Nanoform Finland - Pieni on kaunista

Tällaista tuli vastaan tänään. Hiljaiselo ei välttämättä ole yrityksen toiminnan kannalta ollenkaan huono asia. Osakkeen hypen puolesta asia taas voi olla toisin, mutta eipä tuossa mitään radikaalia ole lähipäivinä tapahtunut. Q1 julkistus voikin sitten olla jännittävää aikaa. Voi hyvin olla että panttaavat tuloksia sinne, tai sitten työt prosessissa ovat vielä niin kesken että eivät uskalla mennä sanomaan mitään. Suurin kolaus imagolle saadaan kuitenkin ennenaikaisella jumalaksi julistamisella, jos odotuksia ei täytetäkkään, joten mielestäni tekevät viisaasti kun eivät turhaan huutele alustavista tuloksista.

Vielä ollaan kirkkaasti oikealla tiellä.

Kämmenet hikoilen GME tyylistä stonksausta odottelevat ovat kyllä tekemisissä oikean lapun kanssa, mutta olettaisin, että saavat odotella vielä hetkisen aikaa järjenvastaista raketointia.

5 tykkäystä
  • Nanoform on kaiketi sanonut, että mullistaa lääkekehityksen, ja pokaaleja haettiin, joten aikamoista hypeä rakennettiin

  • nyt tämä suuntaus 3d printing lääke ei heti aukea, miten tämä liittyy ylikriittiseen kiteytymiseen,

jotain 3d lääkkeitä on markkinoilla muistaakseni,

on mahdollista, että lääkepuolella sillä ei tule isoa merkitystä, esimerkiksi kirurgiassa yksilölliset 3d palat ovat ymmärrettäviä

3 tykkäystä

“The immediate product innovation target for the collaboration is to combine Nanoform’s fast dissolution nanoformed particles with Aprecia’s ZipDose™ technology platform for rapid disintegration to enable high performance buccal and oral delivery of medicines to patients where rapid absorption is essential.”

ei kyllä aukea, Nanoform tekee ylikriittisellä menetelmällä partikkeleja, ja toinen tekee 3d printauksella, siis laitetaanko nämä Nanoformin hiukkaset 3d printteriin, vai miten,

nopealla silmäyksellä en löytänyt toisen yrityksen sivuilta tiedotetta, taisi olla, että haetaan kumppaneita…

“laitetaanko nämä Nanoformin hiukkaset 3d printteriin, vai miten”. Juuri näin.
Kannattaa perehtyä myös ZipDosessa käytettyyn tulostustekniikkaan. Perustuu aivan eri tulostusteknologiaan kuin yleiset muovi 3D printterit. Pitäisi olla suoraan sovellettavissa nanopartikkeleille niiden kestävyyden rajoissa. Toki ainahan kaikenlaista odottamatonta voi tapahtua kehitysprosessin aikana.

En edelleenkään odota suuria kurssiliikkeitä suuntaan tai toiseen ennen tulosten julkistusta jostakin käynnissä olevasta projektista. Lääkekehitys on loppujen lopuksi pitkäveteistä puuhaa jota on tylsä seurata.

1 tykkäys

hieman “hauska” veto 3d printteriiin, päälle liimattua,

no toki ei yllättävä, kun katsoo tarkemmin,

https://patents.google.com/patent/FI20146032A/en

Mielenkiintoista,

“Aprecia’s ZipDose technology platform combines materials science with the unique capabilities of
powder liquid 3DP to formulate, develop and manufacture high dose fast melt pharmaceutical products.”

ilmeisesti nanojauhepedille tiputetaan nestepisara

"First dosing of nanoformed drug successfully accomplished

December 21, 2020"

siitähän on kulunut jo jonkun aikaa, joten luulisi tutkimustulokset olevan valmiina, siis miten kävi?

1 tykkäys

Jos en muista väärin, niin hehkuttivat joulukuussa 2020, että asiat etenevät nopeammin kuin ajattelivat

  1. mitkä ovat tulokset: First dosing of nanoformed drug successfully accomplished December 21, 2020

  2. he sanoivat: antaa lääkkeelle toisen mahdollisuuden, mikä on tilanne

  3. liiketoimintamalli: allekirjoitusmaksut jo kassaan, ei kassasta, puhuivat, onko toteutunut, Herantis Pharma, Aprecia

  4. julkaisutilanne: toimitusjohtaja sanoi viime vuonna, että työn alla olla

  5. patenttitilanne: PRH hylkäsi patenttihakemuksen keskeisessä keksinnössä, muut kaiketi ovat cv-patentteja

Mikä on hehkutetun tutkimuksen tilanne, puolen miljardin arvostuksella näyttää osake pyörivän, vaihto kaiketi hieman odottavanlainen

  1. pienimmillä hiukkasilla puristettu tabletti kaiketi liukenee nopemmin kuin isommilla hiukkasilla puristettu tabletti, itsestään selvä asia

  2. miten voivat verrata kaupalliseen piroksikaamitablettiin, onko kaupallisen tabletin puristuksessa käytetyt voimat tiedossa

  3. tuliko joku yllättävä vaikutus, nämä ovat yleensä tulleet sivuvaikutusten kautta, joten hieman kaukaa haettu

  • odotellaan Talouselämä-lehden lisäksi tieteellisiä julkaisua, joka kaiketi Lääketeollisuuden Mullistavana menee läpi korkean impact factorin lehdissä läpi heittämällä,

ja viime vuonna toimitusjohtaja sanoi kysyttäessä, julkaisu on työn alla, kello tikittää, jota sanontaa taitaa toimitusjohtaja myös käyttäneen ennen pörssiin menoa olleissa tilaisuuksissa, ja Manhattanilla myydään, taitasivat orion ja astrazeneca olla ne maksaneet asiakkaat mahdollisesti, arvaus

The clock is ticking.

1 tykkäys

Ilmeisesti Nanoformin kurssi on alamäessä, vaikka monien terveysalan yritysten suunta on ehkä toiseen suuntaan.

Ostaisikos joku yritys Nanoformin, kun PRH hylkäsi keskeisen patenttihakemuksen, pelottaa, jos eläkerahojani sijoittaneet ovat sinne laittaneet

ja julkaisuja viime vuosilta ei ole, nyt odotellaan ja jo hieman odoteltu :pensive:

Tiedän Nanoformin erittäin hyvin.

Miten eläkerahojani sijoittaneet tietävät Nanoformin?

Suomalainen talouslehdistö on, siis Helsingin Sanomat ja Suomen Kuvalehti. Talouselämä-lehti teki hienon puffin, Mullistusta odotellen

https://tuuletus.net/te/te092019_28.php

1 tykkäys

taitaa Nanoformin arvostuksessa viikon aikana hävinnyt 50 miljoonaa euroa,

miksi?

ilmeisesti ei panttailla Julkaistuja tuloksia, miksi Nanoform (Edward) ei julkaise/mene lehdissä läpi?

Edward
Chairman of the Board

Miten tämä uutinen liittyy nanoformiin?

Yrityksillä on useita stretegioita uutistensa julkaisemiseen. Osa julkaisee kaikki preliminäärituloksetkin aikaansaaden hypeä lapun volatilisoinnin uhalla. Toiset yhtiöt taas julkaisevat isomman läjän tuloksia kerralla osavuosikatsauksissa ja pitävät sijoittajien(kin) kuvitelmat realistisella tasolla tällä välillä. Näkisin että Nanoform on nyt ottanut sellaisen kannan missä ei turhaan huudella, mutta tosin yhteistyöverkoston kasvusta pidetään ihmiset tietoisena (joka taitaa olla vähän niin kuin pakollista).

  1. päivä lienemme jo paljon viisaampia muutaman aikaisemman postauksen suhteen.

Edelleen kannattaa pitää mielessä että Nanoformin tavoite ei ollut olla edes kassavirrallisesti kannattava yritys vielä neljään vuoteen.

1 tykkäys

Liittyy siten että Glucomodicum on lähtöisin samasta labrasta kuin Nanoform. Edward Haeggström (Nanoformin CEO) istuu Glucon lautakunnassa ja on lautakunnan puheenjohtaja. Artikkeli kertoo Glucon saavuttamista tuloksista.

3 tykkäystä

“Edelleen kannattaa pitää mielessä että Nanoformin tavoite ei ollut olla edes kassavirrallisesti kannattava yritys vielä neljään vuoteen.”

Se ei tarkoita sitä, ettei nytten kannattaisia julkaista arvostetussa tiedelehdessä, kuten toisessa Edwardin yrityksessä tekevät, näin kannattaa tietysti tehdä, ja saa aidon asiakaskiinnostuksen

1 tykkäys
  1. Mihin verrataan? Glucomodicumissa vertasivat parhaimpaan neulattomaan menetelmään, hyvä, ehkä voisi hieman kertoa, miten suuri ero tuloksissa on neulalla tai ilman neulaa

  2. Glucomodicumin patenttitilanne on hyvä

https://patents.google.com/patent/EP3422936B1/en

toisin kuin Nanoformin, jonka keskeisen patenttihakemuksen PRH hylkäsi

@Real … voisitko antaa linkin tai vinkin, jonka kautta löytyy tieto keskeisen patenttihakemuksen hylkäämisestä. En löydä tietoa tai ilmoitusta asiasta firman tiedotteista, enkä kyllä mistään muualtakaan.

YT
Nalle

1 tykkäys

https://patent.prh.fi/patinfo/tiedot.asp?NroParam=20140266&NID=&offset=&ID=X1005033&Inx=1

3 tykkäystä

Kiitos @Real !!

Mitenköhän tuosta ei ole ollut mitään uutisointia? Ja miten firma voi jättää tuon tiedottamatta?

Toisaalta selvisipä tuo osakekurssin alastulokin vihdoin. Siis minulle, kaikki muut ovat varmaan olleet kartalla koko ajan.

Tietysti nyt on vielä näkemättä, kuinka keskeistä tuon patentin saaminen olisi ollut yrityksen jatkon kannalta. Kunhan kurssin lattiataso löytyy, ollaan paljon viisaampia.

2 tykkäystä

Olen täysin samaa mieltä, miksi eivät ole tiedottaneet Erittäin tärkeästä yritykseen liittyvästä asiasta.

Ovat hyvin tietoisia, ja yrityksen viestinnissä on alettu luopumaan patented sanasta, mutta tuo olisi pitänyt tuoda suoraan julki, eikä näin.

2 tykkäystä