NVIDIA - Mahdottoman mahdollistaja

Mutta sitähän se ei nimenomaan oikeastaan ole tehnyt, sitä kannattavaa kasvua. Koska kaikki tulot menee investointeihin ja kehitystyöhön. Viime aikoina on muistaakseni parisen vuotta ollut buyback:eja, mutta osakkeiden määrä ei ole pienentynyt. Osinko ollut minimaalista. Sen vuoksihan se P/E on korkea. Mutta jos kasvulla tarkoitat tuotannon kasvua, niin toki. Mutta sehän se tulevaisuudessa on se kysymysmerkki, että onko se kannattavaa ja mitä se edellyttää se kannattavuus nykyisellä kurssihinnalla.
Vaikka kurssi puoliintuisi, joutuisi miettimään, onko se silti hyvä sijoituksena.

7 tykkäystä

Oma boldaus. Mitä tarkoitat tällä?

Kuulostaa melkoiselta vähättelyltä. Sama missä vaiheessa vuotta 2020 olisi ostanut niin olisi nyt vähintään tuplannut sijoituksensa. Sitä ennen ostaneille tämä on ollut melkoinen jymypaukku, joten onhan tuossa arvoa tuotettu. Ei olla kovin kaukana ATH:sta nytkään. Voiko keskikurssi edes olla kovin huono kenelläkään? Jos on ostanut ATH:ssa niin olisi vain noin 8% tappiolla. Jokainen ajanjakso vihertää Nordnetin ajanjaksoilla eli normisijoittajat voinee olla ihan tyytyväisiä, varsinkin isossa mittakaavassa.

7 tykkäystä

Onhan tämä järkyttävän kallis. Ei uskalla lisätä, eikä varsinkaan myydä. Jos todella menossa ”iPhone moment for AI” kuten nahkatakkimies maaliskuun eventissä toisteli varmaan +10x, niin kertoimet kyllä pysyykin tapissa ja koiliseen mennään. Pakko se vaan katsoa mitä tapahtuu ja istua käsien päällä.

5 tykkäystä

Miten NVIDIA:n arvostus mielestäsi eroaa Ciscon arvostuksesta 2000 luvulla. Cisco oli silloin ja on edelleen erittäin arvostettu verkkolaitevalmistaja. Mutta arvostustaso oli päässyt “hiukan” venähtämään.

Internet oli silloin mitä AI on nyt. Ne ketkä ei muista niin ennen Internettiä piti raahautua kirjastoon jos halusi jostain asiasta saada tietoa. Tai ostaa kirja, mennä kouluun jne. Kun Internet tuli niin tiedon sai samantien. Se oli valtava muutos.

Miksi NVidia ei nykyhinnalla tunnu screaming buylta

  • Custom chipit
  • Tehokkaamat algoritmit
  • Tietokonealan vanha viisaus. Rautakauppias on rautakauppias ja softa firmat tekee lopulta isot rahat. Näin kävi ensin tietokoneraudan tekijöille, sitten matkapuhelinraudalle ja seuraavaksi…
4 tykkäystä

Nvidia vahvassa tuloskunnossa ja sillä on toimialansa arvostetuin tuotepaletti.

Google’s am­bi­tious plans for gen­er­a­tive ar­ti­fi­cial in­tel­li-gence an­nounced last week were great news for one chip maker. One.

  • Dur­ing a two-hour long pre­sen­ta­tion at its I/O de­vel­op­ers con­fer­ence on Wednes­day, Google took pains to point out its use of Nvidia’s H100, a high-end data cen­ter pro­ces­sor that the chip maker be­gan ship­ping only ear­lier this year.
  • No other chip mak­ers or data-cen­ter com­po­nent sup­pli­ers got such a shout-out. And it wasn’t just Google; Mi-crosoft Chief Ex­ec­u­tive Satya Nadella name-dropped Nvidia at the top of his com­pa­ny’s earn-ings call last month as a key sup­port­ing point to but­tress his claim that “we have the most pow­er­ful AI in-frastructure” for train­ing large data mod­els.
  • Again, no other chip maker was men­tioned.

Those are good signs for Nvidia, the most valu­able chip com­pany on the mar-ket. It has al­ready seen its mar­ket value nearly dou­ble since the start of the year.

1 tykkäys

Nämä tosin teknisesti ottaen olivat kyllä aivan samoja piirejä, ne vain uudelleenbrandattiin ja pistettiin kortteihin joista oli jätetty pois videoulostulot, eli säästetty vähän kortin valmistuskustannuksissa, ja muokattu kortin BIOS-koodia hieman.

Puhuin enemmänkin esim. tällaisista tuotteista joita moni firma on nykyään työstämässä:

4 tykkäystä

Tämä pitää paikkansa, mutta jos vähän selvittelet niin huomaat että NVIDIAlla on turkasen iso määrä softakehittäjiä talossa ja eräs syy miksi heidän tavarat ovat niin haluttuja on se softa mitä heiltä saa heidän raudalle - ja vain heidän raudalle. Se tuo varsinkin ammattilaisveihkeissä Apple-tyylistä ekosysteemiä jossa sidotaan käyttämään ja ostamaan NVIDIAn rautaa koska mukana tuleva softaympäristö (CUDA, kaiken maailman valmiit frameworkit eri tarkoituksiin) joka joko toimii vain heidän raudalla, tai vaikka toimisi muuallakin, kaikki vaan toimii paremmin ja luotettavammin kun pitäytyy raudassa jolle softa on kehitetty ja testattu.

Pelikorttipuolella ajetaan täysin samaa strategiaa, esimerkkeinä DLSS-skaalaus ja nyt uutena DLSS 3n mukana framejen interpolointi. Muut tarjoajat ovat näissä(kin) perässä juoksijoita ja vaikka käytännössä samaa kamaa saa Intelin ja AMDn tarjoamana, ovat ominaisuuksissa ja suorituskyvyssä jatkuvasti vuoden-pari perässä ja yksityiskohdissa ei aina ihan samalla tasolla. Myös raytracing, vaikka onkin toteutettu yleisenä standardina (DirectX Raytracing) ja tuettu muidenkin toimesta, oli ensimmäisenä heidän korteissaan ja standardia myös vahvasti ajoi NVIDIA ja ohjelmistokehityspuolella ovat vahvasti olleet mukana “myymässä” tätä ideaa pelinkehittäjille ja tukemassa esim. pelimoottoreihin tämän toteutusta.

Täysin samanlainen systeemi kuin millä Apple myy periaatteessa commodity-tavaraa (tietokoneita, matkapuhelimia, tabletteja) merkittävällä preemiolla - Applen ekosysteemi, käyttöjärjestelmä, appstore jne nivoutuu yhdeksi kokonaisuudeksi jossa softapuolen tuotokset ajavat raudan myyntiä.

10 tykkäystä

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin Nvidia ei valmista rautaa…

No, valmistuttaa. Mutta on viime aikoina tehnyt enemmän ja enemmän omia tuotteita sen sijaan että vain suunnittelisi piirejä joita muut sitten laittavat tuotteisiinsa. On rönsyilty esim. NVIDIA Shieldin tapaisiin kuluttajalaitteisiin, myydään kokonaisia servereitä (DG-sarja) ja omia näytönohjaimia. Itse piirit tulevat tällä hetkellä TSMC:ltä, mutta edellisessä polvessa Samsungilta ja omat kortit ja serverit sun muut tulevat sopimusvalmistajilta ja kuluttajamyynti on myös ulkoistettu (Digital River hoitaa nuo)

Enemmän “rautavalmistaja” se on kuin esim. ARM tai Qualcomm, mutta vähemmän kuin Intel. Omia tehtaita ei ole, mutta ei niitä ole Applellakaan…

3 tykkäystä

Muistutin tästä, koska tässä puhuttiin raudan tekijästä ja sen arvostuksesta. On täysin eri asia oman pääoman tuoton tai hyväksyttävän arvostuskertoimen kannalta valmistatko vai valmistutatko rautaa.

5 tykkäystä

The Motley Foolilta hyvä artikkeli Nvidian tämän hetken AI-hypen vauhdittamasta yliarvostuksesta. Muistuttelevat Dot Com -kuplasta, mikä lienee ihan hyvä muistutus, vaikka tekoälysovellukset tulevatkin suurella varmuudella breikkaamaan isosti. Odotetulla tavalla “jaettavaa” ei kuitenkaan välttämättä riitä AI-läpimurron alkuvaiheessa.

Artikkelin olennaisin lause lienee tämä: Right now, NVIDIA stock trades for just under 30 times sales.

On kyllä ihme, ettei tämä tunnu sijoittajia haittaavan. Tulevaisuuden tuotoista ollaan valmiita maksamaan melkoista ylihintaa.

7 tykkäystä

Markkina uskoo Data Center liiketoiminnan kasvun kiihtyneen. Menneen tilikauden viimeisen kvartaalin palkki (vihreä) on se palkki mitä kaikki sitten katsoo keskiviikkoiltana. Ja tietysti ennuste koko vuodelle kiinnostaa. Koska tulosvaroitusta ei ole kuulunut niin liikevaihto osunnee 6,5 miljardiin joka on 0,5 miljardia kasvua q4->q1 (10% kasvu).Ja kaikki kasvu tullee Data Centereistä. Jos DC kasvu jatkaisi samalla vauhdilla tulisi DC vuosikasvuksi 40-50%. Mutta ei ekosysteemi taida siihen venyä, koska kyse on osittain HW komponenteista. Onpas mielenkiintoista :slight_smile:

5 tykkäystä

Tartun tähän, koska tässä on mielestäni kaikkein oleellisin kohta liittyen HW-valmistajien vallihautaan tekoälymaailmassa. Faktahan on se, että sellaisen vähän alle GPT 3.5 suorituskykyyn pääsevän tekoälyn pystyy jo nyt asentamaan pyörimään oman puhelimen tai läppärin CPU:lle. Näyttäisi, että kuten kaikessa, myös LLM/AGI-tekoälyssä suunta on kohti kustannustehokkuutta. Siitä ei ole kuin pari kuukautta, kun Metan LlaMa vuoto tapahtui ja nyt esim. MLC LLM:n voi jokainen ladata GitHubista ja asentaa pyörimään itselleen.

Jos itse pitäisi veikata niin suunta tulee olemaan melko lyhyelläkin aikavälillä tämän kaltainen. Co-pilotit ja muut vastaavat saadaan fine-tunattua LoRalla tai vastaavilla menetelmillä hyvin pieneen tilaan palvelelemaan täsmälleen omaa käyttötapausta. Esim. Office-assistantit voidaan saada pyörimään ja parametrit hienosäädettyä omiin mieltymyksiin siten, että mitään käyntiä konesaleissa ei tarvita. Tämä on sekä tietoturvallista, käyttäjäystävällistä (mm. latenssin takia) että kustannustehokasta. Miksi tehdä helvetin kallis ja hidas laskenta jossain muualla, jos sen voi tehdä nopeasti ja riittävän laadukkaasti omalla use case -räätälöinnillä täysin lokaalisti?

Mä en edes yritä arvioida, kuinka tällainen paradigma on leivottu NVidian arvoon sisään. Selvää on, että nykyisen kaltaisten mallien opetus tapahtuu edelleen NVDA:n chipeillä, mutta kohta aletaan lähestymään jo saturaatiopistettä, jossa kaikki ihmisen ikinä luoma tieto on jo syötetty malleihin eikä enää uutta opetettavaa ole.

5 tykkäystä

Hyvää pohdintaa. NVIDIA arvoon on lyöty sitäkin, että ainakin yritysjärjestelmät menee pilveen kattavasti. Vielä on hyvin paljon on-premise ratkaisuja. No, moni muukin tarjoaa pilven NVIDIAa edullisemma perus HW:n kautta, mutta yritykset ja yhteisöt alkaa pikkuhiljaa käyttää AI:ta monipuolisemmin, LLM:n lisäksi tulee monenlaista muutakin AI:ta, ja digikaksosia yms. On kyllä mahdollista, että näemme erilaista tasapainoilua edgen-reunan ja cloudin välillä. Esim. autonomisen ajon tilanteissa viiveellä on väliä. NVIDIA on hyvin volatiili osake ja yhtiö syklinen.

1 tykkäys

Piti tuohon kyssäriin vastata, mutta on jäänyt. Kiireessä näköjään vielä kirotusvirhekin jäänyt - chatGPI->chatGPT.

Viimeiset 3-4vkoa taustamelutoosa CNBC:ssä on generative AI kuumentunut tilaan, jossa jokainen yritysjohtaja pyrkii kertomaan, miten heillä on asiasta tulossa ihan kohta oma toteutus, jolla saadaan aikaan sitä ja tätä. Kuljetusyritykset versioi chatbottia, CocaCola viritteli mainoskampanjan (johon sai asiakkaat/fanit osallistua generoimalla kuvia ja videoita), softafirmat kertoo integroivansa oman version sovelluksen sisäisestä hakukoneesta chatGPT:n pohjalta jne. jne.

En nyt sun hyvän kommentin jälkeen lähde virittelemään asiaa pidemmälle, mutta silloin kun kaikilla on kiire kertoa tällä tasolla asioista, alkaa hype-vaihe olemaan kuumimmillaan ja osakekurssit saa rakettimaisia nousuja, kunnes ne vähän ajan päästä laskee. En halua vähätellä generative AI:n voimaa ja mahdollisuuksia, mutta pikku hiljaa kun yrityksillä oman kategoriansa sisällä kullakin on samanlaiset ominaisuudet, kilpailuetua ei silloin enää ole. Työvoimantarve voi vähentyä ja katteet parantua, mutta senkin suhteen realismi voi olla vähän ajan päästä toinen. Tämä nyt osui NVDA:n sisälle, josta voisi fundamielessä purkaa auki arvostustasoja esim. viiden viimeisen vuoden ajalta ja katsoa, miten yliarvostettu tämä osake on ollut käytännön aina. Sitten kun jotain pilveä taivaalle tulee, pudotaan järkevämmille tasoille. Näitä hyödyntämällä tätä on voinut omistaa pitkinä swingeinä, mutta ei mulla ainakaan ole mahkuja pitää pysyvästi. Olisi pitänyt sen osalta olla viisaampi 10v sitten.

5 tykkäystä

Eipä co-pilotit ja vastaavat ole olleet enää pitkään aikaan hypeä vaan ihan kiinteä osa jokaisen koodarin työkalupakkia. Kohta kun Microsoft lyö vastaavan co-pilotin Office-pakettiin niin siinä voi olla, että loppujenkin vastarannankiiskien silmät aukeaa tekoälyn mahdollisuuksille.

Ite konsultoin liikkeenjohtoa teknologiadomainissa eikä ainakaan Härmässä voi todellakaan voi mistään hypestä puhua. EU:ssa ylipäätään on lähdetty tähän(kin) boomiin regulaatio ja byrokratia edellä, mikä on vähän surullista.

Mitä tulee kilpailuetuun, niin en nyt kuittaisi sitä vain lakonisesti sillä, että jokaiselle yritykselle syntyy vääjäämättä samat tekoälyn sovelluskyvykkyydet.

Vaikka jo nyt kaikilla yrityksillä on käytännössä ilmaiset proprietary use caseen räätälöidyt GPT:t vapaasti saatavilla, ei kaikilla yrityksillä ole todellakaan resursseja, osaamista tai visiota hyödyntää niitä. Ja vaikka resurssit ja osaaminen olisikin, se tärkein, eli use casea varten tarvittava data, saattaa puuttua.

2 tykkäystä

Etkö nyt sekoita tässä kaksi eri asiaa? Generative AI luo tosiaan paljon mahdollisuuksia ja ehkä ne kilpailuedut alun hypen jälkeen kuihtuu, kun kaikilla on samat ominaisuudet käytössä.

MUTTA, (mutkat oikoen) on yksi firma, joka mahdollistaa kaiken tämän: Nvidia. Tämä on tullut ainakin Microsoftin suusta. Ei tuota Nvidia kilpailuetua ihan hetkessä saada kiinni.

Toki toinen asia on sitten se, jos hypen kuihtumisen takia AI ei ikinä luokaan Nvidialle sellaisia bisnesmahdollisuuksia kuin nyt kuvitellaan.

Tässä artikkelissa on hyvin avattu Nvidian ja Microsoftin yhteistyötä.

" Microsoft has spent “several hundred million dollars” in developing the infrastructure to support ChatGPT and projects like Bing Chat."

“Much of that money went to Nvidia, which is now in the forefront of computing hardware required to train AI models. Instead of gaming GPUs like you’d find on a list of the best graphics cards, Microsoft went after Nvidia’s enterprise-grade GPUs like the A100 and H100.”

“With the infrastructure in place, Microsoft is now opening up its hardware to others. The company announced on Monday in a separate blog post that it would offer Nvidia H100 systems “on-demand in sizes ranging from eight to thousands of Nvidia H100 GPUs,” delivered through Microsoft’s Azure network.”

2 tykkäystä

Pitää muistaa, että monesti kun heitän tänne foorumille kommentteja, ne tulee usein hetken tauon aikana, kun treidit on tauolla tms. päivän sisällä.

Ehdottomasti sekoitin ja siihen viittasin, että kommentti tuli osittain väärälle palstalle. NVDA:n osalta tosiaan ongelma ei ole se, etteikö ne tiedä, miten teknologiakehitystä tehdään. Enemmän siinä mennään puhtaasti yhtiönarvostuksen puolelle, joita voi jokainen miettiä, että tapahtuuko se kertoimien mukainen tulo. Kertoimet voi valita jokainen itse, mitä niissä painottaa. Kyllä ne olennaiset kaikki on hot. Yhtiön kannattavuus lepää nimenomaan siinä, mitä hyvin kommentoit - että ne serverivoluumit on kovia. Pystytäänkö niitä kuitenkaan toimittamaan tarvittavaa tahtia ja toisaalta markkinat ei koskaan ole stabiilit - sen voin nähdä esim. TSLA:ssa. Olosuhteet voi muuttua yllättävästi.

4 tykkäystä

Tuli hieno tulos. Ja varsinkin Q2 liikevaihtoennuste on kyllä positiivinen yllätys 11miljardia.

NVIDIA Corporation - NVIDIA Announces Financial Results for First Quarter Fiscal 2024

4 tykkäystä