Kai se sitten suunnittelutoimistoksi lasketaan. Eli firman nimi Ramboll.
Eiköhän tämä ollu enemmin Suomi-kontekstiin tarkoitettu suomalaisella keskustelufoorumille, eikä San Franciscolaiseen. 3200 on suomalaisten mediaanipalkka.
Tämä saattoi pitää paikkansa vielä kultaisella 90-luvulla. Nykyään palkkaneuvottelut käydään työnantajalähtöisesti ja jos homma ei tarjotulla korvauksella kiinnostele, on pihalla jono juuri tähän positioon. Eli seuraavat YT:t ja kenkä viuhahtaa, organisaatiomuutos, strategian jalkautus, sopeutustoimet, markkinatilanteeseen adaptoituminen. Olemme kyllä pahoillamme ja toivotamme kaikkea hyvää jatkoon.
Toki ns. senioriosaajilla voi olla toinen tilanne. Mutta mainitulla palkkatasolla ja aiempien viestien perusteella oletan kyseessä olevan uransa alkupäässä olevan ammattilaisen. Tosin suunnitteluala kokonaisuutenakin pomppaa toistuvasti meidänkin liiton palkkavertailuissa esiin nimenomaan negatiivisessa valossa.
Tästä on oltava hieman eri mieltä. Riippunee varmasti mitä suunnittelua tekee, mutta ainakin infrasuunnittelussa on edellisinä vuosina tuntunut olevan mielummin pulaa kuin ylitarjontaa tekijöistä. Ainakaan minun kohdallani ei ole ollut vielä tarvetta vaihtaa työpaikkaan palkan perässä. Kokemusta suunnittelutyöstä n. 4,5 vuotta. Tuosta reilu vuosi alkupäästä AMK:n aikana harjoittelussa ja yliopiston aikana opiskeluiden ohella. Valmistuminen AMK:sta 2021 keväällä ja DI paperit jouluna 2023. Palkka ja korotushistoria pyöristeltynä perusteluineen:
-
2019 aloitus 2200e/kk
-
2020 (+9%) yleiskorotus + opintojen edistyminen 2400e/kk
-
2021(+18%) yleiskorotus + AMK insinööriksi valmistuminen 2850e/kk
-
2022 (+7%) yleiskorotus + kilpailijan työhaastattelusta parempi tarjous 3050e/kk
-
2023 (+10%) yleiskorotus + kilpailijan työhaastattelusta parempi tarjous 3350e/kk
-
2024 (+18%) DI-paperit, oma pyyntö. 3950e/kk. Tästä sovittiin, että kuluvan vuoden yleiskorotus sisältyi korotukseen.
Senkin toki ymmärtää jos joku pitää em. keinoja epämiellyttävä, kun työnantajaa joutuu “uhkailla” lähtemisellä. En kuitenkaa koe itse joutuneeni tästä minkäänlaiseen epäsuosioon ja mielestäni ei ole kohtuutonta vaatia työstään suunnilleen markkinatasoista korvausta. Molemmilla kerroilla hyväksyin aavistuksen matalammaksi jääneen vastatarjouksen nykyisestä paikasta. Alalla tuntuu tosiaan vertailujen mukaan olevan jokseenkin matalat palkat, mutta toki vastapainoksi joitakin muita hyviä puolia.
Jos joku kokee epämiellyttäväksi kertoa työnantajalle tosiasiat, niin saa kyllä silloin vastata lompakollaan seurauksista. Meidän kaikkien etu olisi jos osattaisiin kasvattaa vähän munaa ja välillä myös asettaa vaatimuksia sinne työnantajan suuntaan.
Tähänkin auttaa se, että on kasvattanut mukavan sijoitussalkun. Pikkuisen paremmalla itseluottamuksella voi mennä neuvotteluihin kun naamasta näkyy että meikäläisen syöminen ei muuten riipu tästä työpaikasta.
Mikä on tosiasia? Pidemmällä tähtäimellä korotuksien tulee mielestäni perustua lisäarvon tuottamiseen, ei siihen että mennään naapurikioskin kautta vinkumaan palkankorotusta. Jossain vaiheessa tulee vastaan raja, jossa työnantaja ei enää näe että henkilö tekee lisäarvoa vaaditun palkankorotuksen verran.
Oma kokemukseni on se, että palkankorotuksetta jääminen harvoin jää kiinni riittämättömästä lisä-arvon tuottamisesta, vaan usein se jää kiinni juuri siitä että ei uskalleta kysyä/ei uskalleta lyödä tarpeeksi kovia panoksia pöytään jos kysytään. Toki sinun kokemuksesi voi olla eri.
Tällaisena yksinkertaisena taloustiedeharrastelijana voisin olettaa että työnantaja kohauttaa olkiaan ja antaa mennä jos tuottamaton työntekijä tulee ruinaamaan palkankorotusta ja uhkaa lähtevänsä muualle.
Työnantajan näkökulmasta oma kokemukseni on se, että se jää ihan joka ikinen kerta kiinni tuosta. Eli ne kerrat kun korotusta ei anneta.
Tavoite on, että tekijän palkkaa nostetaan jo mahdollisimman reaaliajassa kun havaitaan että lisäarvon tuotto on kasvanut. Auttaa tietysti hurjasti mitä paremmat mittarit yms. välineet on työn tuotosta mitata/arvioida.
Mielenkiintoista, oletko millä alalla hommissa? Ramboll tekee todella paljon kaikenlaista, mutta tuo palkka särähtää korvaan, koska vastavalmistuneen suosituspalkka TEK:n mukaan on about 4000 paikkeilla ja teillä on monta vuotta valmistumisesta. Toki se on suositus, mutta silti.
Tämä kiinnostaa siksi, koska pitäisi itse valmistua tämän vuoden puolella ja olisi sen jälkeen palkkaneuvottelut.
Empä ollut ennen tällaista ketjua täällä nähnyt / tullut vastaan. Selailin ketjua ylöspäin jonkin verran, mutta kamalasti ei ole tainnut olla puhtaasti myyntityötä tekevien palkkatietoja/kehitystä.
Olen nyt 34 vuotias ja itselläni on kokemusta myynnistä eri toimialoilta. Koulutus on Konetekniikan insinööri (AMK), mutta käytännössä myyntityötä olen tehnyt lähes koko aikuisiän. Varsinaisia ”oman alan” töitä pieni pätkä opiskelujen ohella ja sen jälkeen lyhyt pätkä valmistumisen jälkeen.
Toki tein koko 4,5v AMK:n ajan töitä myynnin parissa opiskelujen ohella, ehkä se innostus niihin hommiin lähti sieltä.
Opiskelut aloitin 2011 ja oikeastaan siitä asti myös palkkatöissä AMK:n ohella (illat ja viikonloput). Laitan omat tulot vuositulona, kun palkka vaihtelee kuukausittain aika paljon myyntityön provisiopalkan vuoksi.
Palkka vaihteli ensimmäisinä opiskeluvuosina (2011 - 2014) 15 000 - 20 000 €/v. B2C myyntiä.
Viimeisinä opiskeluvuosina (2015 - 2016) tein sitten aika paljon enemmän töitä pakollisten kurssien jäädessä vähiin. Näinä vuosina palkka about 30 000 €/v. Samaa B2C myyntiä.
Valmistumisen jälkeen sitten kokoaikaisesti töissä. Alkuun rakannusalalla (rakennustarvikemyyntiä B2B).
2017: n. 42 000€/v
2018: n. 45 000€/v (sama firma)
2019: n. 40 000€/v (vaihdoin kesken vuoden henkilöstövuokrauksen puolelle myyntiä tekemään ja siellä palkka laski jonkin verran.
2020 vaihdoin sitten IT-alalle, B2B konsulttimyyntiä.
2020: n. 52 000 €/v
2021: n. 68 000 €/v (sama firma)
2022: n. 119 000 €/v (sama firma)
2023: n. 121 000 €/v (sama firma)
2024: palkka tulee näillä näkymin laskemaan aika paljon, arvio 80 - 90 000 €/v)
Näinä vuosina työsopimus on käytännössä ollut aina sama (pohja + provisio). Ainoat korotukset pohjapalkkaan (indeksikorotukset). Pohjapalkka ollut about 2100 €/kk, eli ylivoimaisesti suurin osa palkasta tulee provikkoina ja bonuksina.
Palkka on siis parantunut ihan käsittömästi viimeisen kolme vuoden aikana. Tämähän on etu, jos suurin osa palkasta tulee provikkana ja markkina vetää hyvin, mutta tietysti haastava markkina tänä vuonna taas laskee palkkaa aika paljon.
Kiinnostaisi kuulla varsinkin muilta myyjiltä, suositteko enemmän kiinteää palkkaa + ”jonkinlaiset” bonarit päälle, vai lähes täysin provisiopohjaista palkkaa kuten minä?
Kyllähän tuo riskiä aina lisää, mutta kovalla työllä ja asenteella pääsee todella hyville ansioille.
Ei kai se poista sitä faktaa, että palkan hyvyys riippuu siitä mitä tekee? Väittämä, että ”mediaanipalkka on hyvä palkka” voi ehkä päteä jos teet mediaania helpompaa työtä.
Kun tämä keskustelu lähti liikkeelle minun mielipiteestäni, niin selvennän vielä sitä sen verran, että 3 000€/kk ylittävät palkat ovat hyviä palkkoja tekipä niiden eteen mitä töitä vaan. Ihminenhän usein valikoi työtään sen mukaan, mikä kiinnostaa ja näin ollen esimerkiksi henkilöstöpuolen johtaminen voi tuntua helpommalta kuin päivästä toiseen hampurilaisten paistaminen, mutta toisesta saa silti enemmän liksaa.
Se on palkka, millä pystyy elämään Suomessa laadukasta elämää, säästämään niin, että avautuu mahdollisuuksia ottaa välillä iisimminkin ja tekemään asioita.
Varsin usein tuon yli menevä työtulo tuntuu ihmisillä menevän asioihin, jotka eivät ole tämän pallon kannalta kovinkaan kestäviä valintoja kuten lentomatkustamiseen, kesämökin hankintaan tai vähän kuluttavampiin harrastusvälineisiin yms.
Ja ihan maailman mittakaavassa yli 3 000€/kk on kova liksa. Elämme yhdessä maailman rikkaimmista maista ja vieläpä keskustelemme taloudesta kiinnostuneiden sijoittajien foorumilla, mikä usein hieman kuplauttaa keskustelua.
EDIT: Ja se 3 200€/kk taitaa olla kokoaikaista työaikaa tekevien mediaani. Kaikista tulonsaajista mediaaniin pääsee jo huomattavasti alemmilla ansioilla.
Tuosta suosituspalkasta voi ottaa helposti sen tonnin pois, jos konsultti/suunnittelutoimistoon hakee. Voi ottaa enemmänkin alkuun, esim 2500 ihan yleinen alkupalkka, kun mitään osaamista ei ole.
Kyllä näissä suunnittelutoimistoissa lähtöpalkat jäävät tuosta TEK:n suosituksesta selvästi ihan järjestelmällisesti. Minä en tunne yhtäkään henkilöä joka on yli 4000 e saanut aloituspalkaksi valmistumisen jälkeen näissä suunnittelutoimistoissa. Jos työkokemusta löytyy jo, niin oman kokemuksen mukaan DI:n aloituspalkka näissä SKOL-lafkoissa menee sinne lähelle 3500 e/kk, riippuen alasta ja työpaikan sijainnista. Itsekin juuri valmistumassa ja tästä aika paljon keskusteluja käynyt lähiaikoina.
Kyllä se useimmiten ainakin suuremmissa yrityksissä jää kiinni siitä että kompensaatiot on taulukoitu varsin tarkasti tehtävän vaativuuden mukaan. Ei niitä palkkoja sillon voi korottaa rajattomasti vain sen takia että joku pyytää. Ei, vaikka olisi kuinka hyvä tekijä. Niiden jotka näistä palkoista päättävät (usein varsin pienten korotusbudjettien kanssa), täytyy myös miettiä tiimin tasapainoa, ja palkkojen oikeudenmukaisuutta tässä kontekstissa. Ei siis kannata ottaa itseensä, vaikka ensimmäisen vuoden jälkeen palkka ei nouse tonnilla, se ei välttämättä liity omaan suoritukseen. Kannattaa myös miettiä onko alunperin tehnyt työsopimuksen järkevällä palkalla, jos työn vaativuudessa ei ole tapahtunut muutosta, ja korotusta pitää jatkuvasti saada. Puhun nyt esimiehen näkökulmasta, asioilla on monta puolta.
Suosituspalkat tekevät nuorille työntekijöille enemmän hallaa kuin hyötyä. Ne ovat usein täysin epärealistisia, ei ole oikein mahdollista maksaa ilman työkokemusta hakijalle 4000€/kk. Kun palkkapyyntö on täysin epärealistinen, se saattaa aiheuttaa sen, että työnantaja ei edes haastattele, koska ollaan niin kaukana todellisesta, järkevästä tasosta. Uskoisin että moni nuori jää kriittisessä vaiheessa paitsi monesta haastattelusta tämän takia.
Ymmärrän hyvin tuon, että suosituspalkka on haitarin yläpäässä, mutta tällä hetkellä saan juuri TEK:n suosituspalkan verran verrattuna opintopisteisiin, eli 3000e/kk + joka vuosi palkka seurannut myös opintopisteiden määrää ja kasvanut sen takia. Tuo suosituspalkka valmistumisen jälkeen ei sen takia ole ihan mahdoton, mutta ymmärrän, että vain harva yltää sinne asti.
Ja joo, itselläni työkokemusta alasta neljän kesän verran ja viides on tällä hetkellä menossa + silloin tällöin pätkä projekteja ympäri vuotta, niin tuo 3500 e/kk kuulostaa ihan mahdolliselta, jonka @Matrixman mainitsi. Valmistuminen (raksa DI) pitäisi tapahtua tämän vuoden puolella eli 5,5 vuoteen saisi koulun purkkiin.
Kesätöiden lisäksi olen ollut kurssi assistenttina koulun kursseille, joista kyllä maksetaan hyvin palkkaa kokemukseen nähden (20-33 e/h). Toki kaikilla kursseilla palkka ei pyöri noin korkealla, mutta kannustan ehdottomasti muita opiskelijoita menemään rohkeasti kursseille assistenteiksi jos vain pystyy. Sieltä saa hyvää kokemusta ja oppii kurssin asiat paljon syvällisemmin kuin itse opiskelijana, koska sinun täytyy vastata opiskelijoiden kysymyksiin ja opettaa heitä miten tehtävät tehdään. Lisäksi saa hyvän maininnan CV:een
Lisäksi, haluaisin vielä sanoa, että erinomaista pohdintaa @T-Bone , kiva saada näkökulmaa myös esimiehen näkökulmasta!
Alla vielä kuva TEK:n suosituspalkat opintopisteiden mukaan:
3 000€/kk ylittävät palkat ovat hyviä palkkoja tekipä niiden eteen mitä töitä vaan.
Se on palkka, millä pystyy elämään Suomessa laadukasta elämää, säästämään niin, että avautuu mahdollisuuksia ottaa välillä iisimminkin ja tekemään asioita.
Lisäsin pari painotusta, mutta muuten laitoin tuohon lainauksiin ne oleelliset kohdat, joiden takia moni on kanssasi eri mieltä. Jos joku saa 5000e/kk liksaa, mutta elää sen takia jatkuvassa stressissä ja 4vko lomasta käyttää 3vko palautumiseen, niin silloin palkansaajan on vaikea ajatella että korvaus on jotenkin järkevästi suhteessa siihen, että hän ei voi viettää laadukasta elämää tai ottaa iisimmin menettämättä työtään.
Suomessa palkkaero etenkin team lead / manager / projektipäällikkö jne. -tasolla suhteessa kokeneeseen asiantuntijaan on naurettavan pieni ottaen huomioon kuinka paljon vastuuta otat esihenkilönä. Oikeasti isompi pomppaus palkkaan tapahtuu vasta Director / C-tasolla, kaikilla aloilla ei silloinkaan.
Johtaja roolia ei mielestäni Suomessa kannatakaan tavoitella työelämässä suuremman palkan takia, vaan siksi että haluaa nimenomaisesti kehittyä juuri siinä.
Eikai sillä vastuulla merkitystä, vaan sillä kuinka paljon rahaa tuo taloon sisään? Projektipäällikkö on hyvin usein ilman esimiesvastuuta ja muutenkin heiluttelee yleensä vain käsiä, niin ei siitä kuulukaan maksaa niin paljoa kuin kokeneelle asiantuntijalle.
Yrityksessä ei kuuluisi olla yhtään roolia, jolla ei ole suoraa yhteyttä yrityksen kykyyn tehdä tulosta ja menestyä. En tiedä minkälaisten projektipäälliköiden kanssa olet ollut tekemässä töitä, mutta roolissaan hyvillä sellaisilla on valtava vaikutus onnistumiseen. Ja ei, en ole projektipäällikkö, kunhan kommentoin. Mennään ehkä vähän sivuraiteille ketjun aiheesta, mutta kommenttini koski enemmän esihenkilö rooleja Projekti jne. päälliköt ja tuoteomistajat, jos henkilöillä on suora tulosvastuu projektin onnistumisesta esim. vastuu työmaasta tai hankkeesta.