Nokian Renkaat Oyj

Kyllähän sieltä raportin DCF-mallista jonkin verran suuntaviivoja löytyy tonne vuosikymmenen loppupuolellekin.

@TemeMOME Vilkaisin suositushistoriaa ja näytti, että 2018 olisi ollut kvartaalin piipahdus osta-suosituksella. Sinällään jenkkitehtaan rakentamispäätöksen/Lehtorannan lähdön jälkeen (2017), ei ehkä osake ole mikään superhoukutteleva ollutkaan, varsinkaan jälkikäteen… Itse aloitin aikanaan yhtiön seurannan markkinan pohjilla maaliskuussa 2009 suunnilleen nykyhinnalla. Silloin mentiin parissa kuukaudessa 15 euroon, nyt ei ihan lähivuosina ole ehkä tuo taso realismia :slight_smile:

17 tykkäystä

Silloin meni pari kuukautta, nyt mennee pari vuotta…

Parissa kuukaudessa ei kerkeä sijoitusmaailmassa nykyään näinä päivinä, korostaen sanaa nykyään, edes “kissaa sanoa”, mutta parissa vuodessa pystyy jo sijoituksensa strategiaa ja taktiikkaa hyvinkin nätiksi hioa.

Tahi siis strategiahan on jo alun alkaenkin sijoitustoiminnassa selvä(=kumulatiivinen voitto), mutta se varsinainen eli taktiikka näissä tulee aina tilanteen mukaan, aina:

Ja sanan varsinaisessa merkityksessä “kasvuyhtiöksi” muuttuneessa Tyreksessä varsinkin nyt.

2 tykkäystä

Kiitos Rauli vastauksesta :star:

2 tykkäystä

”Autoilijat pystyvät vaikuttamaan liikenteen ympäristöystävällisyyteen monin tavoin. Yli 80 prosenttia renkaan hiilijalanjäljestä syntyy renkaan käytön aikana. Fiksu rengasvalinta, oikea rengaspaine ja järkevä ajotyyli vähentävät ajamisesta syntyviä päästöjä merkittävästi, sanoo Nokian Renkaiden laatu- ja vastuullisuusjohtaja Teppo Huovila

9 tykkäystä

Muutama nosto:

“Vuonna 2023 on tultu tilanteeseen, jossa maailmankuulu valmistaja pohtii kilpailijoidensa kanssa, miten tarvetta hankkia uusia renkaita saadaan hillittyä ja millä tavalla valmistetaan jatkossa ympäristön kannalta vastuullisempia renkaita.”

“Kehitystyössä materiaalit muuttuvat ja käyttöikä pitenee”

”Vuonna 2025 vastuullisempien materiaalien käyttö alkaa vasta toden teolla näkyä valmistuksessa.”

Maksumuurin takana:

4 tykkäystä

HALLITUKSEN ESITYS YHTIÖN VOITTOA KOSKEVIKSI TOIMENPITEIKSI
Emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 716,1 milj. euroa.
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että jakokelpoiset varat käytetään seuraavasti,
jos osinkoa maksetaan enimmäismäärä:
Osinkoa jaetaan 0,55 euroa/osake
eli yhteensä 76,0 milj. euroa
jätetään omaan pääomaan 640,1 milj. euroa
Yhteensä 716,1 milj. euroa

Hallitus ehdottaa, että osinkoa jaetaan 0,35 euroa osakkeelta osakkeenomistajalle,
joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 28.4.2023 merkitty Euroclear Finland Oy:n
pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus esittää, että ensimmäisen erän osinko
maksetaan 11.5.2023.
Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 0,20 euron osakekohtaisen osingon jakamisesta joulukuussa. Hallitus
päättää asiasta 31.10.2023 pidettäväksi suunnitellussa kokouksessaan. Yhtiö julkistaa
hallituksen päätöksen mahdollisesta toisesta osinkoerästä erikseen ja vahvistaa
samassa yhteydessä asiaankuuluvat täsmäytys- ja maksupäivät.
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut
olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako
vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä.
Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen julkaistaan 3.4.2023 alkavalla viikolla.
Helsinki 7.2.2023
Nokian Renkaat Oyj
Hallitus

17 tykkäystä

Nyt myös virallisesti Venäjä osa historiaa.

Nokian Tyres: Nokian Renkaat Oyj on saanut Venäjän toimintojensa myynnin päätökseen | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

31 tykkäystä

Ei suoraan liity tyresiin mutta mutta varmaan jotain tämän kaltaista hyödynnetään ehkä uudessa tehtaassa kun moderni pitäisi olla :sunglasses::sunny:

2 tykkäystä

Voisi siinä reunalla hyvinkin vastaansanomattomasti todeta notta nyt Tyreksen matka kasvuyhtiönä kohti sitä aitoa ns. "premiumia on myös samalla virallisesti alkanut.
(=Kiinalainen alihankinta on vain väliaikasta kulutuskysynnän tasaamista, toivottavasti.)

Sen on tainnut markinakin liikuistaan päätellen oivaltaa…

Voipi tosin hyvin olla osittain vähän sitäkin, jotta “sijaisosingon” maksu-uhka alkaa jo joillakin tahoilla kolkuttelemaan ovelle, joten ulkona olevia(=myytyjä lainaosakkeita) vähennetään varuiksi entisestäänkin sitä silmällä pitäen…
(Ne isommat shortit tosin viimeksi vilkaistuna nousseet viikontakaisesta 3.43%=>3.83%, mutta kuukausi voi olla yllättävänkin lyhyt aika vetää positioitaan sisään takaisin, menestyksekkäästi, silloin kun markkinoilla liikkuu lähinnä vain lainattuja osakkehia. Yksi konstikeino on tietys ns. “vaihtaa” vanhoja shortsejaan uudempiin kurssinoususta otettuihin, tyyliin à la wanhanajan Outokumpu.)


Mutta, kaikesta huolimatta tämä on se mikä yksityissijoittajaa tällä hetkellä eniten kiinnostaa…?

What is the Fair Price of TYRES when looking at its future cash flows?
(=Mikä ompi Tyreksen käypä hinta, kun tarkastellaan oletettavissa olevia tulevia kassavirtoja?)

6 tykkäystä

Pientä oikolukua Nokian Renkaiden englanninkielisestä viestinnästä.

Yllättävän leväperäisesti hoidettu asia sitä ajatellen, että USA:n markkinan merkitys on vain kasvanut entisestään.

Edit: nyt teki flunssa tepposet omalle järjenjuoksulle. Siis enimmäkseen kaikki OK näyttäisi kirjoittajan mukaan olevan Amerikan markkinoilla, mutta hutilointia muualla.

3 tykkäystä
11 tykkäystä

Moisiolta oikea liike kertoa julkisesti taustoista. Itselleni oleellinen on tässä:

Keskeinen kysymys on, voiko liike-elämän usko hyökkääjävaltioon enää palata ennalleen vai riutuuko Venäjän talous suljettuna vuosia tai vuosikymmeniä.

”Uskoisin, että sodan aiheuttama muistijälki yhtiöissä on pitkä. Aina on toki onnenonkijoita, mutta ne ovat luultavasti yksittäistapauksia. En tiedä, mitä meidän hallitus ajattelisi, jos jossain vaiheessa alkaisin pohtia Venäjälle paluuta. Täysin mahdoton ajatus.”

Pietarin tehtaan kauppahinnasta Hesari ja Moisio kertoivat:

Lopuksi tuli vielä yksi mutka matkaan. Yhtiö arvioi syksyllä saavansa Pietarin-tehtaastaan noin 400 miljoonaa euroa. Kauppahinta pieneni yllättäen 285 miljoonaan euroon.

”Kaupan toteuttaminen edellytti hyväksyntää venäläiseltä viranomaiselta, joka määritteli tehtaan käyväksi arvoksi 280 miljoonaa euroa. Kun viranomainen on päätöksensä tehnyt, siitä ei voi neuvotella. Jokainen voi halutessaan tehdä johtopäätöksensä, mistä tämä kertoo.”

21 tykkäystä

Ilmeisesti tuo 400 miljoonan euron ja 280 miljoonan euron ero selittyy ihan pelkästään ruplan heikentymisellä.

No, se tarina on loppu ja nyt on uuden aika. Firma on ottanut osumaa, mutta mielestäni reippaasti vähemmän kuin se 75 prosenttia mitä on laskettu tammikuun 2022 arvostuksesta.

16 tykkäystä

‒ Renkaiden käyttö edustaa jopa yli 80 prosenttia niiden jättämästä hiilijalanjäljestä. Polttopisteessä on erityisesti renkaiden vierintävastustuksen madaltaminen hiilijalanjäljen vähentämiseksi. Pieni vierintävastus säästää energiaa eli lisää esimerkiksi sähköautoissa niiden toimintasädettä.

‒ Teemme aktiivisesti töitä renkaiden vierintävastuksen madaltamiseen tälläkin hetkellä, mutta sähköautojen yleistymiseen tarvitaan vielä huomattavaa kehityspanosta auton toimintasäteen pidentämiseksi, Pirhonen jatkaa.

5 tykkäystä

Moisio antoi tossa haastattelussa myös tavoitteen liikevaihdon osalta: 2 mrd. viidessä vuodessa (aiemminkin oli kommentoitu että vanha 2 mrd tavoite on hyvä, kun vähän horisonttia venytetään). Meillä ylittyykin tuo 2 mrd juuri 2028, kun Romanian tehdas on oletettavasti täydessä vauhdissa. Q1-julkistuksen pidettävässä strategiapäivityksessä saataneen sitten myös marginaali- ja/tai sijoitetun pääoman tuottotavoitteet viiden vuoden päähän.

17 tykkäystä

Tyrepress 29th March 2023

" So, thus far we have learnt that Tatneft has the right to sell existing stocks of Nokian-branded tyres and for after-sales care for existing Nokian Tyres customers in Russia and Russian-speaking markets.

With such a strong position on both those points, the next most obvious question is: Does Tatneft have any right to market or sell Nokian Tyres? On that point, Nokian Tyres officials simply reiterated that “the new owner has the right to sell the remaining Nokian Tyres branded tyres in the warehouse.”

What about the missing moulds?

In January, Nokian Tyres officials confirmed that a significant number of its moulds were stuck in the St Petersburg function. That’s still true and the latest update is that “due to the Russian counter sanctions, [Nokian Tyres] have not been able to move any equipment from Russia. The new owner will continue the production of passenger car tyres but not under the Nokian Tyres brand.”

That appears to rule out the new production of any Nokian Tyres products by Tatneft, but since Tatneft has now paid for the ex-Nokian Tyres car tyre factory and still has Nokian Tyres-owned moulds in situ, does Tatneft have any right to produce any Nokian Tyres group brand tyres? If so, which and under what conditions?

The short answer is yes: “Tatneft will have a license to continue the production of Nordman branded tyres in the Eurasian Economic Union (EEU)”, the official line reveals. Specifically, this means that after existing stocks of Nokian Tyres-brand products are depleted, Tatneft will be able to sell Nordman-branded in the Republic of Armenia, the Republic of Belarus, the Republic of Kazakhstan, the Kyrgyz Republic as well as the Russian Federation. It is not immediately clear if this reference to Nordman tyres relates to Nokian’s existing range of Nokian Nordman winter tyres (such as the Nokian Nordman 8 SUV studded tyres that were announced in January 2021) or a parallel product range.

In summary, Tatneft will indeed be able to sell some Nokian Tyres products once the sale of the ex-Nokian Tyres St Petersburg factory is complete. The deal centres on selling out existing stocks of already-produced Nokian Tyres-branded products and providing after-sales support to existing Nokian Tyres customers – presumably via the recently rebranded Ivanor retail business. In addition, Tatneft has the right to continue selling Nordman-branded tyres in Russia, Armenia, Belarus, Kazakhstan and Kyrgyzstan. Of course, Tatneft will also be able to produce its own brands of tyres. And who knows what will become of the existing Nokian Tyres moulds that remain stuck in Russia? "

Eli Nokian 10:n ja ysin muotit on nyt Tatneftilla. Samoin tietysti kaikkien muidenkin uusien ja vanhojen mallien muotit. Vianor on nyt venäjällä Ivanor, värit säilyy, vai kaksi ensimmäistä kirjainta vaihtaa paikkaa. Onko renkaiden uusi merkki Onkian?

2 tykkäystä

Ja nykyisiin Nokian merkkisiin muotteihin tehdään uudet sivulevyt Nordman teksteillä?

Ehkä, ehkä Onkian? Vertaa Vianor/Ivanor ja värit sekä fontti säilyy.
Kuvio on joka tapauksessa sama ja seos sekä rakenne. Vain nimi vaihtuu.
Eli ns. premiumilla on kaksi valmistajaa kahdella eri nimellä.

Renkaiden kehitys on sellaista, että muutaman vuoden kuluttua nuo nykyiset huiput on keskinkertaisuuksia ja siitä muutama vuosi eteenpäin niin ne ovat heikkoja markkinoiden parhaisiin verrattuna.

Ne voi silti olla 10 vuoden päästäkin parhaita mitä niillä markkinoilla on saatavissa.

Toisaalta, niitä ei sieltä saa myytyä niille alueille, missä Nokian renkaita muuten myydään.

3 tykkäystä

Kyllä, ja varsin nyt kun mennään “kovaa vauhtia” kohti tätä vastaansanomatonta kehitystä:

  • Vierintävastuksen lisäksi renkaiden hiilijalanjälkeen vaikuttavat muun muassa raaka-aineet ja tuotannon päästöt…

  • Vuoteen 2015 verrattuna Nokian Renkaat on vähentänyt tuotannon hiilidioksidipäästöjä 43 prosenttia tuotantotonnia kohti, ja pian aloitamme maailman ensimmäisen hiilidioksidipäästöttömän rengastehtaan rakentamisen vähentääksemme päästöjä entisestään…

7 tykkäystä