Osa-aikayrittäjäksi?

Hei,

onko tällä ihmisiä jotka käyvät täyspäiväisesti töissä ja se ohella harrastaa osa aika yrittäjyyttä? Itse tein tätä viisi vuotta. Päivisin myyntihommia, viikonloppuisin turvallisuusalan töitä. Nyt eletään ruuhkavuosia mutta jossain vaiheessa helpottuu ja olen miettinyt mitä seuraavaksi keksisi? Itse teen lvi-alan myyntihommia ja suunitellut että hankkisin asentajan paperit, pakettiauton ja vähän työkaluja ja lähtisin tekemään asennushommia. Vaati toki pienet investoinnit mutta nykyään tuntiveloitus on hyvä. Vaihtoehtoisesti vastaavan hommia mikä olisi fiksumpi vaihtoehto.

Onko tällä muita jotka tekevät sivubussinestä? Kertokaa vähän teidän kokemuksista ja muutkin saavat kertoa mielipiteitään

14 tykkäystä

Moro!

Olen Inderesin alihankkijana tekemässä toiminimelläni Foorumin moderointia, eli tämä sivutoiminen työni on hyvin erilaista, mitä sun työsi on. :slight_smile:

Olen paperiasioissa aika huono ja tarvitsen niissä aina enemmän tai vähemmän apuja, vaikka niistä pyrin ymmärtämään jotain itsekin. Minulla on apuna taloushallintoani hoitamassa Ukko.fi ja itselleni se on toiminut todella hyvin. Lähipiirissä on yrittäjä joka myös auttaa erilaisissa asioissa.

Minulla on myös joustava ja kiva kokoaikainen työ, joten tällainen juuri minulle sopiva sivuduuni sopii hyvin, jonka byrokratian pyörittämisessä ei mene kauheasti aikaa.

Tästä työstä saamani rahat menee sijoittamiseen, eli tulevaisuuteen. Laskusummasta jää suhteellisen pieni osuus puhtaana käteen, koska kulut ja verot, mutta se on täysin ok, koska tämä on extratuloa palkkatulojen päälle ja työ on tosi mieluisaa erityisesti indeläisten ja yhteisön takia.

Tässä yhdistyy tavallaan harrastus ja työ, mutta pakko sanoa rahakin motivoi mua aina paljon ja tästä kertyvät rahat laitan sijoittamiseen, mikä on mulle tosi rakas harrastus. :slight_smile:

En tiedä, antoiko vastaukseni sulle yhtään mitää, mutta ehkä vastaukseni motivoi jonkun muun antamaan paremman vastauksen!

Tsemppiä toteutukseen! :slight_smile:

29 tykkäystä

Tuo on hyvä. Käytin itse Op:n kevytyrittäjäpalvelua, toimi mainiosti. Itsellä kaikki on auki, perheellisenä täytyy miettiä muitakin välillä. Kustannuksia ei saisi olla liikaa ja ennen kaikkea veloitushinnan täytyy olla sillä tasolla että kannattaa.

3 tykkäystä

Mahtavan kuuloista ideaa!

Millainen pohjusta myynnin puolesta löytyy? Oletko jollakin esim. maahantuojalla, lämpöverkko / kaukolämpö juttuja, PILP, IV, normisälää tai vaikka enemmän projekteja myynyt?

Asentajan paprut varmaankin sinun kannattaa hakea oppisopparilla jos ruuhkavuoden ikäluokkaa. Siinnä kannattaa sitten käyttää oikeasti aikaa hyvän firman löytämiseen, koska voi olla sinun opettamiseen aivan yö tai päivä. En osaa yhtään sanoa paljon tuollainen kestää, mutta varmaan itse tiedät.

Tämän jälkeen saattaa olla hieman vaikeaa ostaa jo pakua ja pistää firmaa pystyyn heti. Yleensä pitää olla hieman rinnuksella niitä merkkejä, että voi itse lähteä sotaan, mutta ei todellakaan mahdotonta. Riippuu paljon sinulla on aikaisempaa LVI-tuntemusta.

Oletko miettinyt mitä osa-aluetta LVI-hommissa lähtisit taklaamaan? Perus keikkarumbaa, lämmitysurakointia, yksityis / ”kotitalous”-urakointia vai vaikka mittaus ja säätöpuolta?

Osa-alue vaikuttaa juuri paljon sitä fyrkkaa saa laittaa kamoihin ja kuinka vaikea taistella duuneista.

Sitten vähän vaikuttaa sijainti. Tai no, sehän vaikuttaa erityisen paljon täällä Suomessa.

Toivottavasti ei ole liikaa kysymyksiä :slightly_smiling_face: Mielenkiintoinen juttu ja henkilökohtaisesti kiinnostaisi, jos avaisit hieman!

2 tykkäystä

Yhdelle toimeksiantajalle jos tekee yrittäjänä töitä niin verottaja voi tulkita sen palkkatyöksi.

4 tykkäystä

Tämä on toiminimen kohdalla pieni riski. Oy:n kanssa on helpompaa, sijoittaa osan tuloista yrityksenä ja saa siten sijoitustoimesta toisen jalan yritykseen. Turhaa ihmiset pelkäävät paperityön osuutta osakeyhtiön kohdalla.

5 tykkäystä

Olen toiminut myyntipäällikkönä lvi liikkeessä sekä työnjohtajana joten tiedän miten ala toimii. Eri juttu pysyykö työkalut kädessä. Asennushommia myös tehnyt lähinnä perheelle. Työteknikon paperitkin löytyy joten en tiedä onko mitään järkeä hankkia asentajan paperit. Järkevintä olisi varmasti ostaa pakettiauto (joka toimisi myös käyttöautona), työkaluja saa halvalla 2-3000e riittäisi varmasti. Jos ei ole rahaa kiinni niin ei tarvitse myöskään ressata. Töitä löytyy varmasti, 45-50e tuntiveloituksella jää jopa käteen ja silti asiakkaalle edullinen. Olen miettinyt että pitäisi keskittyä esim mittaus tai säätöhommiin. Pieniä putkihommia löytyy paljon, ei vaativia sellaisia mutta tuntihinta on tuntihinta

On tässä vuosien varrella ollut paljon ideoita. Melkein ostin varastohallin tai itse asiassa yrityksen mikä olisi ollut hyvä sijoitus mutta se jäi sittenkin ostamatta. Turvallisuusalan projekti kesti 5 vuotta. En panostanut juuri ollenkaan ja tein lähinnä alihankintahommia huonolla tuotolla. Työ ei maistunut yhtään.
Olen välillä miettinyt nettikaupan perustamista tai niitä on paljon myynnissäkin. Osa ollut jopa ihan fiksuja mutta riskit ovat isot.
Kaikista paras vaihtoehto olisi vastaavana työnjohtajana toimiminen. Se voi olla helppoa rahaa mutta iso vastuu ja ongelmia voi olla paljon. Kokemusta saisi olla enemmän.

4 tykkäystä

Tuskin tulee vastaan sivutoimisesti toimittaessa.

2 tykkäystä

Nonni :+1:

Asentajan papruja mietin vain, kun mainitsit tuolla ylempänä.

En tiedä itse, kun en ole tutkinut tuota osuutta, mutta nähdäänkö työteknikon taustalla oleva esim. vakuutusta hakiessa samalla tavalla kuin asentaja kun perustaa omaa firmaa niin, että itse tekee ne hommat?

Pikku rumbahommissa esim. omakotitaloille on etuna myös, että saat kahden tunnin minimiveloituksen ja sitä kautta painettua rahaa helpommin. Jos on sitten tatsia siihen, niin voit tehdä 30min homman ja lähteä seuraavaa kohti. Taloyhtiöissä sitten tietty varmaan muilla isommilla firmoilla huoltosopimus ja soittaa suoraan kilpailijalle.

Mittaushommat kuulostaa kyllä hyvältä tuohon suunnitelmaan. Niissä ei myös voi kovin helposti tulla vesivahinkoa, kun tökit mittakoneen letkuja säätöventtiileihin ja muutenkin siistiä tekemistä.

Virtausmittaaja on vissiin jo jotain 3000€ luokkaa (jos oikein muistan), jos itselle sellaista. En tiedä paljon sitten IV ja pitääkö vetäistä IV-mittaajan pätevyys, jonka parin päivän kurssi kai jotain yhden ”tontun” luokkaa? Tietty voi sitten keskittyä vain lämmityksen, mutta usein noilla mittaukseen keskittyvillä tuntuu olevan molemmat, kun saa helpommin projektit ja sama paikka tekee koko homman tarvittaessa tilaajalle.

Mutta hyvältä kuulostaa.

3 tykkäystä

Okt iv-nuohouksia ja mittausta. Pudistaja ei tarvitse mitään papereita ja tavallinen putkimies osaa ja saaiv säätöjä tehdä. Ongelmana on aina se että tällä alalla tulee AINA ongelmia vastaan. Hankalia tai jopa mahdottomia kohteita ja ilman kokemusta on haastavaa . Tuota vakuutuspuolta en tunne. Sitten tullaan siihen että kaikki ei voida tehdä iltaisin ja projektit venyvät eli se on tajoittava tekijä myös.
Se vaikuttaa myös hankintoihin.

4 tykkäystä

Itselläni oli joskus samanlaisia ajatuksia, mietin juurikin pieniä lvi-asennuksia, astianpesukoneita, keittiöremonttien tulppauksia/kytkentöjä ja ilmalämpöpumppujen asennuksia.
Suurin este itselle oli lopulta nämä ruuhkavuosien kiireet ja sähköasennusoikeuksien puute ilmalämpöpumppuihin. Lvi-asennuksissa vaaditaan usein vastuuvakuutukset ja monet suosittelevatkin noita tehtävän Oy:lle, ettei iso vahinko kaada tekijää. Noissa on myös vaarana, että työmaa laajenee isoksi urakaksi, niin olisi hyvä olla suhteita ja yhteistyökumppaneita, jotka jeesivät.

6 tykkäystä

Täytyy tehdä laskelmia ja ottaa selvää näistä. Itsellä ei ole tavoitteena rikastua vaan 1200-1600€ bruttotulot/ kk riitäisi hyvin. Huono homma tässä on se että myydään omaa aikaa ja sitä on rajoitetusti. Sen takia esim vastaavan homma olisi järkevämpi. Ei vaadi pääomaa mitta pienistä hommista ei oikein saa mitään rahaakaan. Entinen duunikaveri laskutti noin 5000 uudiskohteesta mutta hän olikin vastuussa koko projektista, myös rakennusteknillisistä töistä

4 tykkäystä

Mietin asiaa viikonlopun aikana. Tulin siihen tulokseen että kustannukset alussa ovat suurempia kuin olin kuvitellut. Suurin ongelma on auto. Nykyään pärjätään yhdellä autolla eli pakettiauton lisäksi pitäisi hankkia toinen auto. Aiemminkin toiminut kevytyrittäjänä ja myynyt “omaa aikaa” ja päivätyöläisenä sitä on rajoitetusti. Se on ok jos kustannuksia ei ole mutta jos rahaa on kiinni 10-15000 niin paineet kasvaa. Realistinen tavoite olisi 10-20 tuntia /viikko.
Yksi toinen vaihtoehto olisi keskittyä vain pieniin asennuksiin mutta aina tulee haasteita vastaan ja aina puuttuu jokin työkalu.
Aluksi aion hankkia vastaavan työjohtajan luvat ja toimia vastaavana. Asiakkaiden hankkiminen tulee olemaan haastavaa. Tulot jäävät pieniksi mutta tässä myydään kokonaisuuksia eikä tuntuja.
En ole poissulkenut vielä mitään

4 tykkäystä

Onko tuossa pilkkuvirhe? Tuollainen tavoite ei ole mistään kotoisin. Se on liian halpa hinta koko riesasta. Lakimies tai lääkäri tekee tuon verran päivästä, puhumattakaan johtajasta, joka käytännössä ei tee joka päivä mitään. Ja kun tekee, niin vain palkkaa hyviä alaisia.
Mikä on tärkeintä, kun alkaa yrittäjäksi? Hyvä yritysidea? 'No ei tarvitse olla, vaan tärkein on yrittäjä itse. Hyvä yrittäjä voi aloittaa vaikka alueen kovimman kilpailun alueelle, kunhan huolehtii, että oma yritys on voittaja. Kovan kilpailun alue tarkoittaa, että kysyntää on ja kohta alkaa harventuminen.

Suomi on täynnä wannabe-yrittäjiä, jotka vuodesta toiseen suunnittelevat, mutta rohkeus puuttuu. Suurin osa askelen ottaneista ainakin sanoo, että olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin. Osa palaa hissun kissun takaisin palkkahommiin, mutta toki kokemusta rikkaampana. Kokemusta, jota työnantaja arvostaa.

4 tykkäystä

16k vuositasolla, mielestäni realistinen tavoite. Ei kukaan jaksa painaa kahta työtä ympäri vuorokauden. Kaikki on kiinni investoinneista. Jos niitä ei ole niin voi olla pari kk tekemättä mitään. Tilanne on eri jos muuta hommaa ei ole.

2 tykkäystä

Onko ihmiset täällä sijoittaneet suomalaisiin start up:hein/ostaneet osakkuuksia?

1 tykkäys

Neuvottelen nettikaupasta tällä hetkellä. Pohja ja toimittajat löytyy jo. Olisiko se tie rikkauteen? No ei mutta ei voi myöskään menettää oikeastaan mitään. Ylläpitokulut pienet, markkinointi toki maksaa.

5 tykkäystä

Minkä alan verkkokauppaa suunnittelet?
Itse olen kuullut ihan hyviä tarinoita, kun verkkokauppa on lähtenyt hyvin pyörimään ja kasvanut kakkostyöstä liiankin tuottavaksi. Toki myös niitä tarinoita, kun kauppa ei ole alkanut käydä ja homma on lopetettu. En kuitenkaan tunne bisnestä niin hyvin, että voisin neuvoa mutta mielellään kuulisin lisää.

6 tykkäystä

Tämä oli niin tylsä kuin vaatekauppa. Käytiin pitkä keskustelu mutta se jäi siihen. Sovittiin kuitenkin että otan yvteyttä kesällä. Lähinnä houkutteli hinta ja valmiiksi tehty paketti. Päätin odotta kesälomaa. Silloin perustan osakeyhtiön ja lähdetään siitä eteenpäin. Olen sitä mieltä että pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. Pienet kulut ja pienet tuotot riittää minulle. Ensi viikolla myyn auton ja otin yhteyttä vanhaan työnantajaan että voin tehdä keikkaa taas kevytyrittäjänä. Olen miettinyt omaa “bisnestä” pitkään ja nyt aion asialla tehdä jtn. Vähän rahaa kasaan ja kohti tuntematonta. If you dont try you cant fail

10 tykkäystä

Päätös tehty. Se tulee olemaan verkkokauppa. Aion ostaa valmiin paketin. Kriteerinä kauppa joka on toiminut vähintään kolme vuotta ja liikevaihto ok hintaan nähden. Aion myös hakea vastaavan työnjohtajan luvat, se ei maksa juurikaan mitään mutta ei välttämättä johda mihinkään. Haasteita on paljon mutta riskit pienemmät jos valitsee kaupan joka on tehnyt tulosta ja päässyt markkinaan kiinni. En ole budjettia miettinyt vielä mutta olisin valmis laittamaan noin 20 000 tähän projektiin. Sen päälle vähän markkinointia. Pitää muistaa että aikaa ei ole rajattomasti.

Tein pienen kannattavuuslaskelmia lvi-yrittäjyydestä ja lopputulos on se että aikaa pitäisi olla paljon enemmän. Tuntityöläisenä pitää saada niitä tunteja.

Otetaan hyviä ajatuksia vastaan!

9 tykkäystä