Nokia sijoituskohteena (Osa 2)

Sirupulaa ei näissä tiedotteissa mainittu eikä edes ollut viittausta siihen 2022 osalta. Jännä nähdä mitä kuullaan kun Pekka on äänessä.

4 tykkäystä

Kiitos, tämä selventää.

OP:n oma rima on asetettu analyysissä tosiaan melko alas. Kaikkihan ovat toki tuon listan ajankohtaisista haasteista kuulleet useampaan kertaan eri yhteyksissä ja se pitää toki paikkansa lähes jokaisen globaalin yrityksen kohtalla. Nokia-analyysissä olisi toivonut avattavan, miten tämä “vastatuuli globaaleille yrityksille” Nokiaan vaikuttaa.

Veikkaan itse, että komponenttipulalla on ollut merkittävä vaikutus Nokian liikevaihtoon vuoden lopulla ja siitä kerrotaan yhtiön taholta helmikuun alussa. Tarina ei varmasti ole muuttunut Q3:sta. On hyvä signaali, että siitä huolimatta päästään näinkin hyviin tuloksiin. Samalla toivoisi, että yhtiö pystyisi jo antamaan ennustetta paremmasta toimitustilanteesta tai edes aikataulua sille, milloin pahin on takana.

Itse odotan mielenkiinnolla sitä, mitä tapahtuu, jos/kun toimitusketjujen haasteet ovat ohi. Ihan maalaisjärjellä voisi kuvitella, että kysyntä ylittää tarjonnan jonkin aikaa, jonka pitäisi heijastua myös Nokian viivan alle. Nythän työnnetään tavallaan kysyntäaaltoa eteenpäin ja jollain tavallahan se purkautuu.

14 tykkäystä

OP:n Stenvall:

”Nokian liikevoittomarginaalin ohjeistus on hyvä ainakin minun silmissäni, koska viime vuodesta tulee headwindia, vastatuulta, 1,5 prosenttiyksikköä. Me tiedämme kustannuspaineet ja komponenttien hintakehityksen, joten ohjeistus osoittaa, että Nokian alla oleva bisnes on tosi hyvässä iskussa. Yhtiö pystyy kuitenkin tällaiseenkin vuoteen antamaan tällaisen ohjeistuksen”, Stenvall sanoo.

Stenvall kiinnittää huomiota Nokian bruttomarginaalin rakenteeseen. Se määrää, millä keinoin yhtiö voi kannattavuuttaan parantaa.

”Bruttomarginaalin paraneminen tulee matkapuhelinverkoista, ja se paraneminen on jatkunut. Nokian hankinnan ja valmistuksen kulut ovat 13,2 miljardia euroa vuodessa. Operatiiviset kustannukset ovat kuusi miljardia.”

Kustannussäästöillä kannattavuutta ei ratkaisevasti paranneta. Tärkeintä ovat hankinnan ja valmistuksen kulut.

”Se mitä teet operatiivisille kustannuksille, on aika pientä hienosäätöä bruttomarginaalin noustessa tai laskiessa. Mutta nämä hankinnan ja valmistuksen 13,2 miljardia, jos pystyt vaikka prosenttiyksikön parantamaan sitä marginaalia, ottamaan kuluja alas sirutuotannosta ja näistä, sillä on valtava vaikutus tulokseen.”

Stenvall sanoo, että tuli Nokian romahdus johtui nimenomaan bruttomarginaalin laskiessa heikolle tasolle.

”Ei sitä pysty millään kustannussäästöillä kompensoimaan. Nyt Nokian bruttomarginaalissa nähdään paluuta parempaan suuntaan. Nyt näkymä on hyvä.”

20 tykkäystä

Nopeasti se mielipide muuttui ja nyt matkapuhelinverkotkin on muistettu. :grin:

Nojoo, en lähde tätä rääpimään. Eiköhän OP:n osalta ole luvassa ennusteiden ja tavoitehintojen hienosäätöä pikapuoliin.

Edit. Lisään vielä sen verran, että Stenvall tuo esille monia seikkoja nykytilanteesta, jotka olivat itselläni vahvoina oletuksina ennen tätä päivää ja olin/olen edelleen siitä syystä bullerona. Tuossa Stenvallin haastattelussahan on tällä kertaa pelkkää asiaa (joten… no hard feelings, I hope). :slight_smile:

19 tykkäystä

Tämä on se asia joka jaksaa itseä hämmästyttää. Matkapuhelinverkkojen koko teema on ollut viime vuosina kilpailukyvyn ohella SoC -kehitys ja sen mukana tuoma marginaaliparannus. Kaiken kukkuraksi Nokia on tarkkaan ohjannut, ja ohjaa edelleen, tuota kehitystä.

Se analyytikko joka ei ole edes yrittänyt laskea potentiaalia auki, ei ole tehnyt kotiläksyjään. Edelliset kvartaalit ovat antaneet tähän poikkeuksellisen hyvät työvälineet. Ärsyynnyn suorastaan jos joku analyytikko lausahtaa että kylläpä asia yllättää, että miten hankinnan ja valmistuksen kulut laskevat. Asia menee samaan sarjaan kuin “katsotaan nyt onko Nokia matkalla kohti uusia pettymyksiä”.

Kas kummaa, havaitsiko hän nyt asian. No onhan OP ollut kohtuullisesti oikeassa suosituksiensa kanssa, kun ei ole vähään aikaan neuvonut vähentämään. Mutta selkeästi liiallinen varovaisuus ja pessimistisyys on vienyt analyysiä. Kuitenkin siitä huolimatta target taisi olla 6,00 €.

28 tykkäystä

Ohessa pikakommentit Citiltä ja Kepleriltä Nokian aamuiseen posariin liittyen:

27 tykkäystä

Lisää ensikommentteja, mahdolliset target ja ennustemuutokset nähdään luultavasti tulevina päivinä, jos sellaisia on tulossa. Kuten kuitenkin sanottua Nokian 2022 ohjaus osuu aikalailla analyytikoiden konsensukseen - muistaen että targetit ovat +6 € tasoa.

Pikakommenteissa muistutetaan että tulosylitys on ennen kaikkea seurausta kertaeristä. Toisaalta 2022 ohjaus antaa tilaa ennusteiden nostoille. Alex Duval puolestaan odottaa positiivista kurssireaktiota. Helsingissä gap on nyt täytetty ja katsotaan tapahtuu samainen NOK -version kanssa, ja miten sen jälkeen. Hieman sellainen fiilis että vastuksessa koneet alkoivat myymään alaspäin, mutta toiveissa on edelleen myönteinen päätös. Itse siirryin vielä lisäämään omistusta.

image

Edit:

image

Vihreää enemmän? Tällöin #1250 robo olisi myynyt enemmän. Joka tapauksessa tuon robon volyymi on melkoisen suurta.

25 tykkäystä

12% ilman huutaria
siellä tuollainen 1014 (ja pari muutakin outoa lkm) tehnyt “muutaman” kaupan sekin, millä värillä lienee sen kuva :thinking:

jenkit arpoo suuntaa 5min ja 1,5m lappua mennyt ja nyt vihertää, käytiinkö niitä gäppejä kuromassa umpeen ?

15 tykkäystä

Gap @ 6,18 USD on kurottu umpeen, nyt katsotaan mikä on illan teema. :sweat_smile:

16 tykkäystä

Nokialla on mahdollisesti vielä positiivista kerrottavaan vuoden 2021 raportoinnin yhteydessä: osingon maksamisen aloittaminen ja vuoden 2023 ohjeistus. Nyt heilutaan indeksien määräämässä tahdissa. Toivottavasti posarin myötä kurssi alkaa pysyä 5,50 euron tietämissä, vaikka tänään jäätäisiinkin miinukselle…

17 tykkäystä

Enpä olisi uskonut, että päivästä tulee pannukakku. Mukavasti kohosi heti aamusta mutta lässähti nopeasti ja valuu nyt jo pöydän alle.

Vaikea on tätä laskettelulogiikkaa ymmärtää parantuneiden näkymien vahvistamisen jälkeen.
Ehkä markkinoilla tarvitaan muutama päivä sen sulattamiseen, että Nokia jatkaa hyvien osavuositulosten sarjaa eikä näytä taantumisen merkkejä. Ikävästihän Nokia sekoitti valmistautumisen pohjoisen telejättien tulosjulkistuksiin. Odotetaan ne nyt vaan ensin ja saadaan näyttäviä liikkeitä aikaiseksi. :slight_smile:

Minkälaisen osinkojen Burj Khalifan Nokia oikein aikoo pystyttää? Jos osinkojen maksu ei helmikuussa ala, minä haen Ruotsin kansalaisuutta ja muutan kommentoimaan Ericssonia Kööpenhaminaan.

43 tykkäystä

niimpä…indeksien mukaan…Eric +1.11 nok -0,62. Kumpi antoi tulosvaroituksen.

16 tykkäystä

Mahtaisiko 21.1 erääntyvät optiot aiheuttaa manipulointia? Max pain näyttäisi olevan 5$, osto-optioissa suurin open-interest 7$:ssa. Optiokauppiaiden intressissä näyttäisi olevan, että kurssi ei nouse ainakaan yli 7$

7 tykkäystä

Kyllä tuohon itsekin uskon että ne painaa, 6$ ja sen alle optioita (rahassa kiinni) on jättikasa (450k, joka vastaa kuitenkin 45m lappua), sitten 6.50 ja 7.00$ lisää, joita ei varmaan katettu kaikkia…

11 tykkäystä

Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla Nokia-analyytikon mielipide näistä optioiden vaikutuksista ja miten ne ovat oikeasti vaikuttaneet/toteutuneet kurssimuutoksiin todellisuudessa.

Jotenkin ainakin minulle tulee taannoinen robo-manipulaatio keskustelu mieleen.

4 tykkäystä

Keynote by Mikko Lavanti, Nokia

Dubai 8.12.2021
Alku on niin myyntimiehen jargonia et linkki pitäs alkaa noin 7:40 minuutin kohdalta.

  • Datamäärän kehitys
  • Paikalliset tehtaat
  • O-Ran
  • 6G
    Ei varmaan mitään uutta, mutta mitä myyntimies haluaa tuoda lyhyessä 15 minuutin puheessaan esiin.
2 tykkäystä

Eikö Nokia pystyisi helposti maksamaan 20 sentin osingon? Nettokassa on kasvanut, joten ei se kaikki mene kehitykseen.

4 tykkäystä

Lightwave nostaa jälleen esiin nokian ja de-cix…

DE-CIX upgrades Frankfurt internet exchange with Nokia routers

Jan. 11, 2022

The company’s Frankfurt facility will see the installation of Nokia’s 7750 SR-14 routers as part of an upgrade initiative to achieve 800 Gigabit Ethernet capabilities.

Lightwave

DE-CIX upgrades Frankfurt internet exchange with Nokia routers

Jan. 11, 2022

The company’s Frankfurt facility will see the installation of Nokia’s 7750 SR-14 routers as part of an upgrade initiative to achieve 800 Gigabit Ethernet capabilities.

Stephen Hardy

Arrows 2816042 1280

DE-CIX has turned once again to Nokia to upgrade the switches in one of its internet exchanges. The company’s Frankfurt facility will see the installation of Nokia’s 7750 SR-14 routers as part of an upgrade initiative to achieve 800 Gigabit Ethernet (GbE) capabilities.

The upgrade program is in its initial stages and is expected to run into the second quarter of this year. The two companies say that DE-CIX will have three 7750 SR-14 routers installed across the entire decentralized DE-CIX structure at a cost of several million Euros. The DE-CIX platform in Frankfurt encompasses more than 35 different locations within the metropolis, serving more than 1100 connected networks and supporting a peak load of close to 11 Tbps. It is Europe’s largest internet exchange.

Powered by the Nokia FP5 network processor in our 7750 SR lineup, DE-CIX can continue to expect best-in-class performance, smooth operations, and a future-proof platform.”

Dr. Thomas King, CTO at DE-CIX. “With the broad portfolio of Nokia equipment, we can without a problem build internet exchanges of any size – an important pillar of our global expansion strategy.”

Näiköhän dc:n ajatus de-cix:n upgradauksesta frankfurtista mumbaihin toteutuu… hyvä hyvä

8 tykkäystä

Tämä tunnettu Excelin pyörittäjä, eli Bank of American analyytikko Tal Liani, tai mikä lie, jatkoi eilen samaa tarinaansa. Harmittaa tyypin puolesta, miten joku voi olla noin keitaalla - kotiläksyt on tekemättä esimerkiksi Nokian SoC -kehitykseen liittyen, tai vaikkapa markkinoiden investointitarpeisiin liittyen… ei RAN -markkina ei tule näkemään terävää piikkausta vuonna 2021 tai 2022. No yhtä kaikki en oikein tiedä miksi PLX Trader on häntä siteeranut, mutta tällaisilla kommenteilla voi olla vaikutusta Nokian mollivoittoiseen kurssireaktioon. On tyyppi kuinka keitaalla tahansa, mutta silti hän on suuren pankin analyytikko.

The 2021 guidance includes one-off gains related to venture fund investments, a one-off software contract in Q2, debt provision reversals and some other benefits, Bank of America analysts said, keeping their neutral rating unchanged

A RAN market peak this year, increasing usage of O-RAN and intense competition are likely to weigh on Nokia’s topline and margins in the coming years, BofA said

Edit: Turhauduin ja lähetin hänelle kohteliaasti ohjeistavaa mailia. :thinking:

46 tykkäystä

Tavoitehinta päivittyy 6,2 e ja lisää.

33 tykkäystä