Miten varaudut karhumarkkinaan?

En tietenkään tiedä, siksi olisin varmaan myynyt jo aiemmin. :smiley:
Osa sijoitusstrategiaa tulisi ehkä olla suunnitellut tuotto-odotukset. Kannattaisiko tunteettomasti myydä kun tuottoa on tullut riittävästi vai katsella mahdolliset laskut kans…

2 tykkäystä

Miksi myydä voittavaa hevosta? Samaa QT:ta esimerkkinä käyttäen, kolmessa vuodessa osake on tuottanut 1479%. Aika paljon olisi jäänyt monella pitkän ajan omistajalla pöydälle, jos tuon olisi myynyt ennakkoon päätetyllä tuottoprosentilla.

Tästä päästäänkin taas siihen, miksi se indeksituoton ylittäminen on niin vaikeaa pitkässä juoksussa ja miksi suurimman osan pitäisi pitäytyä vain indeksisijoittamisessa. (itseni varsinkin).

22 tykkäystä

Tuotto-odotusta on paljon helpompi katsella esimerkiksi TTM / kuluvan vuoden ennusteiden pohjalta, arvioida siitä kuinka paljon riskiä hinnassa vielä on, kun pohtii yrityksen tulevaisuuden näkymiä ja seuraavan vuoden ennusteita.

Itse en myy muita kuin alunperinkin lyhyeen kauppaan tarkoitettuja positioita prosentuaalisen tuoton / teknisen kurssitason toteutuessa. Jos jokin pitkän salkun omistus lähtee ns. laukalle, en usein myy sitäkään ellei hinnoitella jotain todella kaukaista tulevaisuutta ns. historiallisesti täysin epärealistisiä arvostuskertoimia. Sen uuden paremman hevosen etsiminen on nimittäin usein kovan työn takana, jos firmassa ei muuten ole vikaa kuin kohonnut arvostustaso ja myynnistä maksaa verokarhulle siivun.

Siinä mennään taas jokaisen henkilökohtaisen sijoitusstrategian tontille, että kannattaako tappiot realisoida nopeasti, jos niitä alkaa syntymään. Jollakin saattaa tuotto-odotuslaskelmien perusteella käynnistyä osto-ohjelma tasolta X ja suunnitellut lisäykset -Y% laskun jälkeen alkuperäisestä positiosta. Toisen sijoitushorisontti voi olla 5v toisella muutama kuukausi. Olen kokenut että tärkeämpää on pysytellä itselleen valitsemassaan strategiassa, ellei tule todenneeksi että siinä on jotain vikaa ja strategiaa täytyy muuttaa.

9 tykkäystä

Mistä tiedetään, että hevonen on voittava kun tulevaisuutta ei tietenkään voida nähdä? Milloin hyvä nousu katkeaa, mitkä ovat ennusmerkit nousun laantumiselle? Ensimmäisestä miinuspäivästä tuskin myydään, entä jos tulee -10% ATH:sta alas? Vai myydäänkö vasta turskalla eli ns. varmistetaan tappiot.
Voittavat hevosen pitäminen on validi strategia, mutta niin on minusta sekin että sijoittamisessa pitäisi ostaa halvalla myydä voitolla.

3 tykkäystä

Sitä vartenhan ne yhtiöt mitä omistat täytyisi tuntea mahdollisimman hyvin, että osaat peilata yhtiön nykytarvostusta tulevaisuuden näkymiin.

Kaikenlaisia strategioita näkee tälläkin foorumilla käytettävän ja käsittääkseni ihan menestyksekkäästi. Enemmän se on kiinni siitä, että mitä omistat. Jos uskot että yhtiön x lasku ei johdu yhtiöstä itsestään, niin tuossa tilanteessahan moni tankkaa. Toiset taas menevät tiukoilla stoppareilla. Kolmannet istuvat käsien päällä ja ostavat tasaisesti niitä hyviä yhtiöitä lisää hinnasta välittämättä.

9 tykkäystä

Riippuu toki osakkeesta. Uskoisin, että pulkassa on kivempi istua laadukkaiden bisnesten kanssa, joiden arvostuskertoimet eivät ole niin kireitä.

4 tykkäystä

Olihan meillä aika selvä näkemys loppukesällä, että syksystä tulee pomppuinen, mutta aika moni painoi silti isolla lastilla menemään.

Itselläni vähän kaksijakoiset fiilikset, elokuussa ennen Harvian osaria oli klo 18:20 sormi myyntinapilla muistaakseni 7000kpl/ 63,70€, mutten painanut.

Mistä tullaankin tuohon veroasiaan, tulihan tuossa kevennettyä monia osakkeita (kuten Qt 170€), mutta en nyt ole edelleenkään varma halusinko 150k€ verot maksuun 2022. :face_with_symbols_over_mouth: Hyvällä vatsalla olisi ollut parempi operoida ja siirtää myynnit tulevaisuuteen. Tokihan ne verot joskus tulee maksuun, mutta kyllä ne vaan katkoo aikalailla korkoa korolle -meininkiä.

22 tykkäystä

Mutta eikö pulkassa olisi kaikista kivoin istua tukeva setelinippu kourassa ja ostaa alhaalta halvemmalla. :chart_with_downwards_trend: :chart_with_downwards_trend: :upside_down_face:
No joo, vaikeita ovat…

Pörssissä on paljon sellaisia yhtiöiden joiden kyydissä voisin aivan hyvin istua, mutta kun en tässä tilanteessa halua. Tuloni ja omaisuuteni ovat sen verran pienet, että haluan saada halvemmalla eli enemmän. Ja uskon, että se onnnistuu tulevina vuosina.

1 tykkäys

Veikkaan, että ne jotka ajattelevat keventelevänsä paljon noussutta osaketta kireiltä näyttävien kertoimien takia (QT) myivät osakkeensa jo 40-50€ kohdalla.

Jälkiviisaus on aivan turhaa ja QT:n kohdalla on mielestäni erittäin todennäköistä, että yhtiössä sama meno jatkuu ja entiset huiput rikotaan jopa hyvinkin nopeasti kun yhtiö etenee.

9 tykkäystä

Näkisin myös niin, että ei se väärin eikä huonosti ole jos kuuttia on ostanut 5-10€ kohdilta ja myy viidellä kympillä. Ehkä sitä joku kutsuu tyhmyydeksi ja toinen riskien välttelyksi.

2 tykkäystä

En näe omaa salkkuani yksittäisten treidien kautta vaan kokonaisuutena. Eli jos onnistuisin ostamaan 5€ tasolta, miksi luopuisin 50€ tasolla? Mikäli tällöin olisi perustellut syyt, silloin luopuisin, mutta vain 10x treidin saavuttaminen ei minulle olisi mikään syy luopua.

Riskien hallinnan kannalta yhden osakeen osuuden paisuttua salkussa kohtuuttoman kokoiseksi saattaa olla viisasta miettiä hajauttamista. Toisaalta miksi luopua voittavasta hevosesta.

4 tykkäystä

Mulla on yleensä noin 10% käteistä, jolla voi tasaisesti tehdä täsmähankintoja jos laskua osuu. Tämä toimi hyvin koronakuopassakin. Muuten jatkan tasaisesti suunnitelman mukaan lisäyksiä salkussa oleviin positioihin, jos arvostus on vaan jollakin tapaa järkevä. Ne muutamat, joissa kertoimet paljon venyneet saa olla rauhassa niin kauan kuin yritys muuten suorittaa hyvin. Toki jos positio kasvaa suhteettoman suureksi niin kevennän yleensä riskienhallinnan vuoksi.

Jos koroista alkaisi saada edes jonkilaista tuottoa, niin varmaan ohjaisin vähän isomman osuuden sinne. Mun buumerisalkussa on nytkin muutaman prossan vuodessa tuottanutta yrityslainarahastoa riskiä tasaamassa.

Tosin tässä mietin itsekin sitä, mitä muutamat muutkin on pohtineet, eli miten mahdollisesti pidemmässä laskumarkkinassa reagoi, kun sellaisesta ei ole isommin kokemusta. Teknokuplan aikaan opiskelijana mulla oli lähinnä joku minimaalinen rahastopositio, samoin finanssikriisin tienoilla, kun juuri hankittu omakotitalo ja laina.

7 tykkäystä

Olis kiva kuulla näihin näkemyksiä. Ja ennenkaikkea siitä perspektiivistä millaisella sijoitushorisontilla kukin on liikkeellä? Sillä on oikeastaan aika paljon merkitystä. Nyt on monet esittäneet vain varautumissuunnitelmansa.

Itsellä vähän sellainen tilanne tällä hetkellä, että salkku on jo kohtuullisen kokoinen, mutta elämäntilanteen takia oma sijoitushorisontti onkin hieman epäselvä, samoin kuin tuo varautuminen.

2 tykkäystä

Suunnitelmallisuuden puute vaivaa omaa toimintaa kauttaaltaan, mitä tulee sijoittamiseen. Alkuun en kokenut sitä niin tarpeelliseksi kun summat oli hyvin pieniä, enkä uskonut, että ne kovin suuriksi kasvaisivatkaan. Suuria ne ei ole vieläkään, mutta parin viime vuoden aikana tuo suunnitelmallisuuden puute on alkanut vaivaamaan enenevässä määrin. Eli jotain tarttis tehdä.

Karhumarkkinan vyöryessä päälle ensimmäinen reaktio olisi todennäköisesti kahden sijoitusyksiön lainojen lyhennysten jäihin laittaminen ja sitä kautta käteisen lisääminen, jota sitten ajastaan indekseihin tai etf:iin tekemään työtään tulevaan nousumarkkinaan. Koronadipissä näin tuli toimittua, tosin ostot osakkeita, jolloin myös perheen asunnon lainassa oli joustoluotto käytössä. Dipissä salkku tuli tyhjennettyä turhan myöhään, mutta vastaavasti ostot aloitettua tarpeeksi ajoissa, sekä lyhennysrahoilla tehdyt ostot korjasi kokonaisuuden selkeästi plussan puolelle.

Myös toisen asunnon myyminen olisi yksi vaihtoehto tai ainakin lainojen jonkinlainen uudelleen järjestely. Melko impulsiivisesti on tullut aina toimittua, joten mitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseisenä ajankohtana vallitseva perstuntuma sanelee toimintaa enemmän kuin ennalta tehty suunnitelma.

3 tykkäystä

Kun yleinen kurssitaso alkaa nousta hyvin korkeaksi lähes kautta linjan, alkaa käteistä kertyä koska oma tuottovaatimus ei enää kohtaa kuin harvoissa tapauksissa jos silloinkaan. Tällöin lisäostot jäävät tekemättä ja saatan höylätä joitakin positioita pienemmiksi jos arvostus alkaa olla todella korkea tai näköpiirissä on muita riskejä suhteessa tulevaisuuden tuotto-odotukseen. Pyrin elämään tällä strategialla pörssisyklin eri vaiheiden mukana ja suojelemaan jo saavutettuja voittoja hyvinä aikoina sekä varautumaan siihen jos tulee niitä vaikeampia aikoja jolloin ostaessa tuotto-odotus on potentiaalisesti erinomainen.

Mutta kaikista tärkeintä on henkinen valmistautuminen. Yritän jatkuvasti miettiä, onko salkkuni nyt sellaisessa asennossa josta voisin lähteä kohti laskumarkkinaa ilman että tarvitsee tehdä paniikkiratkaisuja. Olen hyvin kiitollinen että sain kokea ensimmäisen laskumarkkinani koronakriisin muodossa jo hyvin aikaisessa vaiheessa sijoitusuraani vaikka se jäikin hyvin lyhyeksi. Kuitenkin siitä kertyi arvokasta käytännön kokemusta mahdollisia tulevaisuuden brutaalimpia karhumarkkinoita varten. Vaikka olin lukenut romahduksista ja siitä kuinka niissä pitää ostaa ja pitää vaan muusta salkusta kiinni, ymmärsin kuinka se on kuitenkin psykologisesti vaikeaa kun tuntuu siltä että uutisvirrassa kaikki vain pahenee jatkuvalla syötöllä ja ajatusmaailmaa alkaa helposti dominoida negatiiviset asiat & näkymät liiassa määrin. Objektiivisuus, rauhallisuus ja rationaalisuus ovat ehdottomia vahvuuksia sijoittajan mielenmaisemassa ja antaa selkeän kilpailuedun toisiin sijoittajiin jotka toimivat enemmän tunnepohjalta ja impulsiivisesti.

22 tykkäystä

Inderesin foorumin “possukerho” on varoitellut viime aikoina “loputtomaan” nousumarkkinaan tottuneita keltanokkia, ettei nousu välttämättä jatkukaan ikuisesti.

@Kale-possu ja @musa_2, olisi mielenkiintoista kuulla, miten varaudutte omassa sijoitustoiminnassanne aiempien isojen romahdusten kaltaisiin tilanteisiin. Niitäkin kun vääjäämättä nähdään myös tulevaisuudessa…

5 tykkäystä

Emme koe että tämänhetkinen salkkujen saldo on ihan oikeaa varallisuutta jonka voi henkisesti mark-to-market kokea. Ne ovat vaan bittejä.

Emme ole sijoittaneet Tikkurilan lunastuksesta tullutta likviditeettiä takaisin pörssiin.

Emme sijoita pelkkiin unelmiin ja haaveisiin vaan pitää olla konkretiaa riittävästi.

Meillä on normaalia jonkin verran korkeampi mutta ei dramaattisesti korkeampi käteispaino. Olemme täysin valmiit ottamaan paperilla massiivisesti turpaan jos kurssit laskevat. Emme yritä ajoittaa markkinoita muuten kuin hieman.

35 tykkäystä

-Varaudun hajauttamalla eri omaisuusluokkiin.
-Osakepuolella n. 30 kohdetta eikä yli 5% painoa per sijoitus.
-Arvokriteerien preferoiminen tulevissa sijoituspäätöksissä.
-Ei vipua vaan jonkin verran käteisreserviä.
-Pitämällä katseen riittävän pitkällä ja muistaen että pörssiin kuuluu laskukaudet ja silloin myös hyviä yhtiöitä saa halvemmalla.

3 tykkäystä

Ohjaamalla tulevaisuudessa sijoituksia entistä enemmän osakkeista rahastoihin. Näitä tankataan viikottain aiemmin kuukausittaisten ostojen sijaan, koska en halua osua huipulle ja pohjaan osun tuskin kuitenkaan.

Osakepuolella tunnuslukuja on tarkasteltu entistä kriittisemmin ja suurta epävarmuutta itselle aiheuttavat firmat karsittu pois.

Yllä mainituista toimista johtuen omaankin yhtäkkiä 10% käteistä, joka ei liene myöskään huono juttu.

4 tykkäystä

Vuonna 2021 tein kolme kauppaa: Tikkurila-pakkomyynnin lisäksi myin vapaaehtoisesti Seligsonin Global Brands -rahaston alkuvuodesta ja Wärtsilän kesällä. Nämä vapaaehtoiset edustivat ennen myyntejä yhteensä noin 7,5% sijoitusvarallisuudestani. Tikkurila oli ennen ostotarjousta 4,7%, tarjouskilvan jälkeen noin 10,8% sijoitusvarallisuudesta. Näiden lisäksi jätin osingot käteiseksi. Ei siis mitään hirveän radikaalia.

Nyt sijoitusvarallisuuteni on noin 65/35 osakkeet/käteinen, mikä on lähellä strategiani maksimivarovaisuutta. Olen tyytyväinen jakoon ja omistuksiin, enkä aio ensi vuonna myydä enää mitään vaikka pörssi edelleen nousisi. Jos alkaa laskea, alan ihan mekaanisesti ostaa osto-ohjelmien mukaisesti laskeviin kursseihin yrittämättä millään tavoin spekuloida pörssin liikkeitä. Jos laskisi paljon, lopulta sijoitusvarallisuus on 100% osakkeissa, minkä jälkeen ajattelen muita asioita. Velkavivun puolelle en aio ikinä mennä, tässä eroan Yhä musa soista, joka saattaa mennä maltillisesti sillekin puolelle. Mun mielenrauhalle velkavipu salkkua vastaan ei sovi missään tilanteessa.

43 tykkäystä