Hiljaista on joten pari kommenttia. Oma ajatus on, että menon voisi ilmoittaa kolmella eri tavalla:
Meno vähennetään osakesäästötilin varojen käyvästä arvosta, jolloin se kasvattaa OST:n lopettamisen yhteydessä syntynyttä tappiota,
meno vähennetään pääomatulojen tulonhankkimismenona, eikä sitä pidetä arvopaperisijoittamisen hoitoon tai säilyttämiseen liittyvänä menona (TVL 54.1, ei omavastuuta) tai:
meno vähennetään pääomatulojen tulonhankkimismenona, ja sitä pidetään arvopaperisijoittamisen hoitoon tai säilyttämiseen liittyvänä menona (TVL 54.2, 50 euron omavastuuosuus - tulee erilliseen kohtaan veroilmoitukselle, kuten vaikkapa Nordnetin kuukausisäästön menot).
Ensi hätään järkevät tavat olisi vähentää meno on joko kohdan 1 tai kohdan 3 mukaan. Jos sinulla on verotettavaa tuloa joka tapauksessa, on merkitystä ainoastaan, jos 50 euron omavastuu ei täyty muiden menojen vuoksi.
Omakohtaista kokemusta ei ole eikä äkkiseltään taida löytyä mistään kunnon lähteestä suoraa vastausta. Ehkä on niin pieni asia. Hallituksen esityksessä (HE 275/2018 vp) mainitaan seuraava lause, mitä toistetaan eri lähteissä:
Palveluntarjoajan osakesäästötilisopimuksen perusteella perimät kulut pienentäisivät tilin tuottoa. Kuluja ei voisi vähentää verotuksessa erikseen.
Molemmat tulkintavaihtoehdot ovat mahdollisia eli varmistukset kannattaa kysyä suoraan Verohallinnolta, mutta Nordnet ohjeistaa myymään kaikki lopetettavan tilin arvopaperit ja jättämään sinne 50 euroa. Uskoisin vahvasti, että tällaisessa tapauksessa veloitusta pidetään OST:n juoksevana menona ja se vähennetään tililtä nostetuista varoista. Tällöin saat tililtä vähemmän varoja ja luovutustappiosi on 50 euroa suurempi.
Jos sen sijaan nostat kaikki varat ja sen jälkeen maksat palveluntarjoajalle tiliin liittyviä menoja erikseen pankki- tai muulta tililtä, ne maksut vähennetään yllä olevan 3. kohdan mukaan. Silloin 50 euron omavastuu pätee.
Välittäjä (Nordnet) ilmoittaa kyllä kaikki tiedot eli sinun ei tarvitse ”lisätä” tietoa tappioon ettei se vaikuta tuplasti. Mutta ne pitää tarkistaa että ovat oikein, silloin tällöin jää virheitä.
Olen harkinnut osakesäästötilin siirtämistä kokonaan Danske Bankista OP:lle, koska se on pääasiallinen pankkini ja siellä on käyttötilini.
Ajatuksena siis on, että myisin osan osakkeista ja nostan nämä rahat käyttötililleni (nyt en pysty tätä tekemään eli en kuulemma pysty siirtämään Danskesta ost:lta suoraan OP:n tililleni rahoja).
→ Onko tässä järkeä ja mitä tulee huomioida? paljonkohan tuo siirto maksaisi?
Mielestäni hankalaa, etten voi välissä nostaa yhtään rahoja käyttööni ost:lta, kun ei ole siellä Danskella käyttötiliä. Vai onko tämä edes mahdollista, ei kai koko tiliä tarvitse lopettaa jos nostaa rahaa sieltä??
OST siirto osakkeineen pankista toiseen. Tästä menee hinnastojen mukainen maksu (hinnastot löytänet pankkien sivuilta, en niitä ulkoa muista) - pahimmillaan osakekohtainen maksu. Ei triggeröi verotusta mutta osakkeet ovat “lukossa” siirron ajan.
OST:llä olevien osakkeiden myynti ja pelkän rahaa sisältävän OST:n siirto pankista toiseen. Ei triggeröi verotusta. Luultavasti helpompi ja halvempi kuin vaihtoehto 1 eikä riskiä siitä, ettet voi siirron aikana myydä.
OST lopetus kokonaan ja uuden avaus. Tässä tapauksessa mahdolliset voitot tulevat verotettavaksi tai mahdolliset tappiot käytettäviksi verovähennyksiin. Sekä lopetukseen että avaukseen voi liittyä pankkikohtainen maksu (tai sitten ei, riippuu pankista). Voit luonnollisesti päättää, sijoitatko kaiken käteisen uuteen OST:hen vai et. Huom, missään vaiheessa sinulla ei voi olla kahta OST:ta yhtäaikaa auki.
OST:lta voi toki nostaa rahaa, mutta jos OST on voitolla, niin maksat siitä veroa samassa suhteessa kuin OST on voitolla. Verottajan ohjeista lisää. Rahojen vekslaaminen OST:lta ulos / sisään vähän syö koko OST:n ajatusta ja sen päähyöytyä (eli verohyöty).
Mulla on ost danskelta, ja loivat kyllä myös rahatilin danskeen silloin kun sen avasin. Eli tarkista onko sullakin semmoista ja jossei ole, niin minne ne ost:ltä tehdyt nostot menisivät?
[quote=“DaLipton, post:1103, topic:1610, full:true”]
Olen harkinnut osakesäästötilin siirtämistä kokonaan Danske Bankista OP:lle, koska se on pääasiallinen pankkini ja siellä on käyttötilini.
→ Onko tässä järkeä ja mitä tulee huomioida? [/quote]
Kannattaa ainakin huomioida, että OP:n OST:lle ei pysty ainakaan toistaiseksi ostamaan ulkomaisia osakkeita.
Itse olen tästä syystä harkinnut OST:n siirtoa Mandatumille laajan markkinavalokoiman vuoksi.
Osakesäästötilin siirron hinta näyttäisi olevan täysin riipumaton siitä, onko osakesäästötilin sisällä osakkeita vai pelkkää rahaa. Itse en siis lähtisi myymään kaikkia osakkeita siirron takia, jos se ei ole muuten tarkoitus.
Toisaalta jonkinlaisen rahatilin avaaminen Danskeen, kuten ylempänä ehdotettiin, voisi olla helppo ratkaisu.
Hinnastojen yksityiskohtia kannattaa kysyä ja varmentaa pankin asiakaspalvelulta.
Rahatiliä ei ole, vain säilytystili jonne siirrän rahaa pääpankistani, kun haluan ost:lle rahaa osakeostoja varten.
Kuulemma ongelma on, ettei minulla ole vastatiliä Danskella. Nosto onnistuu vain Danskessa olevalle tilille.
Nyt ehdottivat ratkaisuksi, että akavalaisena voin avata kuluttoman sadonkorjuutilin. en edes kuulu Akavaan enkä siitä mitään maininnut.
Täytynee ihan soittaa sinne kohta vaihtoehdoista…
Hankalaa tuntuu olevan. Olipa ihan hyvä että tuli tämäkin esiin.
Minulla on ihan sama tilanne, OP on pääpankki, mutta avasin OST:n Dansken puolelle Osakesäästäjien etujen vuoksi. Danskella saa myös reaaliaikaiset kurssit.
Sinuna en missään nimessä alkaisi ainakaan myymään osakkeita, nostamaan rahoja ja siirtämään OP:lle avattavalle OST:lle. Liitän alle linkin Osakeliiton Dansken pankki- ja välittäjäetuihin. Jos tämä ei ole suotavaa, niin mainitsen tässä, että maksavat Osakeliiton jäsenmaksun 2 vuodeksi (jos tekee 5 kauppaa tms.) Muitakin kaupankäyntietuja on, mm. kuluihin liittyviä. Itselleni nuo kannattivat selvästi…
Itse kiertäisin OP:n kaukaa sijoittajan pankkina. Osakesäästötilin myöhästyminen ja ulkomaisten osakkeiden puuttuminen kertovat ehkä jotain pankin asenteesta. Saman asenteen yllättävämpi seuraus on, että jos muuttaa ulkomaille, sijoituspalvelut päättyvät heti. Osakekauppaa ei voi enää käydä ja pääsy analyysiin päättyy.
Toki jos aikoo varmasti asua koko elämänstä tiukasti Suomessa, ei tällä liene väliä. Mutta ainakin sijoittavista kansalaisista jonkinmoinen osa suunnittelee asuvansa ulkomailla, joten tämä on relevantti seikka otettavaksi huomioon pankkia valitessa.
Itselläni OP pankkina, joka meinasi silloin OST:n tulon ja tulon aikaan vaihtua, mutta nyt se on Nordnetissä, jossa myös AOT.
OP:n AOT on ihan Ok toiminnaltaan ja sinne saa myös ulkomaisia osakkeita ostettua, kankeus tulee osakeanneissa tms.
OP:ssä on minulle pienemmät kaupankäyntikulut kuin Nordnetissä, tästä syystä en osta mitään enää Nordnetin AOT:lle Toimeksiantoja tulee muutama kuussa vaihtelevasti.
Juu en ole lähtökohtaisesti siirtämässä osakesäästötiliä Danskesta pois OP:lle, mutta häiritsee kun en nyt pysty nostamaan rahaa OP:n tililleni Danskesta ollenkaan. Tämän asian haluan muuttaa.
Nuo rahat mitä nyt siirtäisin sieltä ost:lta pois menisivät muuhun kuin osakkeisiin.
Tuo Dansken jäsenmaksuetu ei taida koskea minua, kun olen ollut siellä ost-asiakkaana jo vuodesta 2020.
Maltilliset 5€ kaupankäyntikulut eikä säilytyskuluja, ulkomaalaiset osakkeet + reaaliaikaiset kurssit minutkin sinne houkuttelivat. Silloin oli vielä 2€ kaupankäyntikulut muistaakseni ensimmäiset 2 tai 3 kk ost:n avaamisesta.
Nämä nyt ei sinänsä ole kovin isoja juttua. Myöhästyminen ei enää vaikuta yhtään mihinkään ja ulkomaalaisia osakkeita ei juuri kannata muutoinkaan OST:lle ostaa jotain poikkeuksia lukuunottamatta. En siis noiden takia OP:ta hylkäisi. Kaikilla välittäjillä on valitettavasti omat ongelmansa.
Todella hyviä avauksia. Toivotan menestystä tälle ja jokaiselle muullekin valtakuntamme sijoitusaktiivisuutta lisäävälle hankkeelle.
Erityisen tärkeää olisi tuo AOT->OST veivauksen mahdollistaminen ilman massiivisia kuluja ja veroseuraamuksia sekä tietysti 100k ylärajan poisto.
Saisi hieman enemmän omillekin osakkeille räntä på ränttää kun nukkuisivat kaikki ns. Sama katon alla
Kun vauhtiin päästiin niin joku voisi ehdottaa myös osinkotulojen verotuksen laskua 10 prosentilla niin sekin houkuttaisi laittamaan rahaa osinko-osakkeisiin lue = hesuliin.
Minusta erityisen tärkeää olisi rahastojen ja ETF:n salliminen. Olisi helppo aloittaa sijoittaminen rahastoihin. Ja myöhemmin varallisuuden karttuessa ilman veroseuraamuksia siirtyä ETF:iin ja suoriin osakkeisiin, jos kiinnostusta riittää. Ja sama pätee eläkepäiviin; jos ei enää jaksa keskittyä osakeomistusten seuraamiseen, voi tuudittautua helppoihin rahastoihin ja ETF:iin, ilman veroseuraamuksia.
Tuo AOT-> OST osakkeiden siirto ei taida ihan yksioikoista olla, ongelmaksi muodostuu
mitä käytetään osakkeiden arvona siirto hetkellä ja kuinka tämä täsmätään OST:lle siirretyjen rahojen kanssa.
Nykymalli on yksinkertainen kun seurataan vain sisään ja ulos otettuja rahavaroja, jos OST:lle voisi siirtää myös AOT:n osakkeita tulisi kaiken järjen mukaan siirtohintana käyttää osakkeiden alkuperäistä hankintahintaa tai hankintameno-olettamaa kuten osakkeita myytäessä, jotta AOT:llä tapahtunut mahdollinen arvonnousu ei “nollaannu” siirron yhteydessä. Melkoinen hallinnollinen himmeli täytyisi rakentaa, jotta siirto tehtäisiin mahdolliseksi verotuskohtelun näkökulmasta.
OST on tavallaan kiva asia, mutta vähän purkkaratkaisu kun omasta mielestäni oikea ratkaisu olisi ollut voimakas pääomaverotuksen keventäminen ihan vain AOT:n osalta. Ei lisää himmeleitä ja järjestelmiä, vaan olemassaolevan korjaaminen. Valitettavasti siihen ei ollut poliittisia rahkeita, joten nyt meillä on sitten riesana sekä OST ja AOT. Ja valitettavasti paukut taitavat mennä OST:n tuunaamiseen kun ne pitäisi mennä ihan kaiken pääomaverotuksen järkeistämiseen. Eli niin, että piensijoittaja ei ole se joka maksaa eniten veroja ja suursijoittajat, säätiöt ja yrityksen kautta toimivat maksavat vähiten.
Nykytilanteessa toki hyvä jos OST:n ehdot paranevat, kunhan sitä ei tehdä AOT:n verotuksen kustannuksella.
Onko kokemuksia Nordean osakesäästötilin ”rahan nosto”-toiminnasta. Voiko esim nostaa pois vain sijoitettua pääomaa niin että ei mene veroa. Ja sinne jäisi siis vain voitot. Testasin itse ja näytti että automaattisesti yhdistää pääoman nostoa ja voittoa.