Oma Säästöpankki - "Luultavasti Pohjoismaiden nopeimmin kasvava pankki"

"Maksullisessa suunnatussa osakeannissa annetaan merkittäväksi 553 488 kappaletta OmaSp:n osakkeita. Kaikki annettavat uudet osakkeet annetaan merkittäväksi Eurajoen Säästöpankille vastikkeena liiketoiminnan luovutuksesta. Osakeannissa poiketaan osakeyhtiölain 9 luvun 3 §:n mukaisesta merkintäetuoikeudesta. Osakeyhtiölain 9 luvun 4 §:ssä tarkoitettuna painavana taloudellisena syynä on OmaSp:n pankkitoiminnan kehittäminen ja laajentaminen uudelle toimialueelle liiketoimintakaupan myötä.

Osakkeiden osakekohtainen merkintähinta on 13,99 euroa ja yhteensä merkintähinta on 7 743 295,00"

Huhhuh - eli kauppahinta oli vain 7,7M€?

Saulin raportista:
“Pankin nykyinen tulostaso on noin 2 MEUR ja odotamme OmaSp:n kykenevän nostamaan sen tulostasoa omilla toimenpiteillä (mm. taustafunktioiden yhdistäminen ja rahoituskulujen lasku) lähivuosina noin 1-2 MEUR:lla. Ennustamme OmaSp:n tekevän järjestelyn yhteydessä noin 8 MEUR:n ylöskirjauksen, sillä odotamme kaupan tapahtuvan selvästi alle tasearvon.”

Eli ~2M tulosta ja 1-2M lisäpotentiaali 7,7M€:llä.
Ei huono päivä omistajille.

Huom. Nämä oli jo sisällytetty viimeisiin ennusteisiin.

33 tykkäystä

Päivän kurssilla tuo osakemäärä on yli 9 miljoonaa €.

4 tykkäystä

Analyytikon kommentti eiliseen uutisointiin liittyen. :point_down:

15 tykkäystä

Aika paljon suurempi ylöskirjaus tulee Q4 kuin odotettu

6 tykkäystä

Ei niitä säätiöitä omista kukaan. On ns.isännätöntä rahaa, kuten Etelä-Karjalan Säästöpankki aikanaan oli. Säästöpankin eläköitynyt johtaja on säätiön toimitusjohtajana ja hallitukseen ovat asettuneet kaikki muut eläköityneet ylimmät johtajat. Eläköitynyt johto on saanut siten itselleen tuollaiset mukavat tulonlähteet leppoisille eläkepäiville. Taitaa olla niin, että ovat itse itsensä valinneet, kun todelliset omistajat puuttuvat. Säätiö jakaa avustuksina rahaa toimialueelleen kaikenlaiseen yhdistysten ym. toimintaan, varsin sekalaisiin tarkoituksiin. Tuskin säätiön toiminta loppuu ainakaan kovin pian, ehkä sitä jaettavaa riittää pitkälle.

1 tykkäys

10,000 kpl osakkeen tankkaus Pasille. :point_down:

“Kun sisäpiiri ostaa, osta sinäkin.” -Seppo Saario

23 tykkäystä

Analyytikon kommentti Eurajoen kuvioihin liittyen. :point_down:

13 tykkäystä

Täytyy kyllä ihmetellä, kuinka vähän ihmisiä tämä osake oikeasti kiinnostaa. Helsingin pörssin ylivoimaisesti edullisin kasvuyhtiö nykyhinnoilla ja ketään ei kiinnosta. Sisäpiiri ostelee ja tulos kasvaa kohisten…

19 tykkäystä

ite oon samaa ihmetelly mutta mikäs siinä hyvähän se vaa on ku halvemmalla saa ite. Kyllä markkina ennemmin tai myöhemmin korjaa

5 tykkäystä

Uusien uutisten myötä tavoitehinnassa pyöristys ylöspäin tasaeuroihin.

17 tykkäystä

Tuore rapsa ulkona:
https://www.inderes.fi/fi/kauppa-maaliin

6 tykkäystä

Ja tässä vielä analyytikon kommentti. :point_down:

9 tykkäystä

Tietääkö joku, miten tällainen fuusio ja pitkin alkusyksyä toteutuneet sisäpiirin (hallituksen ja johtoryhmän) ostot kulkevat käsi kädessä? Eikö normaalisti sekä sisäpiirin ostot että myynnit ole kiellettyjä, jos on tiedossa jokin liiketoimintaan vaikuttava tekijä?

Tätä kauppaa on spekuloitu pitkään, kaupasta on lähetetty asiakastiedotteita jo jonkin aikaa ja “isännistö” (miksi ei muuten “emännistö”, johan mieleni pahoitin) on nyt saanut hierottua yksityiskohdat valmiiksi. Missä menee rajat ja onko niitä?

1 tykkäys

Korjatkoon joku jos olen väärässä mutta sisäpiiri tiesi kait saman mitä me yksityissijoittajatkin. Oli tiedossa että liiketoiminnan luovutus riippuu Eurajoen Säästöpankin isännistön päätöksestä syyskuun lopulla. Kaikilla myös oli ilmeisen vahva tuntuma että liiketoiminnan luovutus menee niinkuin on suunniteltu. Ei tästä keissistä näillä peliliikkeillä kyllä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä pitäisi löytyä.

5 tykkäystä

Nostoja jutusta:

“Eurajoen säästöpankkisäätiön hallituksen puheenjohtajan Jari Naarmalan mukaan säätiöllä on alussa omaa pääomaa noin 23 miljoonaa euroa, josta kolmannes Oma Säästöpankin osakkeina.”

Ei taida tulla enää toista transaktiota.

“Säästöpankki-leirin lähin naapuri, Kalanti-Pyhäranta, tiedotti jo avaavansa konttorin Raumalle.”

Pientä kilpailua, mutta ei hätää:

“– Tervetuloa. Olemme kohta 30 vuotta toimineet Raumalla. Olemme täällä varmaan toiseksi suurin pankki, sanoi Saustila.”

Ja tietenkin:
" Oma Säästöpankin toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi kehui pankin kasvavan nopeimmin Pohjoismaissa.

  • Uusia asiakkaita tuhat kuukausittain. Yksi syy on, että Suomessa on paljon tyytymättömiä pankkiasiakkaita."
19 tykkäystä

Ihan mielenkiinnosta:

Onko joku täällä Oma sp:n asiakas? Millaiset kokemukset teillä on tuosta pankista?

10 tykkäystä

Kyllä. Tyytyväinen asiakas täällä. Toimitusjohtajan puheiden mukainen pankki myös käytännön havaintojen perusteella. Kalliimpi on, mutta palvelu pelaa 100%. Kokemusta niin yrityspuolen kuin myös henkilöpuolen toiminnoista.

26 tykkäystä

Itselläni kokemusta asuntolainan hakemisesta OmaSp:stä, ja täytyy sanoa että homma toimi täysin eri levelillä esim. Nordeaan ja Op:hen verrattuna. Tilannetta katsottiin oikeasti kokonaisuutena, ja käytiin yksityiskohtaisesti läpi talouden tulot, menot ja maksukyky. Lainakin järjestyi. Nordeassa ja Op:ssa lyötiin tulot koneeseen ja todettiin että tällaiseen lainaan pystytään, ota tai jätä. Neuvotteluvaraa ei ollut, eikä neuvottelija pystynyt tekemään itse oikein mitään päätöksiä. OmaSp:n palvelu oli kuin suoraan yhtiön pelikirjasta: yksilöllistä ‘‘premium-palvelua’’.

34 tykkäystä

Samat kokemukset itsellä. Palvelu pelaa erittäin nopeasti ja sujuvasti. Asioista pystyy keskustella päättävän henkilön kanssa eikä homma ole kasvotonta. Hinta on toki kovempi pääsääntöisesti kuin muilla. Rahoitustarpeet ovat yrityksellä aika nopeita niin hinnalla ei ole niin suurta merkitystä, jos päätökset saa nopeasti eikä tilaisuudet mene hitauden takia ohi. Välillä oikein ihmettelen miten voi olla muissa pankeissa mahdollista, että lainaneuvotteluajan saaminen voi kestää yli kuukauden. Tuossa palvelunopeudessa se kilpailuetu OmaSpeellä on ja sen takia sinne taitaa tyytymättömiä asiakkaita muualta siirtyä.

26 tykkäystä

Itse juuri uutta asuntolainaa kartottaessa pakko todeta, että kyllä SP:n asiakaspalvelu on ihan eri luokkaa, kuin mitä Nordean ja OP… Taitaa vaihtua nordeasta SP:hen ihan jo siitäkin syystä.

15 tykkäystä