Kolmanneksen liikevoitto alempi kuin ennuste.
Tiedotteesta lainattua
Haastavat markkinaolosuhteet ovat jatkuneet auto- ja rengasalalla kolmannen vuosineljänneksen aikana, ja jälleenmyyjien rengasvarastot ovat korkealla tasolla. Jälleenmyyjäasiakkaiden keskittyminen varastonhallintaan sekä alhainen kuluttajaluottamus vaikuttavat rengaskysyntään ja -myyntiin aiemmin ennakoitua negatiivisemmin. Myös valuutoilla on negatiivinen vaikutus Nokian Renkaiden liikevaihtoon.
“Lyhyen aikavälin epävarmuuksista huolimatta katteet ovat pysyneet hyvällä tasolla, ja asiakkailtamme saadun palautteen perusteella arvioimme, että markkinaosuutemme premium-talvirenkaissa on säilynyt ennallaan tai parantunut”, sanoo Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Jukka Moisio. “Viimeinen vuosineljännes on Nokian Renkaiden tärkein sesonki vuonna 2023 ja odotamme neljännekseltä vahvaa rahavirtaa.”
Olen kohtuullisella omistuksella mukana.
Renkaiden tämän vuoden tuloksella ei ole oikeastaan mulle merkitystä kunhan yhtiön pää pysyy pinnalla. Toki huomenna voi tuotto-odotus nousta jos pääsee dipistä lisäilemään.
Eiköhän valtaosalla Renkaisiin sijoittaneilla ole sama ajatus, joten mielenkiintoista nähdä dippaako osake merkittävästi.
Edit: Lisätään nyt sen verran, että Rinkuloiden suoriutuminen tai suoriutumattomuus uuden tehtaan (2025) myötä tämän keissin onnistumisen lopulta ratkaisee.
Nokian Renkaat Oyj Pörssitiedote 24.10.2023 klo 20.20
Nokian Renkaat Oyj:n hallitus on tänään päättänyt osingon toisen erän, suuruudeltaan 0,20 euroa osakkeelta, maksamisesta tilikaudelta 2022. Osinko perustuu vuoden 2023 yhtiökokouksen hallitukselle antamaan valtuutukseen. Osingon toinen erä maksetaan 5.12.2023 osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun täsmäytyspäivänä 2.11.2023 merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.
Nokian Renkaiden yhtiökokous 26.4.2023 päätti, että vuodelta 2022 maksetaan osinkona 0,35 euroa osakkeelta toukokuussa 2023. Yhtiökokouksen päätöksen ja hallituksen tänään tekemän päätöksen perusteella Nokian Renkaiden maksama osinko tilikaudelta 2022 on kokonaisuudessaan 0,55 euroa osakkeelta.
Vaikka tässä ollaan pidemmällä tähtäimellä mukana, niin onhan tuo tulosvaroitus todella ruma tässä vaiheessa vuotta.
Toivottavasti kannattavuus saadaan pidettyä 2024 kunnossa ja tavaralle on kysyntää riittävästi myös kunhan Romanian tehdas saadaan tuottamaan tavaraa.
Markkinaosuuksiakin jaellaan sitten kai nykyään asiakaspalautteen perusteella. Rivien välistä luettuna tarkoittaa kyllä varmaan sitä, että ihmiset laittavat autoihinsa muita kuin Premium-talvirenkaita. Ei sinänsä yllätä tosin tässä taloustilanteessa.
Sellaiset 350 m€ liikevaihtoa ja reilut 40 m€ liikevoittoa kai sitten huutelisi Q4 alalaitaa varten? Jonkin verran pitäisi renkaiden liikkua siis, mutta ei kai nyt mahdoton sentään
Koko vuoden ohjeistus laskee noin EUR 0.17 per osake.
Niin ei siinä kauheasti uusi tehdas auta jos nykyisistäkään ei saada tavaraa myytyä ulos.
Niin eikös tuo suhteellisen kannattavuuden tippuminen tarkoita juurikin sitä, etteivät tehtaat käy täydellä höökillä. Jos vain Kiina kumien ostot olisivat joustaneet alaspäin kysynnän mukaan niin kannattavuus olisi noussut, koska oman tuotannon osuus olisi kasvanut.
Renkaita on käsittääkseni tehty täydellä kapasiteetilla talvimyyntiä varten.
Talvirenkaiden kate on parempi kuin kesärenkaiden. Siksi kapasiteettia kannattaa käyttää ensisijaisesti talvirenkaiden valmistamiseen.
Ilmeisesti kokonaiskysyntä on ollut ennakoitua matalampi useasta syystä johtuen.
Mistä tämmöinen käsitys?
Nokian Renkaiden henkilöautojen renkaiden valmistuskapasiteetista hävisi Venäjän myötä noin 70 %. Kyllä jäljelle jäänyt kapasiteetti on täydessä käytössä.
Eli perustuu mutuun? Tästä mielelläni kuulisin ihan yhtiön toimesta. Jos sielä tehtaat pyörii täysillä ja jälleenmyyjille ei mene tavaraa ( varastot täysi ), niin kohta ne on omatkin varastot täynnä.
Raulin kommentit täällä:
tl;dr: Sijoituscase perustuu edelleen 3-5 vuoden aikajänteeseen ja uuteen tehtaaseen. Lyhyen aikavälin ongelmien vaikutus tähän ei toki ole positiivinen, mutta ei myöskään vedä mattoa alta.
Raulin kommentissa myös sama ajatus siitä, että on panostettu talvisesonkiin (= valmistettu etupainotteisesti talvirenkaita) ja sen onnistuminen Q4 aikana määrittää myös paljon.
Nokian Renkaiden myynti on tänä vuonna aiempaa vahvemmin talvirengasvetoinen ja siten talvisesongin onnistuminen ja ajoittuminen ratkaisee pitkälti sen tuloksen
Suositus / tavoitehinta päivitetään vasta tuloksen julkistuksen jälkeen.
Saahan sitä kysyä asiaa yrityksen sijoittajasuhdevastaavalta, jos haluaa varmistua.
“Jälleenmyyjäasiakkaiden keskittyminen varastonhallintaan” tarkoittaa nähdäkseni, että asiakkaat minimoivat omia varastojaan.
Meinaatko, etteivät omat tehtaat pysty tuottamaan renkaita yhtä edullisesti, kuin ulkopuoliselta alihankkijalta ostettuna? Yhtiön valmistuskapasiteetista lähti 70% ja lisäksi kyseinen osuus ollut yhtiön ylivoimaisesti kustannustehokkain tehdas. Tehtaan kanssa lähti samalla myös iso markkina-alue, joten olisi mielestäni aika ihmeellistä, jos liikevaihto ja liikevoitto ei olisi kokenut isoa pudotusta. Kuvittelisi, että sijoittajat katsoisivat tässä vaiheessa pääosin jo vuosiin 2025=>, mutta voi olla, että tässä vaiheessa tarjotaan vielä ihan hyvää ostopaikkaa. Pitänee malttaa kuitenkin iltapäivään, jos joku innokas jenkkirahasto oksentelisi osakkeitaan.
Niin no. Jos jäljellä oleva kapasiteetti tuottaa lähinnä talvinakkeja ja paras hetki myydä talvinakkeja ei ole 1.7. - 30.9. niin voipi siinä varastojen tasokin vähän nousta. Olin kyllä silti yllättynyt negarista. Itse ostan itku kurkussa lisää, jos osakkeen hinta vielä laskee.
Talvirenkaita tehdään kai liki ympäri vuoden(?), mutta myyntisesonki on lyhyt=menoja ympäri vuoden, tuloja muutaman kuukauden. Rengasliikkeille renkaat menee ennen kovinta sesonkia, tuloutuuko tämä NRE:lle jo silloin vai vasta kun ne pyörivät asiakkaan autossa?
En vaan juuri päin vastoin
Mutta eikö yhtiö nimenomaan ole joutunut korvaaman omaa tuotantoaan alihankinnalla, jolloin kate luonnollisesti laskee.