Daytonin tehtaassa kyse oli pyrkimyksestä päästä uudelle valtavalle markkinalle ja eiköhän tuo tosiaan ole ihan hyvin onnistunutkin. Melko ironista, että USA:n tehdas rahoitettiin pitkälti Venäjän tuotoilla.
Ymmärtääkseni raskaiden renkaiden tuotantoa ei ole erityisemmin siirretty suomeen, kuten kirjoitit. Kyse oli yksinkertaisesti siitä, että kapasiteetin nostaminen oli järkevää nimenomaan Suomessa modernin tehtaan, osaavan henkilöstön ja korkeiden laatukriteerien ansiosta.
En kirjoittele tänne vittuillakseni niille, joilla on NRE:tä vieläkin salkussa enkä ole huomannut, että tänne olisi tultu pelkästään paheksumaan Nokian Renkaita ja/tai ilmoittamaan henkilökohtaisista boikoteista. Mielestäni outo ja turhan tunteellinen kommentti käytyyn keskusteluun.
Itse olen sijoittanut Nokian Renkaisiin useaan otteeseen vuosien varrella ja pitänyt sitä laatuyhtiönä. Olisin todennäköisesti edelleen Nokian Renkaiden osakas ilman Venäjää. Tässä tilanteessa on vaikea kuvitella, että sijoittaisin enää TYRES:iin.
Tällaiset kriisit ja yhtiöiden kiirastulet ovat osa sijoittamisen houkutusta ja erilaisia Nokian Renkaitakin koskevia kommentteja on mielestäni erittäin mielenkiintoista lukea etenkin tällaisissa tilanteissa. Eiköhän Nokian Renkaatkin tästä nouse, vaikka tovi jos toinenkin saattaa kulua ennen sitä.