tasainen nakuttaja, mielellään kasvattaisin hieman osuutta yhtiöstä, mutta osakkeen arvostustaso ei tätä ajatusmallia ole tukenut viimevuosina.
Detection Technology 5,73%
Yhtiön tarina ja kasvuhistoria on ollut lupaava, mutta saa nähdä kuinka suuren loven supistunut lentokenttien turvallisuus markkina tekee yhtiön vuoden tulokseen. Luottavaisin mielin toistaiseksi kyydissä.
Capman 5,57%
Tasaista osinkovirtaa sekä kohtuullisia kasvunäkymiä. Luottavaisin mielin kyydissä.
Kesko 3,66%
Osinkoja sekä turvasatama, ei suuria odotuksia kasvulle, mutta osinkojen takia ollaan kyydissä kunnes löytyy jotain tuottavampaa.
Neste 3,42%
Viimevuosien onnistumiset olleet erittäin lupaavia, mutta harmittaa että ei tullut isommalla panoksella aikoinaan lähdettyä mukaan, ja näillä hinnoilla lisääminen tuntuu erittäin vaikealta.
Näiden lisäksi löytyy erillinen ETF salkku Nordnetistä, jonne paukutetaan tasaisen tappavaa kuukausisäästöä seuraavilla ETF:illä: SXR8, EUNL, IS3N, sekä IUSN. Näistä ei sen suurempaan kerrottavaa, tekevät työnsä taustalla eivätkä vaadi toimenpiteitä kirjoittajalta.