Palkkakeskustelu

Hyvää palkkaa saavat ovat saaneet pääsääntöisesti palkkansa taidolla, työnteolla, sinnikkyydellä, hyvällä kasvatuksella jne. Hyvää palkkaa saavat tekevät myös reilusti töitä, jolloin “lisätyöresurssia” ei liene kovin paljoa olemassa.

Ei välttämättä. It-alalla monet ellei suurin osa tekee ihan normaalia 7,5 -tuntista. Ainakin siellä missä minä olen ollut töissä. Tuottavuus ei aina tule pitkistä päivistä. Tuottavuuserot alalla ovat helposti kymmenluokkaa parhaiden ja heikoimpien välillä.

Jos teet tavoitteeseen nähden vääriä asioita, teet nekin tyhmästi ja käytät aikasi tehottomasti, ero voi olla jopa sataluokassa…

11 tykkäystä

Ruotsalaisessa ilmoituksessa haettiin joskus teknisesti suuntautunutta insinööriä.

3 tykkäystä

Minä teen ihan tavallista työaikaa. En ole pitkässä juoksussa koskaan tehnyt ylitöitä. Eli jso on joskus tullutkin lisä tunteja, ne on vaan olleet liukumia ja pidetty vapaina pois.

Ylennyksen jälkeen olisi jonkun verran saattanut tulla lisää tunteja, mutta tuskin paljoa. Stressiä sen sijaan olisi tullut lisää vastuun mukana. Voin sanoa, että jos marginaalivero olisi ollut jotain samaa luokkaa kuin koko veroasteeni , eli siitä korotuksesta olisi oikeasti jäänyt jotain itsellekin, niin olisin ottanut.

Kaikki tilanteet, jossa marginaaliverot pakollisine maksuineen menee yli 40 %, on jo niin törkeää ryöstöä, että jo periaatteen vuoksi vatuttaa. Niin kauan, kun tekee kokoaikaityötä kelvollisesti palkatussa työssä, tuohon joutuu väkisinkin ja toistaiseksi tuon olen joutunut nielemään, mutta teen takuulla kaikkeni, etten tee mitään ylimääräistä kokoaiaktyön päälle (tai sen sisällä), mitä ei ole pakko tehdä. Ja keskipitkän aikavälin tavoitteeni on osa-aikatyö.

edit: toisaalta poikkeuksellisesti jouduin viiem vuonna ekaa ja luultavasti vikaa kertaa maksamaan solidaarisuusveroa. 60 % marginaaliveroaste on jotain niin täysin sairasta, että tekisi mieli todellakin tehdä laittomuuksia kaikkia niitä rosvoja kohtaan, jotka tuollaiseen ovat tämän touhun ajaneet. Miten vatussa oikeasti kukaan voi pitää normaalina ja oikeudenmukaisena, että jonkun tekemästä työstä MUUT saavat ENEMMÄN kuin tekijä itse. Ja vielä PALJON enemmän. Täysin sairasta paskaa.

20 tykkäystä

Tuo on hurja. Oliko kyseessä isompi optiopotti vai miten noin raju veroprosentti?

1 tykkäys

Kyllähän se noilla kantturoilla on, jos huomioidaan nuo muutkin veroluonteiset maksut, ja jos sattuu kuulumaan kirkkoon ja jos kunnallisverokin on korkeammasta päästä.

2 tykkäystä

Juuri näin. Valtion vero 31,25 %, siihen kunnallisvero, niin ollaa. 50 %:ssa ja 8,65 % niin ollaan 60 hujakoilla. Hieman ali itsellä kun ei tosiaan ole kirkollisveroa, mutta kuitenkin.

Sehän tässä naurettavaa onkin, että aika tavallinen asiantuntijatyöläinen joutuu tollaisa makselemaan. Itsellä oli vähän poikkeukselliseen työm vaihtumiseen liittyvä normaalia suurempi potti.

1 tykkäys

97 000 euroa ja marginaalivero pomppaa 59.2%:iin.

15 tykkäystä

Ymmärrän että esim. isommat optiopaketit jotka realisoituu palkkatulona pamauttaa verot kattoon ja näissä tapauksissa kyllähän tuo 60% on brutaalin korkea. Aika harvinaisia poikkeuksia nämä on ja tuskin montaa kertaa uralla sattuu kohdalle (ehkä juuri sen takia kirpaisee kovasti sen kerran kun niin käy).

Tuota marginaaliveroa en ole itse osannut pelätä. Jos verokortin on laatinut vaikka 80k euroa vuosituloille ja sitten saa joulukuussa bonuksia/sivutuloja yhtäkkiä 20k tuohon päälle niin silloinhan on itse arvioinut koko vuoden tulot väärin ja tuosta loppuosasta kuuluukin maksaa enemmän veroja.

Muutenkin olen ajatellut että keskityn isoon kuvaan enkä koskaan ole jättänyt kiinnostavia hommia tekemättä korkeampien verojen takia. Ison kuvan kannalta oleellista on ollut oppia uutta ja kantaa vastuuta joka pidemmän päälle onkin sitten kannattunut. Aina on rahat riittänyt veroihin joten ei valittamista omalla kohdalla.

6 tykkäystä

Minulla on tarjottu monesti rahakkaita konsultti, mentori tai koulutus hommia oman normaali työn lisäksi. En kuitenkaan edes harkitse näitä koska menisivät lähes 60% veroilla.

8 tykkäystä

Mutta etkös voisi perustaa näitä varten yrityksen?

1 tykkäys

Luultavasti. Näissä ei kuitenkaan kauheasti olisi tunteja joten en tiedä maksaako vaivaa ja kiinteitä kuluja. Viimeistään sitten vapaaherrana.

Jos myy tuotteita tai palveluita liiketoiminnan muodossa on yleensä arvonlisäverovelvollinen, mutta ei aina. Arvonlisäverovelvollisuuden alaraja 2022 on 15 000 euroa. Yrityksen on siis liityttävä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, mikäli liikevaihto ylittää tilikauden aikana 15 000 euron rajan.

2 tykkäystä

Itse kylläkin tuossa marginaaliveroluokassa mietin työajan lyhentämistä, koska esim 10t€ vähemmän bruttoa olisi vain 4t€ vähemmän nettoa.

4 tykkäystä

Se on usein vaikeaa käytännössä. Esim omassa työssäni olen kyllä neuvotellut yleensä palkatonta kesäloman jatkoa muutaman viikon, mutta muuten (kärjistettynä) kolmen työpäivän viikko ( jolloin marginaalivero olisi vieläkin korkea ) ei jotenkin houkuta työnantajaa. Edes neljä ei taida olla realistinen, valitettavasti.

1 tykkäys

Meillä on onneksi monella jo 4 päivän viikkoa, joten sen pitäisi olla käytännössä ilmoitusasia.

Lomarahoja olin lähinnä ajatellut vaihtaa vapaaseen.

5 tykkäystä

Meillä sen perään on huudeltu mutta työnantajaa ei kiinnosta. Varmaan toki siinä on monella huutelijalla haaveena täysi (tai melkein täysi) palkka, mutta minulle kelpaisi kyllä 80% palkkakin jos työtunneista lähtee 20%.

Tälle joustamattomuudelle kostoksi meinasin pitää 9 viikon kesäloman tänä vuonna. (4 viikon vuosiloma + erinäisiä muita muotoja ml. palkatonta loput).

3 tykkäystä

En olisi itse valmis tekemään vähemmän työtä, päinvastoin olen yrittänyt ottaa lomat rahana mutta ei sekään onnistu. Neljän viikon kesäloma, pääsiäinen ja talviloma riittää hyvin minulle. Firma ei maksa ylityöstä joten en tee ylimääräisiä tunteja.
En tiedä miksi monella on niin tiukka ylityöpolitiikka vaikka töitä olisi?

6 tykkäystä

Kyllähän se vapaa-aika tuppaa yleensä olemaan nautinnollisempaa kuin työnteko. Jos ei, niin en ole ihan varma voiko onnitella ainakaan pitkässä juoksussa.

13 tykkäystä

Minkä ikäinen olet? Ja mikä se palkka on?

En minäkään juuri valmistumisen jälkeen vajaan 3 tonnin liksalla vaihtanut lomarahoja vapaiksi, vaikka olisikin ollut mahdollista ja silloin itsekin ihmettelin työkavereita, jotka niin tekivät.

Sillon kaikki oli uutta ja jännää ja työn vastuutkaan, sen enempää kuin työtahti eivät olleet niin suuret. Ja mikä tärkeintä, ei ollut perhettä. Sanotaan näin, että silloinkin olisi harrastusten kautta kyllä keksinyt ihan riittävästi tekemistä, jos olisin ollut rikas perijä, mutta silti ei ollut sellaista ehdotonta hoppua pois työstä.

Mutta aika harvinaisen onnekas saa olla, jos vähän myöhemminkään ei ole lainkaan leipääntynyt työhänsä ja suorastaan haluaisi tehdä enemmän. Tietenkin tuo on sitten mahtavaa, jos siitä niin paljon tykkää, kunhan se vaan tulee oikeasti siitä, että se työ on niin kivaa, eikä siitä, ettei ole mitään sisältöä työn ulkopuolella.

Sen verran kuitenkin leipääntynyt ajatukseen “seuraavat 40 v sorvin ääressä” olin heti valmistuessani, että tuon sijoitussalkun perustin ja jonkinlainen fire oli mielessä ennen kuin olin koskaan mitään tuollaisesta muualta kuullutkaan. Varmaan tuohon olisi sinkkumiehenä ja asiaan täysipainoisesti panostamalla jo päätynytkin, mutta “valitettavasti” elämä ja perhe tulivat mukaan kuvioihin yhä kasvavassa määrin vuosien varrella kirjaimellisestikin. Josko nyt sitten voisi 45-50 vuotiaana alkaa vähentämään työntekoa, saa nähdä. Tuskinpa se lopulta siihen menee, huoh.

Voisi toki vieläkin mennä, jos verotus olisi sellainen, että viitisi painaa paremman palkan eteen. Nyt olen tyytynyt tähän perus asiantuntijatyön perusliksoihin.

11 tykkäystä

32v projekti-insinööri ja myyntihommia. Enbpidä työntekoa mitenkään jännittävänä mutta minulla on tällain elämänfilosofia: en halua omistaa mitään ylimääräistä, silloin kun on vapaata niin teen asioita joista pidän eli treenaan, reissaan tai menen kalliin ravintolaan syömään. Ei ole varaa olla pidempään kotona

4 tykkäystä