Omat kokemukset yhtiöistä

Osinko 0,15 taisi irrota tänään jos joku ihmettelee kurssilaskua. Olen itsekin ihmetellyt Puuilossa käydessä että aika voimakas tuoksu lähtee lemmikkieläin tarvikkeista. Onko kassojen lähistöllä paras mahdollinen paikka.

4 tykkäystä

Tämän voisi laittaa kai omat kokemukset- tai meemiketjuunkin, mutta päädyin nyt kuitenkin tänne kun liittyy yhtiöön, tai ainakin luo vahvan mielikuvan huolimattomuudesta.

On Tokmannilla kyllä kalliit kilohinnat suklaassa nykyään :smiley:

Kassalla melkein teki mieli kysäistä, kuka matikkanero on hintalaput suunnitellut kun joka toisessa oli yksi nolla liikaa kilohinnassa, mutta en kehdannut😅.

Ei sentään yksi nolla liian vähän, tai voisi kuluttajalautakuntaa kiinnostaa. No kukapa keskiverto suomalainen niitä kilohintoja seurailee kappalehinnan sijaan :man_shrugging:t2:

4 tykkäystä

Kävin Helsingin Stockmannilla vaateostoksilla asiakkaana ja siinä sivussa osakkeenomistajana.

Osakkeenomistajana voin olla tyytyväinen kaupan yleisilmeeseen: tuotteet ovat brändien mukaan jaoteltu selkeästi ja siististi. Myyjien määrä olisi osakkeenomistajan silmin voinut olla hivenen pienempi. Sisustusosastolla myyjiä tuntui olevan enemmän kuin asiakkaita.

Asiakkaana sain tarvittaessa hyvää ja ystävällistä palvelua sekä löysin itselleni sopivia vaatteita, mikä ei ole lähes kaksimetriselle mikään itsestäänselvyys. Osakkeenomistajana kokemus meni niukahkosti ja asiakkaana selvästi plussan puolelle.

14 tykkäystä

Onko moni käyttänyt Terveystalon palveluita? Minulla oli etävastaanotto heinäkuun puolella välillä. Sitten aloin ihmettelemään, kun laskua ei näy eikä kuulu. Elokuun lopussa kyselin laskua asiakaspalvelusta, ja syyskuun alussa tuli tekstiviesti, että lasku löytyy verkkopalvelusta. Mietin vain, että olisiko lasku jäänyt kokonaan tulematta, mikäli en olisi asiasta tiedustellut? Aikamoinen ”maksuaika” ainakin. Lisäksi tuo tapa miten lasku tulee ja yleensä sen löytäminen sieltä on aika koukeroista. Onkohan Terveystalolla siis ollut ongelmia laskutuksen suhteen?

3 tykkäystä

Tuosta en tiedä, mutta itse tyytyväinen Terveystalon työterveyspalveluihin. Laskua itse toki ei tarvitse maksella :sweat_smile:

2 tykkäystä

Energian hinta on puhututtanut paljon, mutta niin vain oli isäukko uusinut itse rakentamaansa taloon aiempaa tehokkaamman kiukaan.

Vuonna 1982 ostettu Finnleo oli palvellut hyvin vastusten vaihdolla, mutta kun kaksi viidestä toimi enää eikä varaosia ollut, niin 350€:n Harvia oli löytänyt tiensä löylyhuoneeseen. Kulutus kasvoi (kahdella vastuksella 3kW) palvelleesta 7,5 kW:n kiukaasta 8 kW:n kiukaaseen, mutta vielä ei löylyt vakuuttaneet. Säädöt pitää saada 40 vuoden perinteen mukaiseksi.

Jossain kohtaa foorumillakin pyöriteltiin kiukaiden uusimistahtia, mutta tuota hitaampaa tahtia en ole tainnut havaita vielä missään. 40 vuotta samalla kiukaalla, 1-2 kertaa viikossa saunoen.

Kukaan saunojista ei muuten tunnistanut Finnleon brändiä enää nykypäivän toimijana. Googlettamalla löytyi kuitenkin, ovat osa Sauna360-konsernia (Tylo, Helo, Kastor, Finnleo jne.) ja nykyisin ylpeästi amerikkalainen (…) yhtiö nimestään huolimatta.

8 tykkäystä

Työterveys on myös mielestäni Terveystalolla huippuluokkaa.

5 tykkäystä

Xplora Technologies - lasten älykelloja Norjasta

Pojan luokassa (1. luokka eteläisen Suomen suuressa kaupungissa) pojan sanojen mukaan “melkein kaikilla on kellopuhelin”
Koulun sääntöjen mukaan puhelin ei saa näkyä koulussa. Koulutilassa olevat kellopuhelimet hyväksytään. Osalla kavereista on muun merkkisiä, joissa ei ole juuri mitään toimintoja. Pojalla on vertaisarvioinnin tuloksena sellainen käsitys, että Xplora (X5 play) on paras.
Oma kokemus kellopuhelinta hankkiessa on myös ,että Xplora oli ainoa, johon saa suomenkieliset valikot.

1 tykkäys

Kun lukee näitä Kamux arvosteluja suomesta ja ruotsista niin ei oikein tee mieli lähteä kaupoille…

ja ei Google arvostelut huikeitakaan olleet

2 tykkäystä

Onneksi sulle on tarjolla lukuisia muitakin kauppiaita. Saka on kuulemma tosi hyvä.

2 tykkäystä

“katso, mitä muut 27 arvostelua ovat sanoneet”.

Kaikki poikkeuksellisen huonon myyjän/palvelun saaneet käyneet netissä valittamassa, samalla kun hyvän plavelun saaneet eivät jaksa antaa arvosteluja jssei erikseen kysytä, tai edes tiedä koko Trustpilotista, tai että Kamux on siellä? :smiley:. Eikös jossain mainittu aiemmin, että Saka olisi Trustpilotin asiakas, eli arvostelujen määrä varmaan eri kokoluokassa ja vähemmän painottunut nettivalittajiin?

Edit. Saka .fi näytti olevan vain huimat 5 arvostelua, enkä muita Sakoja edes löytänyt hausta :thinking:

Tuossa lienee hieman kattavampi Kamuxin Trustpilot.

Arvostelut Kamux AB | Lue asiakkaiden arvosteluja yrityksestä kamux.se (trustpilot.com)

Edit. Tuolta sivustolta kun katselin muidenkin tuntemieni eri alojen yhtiöiden pistelukemaa, niin eipä hirveästi yli kolmosen keskiarvosanoja löytynyt :smiley:

2 tykkäystä

Verkkokauppa.com.

Edellinen kuivausrumpu oli 19v vanha (ei sentään itseni hankkima), ja nyt lapsiperheen elossa tuommoinen kapistus on osoittanut arvonsa. Laitteen teho ja energiatehokkuus ovat olleet luokkaa Ö. Odottelin rauhassa Black Fridaytä, sillä enhän minä niitä pyykkejä ole tässä muutenkaan viikannut.

Sunnuntaina katsoin, että tavaraa on Pirkkalassa. Ostin netistä tuotteen ja valitsin noudon. Verkkokauppa ilmoittaa kuitissa, että tuote on noudettavissa kahden päivän kuluttua?

Noh, menen paikalle ja jonotan tiskille. Perun nettitilaukseni, ostan uuden koneen ja noudan sen normaalisti. Tämän jälkeen siirrän netissä asiakastililleni palautettuja krediittejä omalle pankkitililleni.

Edellisellä kerralla tilasin Verkkokauppa.comista television, tällä kertaa kotiin. Viikossa tavara ei lähtenyt liikkeelle, joten peruin tilauksen ja hain tuotteen Powerilta.

Olen käyttänyt Verkkistä melko runsaasti, mutta kokemukset nettikaupasta ovat todella huonot. Suosittelen brändin muuttamista muotoon “kauppa.com”.

Varmasti on näin, mutta ajatellaan asiaa kuluttajan kannalta, joka ei tuota mainitsemaasi asiaa tiedä.

Kun Googleen kirjoittaa “Kamux kokemuksia”, niin ensimmäisenä hakutuloksena tulee juuri tuo @Maratoonari1 tänne laittama linkki.

Onhan tuo Kamuxin kannalta tosi huono juttu ja itse yrittäisin Kamuxin toimarina/markkinointivastaavana tehdä asialle jotakin.

2 tykkäystä

Jos Ruotsissa vertaa esim Riddermarkkiin niin siellä arvosana 4,4 3229 arvostelua ja Kamuxilla 2,3 ja 258 arvostelua.

Kyllä itse olisin Kamuxilla ainakin huolissani

Käsittääkseni Trustpilotilta tulee oston jälkeen sähköposti tai viesti jossa linkki johon asiakas vastaa.

Ei tule, koska Kamux ei ole Trustpilotin asiakas.
Yritykset jotka ei ole Trustpilotin käyttäjiä, ja pyydä arvosteluja, saavat käytännössä lähes pelkästään negatiivistä palautetta näihin palveluihin.
Vs Riddermark joka on asiakas

7 tykkäystä

Joku keksiny tehdä liiketoimintaa keräämällä valituksia yrityksistä. Vähän kyseenalaista toimintaa, mut surullisinta, että yritykset maksaa siitä, että saa parempia arvosteluja tonne.

Mutta kamux on silti paljon parempi yritys kuin Apple

9 tykkäystä

Verkkokauppa.com , toimittaa kyllä niin pirun ripeästi Helsingistä kodinkoneet ettei asentajia ehdi samalle perää saada kun aina seuraavalle viikkoa :laughing: :+1:

Tähän täytyy yksi esimerkki antaa. Teen kahta duunia ja olen kahden eri työterveyshuollon asiakas. Toisessa Terveystalo ja toisessa Mehiläinen.

Terveystalossa osaaminen on valitettavasti ontunut muutaman kerran. Annan esimerkin: Tämän kesän kesäloman runsaan uimisen ja saunomisen jälkeen korva tuli todella kipeäksi. Menin ensimmäisenä Terveystalolle, koska ajan sai suht läheltä nopeammin. Istun odotushuoneessa, lääkäri kutsuu sisälle ja kysyy mitä vaivaa. Sanoin, että korva ollut kipeänä jo lähes viikon, tulin tarkastamaan onko korvatulehdus uusinut. Yllätyin kun lääkäri totesi “olet jo saaanut antibiootit korvatulehdukseen muutama viikko sitte, ei sinua mikään vaivaa, mene kotiin ja ota buranaa” Ei edes vaivautunut kurkkaamaan korvaan. Koko vastaanotti kesti alle 5 minuuttia ja siitä sitten korvakivun kanssa kotiin odottamaan. Lähin hölmistyneenä ulos ja kivut jatkuivat.

No kipu jatkui ja otin Mehiläisen päivystyksestä ajan, kun korvakipu alkoi haitata jo normaalia olemista ja työntekoa. Pääsin Mehiläisessä yleislääketieteen erikoislääkärinaiselle, jolle kerroin diagnoosista Terveystalosta. No hän kurkkasi korvaan ja sanoi heti “Ei ole korvatulehdus, tärykalvo liikkuu hyvin, vaan kyseessä on ns. uimarin korva eli korvakäytävätulehdus, punoitus näkyy selvästi” ja kirjoitti lääkkeet. No alle viikossa oli tulehdus lääkkeillä poissa.

Tämän kokemuksen jälkeen, en Terveystaloon enää mene, vaan asioin Mehiläisessä, joka tuntuu ottavan asiakkaan vakavasti, eikä ylimielisesti, kuten Terveystalolla. Pohdin hetken myös valituksen tekemistä ko. mieslääkäristä. Kyseinen Mehiläisen naislääkäri sensijaan pelasti koko lääkärikunnan maineen. Hän tutki asiakkaan kunnolla ja poissulki sairauksia ja antoi oikeat lääkkeet. Koko asiantuntava vastaanotto kesti n 12 minuuttia ja homma kerrallan maaliin. Tuntui , ettei Terveystalolla oikein tajuttu, ettei kukaan sinne huvikseen mene ja käytä matkoihin ym. toista tuntia ja palkintona märkä rätti kasvoille “Ei sinua mikään vaivaa, mene kotiin ja ota Buranaa”

Minulla on lähes 10 vuoden kokemus näistä molemmista ja molempia olen tähän asti käyttänyt ja aina Mehiläinen ollut se paikka, jossa sinua kuunnellaan ja sinut otetaan vakavasti, ei riipu edes palvelupaikasta. Terveystalo tuntuu olevan enemmän kiinnostunut omista prosesseistaan ja asiakkaan nopeasta poistamisesta, kuin asiakkaan hoitamisesta. Hoitokertoja minulla on molemmissa useita ja eri paikoissa ja tällainen ero näiden kahden välillä on 10 vuoden aikana minulle syntynyt. Jos saan vapaasti valita, menen Mehiläiseen.

9 tykkäystä

Näissä vertailuissa on hyvä huomata, että samoja työntekijöitä (lääkäreitä) näissä molemmissa pyörii. Sattumasta se sitten on osittain kiinni, minkälainen lekuri osuu omalle kohdalle. Mielestäni tuossa esimerkissäsi tuo kertoo enemmän lääkärin ammatitaidosta (/ammattitaidottomuudesta), kuin varsinaisesti Terveystalon prosesseista. Ei kukaan ylhäältä määrää tekemään noin tai aiheuta painetta että noin pitäisi tehdä. Kyllä se oli tämän lääkärin henkilökohtainen päätös siinä hetkessä.

Itsekin olen molemmissa paikoissa joitakin työvuoroja tehnyt :slight_smile:

EDIT: Enkä nyt halua missään nimessä ottaa kantaa että kumpi on parempi paikka. Lähinnä vain siihen, että henkilökunnan ammattitaidossa näissä ei kyllä isossa kuvassa eroa saa enkä näe prosesseja niin erilaisiksi että pakottaisi toimimaan toisessa paikassa huonommin.

17 tykkäystä

Hyvä tietää eli kyseessä ei ole “ketjuohjaus” Minulla on muitakin omakohtaisia negatiivisia kokemuksia reilun 10 vuoden ajalta Terveystalosta, saattavat toki olla sattumaa, mutta kovin useasti sattuvat samaan firmaan nuo ongelmat. Mehiläisessä aina saanut taudit hoidettua ja mm. migreenini hoidettiin asiallisesti Mehiläisessä ja annettiin hyvät lääkkeet, jolla kohtaukset saa pidettyä aisoissa ja pystyy hoitamaan kokoukset ja muut työvelvoitteet. Saattaa toki olla sattumaa, että minulle kertyneet huonot kokemukset vain Terveystalosta.

1 tykkäys