Voiko ajatella niin, että löysivät nykyliikevaihdolla 7,5 Mrd euron edestä uutta malmia. Jos tuota saataisiin hyödynnettyä 10 %:n tuotolla kaikkien kulujen jälkeen, tuon arvo olisi 750 M€. Osakkeita Outokummulla on noin 457 miljoonaa. Löydöksen arvo (eo. pienehköllä tuotolla sekä huomioimatta diskonttausta/inflaatiota) olisi siis noin 1,5 €/osake?
Toisaalta ferrokromin liikevaihto taitaa olla noin 500 M€/vuosi, joten löydettiin 15 vuodeksi lisää malmia.
Onko yhtään oikean suuntaista?
Tulkitsen että nyt on varmennettu jo etupäässä tehtyjen investointien puitteissa saavutettavaksi tosiaan tuplamäärä Fertsaa varten, eli 15mrd edestä nykyhinnoilla mitattuna, ja riitto kasvoi 2050-luvulle asti.
Lisäksi, heikommin varmennettua ‘mineraalivarantoja’ on lisäksi vastaava määrä.
Hyvä uutinen, vaikka taisi tuo riitto olla jo ennenkin 2035 tms.
@popo1 käsittääksi juuri noin
"Malmivarojen 95 prosentin kasvu perustuu uusiin maanalaisiin kairauksiin, jotka osoittavat, että kaivosalueen maaperässä on runsaasti kromimalmia, mikä pidentää kaivoksen käyttöikää merkittävästi. Malmivarat ovat merkittävästi aiemmin arvioitua suuremmat, yhteensä noin 62.5 miljoonaa tonnia aiemman noin 32.1 miljoonan tonnin sijaan. Jos nämä malmivarat myytäisiin tänään kokonaan ferrokromina, vastaava liikevaihto olisi noin 15 miljardia euroa tammi-syyskuun 2024 keskihinnoilla laskettuna. Lisäksi nykyiset mineraalivarannot ovat noin 64.9 miljoonaa tonnia.
Malmivarat viittaavat luonnonvarojen määrään, jotka on varmistettu timanttikairauksella kerättyjen geologisten ja teknisten tietojen avulla. Mineraalivarannoilla tarkoitetaan tunnistettuja luonnonvaroja, joiden geologinen ja taloudellinen luotettavuus on alhaisempi, ja jotka edellyttävät lisätutkimuksia ja -arviointeja, jotta ne voitaisiin luokitella malmivaroiksi. Luokittelu on tehty noudattaen PERC-standardia.
Outokumpu on hiljattain saanut päätökseen merkittävän laajennusprojektin kaivoksella. Vuosina 2017–2023 yhtiö investoi yli 280 miljoonaa euroa maanalaisen kaivoksen syventämiseen 500 metristä 1 000 metriin sekä siirtymiseen uuteen, pitkälle automatisoituun malminkäsittely- ja nostojärjestelmään kustannustehokkaan kaivostoiminnan mahdollistamiseksi. Näillä toimilla turvataan kromin saatavuus 2050-luvulle asti. Investointien ansiosta malmivarojen kasvusta hyötyminen ei edellytä suuria lisäinvestointeja."
Näin minäkin tuon näkisin, paitsi että sanoisin erinomaiseksi uutiseksi. Ja mahdollisesti nuo mineraalivarannotkin sisältävät miljardiluokan malmivarannot.
Kromikaivoksen arvoa mietittiin jo vuosia sitten KL palstoilla, kun oli löytynyt lisää malmia ja suunniteltiin investointeja kaivokseen. Valitettavasti en muista, mitä silloin asiasta tuumattiin mutta hyvin merkittävänä kromin arvoa pidettiin jo silloin.
No, tärkeämpää on toki nykytilan arviointi. Ja tilahan on todella kutkuttava, isot investoinnit takana ja todennettua malmia tuplat. Yritin muuten löytää Outsan laajaa raporttia suodattamalla laajat raportit yhtiösivulta:
mutta haku ei antanut tulosta. Muiden yhtiöiden sivuilla on suora linkki laajaan raporttiin. Voiko olla, että Outsasta ei ole laajaa?
Tiedotteen jälkeen kurssi näyttää olevan nyt vajaan prosentin nousussa eli markkina-arvo kasvoi n 10 miljoonaa euroa. Menee yli hilseen, vaikka hesulissa ollaankin. Siis nyt löytyi 7500 miljoonan edestä todennettua ja lisäksi mineraalivarannot nousivat 64 miljoonaan tonniin. Jos jatkaa tuota yo popo1n matematiikkaa, niin koko kaivos tuottaisi todennetuista yhteensä 3 eur / osake plus mineraalivarannot.
Onneksi olkoon Suomi ja HEX: nyt saa alle 3 eurolla nuo kaikki kromit ja lisäksi Outsan tehtaat Suomessa, Saksassa ja USAssa (olikohan Ruotsissakin jotain). P/B jo ennen tiedotetta oli luokkaa 0,3x
Äkkiä myyntiin, ennenkuin painuu miinukselle, sell the news vai miten se meni
Joku ostaisi Outokummun pois pörssistä jos Solidium ei omistaisi 15,5%. Ei nykyhinnoissa ihan kauheasti järkeä ole, mutta kivahan se vaan on ostaa halpaa tulevaisuuden kassavirtaa tai ainakin toivoa siitä
Ei tuon uutisen pitäisi kauheasti kurssia heiluttaa meinaan mielestäni tuo malmimäärän määrä on sinänsä ollut jo aikaisemmin tiedossa tai ainakin se että sitä on paljon enemmän ja syvemmällä mutta ei ole ennen kairauksilla todennettu. Nyt siis asia vaan varmistui ja luultavammin malmia sieltä löytyy vielä rutkasti lisää jos vaan kairattaisiin vielä syvemmälle.
Kertokaas tänne tyhmempään päähän, että nouseeko tässä siis osa book -arvon kokonaisuudesta tämä varannon “löydön” ansiosta? Eli saako Outokumpu tehdä taseeseen ns. ylöskirjausta varantoihin liittyen ja price to book laskee tämän ilmoituksen myötä entisestään?