Viime vuonna ostin tätä lasteni salkkuun. Hieman heikosti tuo on oman salkkuni muihin tuotteisiin verrattuna kehittynyt, eikä tuo ole mikään ihme, sillä arvostus on koko ajan ollut korkea. Arvostuksen onneksi arvioidaan helpottavan. Ostinkin tämän lappuna, jolle en odota äkillistä nousua, sillä näen kohderyhmän kuluttajakäyttäytymisessä lisää muutoksen tuulia tulevina vuosina.
Selailin pääosin, mitä foorumilla oli aikaisemmin kirjoiteltu. Voisin ehkä hieman avata omaa pähkäilyä tämän suhteen. Itsellähän on aina lähinnä kaupankäynti mielessä.
- Kivijalkamyymälät
Monet kivijalkamyymälät ovat olleet viime vuosina pulassa verkkokaupan kehityksen vuoksi, siksi ehkä M&M:n on helppo suhtautua ennäkkoluuloisesti. Erityisesti muotiliikkeiden ongelmat ovat heijastuneet siten, että moni uskoo kivijalkamyymälöiden olevan katoavaa kansanperinnettä ja jatkossa tilaukset tehdään netistä.
Vaatteita kuitenkin ostetaan usein kiireettömästi. Kissanhiekkaa ei aina muista hyvissä ajoin tilata tai kuivamuonat vain loppuvat. Moni meistä ei osaa ennakoida kissa- tai koiraystävämme ruokatarpeita sen paremmin kuin omiaan ja tämä ajaa meidät usein kivijalkamyymälään. Ystävämme ei ymmärrä odottaa.
Myyjien asiantuntijuudesta myyntiä buustaavana tekijänä on ollutkin jo aikaisemmin hyvää juttua. Siihen ei varmaan kannata palata. Tästä samaa mieltä.
Kivijalkamyymälöissä houkutteleva tekijä lisäksi itselle on, että ovat laajentaneet viime vuosina voimakkaasti. Vernerin kommentissa oli hyvin nostettu esille, että 20% myymälöistä on alle 3 vuotta vanhoja ja myymälöiden määrä oli lisääntynyt 300:sta 320:neen jo pelkästään 2021 loka-joulukuun aikana.
Aikanaan moni tuttavani on ollut mukana avaamassa eri alojen kivijalkamyymälöitä. Vaikka alkuinnostusta olisi, ne eivät heti muutu kannattaviksi. Esimerkiksi S-ryhmä olettaa myymälöidensä olevan kannattavia vasta 2 vuotta avaamisen jälkeen. Miten myymälöiden kannattavuudessa ei nähtäisi muutosta?
Kannattavaksi kaikki eivät toki välttämättä päädy koskaan. En ihmettelisi, vaikka tässä nähtäisiin palkattavan jokin kirvesmies johtoon, joka joskus tulevaisuudessa tiputtelee kannattamattomat myymälät pois kartalta.
- Verkkokauppa
Itse olen laiska verkkokaupan käyttäjä. Mutta pitää myöntää, Mustin kohdalla on tullut käytettyä. Käyn usein M&M:ssä parissakin lähimyymälässä ja myyjät ahkerasti kehottavat myös lisäksi käyttämään verkkokaupan palveluita. Toki analyysin mukaan vaikutti siltä, ettei lemmikkieläintuotteiden verkkokaupalla olla vielä saatu aikaan samanlaista kilpailukyvyn kannattavuuden parannusloikkaa (vielä?) kuin muodista puhuttaessa. Johtuneekohan siitä, että tuotteet ovat painavia ja varastointi tapahtuu täällä?
Ennen koronaa ainakin on on ollut halvempaa lähettää T-paita Filippiineiltä Rovaniemelle kuin Kajaanista Rovaniemelle.
M&M:llä on verkkokaupassa ihan älyttömän hyvä systeemi.
Voit laittaa ruuille kestotilauksen, joka lähettää ruuat kotiin sovitusti vaikka viikon välein. Monien ruokien hankintaväli on helppo ennustaa etukäteen. Kissanhiekoille on usein paljoustarjous. Itsellä on ainakin vain se yksi M&M:n kissanhiekka, jota suostun ostamaan, jottei koko kämppä löyhkää. Meinaan Compact Care. Myydään 14kg säkeissä. Paljous alennus 8säkkiä/120€.
Oletko koskaan koittanut työntää ostoskärryissä 112kg kissanhiekkaa?
Minä olen. Sellaiseen pikkuiseen alamäkeen kohti autoja. No… Minä olen.
Jos se pirun kissanhiekka loppuu yllättäen voit käydä ostamassa setin, nappaat yhden mukaan ja M&M toimittaa loput postissa ilmaiseksi. Tekeekö Faunatar ja Pete näin? Ei tietääkseni.
Mutta tuotteet ainakin ovat hyviä ja palvelu koukuttaa.
Nämä vain esimerkkejä, miten M&M yhdistää tyylikkäästi myymälöiden ja verkkokaupan parhaat puolet. Verkkokauppaan ja digitalisoitumiseen M&M on alkanut panostamaan vasta 2018, eiköhän muutkin sen vielä löydä. Ainakin olen sitä kasvattajan ominaisuudessa suositellut.
Elukoiden oma Facebook kylkeen voisi myös tehostaa myyntiä. Petsie ainakin oli taannoin suosittu.
Sitten päästään siihen, mikä sai itseni kiinnostumaan Mustista ja Mirristä ja miksi se on sinne pitkään salkkuun, jossa istutaan käsien päällä.
- Eläinten omistamisen kulttuurin muutos
Meillä on aina ollut eläimiä ja itse olen kasvattanut ja myynyt viimeisen 20vuoden aikana neljä pentuetta. En siis mikään ammattikasvattaja tai pentutehtailija. Eläimiä ei ole saatavilla nykyään yhtä helposti lemmikiksi kuin aikaisemmin ja niistä pyydetään yhä enemmän. Onneksi.
Kun eläimestä joutuu heti hankintavaiheessa maksamaan enemmän ja ne ovat kova taloudellinen panostus, odotuksen ja etsinnän tulos, niiden hoitoon suhtaudutaan erilaisella vakavuudella ja ne ohjautuvat koteihin, joilla on varaa hoitaa niitä hyvin. Oli sitten uusi ystävä maatiainen, seropi tai Kennel-liiton rekisteröimä yksilö.
Kysyntätilanteen tasapainon vaihtumiseen vaikuttaa varmasti katastrofiyhdistysten muuttunut strategia eläinten luovuttamiselle. Älkää siis luopuko eläinystävästänne liian halvalla. Silloin ne saavat todennäköisemmin kodin, jossa heistä on varaa huolehtia.
Korona on lisännyt koira- ja kissabuumia. On ollut ikävä seuralaista, mutta suhtautuminen on muuttunut radikaalisti jo ennen korona-aikaa. Pentubuumi vain toi sen esille ja antoi sille lisäbuustia. Eläinlääkäreidenkään asenteetkaan eivät ole pysyneet mukana siinä, miten tärkeäksi sen oman perheenjäsenen terveys nykyään otetaan. Tähänkin voisi tarttua.
Näkisin siis, että tuossa on hienoja ajureita ilmassa ja hyvät mahdollisuudet onnistua pitkässä juoksussa, eikä Musti ja Mirri ole pelkästään koronavoittaja. Aika näyttää, miten tarina kehittyy.
Vink, vink! Kohta kun palataan takaisin toimistolle, lemmikkihotellit ja eroahdistusihmelääkkeet kävisivät varmasti kaupaksi. Saattaa olla jotain unohtunut käymättä läpi uuden ystävän koulutuksessa.